Tshekkoslovakia
oli alistettu Venäjän pakottamana kommunistihallintoon jo parikymmentä vuotta
aiemmin. Nyt tshekit olisivat halunneet muuttaa kommunistista hirmuhallintoa
”ihmiskasvoisen sosialismin” suuntaan. Venäjän johto päätti estää tämän
asevoimin, ettei ”ihmiskasvoisuus” heikentäisi kommunistista diktatuuria
– tiedä vaikka ihmisille alkaisi tulla mieleen demokratia ja ihmisoikeudet.
Lainaan
(suomennan) tähän pari pätkää nimimerkki Viktor Suvorovin kirjasta Vabastaja
(vapauttaja). Hän oli nuorena panssariluutnanttina ”vapauttamassa”
Tshekkoslovakiaa: ”Tapahtumat
etenivät. Kaikille oli selvää, että joukot viedään pian sisään
(Tshekkoslovakiaan – jp), avoinna oli vain tarkka ajankohta. Kaksi päivää
sitten lähetettiin upseereille salainen päiväkäsky Karpaattien rintaman ja
Keskisen rintaman perustamisesta. Meidän Karpaattien rintama (armeijaryhmä –
jp) oli perustettu Karpaattien maanpuolustusalueen (sotilaspiiri) johdon ja
joukkojen pohjalta ja sinne kuului meidän lisäksemme myös monta puolalaista
divisioonaa. Karpaattien rintaman komentajaksi oli määrätty kenraalieversti
Bisjarin. Rintaman vahvuuteen kuului neljä armeijaa: 13., 38. ja 8. kaartin
panssariarmeija sekä 57. ilma-armeija. Samana päivänä siirtyivät 8. kaartin
panssariarmeija ja osa 13. armeijan joukoista Etelä-Puolaan, jossa niihin
liittyivät Puolan divisioonat.
Keskistä
rintamaa johti kenraalieversti Majorov. Rintama perustettiin Baltian
maanpuolustusalueen (sotilaspiiri) johdon pohjalta ja sen joukkoihin liitettiin
GSVG (Neuvostojoukkojen Saksan ryhmä) ja SVG (Pohjoinen ryhmä), samoin yksittäisiä
Puolan ja Itä-Saksan divisioonia. Keskinen rintama oli organisoitu tavallisesti
ja sijaitsi Itä-Saksassa ja Puolassa. Rintamien vastuualueiden raja kulki
Krakovan lävitse. Keskiseen rintamaan kuului neljä armeijaa: 11. ja 20.
kaartinarmeija, 4. kaartin panssariarmeija, sekä 37. ilma-armeija.
Tuntuvasti
myöhemmin sain tietää, että vielä yksi rintama oli luotu Unkarissa, mutta
sen joukot eivät tunkeutuneet Tshekkoslovakiaan, ne ainoastaan suojasivat hyökkääviä
joukkoja. Länsirintaman lisäksi Unkarin alueelle oli perustettu myös
operatiiviryhmä ”Balaton”. Se ryhmä tunkeutui Tshekkoslovakiaan. Siihen
kuului kaksi neuvostodivisioonaa, samoin joukkoja Bulgariasta ja Unkarista.
Liittolaisia oli otettu ryhmään ”Balaton” vain silmänlumeeksi.
Pelloilla
vilja varisi (viljankorjaajat oli mobilisoitu joukkoihin, samoin
maanviljelystraktorit ja kuorma-autot – jp). 19. elokuuta aamulla upseereille
luettiin salainen päiväkäsky ylijohdon ”Tonava” perustamisesta. Ylipäälliköksi
määrättiin armeijankenraali Pavlovski. Ylijohto alkoi johtamaan Keskistä- ja
Karpaattien rintamaa, operatiiviryhmää ”Balaton” ja riippumatonta neljättä
elementtiä – kahta laskuvarjojääkäridivisioonaa. Operaation ensimmäisenä
päivänä annettiin laskuvarjojääkäridivisioonien maahanlaskua varten
”Tonavan” käyttöön viisi kuljetuslentodivisioonaa.
Meidän
rykmentissämme annettiin taisteluhälytys kello 23.00. Suljettujen
viestikanavien kautta välitettiin kaikille rintamille, armeijoille,
divisioonille, prikaateille ja pataljoonille signaali: MUTTA NYT ON MEIDÄN
VUORO. Sen signaalin saamisen jälkeen kaikkien komentajien tuli avata yksi
viidestä salaisesta kirjekuoresta ja esikuntapäällikön läsnäollessa
polttaa neljä muuta kirjekuorta avaamattomana. Operaatiosuunnitelmasta oli
tehty viisi eri versiota. Nyt yksi niistä oli vahvistettu, ja loput piti hävittää.
Tuhansien
salaisten kirjekuorien samanaikaisen avaamisen perusteella saivat kaikkien
tasojen komentajat käskyn suorittaa operaatio ”Tonava”, jatkaa täydessä
taisteluvalmiudessa toimintaa suunnitelmien ”Tonava-Kanava” ja
”Tonava-Kanava-Karttapallo” mukaisesti. Vapauttaminen oli alkanut.
Valkoiset
viivat –
viimeinen pysähdys valtakunnanrajalla Uzhgorodin kaupungin lähellä.
Divisioonan esikuntapäällikkö suuntasi lyijynraskaan katseensa minuun ja
vaati lujasti – kertaa!
Suoristauduin
ja löin kantapäät yhteen ja suolsin päähäni aikoja sitten taotun määräyksen
”Määräykset ”Tonavan” suorittamiseksi” tekstin ulos.
-
Valkoinen viiva on omien ja liittolaisjoukkojen tunnus. Kaikenlaiset ilman
valkoisia viivoja olevat neuvosto- tai liittolaisten kalusto tulee neutraloida,
mieluiten ilman tulenavausta. Ilman viivoja panssarivaunut ja muut
taistelu-ajoneuvot pitää välittömästi hävittää varoittamatta ja ilman käskyä
ylhäältä, jos osoitetaan vastarintaa. Kohdattaessa NATOn joukkoja tulee pysähtyä
eikä saa avata tulta ilman käskyä.
Divisioonan
esikuntapäällikkö liikkui eteenpäin upseeririviä, käskien yhden ja toisen
kerrata määräyksiä. Lopuksi hän astui eteemme ja antoi ohjeensa:
-
Toverit upseerit! Kielto ampua NATO-joukkoja ei tarkoita sitä, että jätämme
näyttämättä päättäväisyytemme! Siellä missä johtovaunumme joutuu
vastakkain heidän tankkiensa kanssa, täytyy joukkueen tai komppanian viipymättä
levittäytyä. Jos mahdollista voi myös ampumatta työntää heidät pois jo
vallatulta alueelta. Meidän tehtävämme on vallata mahdollisimman suuri alue.
Antaa diplomaattien neuvotella jälkeenpäin mihin kohtaa tulee Itä- ja Länsi-Tshekkoslovakian
raja. Se on kunnia-asia, että Tshekkoslovakian sosialistisesta itäosasta tulee
suurempi kuin länsiosa. Jos ammuskelu alkaa, älkää innostuko. Parempi on perääntyä
pari kilometriä. Älkää pyrkikö lähitaisteluun, sillä eivät hekään sitä
erityisesti halua. Mutta jos tilanne menee taisteluksi, niin valmistautukaa
pahimpaan.
Esikuntapäällikkö
löi saappaanvarttaan pajuvitsalla ja lisäsi tasaisesti, mutta kuuluvasti:
- Joka lurjus, joka yrittää loikata länsipuolisten, eli viivoitta
olevien leiriin, pitää hävittää heti. Kaikenlaisiin yrityksiin pyyhkiä
meidän valkoisia viivojamme ja loikata viivattomien leiriin täytyy reagoida välittömästi
ampumalla hänet. Sellainen oikeus on teillä kaikilla. Valitettavasti sellaisia
yrityksiä voivat tehdä Unkarin ja Puolan joukkojen lisäksi myös omamme.
Toivotaan parasta. Muuttaen sävyään hän karjaisi kaikuvasti: - ASEMIIN!!!”[i]
Oheisessa kuvassa näkyvät Venäjän hyökkäysjoukot Prahan keskustassa, Moldaun rannalla. Kun katsotte tarkasti niin panssarivaunuissa näkyy artikkelitekstissä mainitut valkoiset viivat omien joukkojen tunnuksina.
Kuva on kirjasta Vuosi 1989, sivulta 285.
Miehitysjoukot saapuivat Prahaan: ”Samaan aikaan
kadut täyttyivät nopeasti ihmisistä. Nuoret ja vanhat, miehet ja naiset,
kaikki suuntautuivat neuvosto-tankkien luo.
-
Miksi te
tulitte?
-
Me emme
ole teitä kutsuneet!
-
Me
ratkaisemme omat ongelmamme ilman tankkeja!
Sotilaat eivät osanneet vastata mitään sellaisiin
viisaisiin kysymyksiin. Eikä he yleensä vastanneetkaan, paitsi silloin tällöin.
-
Me
tulimme teitä puolustamaan.
-
Amerikkalaiset
ja saksalaiset tahtovat valloittaa teidät. Oletteko unohtaneet sodan?
-
Tulkaa
vasta sitten kun he ovat aloittaneet valloittamisen!
Upseerit, erityisesti politrukit, sukelsivat heti
massoihin, mutta ilman nähtävää tulosta.
-
Me
tulimme teidän hallituksenne pyynnöstä!
-
Nimetkää
sitten edes yksi hallituksen jäsen, joka pyysi teitä sekaantumaan meidän
asioihimme!
-
Toverit!!!
-
Me emme
ole sinulle tovereita! – ja politrukille annettiin selkään.
Hän vetäisi pistoolin, mutta sotilaat kiskoivat hänet
pois kansanjoukosta.
-
Perkeleen
fasistit!
-
Päinvastoin
te olette fasisteja!
-
Olette
vienyt oman valtionne niin kauas, ettei ole syötävää ja nyt päätitte, että
toistenkin pitäisi olla ympärillänne nälässä!
-
Ne ovat väliaikaisia
vaikeuksia, eteenpäin meillä lähtee paremmaksi!
-
Ilman
teitä olisi vieläkin parempi.
-
Alkakaa
painua sinne mistä tulittekin! Yhdessä Marxinne ja Lenininne kanssa!
-
Kansalaiset,
rauhoittukaa toki!
-
Mene
perseeseen!
-
Kansalaiset,
oman ymmärtämättömän käytöksenne kanssa panette kaikki sosialismin
saavutukset ... reunalle ...
-
Sinun
sosialismiasi olisi pitänyt ensin kokeilla koirilla, kuten kaikki normaalit
tiedemiehet tekevät. Sinun Leninisi oli typerys eikä ymmärtänyt tieteestä
mitään, siksi hän ei testannutkaan koirilla ...
-
Te ette
saa puhua Leninistä sillä tavalla! - Politrukin punoittaviin kasvoihin lensi mätämuna.
-
Mutta jos
kommunismin voimaan saattaminen olisi annettu Pavloville, niin hän olisi
nopeasti todistanut koirien avulla, ettei sellainen elämä sovi eläville
olennoille!
Kolonnan
lopussa keskustelu muuttui elävämmäksi. Nuorukaiset alkoivat heittelemään
kolmea viimeistä panssarivaunua katukivillä ja sitten särkivät rautakangilla
varapolttoainetynnyrit. Minuutin kuluttua alkoi toiseksiviimeinen tankki savuta
ja kohta vielä yksi. Kuului ammuskelua. Kansanjoukko poistui viimeisten
tankkien luota, mutta vain hetkeksi. Tankkien miehistöt yrittivät turhaan
sammuttaa panssarivaunujaan ... hajaantukaa! Tankkien ammukset alkavat räjähtelemään!
– Oh, kirotut fasistit!”[ii]
Nordberg:
”Maahanlaskujoukkoja
käytettiin tarkastelukaudella myös miltei tositoimiin. Kaksi divisioonaa
operoi Tshekkoslovakiassa vuonna 1968. Toinen otti aluksi haltuunsa Prahan ja
toinen Brnon lentokentän. Kenttien valtaamisesta vastasivat divisioonien
vahvennetut tiedustelukomppaniat, jotka toimivat etuosastoina yhdessä
erikoisjoukkojen kanssa (Sandell et al. 1997a, 61). Ne ottivat haltuunsa
kiitoradat, saartoivat lentokenttävaruskunnat, miehittivät lennonjohtotornit
ja ottivat valvontaansa sähkönsyöttöjärjestelmät. Kuljetuskoneet
laskeutuivat sen jälkeen kentille puolentoista minuutin välein. Niillä
tulleet joukot miehittivät kahden tunnin kuluessa kaupungin muut kriittiset
kohteet: Prahassa neljä Valtavajoen ylittävää siltaa, opposition päämajan,
kommunistisen puolueen keskuskomitean, sisäministeriön, poliittisen akatemian,
pääpostin sekä televisiokeskuksen. (Alafuzoff & Lähde 1999, 225.) Toisen
kerran maahanlaskujoukkoja käytettiin Kiinan rajalla vuonna 1969.”[iii]
Vielä
vähän:
”NKP:n 20. puoluekokouksen jälkeen neuvostojohtajat puuttuivat vielä
kahdesti satelliittivaltioidensa asioihin käyttämällä asevoimaa huomiota herättävällä
tavalla. Näin kävi Unkarissa 1956 ja Tshekkoslovakiassa 1968. Kummassakin
tapauksessa panssarivaunut murskasivat kansan kannattaman kapinan, jolla
pyrittiin vapautumaan totalitarismin vallasta.”[iv]
”Invaasiojoukkojen
ensimmäiseen portaaseen kuului 165 000 miestä ja 4 600 panssarivaunua; viiden
päivän kuluttua Tshekkoslovakiaa miehitti 27 divisioonaa, noin 400 000 miestä,
joilla oli käytössään 6 300 panssarivaunua, 800 lentokonetta ja 2 000 tykkiä.
-- Tshekkoslovakian väkiluku oli hyökkäyksen tullessa vajaat 14,3
miljoonaa”.[v]
”Intervention
poliittinen perusjuoni oli epäonnistunut kiusallisella tavalla: miehittäjät
eivät onnistuneet saamaan kokoon suunnitelmaan sisältynyttä
yhteistoimintahaluista »työläisten ja talonpoikien hallitusta»."[vi]
[i] Viktor Suvorov, Vabastaja, 2001, sivu 190
[ii] Viktor Suvorov, Vabastaja, 2001, sivu 208
[iii] Erkki Nordberg, Arvio ja Ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, 2003, sivu 309
[iv] Stéphane Courtois et al, Kommunismin musta kirja, 2002, sivu 487
[v] Stéphane Courtois et al, Kommunismin musta kirja, 2002, sivu 491
[vi] Stéphane Courtois et al, Kommunismin musta kirja, 2002, sivu 491