Edellinen
artikkelini Suomen Vapaussodasta
teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.
Tampereen operaatiosta edellinen löytyy artikkeli täältä.
Jääkärimajuri Malmbergin joukot olivat
tunkeutuneet Tampereelle pohjoisesta ja suorittaneet siellä vallatun alueen
puhdistusoperaatioita.
Eversti Ausfeldin johtamat jääkärijoukot
olivat tunkeutuneet Tampereelle idästä ja vallanneet hautausmaan ja sairaalan
alueet ja tunkeutuneet rautatieasemalle.
Eversti Grafströmin joukot olivat
tunkeutuneet Tampereelle etelästä ja yhtyneet Ausfeldin joukkoihin
rautatieasemalla.
Eteneminen oli rajattu koskelle ja joukot päästetty
lepoon 16 tunnin taistelujen jälkeen.
”Kyttälänkatu oli, kuten aikaisemmin
mainittu, eversti Grafströmin taistelulohkon pohjoisena rajana. Tämän lohkon
alueella oli kaksi ylimenokohtaa, nim. verkatehtaan luona oleva pato sekä Hämeensilta.
Edellinen ei ollut varustettu räjäytettäväksi ja iltapäivän taistelujen
aikana näytti siltä, kuin ei sitä olisi oikein puolustettukaan. Siitä ei
kuitenkaan ollut varmuutta, oliko vastapäätä oleva kattohuopatehdas
vihollisen miehittämä vai ei. Ylipääsy-yritykset olivat rauenneet tyhjiin
teatteritalosta suunnatun kiihkeän sivusta-ammunnan vuoksi. Sieltä huomattiin
pieninkin liike, ja aiheutti se konekivääreistä lähetetyn luotisateen. Hämeensilta
oli räjäytyskunnossa ja katusululla varustettu. Teatteri ja kaupungintalo
hallitsivat sitä täydellisesti, minkä ohessa punaiset myös pitkin leveää Hämeenkatua
Pyynikiltä voivat ampua siltaa ja siitä lähinnä itään olevaa aukeamaa. Sen
vuoksi oli kyllin selvää, että ylimeno tällä kohti oli mahdoton.”[i]
Siten hyökkäys siirrettiin myöhemmäksi, että jää aikaa selvittää mm.
oliko kattohuopatehdas vihollisen miehittämä ja miten voidaan hillitä
sivustasta tulevaa tulta. Turhia tappioita ei tarvita.
”Ausfeldin alueella oli kolme ylipääsykohtaa
nim. Satakunnansilta, neulapato Finlaysonin tehtaiden luona sekä rautatiesilta.
Näistä ensinmainittu oli samoinkuin Hämeensilta katusululla varustettu, räjäytyskunnossa
ja voimakkaasti puolustettu. Hyökkäys täältä oli siis mahdoton. Neulapadon
olivat punaiset yön aikana osaksi saaneet revityksi. Muuten se oli hyvin
puolustettu. Rautatiesilta sitä vastoin näkyi Melinin läpimurtautumisen [yöllä
takaisin valkoisten puolelle Näsilinnasta - jpu] jälkeen jääneen punaisilta
tarpeellista huomiota vailla, joka tapauksessa se oli vain heikosti puolustettu.
Yön aikana oli sitä paitsi eräs Vöyrinkoulun partio luutnantti Erkon
johdolla katkaissut langat tähän asetetuista räjähdyspanoksista.
Ausfeld päätti sen vuoksi käyttää hyväkseen
täällä tarjoutuvaa mahdollisuutta ja toimeenpanna ylimenon rautatiesillan
kautta. - -
Hyökkäykseen määrättiin molemmat jääkäripataljoonat
Sundman ja Schauman, jotka kärsimiensä pienehköjen tappioiden vuoksi olivat
taistelukelpoisimmat, sekä pieni osa Ruotsalaista prikaatia [todellisuudessa ei
edes komppaniaa - jpu]. - -
Heti klo 8 jälkeen ap. seisoivat hyökkäysjoukot
valmiusasennossa rautatiesillan luona ja Ausfeld esikuntineen oli asettunut
Myllysaaren läheisyyteen. Konekiväärit sijoitettiin asemiin, joista saattoi
ampua siltaa ja Näsilinnaa, ja tykkitulta odotettiin, jotta hyökkäys
voitaisiin aloittaa. Kun se vähän myöhemmin alkoi, oli vähällä tapahtua
onnettomuus, sillä ensimmäiset panokset räjähtivät arveluttavan lähellä
valmiina seisovaa Schaumanin pataljoonaa. Muutamat valtavat halkopinot olivat
kuitenkin suojaavina välissä ja pian suuntautui tuli paremmin.
Raskaan tykistön ja haupitsien mahtavan
tulen tarjotessa suojaa ja lukuisten konekiväärien säestäessä
toimeenpantiin rynnäkkö noin klo 9,30 ap. Etujoukkona oli Schaumanin 3.
komppania, kapteeni Mäkiniemi. Se kulki sillan yli ilman tappioita ja miehitti
Näsilinnan kukkulan etelärinteen, rintama etelään ja länteen päin. Heti
senjälkeen lähetettiin toiselle puolelle 2. komppania, kapteeni Lemberg.
Suunnattiin kulku museorakennusta kohti, joka vaikeuksitta miehitettiin, ja järjestäydyttiin
sitten kukkulan lännen puoliselle rinteelle, rintama rautatien suuntaan. - -
Hyvin valmisteltuna ja reippaasti
toimeenpantuna oli hyökkäyksen ensimmäinen osa saatu hyvin pienin tappioin
suoritetuksi. Klo 9,40 sai Ausfeld raportin Näsilinnan valtaamisesta ja nyt
vietiin toiselle puolelle rynnäkköjoukkojen jälelläolevat osat nopeassa
tahdissa toinen toisensa jälkeen. Niiden tuli aluksi kokoontua aivan Näsilinnan
itäpuolelle kukkulan ja suuren rakennuksen suojaan turvaamaan
siltavarustusasemaa ja samalla valmiina jatkamaan hyökkäystä.”[ii]
Melinin joukko oli räjäyttänyt rataa
lopettaen panssarijunan mellastuksen. Yön aikana rata oli kuitenkin korjattu ja
se punaisten panssarijuna saapui jälleen pelottelemaan Suomen Armeijan joukkoja
sekä tuottamaan niille tappioita. Panssaroituun hirviöön suunnattiin tarmokas
kiväärituli ja konekiväärituli, joten se luopui yrityksestä tunkeutua
siltaa kohti. Kun radalle suunnattiin myös Almqvistin patterin tykkituli, niin
juna vetäytyi takaisin. Rataa räjäytettiin jälleen jääkäriluutnantti
Dyhrin toimesta, joten Näsilinnan suunnalla voitiin taas toimia normaalisti.
Iltapäivällä panssarijuna hyökkäsi Epilää
vastaan, mutta sen vetäytyessä jälleen Pispalaa kohti veturi sai täysosuman
tykkitulesta. Siten panssarijunan osa Tampereen taisteluissa tuli loppuun näytellyksi.[iii]
”Klo 12,30 ip. oli eversti Wetzer antanut
määräyksen, jossa sallittiin hyökkäyksen jatkaminen siltavarustusasemasta.
Hyökkäys olisi suoritettava askel askeleelta mahdollisuuksien mukaan välttäen
tappioita, ja oli se rajoitettava Esplanaadiin.
Ausfeld johti nyt Kumlinin pataljoonan
rautatiesillalle sekä määräsi Sundmanin ja Schaumanin tunkeutumaan etelään
päin, mutta jättämään pieniä osia sillan turvaksi. Tätä hyökkäystä
tukisivat itärannalta mm. Hanellin pataljoona ja Ruotsalainen prikaati, jotka
olivat valmiina Satakunnan sillan tienoilla.
Molemmat jääkäripataljoonat alkoivat sen
vuoksi 1 aikaan tunkeutua kaupunkiin. Schauman, joka jätti yhden komppanian sekä
konekivääreitä museon kukkulalle, valtasi ennen pitkää lähimmät neliöt
molemmin puolin Esplanaadin pohjoispäätä. Häntä avusti tässä pian eräs
komppania Kumlinin pataljoonasta ja konekiväärit Ruotsalaisesta prikaatista,
jotka Ausfeld oli asettanut hänen käytettävikseen. Ainoastaan hitaasti,
tuimilla ja tappiotatuottavilla taisteluilla voitettiin iltapäivän kuluessa
maastoa. Näsilinna täyttyi ennen pitkää haavoittuneista, joita oli vaikea
kuljettaa taaksepäin. Vihollisen kiivas konekiväärituli pitkin kaikkia idästä
länteen kulkevia katuja, vaikeutti johtoa ja hajoitti taistelutoiminnan
toisistaan riippumattomiin taistelusarjoihin.
Pitkin kosken vartta tunki pataljoona
Sundman eteenpäin ja onnistui sen klo 2 karkoittaa vihollinen Finlaysonin
tehtaista ja näitä lähinnä olevista neliöistä Satakunnankadun varrelta. Tämä
rynnäkkö tuli ratkaisevaksi Satakunnansillan valloituksessa. Pohjoisesta
tulevan painostuksen vuoksi alkoi punaisten puolustus sillan luona väistyä, ja
sittenkuin konekiväärien puolustama katusulku oli puhdistettu lähitaisteluiden
avulla, käsikranaatteja käyttämällä voitiin silta vallata. Vihollinen ei
ollut ryhtynyt sen räjäyttämiseen. Kulkua sillan yli vaikeutti kuitenkin
toistaiseksi vihollisen tuli pitkin Satakunnankatua, ja tämä oli myös esteenä,
kun nyt oli jatkettava matkaa etelään päin. Nyt pyrittiin kuitenkin
teatteritaloa kohti siinä vakaumuksessa, että tämän tukikohdan valtaamisella
päästäisiin vallitsemaan myöskin tärkeimpiä kosken ylimenopaikkoja.”[iv]
”Kun Winge oli saanut käskyn ottaa
selville, oliko kattohuopatehdas miehitetty, kääntyi hän komppanianpäälliköittensä
puoleen saadakseen vapaaehtoisia ryhtymään tähän uskallettuun yritykseen.
Miehistön määrääminen tähän melkein varmaan kuolemaan näytti hänestä
mahdottomalta. Ilmoittautuneiden joukosta valittiin eräs suojeluskuntalainen 2.
komppaniasta, nuori ylioppilas Borg. Hänen tuli juosta portaan yli ja sen jälkeen
ilmoittaa merkillä, oliko ylipääsy mahdollinen. Kivääri toisessa ja käsikranaatti
toisessa kädessä lähti hän matkalle. Hänen astuessaan portaalle alkoi
vihollinen ammunnan. Mutta koskemattomana pääsi hän vastakkaiselle rannalle.
Silloin räjähti luodin tapaama käsikranaatti hänen kädessään, ja Winge
miehineen, jotka toisella puolella seurasivat urhon uhkarohkeata matkaa, näkivät
hänen häviävän savu- ja tulipilveen. Oltiin varmoja, että vihollisen käsikranaatti
oli häneen sattunut. Tehdas oli siis miehitetty ja ylipääsy mahdoton.
Useita tunteja kului nyt taistelussa,
jolloin teatteritaloa ampuivat mm. Lundquistin patteri aseman luota ja konekiväärit
verkatehtaalta. Kaupunkilaisten kautta oli saatu tietää paikka, johon punaiset
olivat asettaneet sytytyslaitteen siihen räjäyspanokseen, millä Hämeensilta
oli miinoitettu. Tämä laite oli teatteriravintolan sisäänkäytävän
kohdalla, paikalla, joka hyvin näkyi tehtaalle. Tärkeä tehtävä oli nyt estää
punaisia lähestymästä tätä sytytyslaitetta, minne vihollinen kaikesta päättäen
kiihkeästi pyrki. Kerran toisensa jälkeen rohkeat viholliset yrittivät lähestyä
tärkeätä sytyttäjää, mutta aina epäsuotuisin tuloksin. Vähitellen saivat
myös valkoisten tehtaassa olevat konekiväärimiehet selville punaisten tärkeimmät
tuliasemapaikat, niin että voitiin ruveta niitä ampumaan.
Kellon lähetessä 3 huomattiin äkkiä
portaan toisesta päästä innokkaita huiskutuksia. Tämä oli kuolleeksi
luullun vapaaehtoisen sovittu merkki, ja hetken epäilyn jälkeen selvisi äkkiä,
että mies yhä eli ja nyt vaati huomiota. Kauan maattuaan pyörtyneenä käsikranaatin
räjähdettyä oli hän herännyt ja ihmeekseen huomannut olevansa
vahingoittumatonna. Suorittaen tehtävänsä oli hän tutkinut kattohuopatehtaan
lähimmän osan huomaten sen miehittämättömäksi, ja tämän tärkeän
havainnon ilmoitti hän nyt merkillä.
Winge sai nyt käskyn toimeenpanna ylimenon,
ja samaan aikaan suunnattiin kaikki mahdolliset konekiväärit sellaisia
paikkoja kohti, joista vihollisen luultiin tähtäävän, etupäässä teatterin
ikkunoihin ja ympäröiviin taloihin.
Etunenään pantiin luutnantti Hellgrenin 3.
komppania ja siitä valittiin vääpeli Stjerngranatin joukkue kunniakkaaseen ja
vaaralliseen tehtävään, ensimmäisenä juoksemaan yli. Kun oma konekivääriammunta
alkoi, ryntäsivät he mies miehen jälkeen kapealle portaalle. Ryöppy konekivääreistä
oikealta räiskyi neulapatoa kohti. Onneksi suuntautui se liian alas ja ensimmäiset
pääsivät yli ehein nahoin. Mutta sitten kohotettiin vihollisen luotisuihkua,
ja kohdistui se nyt keskelle porrasta. Luodit osuivat ryntääjiin, joista
toinen toisensa jälkeen nujertui ja hävisi syvyyteen. Mutta rohkeat
pohjalaiset eivät pysähtyneet. Urhoollisina seurasivat he
joukkueenjohtajaansa, ja pian oli ensimmäinen pieni joukko päässyt yli,
vaikkakin huomattavasti harventuneena. Loppupuolella oli vihollisen tuli
heikennyt, sillä valkoisten puolella oli keksitty sen lähtökohta ja pidetty
huolta sen vaientamisesta. Kun joukkue oli päässyt yli, tuli Stjerngranat
rauhallisesti kävellen takaisin ja ilmoitti jättäneensä päällikkyyden lähimmälle
miehelleen; hän oli nim. itse saanut luodin suoraan rintaansa.
Seuraaville osastoille oli ylimeno
helpompaa. Joukkue joukkueen jälkeen juoksi yli, ja klo 4 ip. saattoi Winge
ilmoittaa, että hänen pataljoonansa oli uudelleen koolla kattohuopatehtaalla,
joka todellakin oli huomattu miehittämättömäksi. - -
Nopeasti, toinen toisensa jälkeen, johti
Grafström nyt jälelläolevatkin pataljoonansa yli, ja kun oli huomattu, ettei
ollut välttämätöntä suojata voitettua siltavarustusta, määrättiin Winge,
Öberg ja Wilkman puhdistamaan jokainen oman osansa sitä aluetta, joka Hämeenkadusta
etelään on kosken ja Esplanaadin välillä.
Kun eteläiset neliöt tuottivat tänne määrätyille
pataljoonille suhteellisesti vähän vaivaa, kohtasi sen sijaan Winge, joka oli
saanut osalleen alueen Hallituskadusta pohjoiseen, vakavaa vastustusta, mikä
vasta sitkeiden taisteluiden jälkeen voitettiin. Hyvin pian onnistui kuitenkin
Grönbergin komppanian, joka edennyt lähinnä koskea, päästä Hämeensillalle
ja katkaista räjähdyspanoksiin johtavat sähköjohtolangat. Näin oli silta
lopullisesti pelastettu.”[v]
”Nyt kävi niin, että valkoiset joukot
melkein yht’aikaa sekä pohjoisesta että etelästä lähestyivät
teatteritaloa, joka, jatkuvasti punaisten miehittämänä, pian muodosti
puolustajien ainoan jälelläolevan osan koskiasemaa. Kaikki ponnistukset
suunnattiin nyt teatterin valtaamiseen. Pohjoisesta hyökkäsi jääkärijoukkoja
ja Ruotsalainen prikaati [hienosta nimestään huolimatta vain noin yksi
komppania - jpu], etelästä Wingen pataljoona. Tätä keskitettyä hyökkäystä
eivät punaisten urhoollisesti taistelevat puolustusjoukot voineet kauan kestää,
ja heti klo 7 jälkeen ip. vallattiin yhteisrynnäköllä tämä tärkeä
asemapaikka.”[vi]
”Tähän huomattavaan voittoon loppuivat päivän varsinaiset taistelut. Määrätty hyökkäysalue – Esplanaadi – oli tosin saavutettu vain etäinnä pohjoisessa ja Hämeenkadun eteläpuolella, ja vielä pitivät näennäisesti vahvat punaiset voimat kaupungintaloa hallussaan, mutta saavutettu voitto oli esiintyneisiin suuriin vaikeuksiin nähden hyvin huomattava ja joukot ansaitsivat hyvin levon, joka nyt oli saatavissa.”[vii]
[i]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 512
[ii]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 513-515
[iii]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 515-517
[iv]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 517-519
[v]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 519-521
[vi]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 521-522
[vii]
Kai Donner, et al; Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 522