Teboil
Ehkä ei ole kovin yleisesti tiedossa öljy-yhtiö Teboilin ajateltu osuus Suomen mahdollisessa asevoimin tapahtuvassa valloituksessa, joten lainaan tähän pätkiä kirjasta Kylmän sodan kujanjuoksu:
”Trustivapaa
Bensiini, joka sittemmin muutti nimensä TB:ksi ja edelleen Teboiliksi, oli
kummajainen Suomen huoltoasemaketjujen joukossa. Teboilin historiikki kuvailee
yhtiön sodanaikaisia vaiheita melko epämääräisesti, koska aluksi
virolaisessa omistuksessa ollut öljy- ja polttoaineyhtiö näyttää siirtyneen
ensin Saksalaisille, sitten Ehrnroothin suvulle ja heiltä kaupan kautta
Neuvostoliitolle, kuten niin monet muutkin Suomessa toimineet Saksalaisyhtiöt.
Niin sanottuina vaaran vuosina kukaan kuitenkaan tuskin kuvitteli, että
neuvostoliittolaiset olisivat toimineet länsimaissa vain markkinatalouden säännöin.
Nkp oli kaikkivoipa, ja liikeyritykset palvelivat sen päämääriä. Näistä
perimmäisin oli maailman valloittaminen. --
Trustivapaa
Bensiini alkoi 1960-luvulla yllättäen kasvattaa huoltoasemaketjuaan
erikoislaatuisen kehitysstrategian pohjalta. Takkusten taakse, pieniin
kahden traktorin kyliin, rakennettiin hienoja huoltoasemia, joilla oli valtavat
dieselpolttoainetankit. Yhteistä niille oli se, että kylät, joiden
polttoainehuollosta pidettiin näin hienoa huolta, sijaitsivat itärajan
tuntumassa, ja rajan toiselle puolen päättyi Muurmannin radan suunnasta
johtava tie.
Kenraali
Aimo Pajunen, joka palveli puolustusministeriön kansliapäällikkönä vuosina
1979-94, analysoi kysymystä jälkikäteen seuraavasti:
»Trustivapaan
Bensiinin huoltoasemien ryhmitys ja niiden suuret dieselpolttoainevarastot
olivat yleinen puheenaihe myös siviilimaailmassa 60-70-luvuilla, ja sille
naureskeltiin tai rypisteltiin otsaa, milloin mitenkin. Ei sinä mitään
erityistä konnuutta ollut - Trustivapaa
Bensiini oli juridisesti katsoen liikeyritys muiden joukossa, ja sai tietenkin
hoitaa varastointi ja myyntipolitiikkaansa niin kuin halusi.
Onhan
aivan selvää, että asevoimat valmistautuvat erilaisten vaihtoehtojen varalta.
Totta kai Neuvostoliitto piti yhtenä sotilaallisena mahdollisuutena myös
Suomen rajan yli työntymistä. --
Kyllähän
ainakin sotilastiedustelu piti TB-huoltoasemaketjun kehittymistä silmällä ja
oli perillä varastoitujen aineiden määristä. Varmasti myös meikäläiset
alueelliset komentajat olivat varautuneet siihen, että nuo polttoainemäärät
eivät missään olosuhteissa tulisi väärään käyttöön.
En joutunut kovinkaan paljon tämän asian kanssa tekemisiin ennen kuin tavallaan post festum. Joskus 90-luvun alkuvuosina, Neuvostoliiton jo romahdettua, minulle soitti eräs henkilö, joka tarjosi puolustusministeriölle ostettavaksi huomattavaa erää neuvostovalmisteisiin panssareihin sopivaa polttoainetta, joka kaiken lisäksi, miten sattuikaan, oli jo valmiiksi Suomessa. Tapanani on esiintyä puhelimessa rauhallisesti, mutta myöntää täytyy, että tässä kohdassa hihat kaikesta huolimatta hiukan paloivat. Sanoin soittajalle, että jopa on otsaa: ensin varastoidaan panssaripolttoainetta maahan tunkeutumista silmälläpitäen, ja kun se jää tekemättä, tarjotaan sitä ostettavaksi. Lopetin puhelun lyhyeen, eikä kauppoja tullut».” (Heikki Tiilikainen; Kylmän sodan kujanjuoksu; 2003; sivu 238)