Täydennetty 1.9.2007 Juhani Putkinen
Lainaus Suomen tasavallan presidentin puheesta yleisradiossa 26.6.1941:
”Vaikka
meillä suomalaisilla onkin katkeria kokemuksia siitä, miten vähän annetut
lupaukset ja tehdyt sopimukset Neuvostoliitolle merkitsevät, olimme kuitenkin
odottaneet, että se ainakin jossakin määrin ja jonkin aikaa olisi pitänyt
sanansa. Mutta jälleen saimme suoraan kokea, että ei vähääkään voi
luottaa Neuvostoliiton sanaan. Välittämättä lupauksestaan olla sotkeutumatta
ulkopolitiikkaamme, Neuvostoliitto asetti tiettyjä ehtoja Suomen ulkopolitiikan
suunnalle. Voidakseen jollakin tavalla turvata Suomen olemassaolon hallitus oli
pyrkinyt neuvotteluihin pohjoismaisen
puolustusliiton aikaansaamiseksi. Näistä neuvotteluista ilmoitettiin
virallisesti samana päivänä kuin rauhansopimus solmittiin Moskovassa. Kun
rauhansopimuksen asiakirjoja maaliskuun 21 päivänä käsiteltiin Suomen
eduskunnassa, Neuvostoliitto esitti Moskovassa jyrkän vastalauseen tällaista
suunnitelmaa vastaan, jonka se täysin perusteettomasti katsoi olevan
ristiriidassa rauhansopimuksen määräysten kanssa. Samassa ulkopoliittisessa
kysymyksessä Neuvostoliitto oli vielä kolmeen kertaan uhkaavassa äänilajissa
puuttunut itsemääräämisoikeuteemme, syyskuun 27 päivänä 1940, itsenäisyyspäivänä
samana vuonna ja lisäksi kaksi viikkoa myöhemmin joulukuun 18 päivänä. Tämä
tapahtui siitä huolimatta, että mainittu ajatus puolustusliitosta ei suinkaan
ollut suunnattu ketään ulkopuolista vastaan, vaan ainoastaan oli tarkoitettu
suojaamaan näitä veljeskansoja.
Kansainvälisen
tavan vastaisesti Neuvostoliiton diplomaattiset ja konsuli-edustustot Suomessa
ovat sotkeutuneet sisäisiin asioihimme ja harjoittaneet vakoilua jopa käyttämällä
hyväksi väärennettyjä nimiä. Tässä tarkoituksessa Neuvostoliiton henkilökuntaa
on tavattomasti lisätty: Helsingin lähetystössä 31 diplomaattikuntaan
kuuluvaa ja avustajahenkilökuntaa 120 henkeä, Petsamon konsulaatissa 3
konsulia ja avustajahenkilökuntaa 21 henkeä, Maarianhaminan konsulaatissa 8
konsulia ja 30 muuta henkilöä. Yhteensä neuvostoliittolaisen edustuston
palveluksessa on siis 42 diplomaattikuntaan ja konsulikuntaan kuuluvaa ja 171
avustajahenkilökuntaan kuuluvaa henkilöä. Sekä edustustonsa kautta että
Suomen kansalaisten avulla, jotka ovat olleet valmiit vaihtamaan isänmaansa
juudaksenrahoihin, Neuvostoliitto on keinoja kaihtamatta yrittänyt puuttua sisäisiin
asioihimme. Tukemalla ja edistämällä Suomen ja Venäjän välisen Rauhan ja
Ystävyyden Seuran kumouksellista toimintaa, jota todellisuudessa johdettiin ja
rahoitettiin Moskovasta, Neuvostoliitto yritti saada aikaan samanlaisen
kehityksen Suomessa kuin Baltian valtioissa. Neuvostoliitto on jopa tehnyt
yrityksiä puuttua sisäisiin henkilökohtaisiin asioihin ja siinä yhteydessä
harjoittanut painostusta. Neuvostoliiton propaganda ja vakoilutoiminta Suomessa
tuli yhä häikäilemättömämmäksi ja aktiivisemmaksi. Jokaista suomalaista,
joka on joutunut neuvostovenäläisten käsiin, alkaen sotavangeista, on
yritetty värvätä tai pakottaa vakoilijaksi Suomea vastaan. Neuvostovenäläinen
propaganda on puhkunut vihaa Suomen hallitusta ja hallitusviranomaisia vastaan.
Se on pyrkinyt levittämään bolsevistisia oppeja Suomessa. Viimeisin osoitus
Neuvostoliiton toistuvista häpeämättömyyksistä mitä erilaisimmissa
yhteyksissä on aivan äsken viralliselta neuvostovenäläiseltä taholta tehty
esitys, että eräs aikanaan yhden suurimman vakoilujutun yhteydessä Suomessa
vakoilusta tuomittu henkilö, joka parhaillaan kärsii rangaistustaan, olisi päästettävä
vapaalle jalalle ja annettava matkustaa Neuvostoliittoon.
Neuvostoliiton
poliittiset ja taloudelliset vaatimukset, yli sen, mitä rauhansopimusasiakirja
edellytti, ulottuivat monelle eri alalle ja tulivat suomalaiselta kannalta yhä
arveluttavimmiksi. Mainitsen tässä niistä muutamia. Juhannusaattona viime
vuonna Neuvostoliitto otti yllättäen esille Ahvenanmaan kysymyksen, jota ei
sisällytetty rauhansopimusehtoihin Moskovassa. Kun tähän asiaan viitattiin
uusien vaatimusten torjumiseksi, ulkoasiainkomissaari Molotov sanoi
kyynillisesti, että Neuvostoliitto ei ollut ottanut esille Ahvenanmaan kysymystä
rauhanneuvottelujen yhteydessä, koska tällä olisi voinut olla epäsuotuisa
vaikutus rauhanneuvottelujen käymiselle. Korkein neuvosto vaati nyt, että
Ahvenanmaan saaret olisi demilitarisoitava, siellä olevat varustukset hävitettävä
ja, että Neuvostoliitto itse saisi oikeuden valvoa purkaustöitä. Näiden
vaatimusten kautta Neuvostoliitto halusi ilmeisesti varmistaa itselleen
mahdollisuuden sopivan tilaisuuden tullen ottaa haltuunsa Ahvenanmaan saaret.
Samaan aikaa, siis noin vuosi sitten, Neuvostoliitto esitti vaatimuksensa
Petsamon nikkelikaivoksista. Se ei tyytynyt vaatimaan määrättyä osuutta
kaivostuotteista; sen vaatimuksella oli muodollisesti poliittinen leima.
Neuvostoliitto vaati mm., että se saisi kaivosten johdon ja oikeuden asettaa
viidennen osan kaivosten henkilökunnasta. Niin suuren miesmäärän
sijoittaminen Petsamon alueelle olisi merkinnyt, että Neuvostoliitolla de facto
olisi ollut myös sotilastukikohta Petsamossa. Kuvaavaa Neuvostoliiton
kaksoispelille oli, että se esitti meille ja eräälle asiasta kiinnostuneelle
suurvallalle vaatimuksensa aivan eri valossa. Toiselle se sanoi olevansa vain
taloudellisesti kiinnostunut Petsamon nikkelistä, toiselle se esitti asian
poliittisena toimenpiteenä Petsamon alueella.
Kolmas
kyseenalainen vaatimus koski sotilaallisia rautatiekuljetuksia Suomen alueen
kautta vuokratulle Hangon alueelle. Näitä sopimuksia ei myöskään
edellytetty rauhansopimuksessa. Oli ilmeistä, että kuljetukset sisälsivät
vaaran kansan turvallisuudelle ja suvereniteetille. Näin ollen Neuvostoliitto
pyrki eri tavoin heikentämään Suomen poliittista ja sotilaallista asemaa.
Samanaikaisesti kun tämä tapahtui Neuvostoliitto pyrki kaikin tavoin taloudellisesti heikentämään vastustuskykyämme. Ilman minkäänlaista perustetta se vaati korvausta omaisuudesta, joka oli viety pois luovutetulta alueelta tai kuten se väitti, oli tuhottu, laajentaen vaatimuksiaan vuokratulta Hangon alueelta pois vietyyn omaisuuteen, johon Neuvostovenäjällä ei missään tapauksessa voinut olla pienintäkään oikeutta. Kuvaavaa näille vaatimuksille oli, että korvausta vaadittiin myös eräälle määrälle sellaisia koneita, jotka monta vuotta ennen sodan syttymistä oli myyty ja viety pois tehdasalueelta Karjalassa. Ne oli ilmeisesti merkitty venäläisten vakoilijoiden luetteloihin, jotka muodostivat perustan korvausvaatimuksille. Edelleen Neuvostoliitto esitti vaatimuksen saada Vuoksella olevan arvokkaan Vallinkosken kosken, joka riidattomasti kokonaisuudessaan sijaitsee Suomen alueella. Neuvostoliitto pyrki siten jatkuvin painostuksin ja toistuvin uhkauksin yhä vain vahvistamaan asemaansa ja lisäämään vaikutusvaltaansa Suomessa ja heikentämään meidän jo muutenkin vaikeata taloudellista asemaamme. Lukuisissa tapauksissa olimme pakotetut hyväksymään Neuvostoliiton vaatimukset. Toisissa tapauksissa neuvottelut olivat vielä käynnissä, kun uusi sota syttyi.”[i]
Edellä on vain lyhyt lainaus presidentti Rytin pitkästä puheesta. Koska se on historiallisesti erittäin tärkeä puhe, niin ohessa se puhe kokonaan:
PRESIDENTTI RYTIN RADIOPUHE 26. 6. 41.
Kansalaiset!
Rauhaa
rakastava kansamme, joka toista vuotta on jännittänyt kaikki voimansa äärimmilleen
rakentaakseen maansa jälleen kukoistukseen edellisen sodan jäljiltä, on
taas joutunut raa'an hyökkäyksen kohteeksi. jälleen kerran on sama
vihollinen, joka runsaan puolen vuosituhannen kuluessa lyhyin väliajoin on
yhteensä n. 100 vuotta hävittäen, murskaten ja murhaten käynyt sotia pientä
kansaamme vastaan, tunkeutunut alueellemme surmaten lentoaseellaan rauhallisia
kansalaisia, pääasiallisesti vanhuksia, naisia Ja lapsia, ja tuhoten
rauhallisten kansalaisten omaisuutta.
Jo
heti Saksan ja Neuvostoliiton sodan puhjettua tapahtui Neuvostoliiton taholta
lukuisia rajaloukkauksia, joitten johdosta me esitimme tarmokkaita
vastalauseita, mutta ilman mitään tulosta. Eilisestä alkaen Neuvostoliiton
sotavoimat sopimuksista mitään välittämättä ja ilman meidän antamaamme
aihetta ovat hallituksensa määräyksestä suorittaneet säännöllisiä,
laajoja sotatoimia maamme kaikissa osissa ja "tapojensa mukaisesti pääasiallisesti
kohdistaneet ne täysin avoimia paikkakuntia ja rauhallista siviiliväestöä
vastaan.
Näin
on alkanut toinen puolustustaistelumme vain vajaat 19 kuukautta edellisen hyökkäyksen
tapahtumisesta. Neuvostoliiton uusi hyökkäys Suomeen on ikäänkuin päätepiste
sille politiikalle, jota Neuvostoliitto on Moskovan rauhanteosta lähtien
Suomen suhteen harjoittanut ja jonka tarkoituksena on ollut maamme itsenäisyyden
tuhoaminen ja kansamme orjuuttaminen.
Jäätyämme
talvisodassamme 1939-40 vaille sotilaallista apua meidän oli pakko maaliskuun
13 päivänä pimeinä yön hetkinä solmia Neuvostoliiton kanssa rauha,
joka suurin uhrein käydyn menestyksellisen puolustustaistelun jälkeen
tuntui lamauttavan raskaalta. Rauhanehdoista me jo saatoimme oivaltaa, mitkä
olivat Neuvostoliiton perimmäiset tarkoitukset näitä ehtoja saneltaessa.
Uusi raja määrättiin sellaiseksi, että Suomen puolustusmahdollisuudet hävitettäisiin.
Raja pantiin kulkemaan poikki luonnollisten puolustuslinjojen ja siten, että
tieverkosto särkyi. Neuvostoliitto hankki rauhanteossa itselleen
sotilaallisesti edullisen lähtöaseman uuden hyökkäyssodan varalta. Mutta
ei tässä kyllin. Tehdäkseen Suomen täysin suojattomaksi valtavien
sotavoimiensa hyökkäystä vastaan Neuvostoliitto vaati Hangon meritukikohtaa
ja Sallan radan rakentamista. Se perusteli Hangon tukikohdan vuokraamista sillä,
että Neuvostoliiton oli saatava tämä Suomenlahden avainasema varmentaakseen
suuren merikaupunkinsa Leningradin turvallisuuden. Hankoon sijoitetut
taisteluvoimat eivät kuitenkaan viittaa niinkään paljon merelliseen
puolustustehtävään, vaan hyökkäykseen ja hyökkäykseen maitse.
Meritaistelua varten ei ole tarvis suuria hyökkäysvaunuosastoja eikä
valtavaa rautatietykistöä. Hangon sotavoima on pääasiallisesti kokoonpantu
maitse tapahtuvaa nopeaa hyökkäystä silmällä pitäen. Hanko oli kuin
suoraan Suomen sydäntä vastaan tähdätty pistooli. Vaatimus Sallan radan
rakentamisesta sen paremmin kuin Koillis-Suomea koskevat aluevaatimuksetkaan
eivät olleet sisältyneet Suomen hallituksen tietoon saatettuihin rauhan
ennakkoehtoihin. Sallan rata, jonka avulla oli määrä yhdistää Suomen
rautatieverkosto Muurmannin rataan, merkitsi ilmeisesti uuden hyökkäysreitin
asettamista Neuvostoliiton käytettäväksi. Uhka, joka tähän
ratavaatimukseen sisältyi, kohdistui koko Pohjois-Skandinaviaan, mutta oli
ensi sijassa kuin Suomen selkään suunnattu tikari.
Rauhanneuvottelujen
yhteydessä Neuvostoliiton taholta ilmoitettiin lopullisena ja ehdottomana
kantana, että tehty sopimus täysin tyydyttää Neuvostoliiton vaatimukset.
Neuvostoliiton edustajat katsoivat sen takaavan Leningradin turvallisuuden,
jonka varmentamiseksi Neuvostoliitto sotatoimiin ilmoitti ryhtyneensäkin;
samoin venäläiset neuvottelijat vakuuttivat rauhansopimuksen takaavan
Laatokan luoteispuolitse kulkevan radan turvallisuuden, jota Neuvostoliitto
piti yhteyksiensä vuoksi tärkeänä. Niinikään neuvottelijat vakuuttivat,
että se, miten Suomi sisä- ja ulkopoliittiset asiansa hoitaa ja ratkaisee.
on täydellisesti sen omassa vallassa samoinkuin sekin kuinka se taloudelliset
olonsa järjestää. Neuvostoliitolla ei niihin ole mitään kiinnostusta.
Vaikka
me suomalaiset olimmekin saaneet kipeitä kokemuksia siitä, kuinka vähän
Neuvostoliiton taholta annettu miehen sana ja tehty sopimus merkitsevät,
olisimme kuitenkin odottaneet, että sanasta
olisi edes jossakin määrin ja ainakin jonkin aikaa pidetty kiinni.
Mutta
taaskin jouduimme välittömästi huomaamaan, ettei mihinkään Neuvostoliiton
taholta annettuun sanaan ollut luottamista. Välittämättä siitä, mitä oli
luvannut puuttumattomuudesta Suomen ulkopolitiikkaan, Neuvostoliitto esitti
vaatimuksia Suomen ulkopolitiikan suunnan suhteen.
Käytyjen
ankarien taistelujen ja suurten menetysten jälkeen ja vailla kenttävarustusten
tukea maamme oli täysin suojaton Neuvostoliiton mahdollisia uusia hyökkäyksiä
vastaan. Turvatakseen jollakin tavoin maamme olemassaoloa Suomen hallitus
pyrki keskusteluun saadakseen aikaan pohjoismaisen puolustusliiton. Nämä
keskustelut saatettiin julkisuuteen samana päivänä, jolloin rauha oli
Moskovassa solmittu. Rauhansopimuksen asiakirjoja Suomen eduskunnassa käsiteltäessä
maaliskuun 21 päivänä Neuvostoliitto esitti Moskovassa jyrkän vastalauseen
tätä suunnitelmaa vastaan täysin perusteettomasti väittäen sen olevan
ristiriidassa rauhansopimuksen kanssa. Saman ulkopoliittisen kysymyksen
johdosta Neuvostoliitto vielä kolme kertaa uhkaavassa sävyssä puuttui itsemääräämisoikeuteemme:
syyskuun 27 päivänä 1940, itsenäisyyspäivänämme samana vuonna ja vielä
kaksi viikkoa sen jälkeen, joulukuun 18 päivänä. Tämä tapahtui siitä
huolimatta, että mainittu puolustusliittoajatus ei suinkaan ollut tähdätty
ketään vastaan, vaan tarkoitettu ainoastaan suojaamaan näitä
veljeskansoja.
Vastoin
kaikkia kansainvälisiä tapoja ja käytäntöä Neuvostoliiton diplomaattinen
ja konsuliedustusto Suomessa on harjoittanut puuttumista Suomen sisäisiin
oloihin ja vakoilua, esiintyen siinä tarkoituksessa jopa väärällä nimellä.
Tässä
tarkoituksessa Neuvostoliiton edustuksen henkilökunta on tavattomassa määrin
laajentunut. Helsingin lähetystössä on 31 diplomaattikuntaan ja 120
apuhenkilöstöön kuuluvaa. Petsamon konsulaatissa 3 konsuli- ja 21 apuhenkilöstöön
kuuluvaa ja konsulaatissa Maarianhaminassa 8 konsulivirkamiestä ja 30 muuta
henkilöä. Yhteensä Neuvostoliiton edustuksen palveluksessa on näin ollen
ollut 42 diplomaatti- ja konsulikuntaan ja 171 apu henkilöstöön kuuluvaa.
Sekä lähetystönsä avulla että käyttäen hyväkseen Suomen kansalaisia,
jotka ovat olleet suostuvaisia vaihtamaan isänmaansa Juudaksen hopearahoihin,
Neuvostoliitto on pyrkinyt häikäilemättömästi sekautumaan Suomen sisäisiin
asioihin. Tukemalla ja kannustamalla Suomen ja Neuvostoliiton Ystävyyden
Seuran kumouksellista toimintaa, jota asiallisesti johdettiin ja yllytettiin
Moskovasta, Neuvostoliitto pyrki kypsyttämään Suomen samanlaatuiseen
kehitykseen, jonka se oli saanut aikaan Baltian maissa.
Neuvostoliitto
on tehnyt yrityksiä puuttua jopa sisäisiin henkilökysymyksiinkin ja
harjoittaa niihin nähden painostusta. Neuvostoliiton propaganda ja vakoilu
toiminta Suomessa tuli yhä häikäilemättömämmäksi ja aktiivisemmaksi.
Jokainen suomalainen, jonka neuvostolaiset ovat saaneet käsiinsä aina
sotavangeista lähtien, on yritetty värvätä tai pakottaa harjoittamaan
vakoilua Suomea vastaan.
Neuvostoliiton
propaganda on lietsonut vihamielisyyttä Suomen hallitusta ja
hallitusviranomaisia kohtaan. Se on pyrkinyt levittämään bolshevismia ja
bolshevistista ajattelua Suomessa. Viimeinen osoitus Neuvostoliiton jatkuvasti
mitä erilaisimmissa yhteyksissä osoittamasta julkeudesta on aivan äsken
Neuvostoliiton viralliselta taholta tehty esitys, että muudan aikoinaan
vakoilusta erään Suomen suurimman vakoilujutun yhteydessä tuomittu,
rangaistustaan kärsivä henkilö vapautettaisiin ja päästettäisiin
Neuvostoliittoon.
Neuvostoliiton
poliittiset ja taloudelliset vaatimukset yli rauhansopimuksessa lueteltujen
ulottuivat monille eri aloille ja kävivät Suomen turvallisuuden kannalta yhä
arveluttavammiksi. Mainitsen niistä muutamia. Juhannusaattona viime vuonna
Neuvostoliitto yllättävästi otti esille Ahvenanmaan kysymyksen, joka ei sisältynyt
Moskovan rauhanehtoihin. Kun uuden vaatimuksen torjumiseksi vedottiin tähän
seikkaan, niin ulkoasiainkomissari Molotov kyynillisesti lausui, että
neuvostohallitus ei ollut ottanut Ahvenanmaan kysymystä esille rauhan teon
yhteydessä, koska tämä olisi voinut häiritsevästi vaikuttaa
rauhanneuvotteluihin.
Neuvostoliitto
vaati nyt, että Ahvenanmaa oli demilitarisoitava, siellä olevat
puolustuslaitteet tuhottava ja Neuvostoliiton itse saatava kontrolloida
kaikkea hävitystyötä. Näillä vaatimuksilla Neuvostoliitto selvästi
tahtoi varata itselleen tilaisuuden hetken tullen vaivattomasti vallata
Ahvenanmaan saaret.
Samoihin
aikoihin, siis noin vuosi sitten, Neuvostoliitto esitti vaatimuksensa Petsamon
nikkelikaivoksiin. Se ei tyytynyt vaatimaan osuutta kaivoksen tuotannosta,
vaan sen vaatimuksilla oli suoranaisesti poliittinen leima. Neuvostoliitto
vaati muun muassa, että se saisi käsiinsä kaivosten johdon ja asettaa
niille viidenneksen henkilökunnasta. Tämän miesmäärän sijoittaminen
Petsamon alueelle olisi merkinnyt sitä, että Neuvostoliitolla
tosiasiallisesti olisi ollut myöskin sotilaallinen tukikohta Petsamossa.
Kuvaavaa
Neuvostoliiton kaksikasvoiselle menettelylle oli, että se Petsamon nikkelin
suhteen meille ja eräälle asiasta kiinnostuneelle suurvallalle esitti
vaatimuksiensa luonteen täysin eri tavoin. Toiselle sanoen olevansa vain
taloudellisesti kiinnostunut Petsamon nikkelistä, toiselle esittäen asian täysin
poliittisena. Petsamon alueeseen kohdistuvana toimenpiteenä.
Kolmas
arveluttava vaatimus koski sotilaallisia rautatiekuljetuksia Suomen alueen
kautta Hangon vuokraalueelle. Näitä sopimuksia ei myöskään
rauhansopimuksessa edellytetty. Kuljetusten vaarallisuus maamme turvallisuuden
ja itsemääräämisoikeuden kannalta oli ilmeinen. Täten Neuvostoliitto eri
tavoin pyrki heikentämään Suomen poliittista ja sotilaallista asemaa.
Samaan
aikaan kuin tämä tapahtui, Neuvostoliitto kaikin tavoin pyrki
taloudellisesti heikentämään meidän vastustuskykyämme. Ilman vähintäkään
perustetta rauhansopimuksen määräyksissä se vaati sille luovutettavaksi
huomattavan määrän rautatiekalustoa. Samoin se vaati korvauksia
luovutetulta alueelta pois siirretystä tai hävitetyksi väitetystä
omaisuudesta ulottaen korvausvaatimuksensa myöskin Hangon vuokra-alueelta
siirrettyyn omaisuuteen, johon nähden Neuvostoliitolla ei missään
tapauksessa voinut olla mitään oikeuksia. Kuvaavaa näille vaatimuksille
oli, että korvausta vaadittiin eräistä sellaisistakin koneista, jotka oli
Karjalan teollisuuslaitoksista myyty ja kuljetettu pois useita vuosia ennen
sodan puhkeamista. Ne olivat nähtävästi aikoinaan tulleet venäläisten
vakoilijoiden luetteloihin. joiden perusteella korvausvaatimuksia tehtiin.
Edelleen
vaati Neuvostoliitto itselleen arvokasta Vuoksessa olevaa Vallinkoskea, joka
kiistattomasti on kokonaisuudessaan Suomen puolella. Perusteena tälle
vaatimukselle oli. että suomalaiset olivat aikoinaan suunnitelleet tämän
kosken rakentamista samaan
voimalaitokseen
Ensonkosken kanssa, joka oli jäänyt Venäjänpuolelle rajaa.
Täten
Neuvostoliitto jatkuvalla painostuksella ja toistuvilla uhkauksilla pyrki yhä
vahvistamaan asemaansa ja laajentamaan vaikutustaan Suomessa ja heikontamaan
meidän muutenkin vaikeaa taloudellista asemaamme. Lukuisissa tapauksissa oli
meidän pakko suostua Neuvostoliiton vaatimuksiin. Toisissa tapauksissa
neuvottelut uuden sodan puhjetessa vielä olivat kesken.
Tottuneena
pysymään antamassaan sanassa Suomen kansa tahtoi pitää sen sopimuksen, joka
meidän Moskovassa oli ollut pakko tehdä. Me sovimme hiljaisessa mielessämme
ja lausuimme sen lukemattomat kerrat julki, että meidän oli valloitettava
Karjalan nimeen liittyvät menetyksemme takaisin kotoisella uudistus- ja
raivaustyöllä uusien rajojemme sisäpuolella. Kylmästi harkiten tultiin tähän
tulokseen. Kostoajatus ei' ole esiintynyt eikä toimintaamme johtanut. Suomen
taholta pyrittiin unohtamaan kärsityt vääryydet ja nöyryytykset, vaikka
Neuvostoliiton vastoin kaikkia kansainvälisen oikeuden ja moraalin vaatimuksia
aloittaman hyökkäyssodan haavat kirvelivätkin koko kansan sydämissä. Lähdimme
siitä, että koska kerran elämme tässä maankolkassa sukupolvesta sukupolveen
välittömässä Venäjän naapuruudessa, niin suhteet siihen oli saatava järjestetyiksi.
Me tahdoimme jälleen, tapahtuneesta huolimatta, ryhtyä rakentamaan pysyväistä
rauhaa Neuvostoliiton kanssa.
Tämä
rauhantahtomme joutui kerran toisensa jälkeen koetukselle, kuten edellä
mainitsemistani alituisista vaatimuksista voi päätellä. Rauhantahtoamme
osoittaaksemme ja siinä toivossa, että suostumalla vaatimuksiin olisi saatu
avoin ristiriita torjutuksi tai ainakin lykätyksi ja suhteet Neuvostoliittoon
joten kuten vakautetuiksi, me noudatimme suurta taipuisuutta. Mutta me emme
rajoittuneet suhteitten rakentamiseen ainoastaan passiivisella taipuvaisuudella.
Meillä virisi myös harrastus aktiiviseenkin suhteitten elävöittämiseen.
Meidän taholtamme pyrittiin vuorovaikutukseen mitä moninaisimmilla aloilla.
Kulttuurisuhteitten aikaansaamiseksi ja hoitamiseksi perustettiin yhdistyskin,
Itämeren Piiri. Neuvostoliiton taholta kuitenkin torjuttiin tämän yhdistyksen
aloitteet samoinkuin muutkin yksityisiltä tahoilta tulevat yritykset. Samalla
tavoin Neuvostoliitto suhtautui hallituksen virallisiin lähentymispyrkimyksiin.
Opetusministeriön Suomen ja Neuvostoliiton kulttuuri vuorovaikutuksen edistämiseksi
asettaman toimikunnan perusteelliset esitykset eivät saavuttaneet mitään
vastakaikua Neuvostoliitossa, joka ei edes suostunut ottamaan vastaan Suomen
opetusministeriä kulttuurisuhteitten kehittämisestä neuvottelemaan. Niinikään
meidän taholtamme on mitä vilpittömimmin kaikista vaikeuksista huolimatta
pyritty kaupallisten suhteitten kehittämiseen.
Kaiken
ylläesitetyn perusteella näkyy selvästi Neuvostoliiton pyrkimyksien suunta
meihin nähden. Suomen itsenäisyys oli tuhottava joko sisäisten mullistusten
ja vaikeuksien tietä tai sitten väkivaltaisesti kukistamalla maa. Kun sisäisen
vallankumouksen tie näytti menneen umpeen kansamme valtavan vapaudenrakkauden
ja sisäisen eheytymisen vuoksi, niin Neuvostoliitto päätti lähteä
ulkonaisen väkivallan tielle.
Tässä
tarkoituksessa Neuvostoliiton pää- ja ulkoasiainkomissari hra Molotov
Berlinin-neuvotteluissa marraskuun 12-13 päivinä 1940, siis vain 7 kuukautta
Moskovan rauhan jälkeen, vaati Saksalta vapaita käsiä päättää tilinsä
Suomen kanssa ja likvidoida tämä maa. Me olemme Saksan valtakunnankanslerille
mitä syvimmässä kiitollisuudenvelassa siitä, että hän silloin päättävästi
torjui nämät Neuvostoliiton vaatimukset.
Suursodan
syttymisestä lähtien on selvästi voitu todeta, mitkä ovat Neuvostoliiton
pyrkimykset ja asenne tähän sotaan nähden. Neuvostoliitto näki mielihyvin
sodan syttymisen ja se on kaiken aikaa pyrkinyt siihen, että sota laajenisi ja
jatkuisi mahdollisimman kauan niin että Europan kansat ja jos mahdollista
Europan ulkopuolisetkin kansat täten olisivat aineellisesti ja moraalisesti
heikentyneet, niitten vastustuskyky bolshevistista kiihoitusta vastaan vähentynyt
ja ne tällä tavoin olisivat muodostuneet Neuvostoliiton imperialistisille
pyrkimyksille helpoksi saaliiksi Neuvostoliiton katsoessa ajankohdan tulleen sen
aseelliselle sekaantumiselle sotaan. Häikäilemättömästi Neuvostoliitto on
eri tilanteita käyttänyt hyväkseen, ja näin meidänkin maamme joutui,
suurvaltasodan riehuessa muilla rintamilla, yksinään taistelemaan
Neuvostoliiton ylivoimaa vastaan. Me emme vihaa Neuvostoliiton paljon kärsineitä
ja aina sorronalaisina eläneitä kansoja, mutta kaiken tapahtuneen jälkeen
tuskin kukaan voi meiltä odottaa, että me pukeutuisimme surupukuun sen
johdosta, että hra Molotov ja hänen kanssaan Neuvostoliiton politiikasta
vastuulliset piirit nyt ovat joutuneet oman shakaali-politiikkansa uhreiksi.
Kun
Neuvostoliitto Saksan ja Neuvostoliiton välisen taistelun yhteydessä nyt on
levittänyt sotatoimensa Suomen alueelle hyökkäämällä rauhallisen kansamme
kimppuun, on meidän velvollisuutemme puolustautua ja me teemme sen päättäväisinä
ja yksimielisinä kaikin käytettävissä olevin moraalisin ja sotilaallisin keinoin.
Mahdollisuutemme
selviytyä tästä toisesta puolustustaistelustamme menestyksellisesti ovat tällä
kertaa vallan toisenlaiset kuin viimein, jolloin yksin seisoimme idän suuren jättiläisen
puristuksessa. Suur-Saksan valtakunnan sotavoimat nerokkaan johtajansa,
valtakunnankansleri Hitlerin komennossa, käyvät rinnallamme menestyksellistä
taistelua meille tuttuja Neuvostoliiton sotavoimia vastaan. Sen lisäksi eräät
muut kansat ovat aloittaneet sotatoimet Neuvostoliittoa vastaan, niin että on
muodostunut yhtenäinen rintama Jäämereltä Mustalle merelle saakka.
Neuvostoliitto ei näinollen kykene asettamaan meidän puolustusvoimiamme
vastaan sitä musertavaa ylivoimaa, joka viime kerralla teki puolustustaistelumme
epätoivoiseksi. Nyt Neuvostoliitto on joutunut lukumäärältään
tasavertaiseen taisteluun, jossa meidän oman puolustussotamme onnistuminen on
varma.
Karaistuneet
puolustusvoimamme käyvät yhtä rohkeina ja yhtä alttiina, mutta paremmin
aseistettuina ja varustettuina kuin viime sodassa taisteluun isänmaan vapauden,
kansamme elintilan, isiemme uskon ja vapaan yhteiskuntajärjestyksemme puolesta.
Heitä samoin kuin kaikkia niitä miehiä ja naisia, jotka rintamalla tai kotiseudulla
erilaisissa tehtävissä uhraavat innolla työnsä ja ponnistuksensa
puolustuksemme hyväksi, sekä koko sisäsesti yhtenäistä kansaamme elähdyttää
tällä ratkaisevalla hetkellä viime sodan asevelihenki ja ohjaa luja päätös
pyrkiä yhä suuremman oikeudenmukaisuuden toteuttamiseen yhteiskunnassa.
Luottamuksemme
puolustusvoimiimme ja niiden maailmanmainetta saavuttaneeseen johtajaan,
sotamarsalkka Mannerheimiin on ehdoton.
Kansalaiset! Vuosisadat ovat osoittaneet, että paikalla. minkä kohtalo on kansallemme antanut, ei pysyväistä rauhaa ole voitu saavuttaa. Idän paine on aina ollut meitä vastassa. Tämän paineen helpottamiseksi, ikuisen uhkan hävittämiseksi, tulevien sukupolvien onnellisen ja rauhallisen elämän turvaamiseksi me nyt käymme taisteluun. Ja meillä on tällä kerralla ehkä paremmat mahdollisuudet onnistumiseen kuin kenties milloinkaan ennen. Kohtalon Herra, jonka käsissä kansamme elämä on, johdattakoon meitä ja vieköön taistelumme lopulliseen voittoon.[ii]