Saksa
ja Venäjä olivat liittoutuneet
keskenään Venäjän aloitteesta elokuussa 1939 jakaen naapureitaan keskenään
”sulle-mulle-periaatteella”. Nämä liittolaiset hyökkäsivät
yhdessä Puolan kimppuun jakaen Puolan keskenään. Venäjä vaati Suomelta mm.
tukikohtaa Hankoon ja Kannaksella olleen pääpuolustuslinjan hävittämistä,
jotta Venäjän olisi helpompi valloittaa koko Suomi. Suomi ei suostunut
vaatimuksiin - neuvottelut
olivat tosiasiassa harhautusta,
jotta Suomi luulisi ettei Venäjä hyökkää Suomeen.
Venäjä
hyökkäsi
rikollisesti Suomen kimppuun alkaen 30.11.1939 kello 6.30 sotaa julistamatta ja
rikkoen törkeästi Suomen ja Venäjän välillä voimassa olleita Hyökkäämättömyyssopimusta,
Tarton
rauhansopimusta, Sopimusta rajaselkkausten selvittämisestä, sekä
allekirjoittamaansa YK:n edeltäjän Kansainliiton peruskirjaa.
Näin
syttyi Suomen ja Venäjän välillä käyty Talvisota,
joka kesti 105 kunnian päivää. Sodassa Venäjä yritti valloittaa koko
Suomen, mutta Suomi saavutti torjuntavoiton - Venäjä epäonnistui yrityksessään
ja kärsi valtavat tappiot päättömissä hyökkäyksissään.
Ennen
Talvisotaa Suomi oli valitettavasti laiminlyönyt Maanpuolustuksen, eli
varautumisen sotaan. Uskottiin Hyökkäämättömyyssopimukseen, Kansainliittoon
ja kuka mihinkin, eikä annettu tarvittavia resursseja (rahaa) maanpuolustuksen
kehittämiseen. Siten ei ollut moderneja hävittäjälentokoneita, ei modernia
raskasta tykistöä - eikä edes vanhalle tykistölle riittävästi
ampumatarvikkeita. Melkoinen osa suomalaisista miehistä oli jätetty
kouluttamatta - säästösyistä.
Kuinka
ollakaan nyt vuonna 2009 maanpuolustuksen tila on verrattavissa tähän surkeaan
tilanteeseen juuri ennen Talvisotaa - mutta eipäs hypitä aiheesta.
Vähäiset
joukkomme olivat äärimmäisen väsyneitä, eikä laadullisesti korkeatasoinen
tykistömme voinut tukea jalkaväkeä riittävästä kroonisesta ammuspulasta
johtuen. Niinpä Venäjän joukot mursivat valtavalla miesylivoimalla ja
kaluston määrällisellä ylivoimalla Kannaksella puolustuslinjan toisensa jälkeen
edeten vääjäämättä kohti Helsinkiä. Venäjän joukot kärsivät
suunnattomia tappioita, mutta niistä ei välitetty. Suomella ei ollut vaihtaa
joukkoja lepoon - koulutuskeskuksissa kyllä yritettiin pikakouluttaa miehiä,
jotka oli jätetty kouluttamatta rauhan aikana, silloin kun olisi pitänyt
kouluttaa. Kouluttamattomien miesten lähettäminen teräsmyrskyyn olisi ollut lähes
murhaan verrattavissa oleva teko.
Suomi
yritti lopettaa sodan - saavuttaa rauhan - koko sodan ajan, aivan Venäjän hyökkäyksen
alkamisesta saakka, mutta tuloksetta. Imperialistinen Venäjä väitti
kyynisesti, ettei se edes ole sodassa Suomen kanssa vaan on ystävällisissä
suhteissa Suomelle perustamansa nukkehallituksen
kanssa.
Siten
Venäjä ei edes suostunut neuvottelemaan Suomen laillisen hallituksen kanssa.
Venäjä
”katsoi Terijoen hallituksen perustamisen jälkeen, ettei se ollut sodassa
Suomen kanssa ja hylkäsi 4.12. Ruotsin lähettilään kautta jätetyn Suomen
tarjouksen neuvottelujen aloittamisesta uudelleen.”[i]
Vasta
kun Venäjä huomasi, ettei tästä sodasta tullutkaan riemumarssia Helsinkiin
ja näytti, että Venäjä saattaa joutua Saksan liittolaisena sotaan Englantia
ja Ranskaa vastaan, Venäjä suostui jälleen neuvottelemaan Suomen laillisen
hallituksen kanssa.
Salkuton
ministeri J. K. ”Paasikivi on 30.1.1940 kirjannut muistiin yllättävän
käänteen, jonka hän on kuullut pääministerin ja ulkoministerin kanssa käymässään
neuvottelussa: »Tukholmasta oli tullut kirje Erkolta. Günther oli ilmoittanut
Erkolle, että Kollontay oli käynyt Güntherin luona ja lukenut sähkeen, jonka
hän oli saanut Molotovilta ja jossa sanottiin että Neuvostoliitto [Venäjä -
jp] ei kieltäydy neuvottelemasta ’Ryti-Tannerin’ hallituksen kanssa. Tahtoo
saada tietää, mitä Suomen hallitus tarjoaa.»”[ii]
Huomattakoon,
että Venäjä nimenomaan halusi
saada aikaan Toisen Maailmansodan, jossa Venäjän skenaarion mukaisesti Saksan,
Englannin ja Ranskan piti ensin kuluttaa voimansa loppuun - että Venäjän
olisi sitten helppo hyökätä
länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941 valtaamaan koko
Euroopan - aluksi. Siihen suunnitelmaan ei mitenkään sopinut, että Englanti
ja Ranska joutuisivat sotaan Venäjää vastaan jo Talvisodan aikana.
Suomen
ulkoministeri Väinö Tanner kävi Tukholmassa 4-6.2.1940 keskustelemassa
Ruotsin ulkoministeri Güntherin ja Venäjän suurlähettilään Ruotsissa
Kollontayn kanssa. Venäjä vaati edelleen Suomen Hankoa sotilastukikohdakseen,
jotta voi sieltä uhata suoraan Helsinkiä. Tanner ehdotti yksityisesti jonkin
saaren luovuttamista Suomenlahden suulta.
”Kollontayn
raportoitua Molotov 6.2. vastasi: »Tannerin ehdotus Hangon korvaamisesta
saarilla ei muuta meidän kantaamme, eikä se siis valitettavasti ole perusta
neuvotteluille.»”[iii]
Pääministeri
Risto ”Ryti vieraili Tannerin kanssa 10.2. Päämajassa, ja
siellä järjestettiin puolustusneuvoston kokous. Rytin mukaan puolustusneuvosto
asetti päämääräksi: »1) rauha 2) Ruotsin apu 3) Englannin ja Ranskan apu
(huolestuttava). Saarista 1) Jussarö 2) Örö ja 3) Utö, joita ei olisi
annettava. Kannaksella raja Inon ja
Seivästön puoliväliin rannikolla ja sisämaassa Lipola mutkaan, joten
ryssille sisämaahan kymmenkunta kilometriä. Vammeljoki y.m. joet ja järvet
rajoina. Petsamo pitäisi voida säilyttää.» -- Paasikivi kuuli 11.2.
Waldenilta kokouksesta: »lopuksi oli yksimielisesti asetuttu sille kannalle,
että rauha olisi saatava niin pian kuin mahdollista ja että Venäjälle olisi
pakko myöntää myös tukikohta Suomenlahden pohjoispuolella, ensisijassa
Jussarö. Mannerheim myös samaa mieltä.»”[iv]
12.2.1940
Ulkoasiainvaliokunnan kokous, myös presidentti Kallio oli läsnä: ”Tanner
esitti toimintasuunnitelman: 1) Olisi pyrittävä rauhaan Venäjän kanssa ja
oltava valmiit myöntämään myös tukikohta: Jussarö. 2) Toisessa sijassa
pohjoismainen avustus. 3) Länsivaltojen avustus, jos emme saa toteutetuksi 1)
tai 2) -kohdissa mainittuja ehtoja. --
Puolustusministeri
Juho Niukkanen ei luullut olevan mahdollisuuksia rauhaan niin
kauan kuin venäläisten hyökkäys jatkuu. Nyt on siis ainoastaan sodittava ja
saatava ammuksia lisää Ruotsista pian.
JKP
[Juho Kusti Paasikivi - jp] kannattaa rauhanneuvotteluja Tannerin
ehdoilla. Ammuksia on saatava niin pian kuin mahdollista.
[Opetusministeri
Uuno] Hannula: Ei ole mahdollista päästä rauhanneuvotteluihin
Venäjän kanssa. Apua
on otettava, mistä saadaan, sekä Ruotsista että
länsivalloista. Joka tapauksessa me sekaannumme länsivaltojen ja Saksan
väliseen sotaan.
[Oikeusministeri
J. O.] Söderhjelm: Suomi ei voi luovuttaa tukikohtaa Suomenlanden
länsirannalla. Koko kansa luulee, että
taistellaan juuri tästä asiasta. Nyt
on sodittava ja pohjoismainen apu on parempi kuin länsivaltojen. Pian voidaan antaa
ultimatumi Ruotsille, että meille tarjotaan apua länsivalloista
ellei Ruotsi tule mukaan. Länsivallat tulevat voittamaan sodan ja meidän on
silloin hyvä olla heidän puolellaan.
Ryti: Jos saisimme rauhan Tannerin esittämillä ehdoilla, niin se olisi tehtävä. Ellemme saa rauhaa ja Ruotsi anna meille effektiivistä apua joukoilla, niin länsivalloista, mutta riittävässä määrässä. Meidän tykistömme nykyinen tila on riittämätön. Ehdotti että Tanner lentää Tukholmaan, että luovuttavat meille 96 kenttätykkiä ja myös joukkojen saamista. Sota rasittaa meitä myös taloudellisesti. Amerikan apuun ei meidän pidä laskea.”[v]
Englanti
ja Ranska toimittivat Suomelle materiaalista apua ja tarjosivat myös joukkojaan
Suomeen - mukaan luettuna pommikoneita miehistöineen. Odottivat sanojensa
mukaan vain Suomen virallista avunpyyntöä. Perille Suomeen joukkoja olisi
parhaassakin tapauksessa tullut kuitenkin merkityksettömän vähän - Ruotsi ja
Norja kielsivät joukkojen läpikulun ja Ruotsi jopa uhkasi poistaa rautateiltään
kiskot, jos länsivaltojen joukot yrittävät tulla Suomeen ilman Ruotsin lupaa.
Katsotaan
yleisesti, ettei Suomen auttaminen ollut Englannin ja Ranskan primäärinen
tavoite - vaan päästä estämään Ruotsin materiaalitoimitukset Saksalle.
Avuntarjouksesta
oli kuitenkin välillistä hyötyä Suomelle - varsinkin suunnitelmista
pommittaa Bakua, joka oli Venäjän ehdottomasti tärkein öljyntuotantoalue. Nämä
länsivaltojen pyrkimykset pakottivat Venäjän tekemään rauhan ennen Suomen
puolustuksen luhistumista. Tässä
artikkelissa lisää.
Suomi
piti kyseistä lännen apua ns. viimeisenä oljenkortena, jos mikään muu keino
ei näyttäisi turvaavan Suomen itsenäisyyden jatkumista. Suomen hallitus
luonnollisesti yritti koko ajan ottaa selvää millaista apua Suomeen olisi
saatavissa, JOS Suomi pyytäisi apua.
Hallituksen
istunnossa 1.3.1940 kello 11: Tanner: Nyt ei ole saanut yön rauhaa, maailma on niin täynnä kohua.
Lontooseen ja Pariisiin tiedoitettiin eilen illalla Venäjän rauhanehdot
ja että Ruotsi kieltää läpikulun, joten länsivaltojen avustusoperatio
kaatuu siihen. Ranskan ministeri Mangy kävi jo illalla keskellä
istuntoa minua tapaamassa puhuen pateettisesti, että Ranskassa ovat
levottomia aikomuksistamme. Hänen ajatustensa linja oli, että avustuksen oikea määrä on noin 20.000 miestä erikoisjoukkoja.
Ranskan hallitus on varma siitä, ettei Ruotsin kanta ole lopullinen. Jos Suomi
vain kestää muutaman viikon, niin apu on lähellä. Rauhanteko merkitsisi
kapitulationia ja Suomen silpomista. Hän vakuutti, että apujoukko on täällä
maaliskuun kuluessa. Viittasin siihen, että
voisimme palata heidän suunnitelmaansa, ellemme saisi rauhaa syntymään.
-- Kello 6 aikaan Holma soitti olleensa Daladier'n kutsusta tämän luona.
Daladier alleviivasi voimakkaasti, että hän tekee kaikkensa, että
lähetettäisiin tarpeeksi suuria joukkoja. Yöllä tuli useita soittoja Lontoosta
ja Pariisista, jotka panevat kaikkensa liikkeelle estääksensä
neuvottelujen alkamista. Nyt ovat heränneet huomaamaan, että apu on
kiireellinen. Holmalta tuli lisäsähke. Ulkoministeri oli ilmoittanut
hänelle Ganevalin tarkoittaneen, että alppijoukkoja tulee 12.000 miestä.
Virallisen ilmoituksen mukaan ensimmäiseen apujoukkoon kuuluu noin 50.000 miestä,
jotka ovat Suomessa maaliskuun lopulla. Länsivallat tulevat painostamaan
Ruotsia ja Norjaa päästämään joukot lävitse. Luultavasti odottavat hallitukset virallista
avunpyyntöä lähteäksensä liikkeelle. Holma soitti uudelleen ½ 2 yöllä.
Daladier vahvisti, että maaliskuussa tulee 50.000 miestä valiojoukkoja perille
ja että Englanti ja Ranska hoitavat läpikulun. Pyysivät,
ettei Suomi jatkaisi neuvotteluja. Myös Kaukaasian kysymys on kypsymässä. --
Jos uskaltaisi luottaa siihen, että Venäjän intressi välttää joutumasta
mukaan suursotaan on hyvin voimakas, niin voisi vastata niin, ettei se
ole hylkäävä eikä hyväksyvä. Siten voitettaisiin aikaa. Voisimme
valittaa ehtojen ankaruutta. Pääministerillä on ajatus, että voisi käyttää
kysymysmuotoa. Kun määritelmät ovat hyvin epämääräiset, voisimme pyytää täsmällisempiä tietoja. Samalla voisi pyytää
kompensatiota. Tämä on sotamarsalkan ajatus. Voittaisimme pari päivää, niin että ehtisimme saada selvyyttä länsivaltojen todellisista
aikomuksista. Täytyy panna puukko kurkulle länsivalloille. On pyydettävä
virallinen vahvistus siitä, että tänne tulee 50.000 miestä maaliskuussa
ja sen jälkeen enemmän. Kaikkein kiireellisimpänä on vaadittava heti
saada vähintään sata pommikonetta miehistöineen.”
Niukkanen:
”Kun
tilannetta arvostellaan ei minusta ole muuta mahdollisuutta kuin tehdä niin
kuin täällä on ehdotettu: vastata ilman lupausta
ja samalla hankittava selvitys länsivalloilta. Miniminä 50.000 miestä,
täällä maaliskuussa, sekä heti vähintään 100 pommikonetta miehistöineen.
Minulla on se käsitys, että jos saisimme tuon lentoavun, se ratkaisevalla
tavalla vaikuttaisi joukkojen mielialaan. Ryssä pysähtyisi Viipurin linjalle.
Tämä on rintamapäälliköiden ainoa
toivomus. Hyväksyn täydellisesti suunnitelman. Asiasta ei kannata sen
pitempään filosofoida.”
Maatalousministeri
P. V. Heikkinen: ”Tähän
saakka on suunniteltu toimenpiteitämme lähtien siitä,
ettemme ulkomailta saa tehokasta apua. Nyt tilanne on muuttunut. Yhdyn pitemmittä
puheitta ulkoministerin ehdotukseen. Jos tällaisia voimia tulee, on meillä
mahdollisuus voittaa.”
Ryti:
”Joudumme
suureen tuntemattomaan, mutta siinähän muutenkin
ollaan. Mietittyäni asiata olen tullut samalle linjalle kuin
ulkoministeri. En puhuisi mistään lupauksista, vaan tekisin venäläisille
eräitä kysymyksiä. Se ei sido meitä mihinkään ja pitää yllä
keskustelua. Samalla kannalla oli sotamarsalkka, jonka kanssa aamulla puhuin.”
Hannula:
”Näiden positiivisten tietojen jälkeen sotaa on
jatkettava.”
Tanner:
”Ei
ole monta minuuttia aikaa enää!”
Presidentti Kyösti Kallio: ”Ilman pitempiä keskusteluja voimme kai sopia
siitä, ettei eilistä sähkösanomaa jätetä perille. Ryhdymme sitten ulkoministerin
ehdottamiin toimenpiteisiin. Kysymys muodosta on tärkein. Keskustelu
olisi siihen keskitettävä. Asian jouduttamiseksi pyydän, että ulkoministeri
tekee ehdotuksen.”[vi]
-----
Eli hukkuva oli nyt tarttumassa oljenkorteen, jota
tarjottiin (mutta joka ei todellisuudessa ollut niin vahva kuin miltä näytti -
jp).
-----
Hallituksen
istunto 2.3.1940 kello 11: Tanner: ” -- Tietoja on tullut myös
Pariisista, mutta ei vielä Lontoosta. Holma ilmoitti
kello 2.40, että Ironside, joka on Pariisissa, oli vakuuttanut Lingin
tietojen perustuvan erehdykseen. On suunniteltu lähetettävän 2
englantilaista ja 1 ranskalainen divisioona, jotka olisivat valmiit lähtemään
maalisk. 12 p:nä. Englannin hallitus harkitsee toimenpiteitä ja ihmettelee,
ettei Gripenberg ole esittänyt avunpyyntöä.
Suunnittelevat myös ilmavoimien lähettämistä. Kello 8 i.p.
Daladier ilmoitti, että joukot tulevat maaliskuussa ja että Ruotsin
vastustus kyllä voitetaan. Olivat valmiit lähettämään ainakin 50
pommikonetta miehistöineen. Oli myös annettu käsky valmistaa Petsamon
operatiota.”
Ryti:
”Englantilaiset ihmettelevät, ettei Gripenberg ole
tehnyt alotetta, vaikka Holma on. Sama sähkösanoma lähetettiin molemmille.
Gripenberg ilmoitti kello 10 illalla olleensa Halifaxin luona ja sähköittäneensä
asiasta, mutta tuota sähkösanomaa ei vielä ole tullut. Sen sijaan Holma on
soittanut saaneensa tietää, että tulos oli positiivinen. Sanelin
puhelintiedustelun Lontooseen kysyen, mikä tekee nyt mahdolliseksi 50.000
miehen kuljettamisen puolta lyhyemmässä ajassa, kun
aikaisemmin oli väitetty rautateiden kantokyvyn
rajoittaneen apujoukon suuruuden. Vastausta ei toistaiseksi ole kuulunut. Keskustelin
äsken sotamarsalkan kanssa, joka ilmoitti, että joukot nyt ovat
asettuneet uudelle linjalle. Vain vähäiset vihollisjoukot ylläpitävät
tuntumaa niiden kanssa. Itä-Lemetin motti on nyt puhjennut. On saatu 105
tankkia, lähes 2.000 miestä, tankkiprikaatin päällikkö ja
divisioonankomentaja ovat kaatuneet.”
Kallio:
”Tilanne on paljon lohdullisempi kuin toissa iltana.”
Valtiovarainministeri
Mauno Pekkala: ”On tyydytyksellä
pantava merkille, että tilanne on siksikin tyydyttävä
kuin se on. Vastaus oli vaarallinen, mutta täytyy toivoa, että se
johtaa parempaan tarjoukseen. Mutta en ole vakuutettu siitä. Sen näkee vasta,
kun vastaus saadaan. Minusta tuntuu, että länsivaltojen apu suurelta osalta
on bluffia. Eiväthän he auttaneet Puolaa, vaikka olivat luvanneet. ja
Tshekkoslovakiaa he kehottivat antautumaan. En pane suurta painoa avustukseen.
Asian ydin on, miten se pääsee tänne. Se pienentää avun merkitystä.
Vaikeata on tietää, mihin olisi ryhdyttävä.
Omasta puolestani olisin, jos kaupungit
jätettäisiin pois, valmis vakavasti harkitsemaan rauhaa. Näin kauniilla ilmoilla jatkuu maan hävitystä. Ja minulla on se käsitys,
ettei sotilaallinen asema ole kovin vahva. Vaarannamme kansamme kohtalon,
ellemme ole varovaisia.”
Kauppa-
ja teollisuusministeri V. A. Kotilainen: ”Yhdyn ministeri Pekkalaan. Sen lisäksi
on koetettava saada
selville, mikä mahdollisuus meillä on omalla puolellamme hoitaa joukkojen
kuljetusta. Tilanne rautateillä on heikko pommitusten takia. Vaadittaisiin
ääretön määrä rautatievaunuja. Nyt jo Norjassa on lasteja, joiden
kuljetus ei ole leikinasia. Ei liene kellään meistä selvillä, mitkä
kuljetusmahdollisuudet ovat. Tornio on kaukana rintamalta.” [Eli suuren
innostuksen jälkeen alkaa realismi herätä - jp]
Niukkanen:
”Olen sitä mieltä, että on koetettava prässätä länsivalloilta sitovia
ilmoituksia avusta, ennen kaikkea lentolaivueita miehistöineen. Mutta ei ole
tehtävä mitään ratkaisua, ennen kuin uusi vastaus on saatu. -- ”
Paasikivi:
”Olen samaa mieltä kuin edelliset puhujat. Pääkysymys on saada niin
kunniallinen rauha kuin mahdollista. Näkyy selvästi että länsivallat eivät
halua rauhaa täällä vaan sodan jatkamista ja että ne siinä mielessä
auttavat meitä. Luulen että Saksa ja Ruotsi toivovat sodan päättymistä. En
usko länsivaltojen avun tehokkuutta. Kai meillä pitäisi olla asiantuntijoita,
jotka voisivat sanoa, kuinka suuria joukkoja nuo rautatiet jaksavat kuljettaa.
--”[vii]
Hallituksen
istunto 3.3.1940 klo 11: Tanner: ” -- Olemme ymmärtääkseni
kulkeneet nuoran loppuun saakka. Voimme antaa länsivaltojen yrittää
painostusta, mutta en usko niiden ryhtyvän pakkokeinoihin [Norjaa ja Ruotsia
vastaan, jotka olivat kieltäneet joukoilta läpikulun - jp]. Emme voi jatkaa tällä
linjalla. Meille jää palaaminen Moskovan linjalle. -- ”
Kallio:
”Eikö voisi vielä odottaa vastausta. Ihmettelen, että Ruotsi, joka on välittäjä
painostaa meitä [uhkasi lopettaa avun Suomelle - jp]. Näyttää kuitenkin siltä
kuin ei voisi perustaa länsivaltojen apuun, paljonko tulee, tuleeko ajoissa. Ei
siitä tulisi meille todellista apua.”
Pekkala:
”Hieno epäilys, joka minulla jo aikaisemmin oli, on osoittautunut
aiheelliseksi. --”
Niukkanen:
”Minusta olisi suorastaan riskeerattua nyt ilmoittaa Moskovalle, että
periaatteessa hyväksymme heidän ehtonsa. Sellainen vastaus tekisi lopun länsivaltojen
avusta. Ruotsista emme saa tukea. --”
Sisäministeri
Ernst von Born: ”Ennen kuin mennään uuteen vastaukseen, täytyy selvittää
ettei länsivaltojen apuun todella voida perustaa. Vasta sen jälkeen voidaan
taipua.”
Kotilainen:
”Olemme
joutuneet vaikeaan tilaan, joka vaatii vakava harkintaa,
ettemme menettäisi fataljeja. Olemme vaarassa menettää
liittovaltioiden avun ja sen materiaalisen tuen sekä Ruotsin antaman tarveaine-
ja raha-avun, joka meille on aivan välttämätön. Silloin
olemme aivan Moskovan vallassa. Olen siksi sitä mieltä, että
koettaisimme uudelleen löytää kosketuksen Moskovaan, niin vaikeaa kun se tie
onkin meidän kulkea.”
Hannula:
”Olen
sitä mieltä, että vihdoinkin pyytäisimme apua länsivalloilta. Olisi pitänyt
tehdä se jo paljon aikaisemmin. Jos menettelemme ulkoministerin esittämällä
tavalla, olemme täysin yksin: Venäjän armoilla neuvottelujen aikana ja niiden
jälkeen.”
Söderhjelm:
” -- Omasta puolestani ehdotan, että koetamme jatkaa peliä muutaman päivän.
En tiedä, enkä viidessä minuutissa voi keksiä, mitä nyt olisi tehtävä.
Mutta meillä ei ole tietoja länsivaltojen reagoinnista Ruotsin vastaukseen. --
”
--
Ryti:
Ӏskeisen
keskustelun jälkeen länsivaltojen edustajien kanssa
minusta on aivan selvää, että heidän apunsa ei ole niin suuri, että
se voisi vaikuttaa ratkaisevasti. Molemmat yhteensä lähettävät 6.000
miestä. Ei se
mitään merkitse. Tämä joukko lähtee maaliskuun 15 p:nä ja on täällä
huhtikuun 2-3 viikolla. Sen jälkeen lupaavat enemmän apua, mikäli rautatiet
sallivat, mutta ei ennen huhtikuun loppua.”
--
Ryti: ” -- Ministerit ilmoittivat
äsken, että tulee kaksi prikaatia. Se vastaa sitä määrää, mikä tänne
tulee huhtikuun 2-3 viikolla. Mitä jälkeenpäin tulee, jos tulee, saapuu vasta
touko-kesäkuussa. Ministeri Gripenberg sanoi Halifaxin huomauttaneen, että
50.000 miehen pyyntö hämmästytti häntä. Se on mahdoton tuoda tänne. 5 päivä
on fataljipäivä siksi, että jos avun lähettäminen lykkääntyy, se tulee epävarmaksi.
He pelkäävät, että Saksa estää sen
jo matkalla katkaisten yhteydet ja radat. -- ”[viii]
Hallituksen istunto 3.3.1940 kello 18: Tanner:
”Ei Ruotsi missään tapauksessa voi suostua läpikulkuun.
Länsivaltojen avun määrä ei pysy paikallaan. Nyt kenraali Enckell sähköttää,
että se on 12-13.000 miestä. Hän sähköttää Mannerheimille näin: Vastaus
saatu, viranomaiset vahvistavat, ettei muutosta ole tehty numeroihin, jotka
Wereker oli saattanut Suomen hallituksen tietoon 27 päivänä, nim. hyvin
aseistettu joukko 12.000-13.000 miestä, joita tukee huomattavat joukot
Ruotsissa. Vahvistavat, että joukot voisivat
saapua Skandinavian satamiin 20 p:nä ja lähteä liikkeille Suomeen päin
riippuen kuljetusmahdollisuuksista. Korkeampi mainittu numero vastaa Suomeen ja
Ruotsiin määrättyjä joukkoja yhteensä. — Eksaktia vastausta ei saa.”
Ryti: ”Kenraali
Walden on tulkinnut sähkeen siten, että joukkoja
on yhteensä 12.000-13.000 miestä, joista osa jää Ruotsiin. Se vastaa noin
6.000 miehen joukkoa täällä.”
--
Paasikivi:
”Kantani
on nyt selvä, mikäli ei tule uusia tietoja. Kun länsivaltojen
apu ei ole riittävä eikä saavu ajoissa ja Ruotsin kannan takia epävarma ja
mahdoton, kun vielä on vaara olemassa, että joudumme selkkaukseen
Saksan kanssa, on meidän pyrittävä rauhanneuvotteluihin
ja jätettävä kaikki muu syrjään. -- ”[ix]
Suomi oli jo heti sodan alussa pyytänyt Saksaa ryhtymään
välittäjäksi rauhanneuvotteluissa Venäjän kanssa, mutta Saksa oli kieltäytynyt
kun Saksan liittolainen Venäjä ei halunnut neuvotella Suomen kanssa - vaan
valloittaa koko Suomen.
Nyt kun näytti siltä, että länsivalloista ei ole
apua, niin haluttiin katsoa Saksan kortti uudelleen.
Hallituksen istunto 3.3.1940 kello 18: Paasikivi:
”Tämän ohella pyydän esittää harkittavaksi,
eikö olisi syytä ryhtyä suoranaiseen diplomaattiseen demarshiin Saksassa. Vuorimaa saisi heti mennä Ribbentropin puheille esittämään hänelle
1. että Suomen ja Saksan intressit ovat identtiset siinä, että saataisiin
Suomen-Venäjän sota loppumaan, 2. että me viimeiseen saakka koetamme
välttää tilanteen kehittymistä sellaiseksi, että joutuisimme sotaan
Saksan kanssa ja 3. että näyttäisi olevan Saksan edun mukaista vaikuttaa
rauhanehtoihin, että ne tyydyttäisivät Venäjän vaatimukset,
mutta eivät olisi liian raskaita Suomelle.”
Niukkanen:
”Kannatan tätä ehdotusta. On syytä tässä vaiheessa virallisesti kääntyä
Saksan puoleen. -- ”
--
Tanner:
”En
ymmärrä ehdotusta, että nyt kääntyisimme Saksan puoleen.
Senhän teimme ensimmäiseksi joulukuun puolivälissä. Sitten Blücher ja
Schulenberg [Schulenburg] tapasivat Berliinissä ja keskustelivat Suomen
asiasta. Kaksi kertaa Suomi on yrittänyt, mutta ehdotustamme
ei ole otettu huomioon. Sitten kävi kreivi Bechi täällä neuvottelemassa.
Järnefelt sai määräyksen tukea häntä Roomassa. Italian ulkoministeri Ciano
ilmoitti, että oli toivotonta yrittää, kun tuntee Berliinin mielialan. Näyttäisi
siltä, ettei Moskova halua päästää Saksaa toimimaan. -- ”
--
Paasikivi:
”Vastauksessaan Berliini ilmoitti, ettei Venäjä
ollut halukas ryhtymän
rauhanneuvotteluihin. Nyt Venäjä näyttää muuttaneen kantaa, ja tätä hetkeä
olisi käytettävä hyväksemme. Nyt Venäjä on halukas rauhaan ja demarshi
saattaisi johtaa rauhaan. -- ”
von
Born:
”Kannatan kääntymistä Saksan puoleen. -- ”
Niukkanen:
”Eikö voisi tarjota Ahvenanmaata palkaksi Saksalle, jos se järjestää
meille edullisen rauhan. Se olisi kostoa länsivalloille ja Ruotsille niiden vähäisen
avun johdosta.”
--
Ryti:
” -- Saksan
apua olisi nähdäkseni tässä vaiheessa pyydettävä Ruotsin kautta, jotta
emme kompromettoisi itseämme. He ovat
myyneet meidät tehdessään sopimuksen Venäjän kanssa
ja ovat edelleenkin jossain määrin
Venäjästä riippuvaiset. Eivät halua muuttaa suuntaa. -- ”
--
Presidentti
Kallio: ”On pari seikkaa, joista on sovittava. Ministeri
Paasikivi on ehdottanut, että nyt kääntyisimme Saksan puoleen pyytäen, että se tukisi meitä rauhanpyrkimyksessämme. Toiset ovat
sitä mieltä, ettei olisi nyt käännyttävä Saksan puoleen, vaan
mahdollisesti myöhemmin, jos päästään rauhanneuvotteluihin. Useimmat ovat jälkimmäisellä
kannalla. Voimme sen hyväksyä.”[x]
-----
Saksa
oli Venäjän uskollinen liittolainen, joka auttoi Venäjää Talvisodassa
Suomea vastaan. Siten Saksan puoleen kääntyminen olisi tosiaan ollut sama kuin
hukkuva tarttuisi oljenkorteen. Tämä keskustelu osoitti hyvin, ettei Suomen
hallituksella ollut hyviä vaihtoehtoja, mistä valita. Oli vain huonoja ja vieläkin
huonompia vaihtoehtoja.
Hallituksen
istunto 5.3.1940 kello 10: Ryti: ”Minulla
oli pitkä keskustelu eversti Ganevalin kanssa, mutta pyydän, että kenraali
Walden tekee siitä selkoa, koska hän sotilasasiantuntijana kenties sai
tarkemman käsityksen asiasta. -- ”
Walden:
”Koetin
merkitä keskustelun pääkohdat paperille. Eversti Ganeval ilmoitti, että jos Suomi jakaa taisteluaan, ovat länsivaltojen
ensimmäiset joukot valmiit lähtemään
viikon päästä Englannista, Ranskan joukot siis melkein heti Englannin kautta.
Jos teemme vetoomuksen, länsivallat katsovat rintamaamme osaksi heidän
suuresta rintamastaan. Kuljetukset suoritetaan kolmen Norjalaisen sataman
kautta.
Ensimmäiseen
lähetykseen kuuluu ranskalaisia joukkoja 15.000 miestä, jotka ovat aseistetut niin voimakkain tuliasein, että voi lisätä
50 % verraten meidän divisioonaan. Englantilaisia on 18.000 miestä,
siis yhteensä 33.000 miestä. Tämä on alku, jota voidaan lisätä, sikäli
kuin tarve vaatii. Gamelinin määräyksestä saapuu 50 englantilaista ja 12
ranskalaista pommikonetta näinä päivinä suoraan tänne. Enempää ei voi
meidän kenttien takia lähettää. Englanti ja Ranska suunnittelevat
myös merioperatiota Petsamossa. Sodasta tulee totalitäärinen
Ranskan ja Englannin puolelta. Suomen apu järjestetään
erikseen, muista operaatioista riippumatta. Jos tulee pakko auttaa
Ruotsia ja Norjaa, ei se vähennä meille annettavaa apua. Vielä hän ilmoitti
samalta taholta saaneensa tietää, ettei Ruotsi aseellisesti vastusta läpikulkua.
Joukot
tulevat täysin pukimin ja asein, mutta vapaaehtoisten nimellä.
Koko joukko saapuu englantilaisen päällikön alaisena ja alistetaan
sotamarsalkan komennon alaiseksi. Ainakin ranskalaisia joukkoja voi Mannerheim määräysten
mukaan käyttää missä hyvänsä, mutta
mieluummin näkisivät, että joukot taistelisivat itärajalla.
Englantilaisista joukoista ei ollut vastaavaa selvitystä.
Joukot ovat Suomessa
huhtikuun 10-15 p:nä. Englanti ja Ranska laskevat Venäjän viholliseksi,
heti kun joukot ovat lähteneet liikkeelle, mutta sodanjulistusta ne eivät
anna. Eversti Ganeval valitti, että olimme menettäneet aikaa. Jos vetoomus
olisi tehty kuukausi sitten, olisi apu paljon lähempänä. Kyselin vielä
kenraali Weygandin armeijasta, mutta en siihen saanut vastausta. -- ”
--
Tanner:
”Asema on huolestuttava. Tilanne rintamalla on kriittinen ja koko linja
uhattuna. -- Jos Moskovasta tulee kielto, ei auta muu kuin vedota länsivaltoihin.
Se on heikko tuki, sillä voimme olla Pohjanmaalla, ennen kuin se ehtii tänne.
Vetoomus on joka tapauksessa tehtävä. -- Samalla on tehtävä yritys järjestää
läpikulku ja esittää vetoomus koko maailmalle: olemme hädässä. -- ”
Hannula:
”Ehdotan, että hyväksymme länsivaltojen avuntarjouksen.”
--
Niukkanen:
”Venäjää
täytyy aina epäillä. Ehdotus oli vain koepallo. Ilmoitettuja ehtoja voi hyväksyä
vain, jos armeija on lyöty. Meidän täytyy taistella. Länsivaltojen apua
on pyydettävä siinäkin tapauksessa, että ryhtyisimme keskustelemaan rauhasta.”
--
von Born:
”Olemme
saaneet selvyyden länsivaltojen avusta. Kun sotilasjohto sanoo, ettei se ole riittävä ja ettei aika riitä,
katson, etten voi olla yhtymättä ulkoministerin kantaan. Meidän on
pakko mennä siihen, jossa perjantaina olimme.” [Lähetettävä Moskovaan
vastaus, että rauhanehdot hyväksytään periaatteessa neuvottelujen pohjaksi,
mutta esitetään kysymyksiä - jp]
--
Niukkanen:
”Luulen, että pääministerin ehdotus on ainoa mahdollinen. Länsivalloille
on sanottava, että kun heidän apunsa on niin hidas meidän on pakko koettaa
pyrkiä rauhaan, mutta ellemme saa hyväksyttäviä ehtoja, niin taistelemme
heidän rinnallaan viimeiseen saakka.”
--
Kallio: ”Kaikki valtioneuvoston jäsenet ovat nyt käyttäneet puheenvuoroja. Kaikki paitsi ministeri Hannula ovat sitä mieltä,
että on yritettävä rauhanlinjalla sekä ellei se vie perille, esitettävä
avunanomus länsivalloille, joita on pyydettävä valmistuksia jatkamaan.
Minun täytyy yhtyä tähän, mutta valitan syvästi, ettei viime perjantain
kyselyä toimitettu perille Moskovaan.”[xi]
Suomen
valtuuskunta lensi Tukholman kautta Moskovaan 7.3.1940 saamaan selville Venäjän
tarkat rauhanehdot. Valtuuskuntaan kuuluivat: Ryti, Paasikivi, Woionmaa ja
Walden.
Hallituksen
kokous 9.3.1940 kello 17: Tanner: ”Aloitan eilisillasta. Ylipäällikkö on saanut uuden ajatuksen, josta
hän kolmeen kertaan keskusteli kanssani. Hän ehdottaa, että vetoomus länsivaltojen
apuun tehtäisiin samaan aikaan kun neuvottelemme rauhasta. Esitin vahvat epäilykseni sellaista kaksoispeliä
kohtaan, mutta ylipäällikkö arvelee, että avunpyynnön sitten voisi
peruuttaa. Tiedoitin tämän ajatuksen valtuuskunnalle. Sitten olen saanut
eversti Paasosen muistion länsivaltojen avunannosta. Lupaukset esitetään siinä entistä kiinteämmässä muodossa. Apu on
nyt 57.000 taistelevaa miestä. Näistä saapuisivat 15.500 kolmen viikon sisällä
ja muut riippuen kuljetusmahdollisuuksista. Mikäli tarvitaan, on apujoukkojen määrä
lisättävissä.
Pyysin Paasosta lähtemään
ylipäällikön luo, joka jälleen on kiinnostunut
väliintulosta, koska ehdot ovat kovat. Hän haluaisi heti tehdä vetoomuksen länsivalloille, joten sillä voisi painostaa Venäjää.
Nämä tiedot olen toimittanut Pääministerille.
Tänään on ollut jännittävää
odotusta. Eilen illalla kello 19 oli ensimmäinen neuvottelutilaisuus. Kello 4:n
aikaan päivällä saapui kaksi sähkettä, jotka olivat peräti murheelliset.
Edellisessä ilmoitetaan, että ensimmäisessä neuvottelussa olivat saapuvilla
Molotov, Shdanov ja kenraali Vasiljev [Vasiljevski], mutta ei Stalin. Molotov
esitti jyrkässä muodossa Venäjän vaatimukset, nimittäin 1. Hangon niemi
inclusive Lappohjan satama sekä ympärillä olevat saaret, 2. Koko alue
eteläpuolella linjaa alkaen Virolanden kirkon ja Paation välistä Vainikkala,
Nuijamaa, Enso, Koitsanlahti, Uukuniemi, Värtsilä, Korpiselkä Salmijärven
rajan mutkassa, 3. Muurmannin radan läheisyyden vuoksi itäosa Kuusamoa ja
Sallaa eteläpuolella linjaa Virmajoen
rajanmutka, Joukamajärvi, Paanajärven länsipää Sallan kirkon länsipuolella
kääntyen koilliseen yhtyen rajaan Nuortetunturin kaakkoispuolella, 4.
Kalastajasaaren molemmat niemet, mutta palauttavat muun Petsamon.
Toisessa sähkeessä
ilmoitetaan: Neuvostoliiton edustajina olivat kokouksessa
Molotov ja Shdanov. Molemmat esiintyivät syyttävästi
ja jyrkästi. He ilmoittivat edellä olevan minimivaatimukseksi.
Keskustelumme heidän kanssaan kesti kolmatta tuntia. Heidän edustajansa eivät
ottaneet huomioon esittämiämme vastaväitteitä. Suomenlahden sopimusta ei
mainittu. Neuvostoliitto ei tahdo sekaantua
meidän maamme sisä- eikä ulkopolitiikkaan. Me annoimme lupauksen, että
harkitsemme ja että annamme vastauksen ensi kokouksessa. --”[xii]
9.3.1940
Hallituksen istunto: Kotilainen: ”Ennen
kuin päätös tehdään, haluaisin, vaikka olenkin nuorin joukossa,
esittää eräitä tosiasioita, jotta kaikki olisivat niistä tietoisia. Jos päätämme
jatkaa sotaa, niin huomautan, että sodankäyntimme kokonaan riippuu Ruotsin
toimittamasta materiaalista. Meillä on kenties 3-4 viikon ajaksi, mutta sitten
alkaa olla puute. Sotatarviketeollisuuden
raaka-aineiden saanti on niinikään tuonnista riippuva. Aikaisemmin
kaikki tilattiin Saksasta, joka ei sitten niitä toimittanutkaan. Sitten
Ruotsi otti toimittaakseen tarpeemme, mutta se on sujunut kovin hitaasti, koska
he ovat niin muodollisia. Nalleista lähtien olemme kokonaan riippuvaiset siitä,
voidaanko Ruotsista saada. Niiden saanti on koko ajan ollut niin tiukalla, että
on täytynyt lentokoneellakin tuoda.
Jos päätetään
jatkaa sotaa, merkitsee se rintaman taantumista. Osa
sotatarveteollisuutta on muutettava, ja se merkitsee tuotannon
pienenemistä. Kun vihollisella on ylivalta ilmassa, ovat kuljetusvaikeudet myös
omassa maassa äärettömän suuret. Vaunujen saanti alkaa olla ylivoimaisen
vaikeata. Väärin olisi, ellei tähän kiinnitettäisi
huomiota, jos ajattelemme sodan jatkamista. Vielä on muistettava räjähdysainekysymys,
jossa paitsi ruutiin nähden olemme riippuvaiset muualta tulevista
leveransseista.”[xiii]
Huomattakoon
samalla, että Suomen puolustusmateriaaliteollisuus kykeni tuottamaan noin
viidesosan - neljäsosan tarpeesta siinäkään tapauksessa, että raaka-aineita
oli riittävästi.
Kotilainen:
”Mitä länsivaltoihin tulee, olen vakuutettu siitä, että vaikka niiden koko
apujoukko olisi täällä kolmessa viikossa, se ei voisi auttaa meitä. 15.000
miestä ei ratkaise yhtään mitään. Ennen kolmea viikkoa loppuvat meitä
ammukset.”[xiv]
Hallituksen
kokous 9.3.1940 kello 22: Tanner: ”Päämajan käsitys
nykyhetken tilanteesta tulee näkyviin seuraavasta ylipäällikön sähkösanomasta:
"Lisäyksenä mitä aikaisemmin olen suullisesti esittänyt pääministerille
sekä myös ulkoasiainministerille lähetän seuraavassa armeijamme päävoiman,
Kannaksen armeijan komentajan kenr.luutnantti Heinrichsin lausunnon armeijan
nykyisestä taistelukunnosta. 'Ylipäällikölle. Kannaksen armeijan komentajana
katson velvollisuudekseni esittää, että armeijan nykyinen tila
on sellainen, etteivät enemmät sotatoimet voi johtaa muuhun kuin
tilanteen jatkuvaan heikkenemiseen ja uusiin alueluovutuksiin. Käsitykseni
tueksi esitän elävän voiman jo tapahtuneen ja edelleen jatkuvan lukumääräisen
kulumisen. Pataljoonien taisteluvahvuuden ilmoitetaan
yleensä jo nyt olevan alle kaksikymmentä. [— ?] Kaksisataaviisikymmentä
miestä ja päivittäinen kokonaistappioiden nousevan
tuhanteenkin. Fyysillisten ja henkisten rasitusten seurauksena ei jäljellä
olevien taisteluvoima ole sama kuin sodan alussa. Huomattavat upseeritappiot vähentävät
edelleen supistuneitten yksikköjen käyttövoimaa. Vihollisen tykistötulessa
ja ilmapommituksessa tuhoutuu konetuli- ja panssarintorjunta-aseita siinä määrin,
että tuntuvaa puutetta kriitillisillä rintamanosilla usein esiintyy. Kun lisäksi
rintaman oikean siiven tapahtumat ovat pakoittaneet uuteen
voimankulutukseen varustamattomassa maastossa ja tähänastisen rintaman
kustannuksella, on puolustuksemme kestävyys täten uhkaavasti heikentynyt.
Usein hyvinkin vaikea ilmatilanne vaikeuttaa joukkojen
siirtoa ja huoltoa. Rannikkoryhmän komentaja kenr.luutn. Oesch on
minulle korostanut joukkojensa lukumääräistä vähyyttä ja moraalista väsähtäneisyyttä
eikä sano voivansa uskoa niillä saavutettavan menestystä.
II AK:n komentaja kenr. luutn. Öhqvist on esittänyt mielipiteenään,
että ellei yllätyksiä tapandu, voi AK:n nykyinen rintama kestää viikon,
mutta ei kauemmin, johtuen elävän voiman, erityisesti upseeriaineksen kulumisesta. III
AK:n komentaja kenr. maj. Talvela ilmituo ajatuksenaan
kaiken olevan hiuskarvan varassa."
Tämä
on ylipäällikön käsitys. Asema on sellainen, että olemme pakkorauhan
edessä. On kiirehdittävä, ennen kun romahdus tapahtuu.
Sen jälkeen ei meidän mieltä kysytä. -- ”[xv]
Kuten tavallista Venäjä esitti lievemmät ennakkoehdot
kuin sitten todelliset ehdot olivat - halveksuttava petos. Mikä hulluinta, niin
rauhanteon jälkeen imperialistinen roistovaltio Venäjä esitti yhä uusia törkeitä
vaatimuksia - mutta älkäämme menkö asioiden edelle.
Hallituksen kokous 9.3.1940 kello 22: Tanner:
”Minulla oli juuri puhelu ulkoministeri Güntherin
kanssa. Tein hänelle huomautuksia siitä, että vaatimuksia oli lisätty ja että
olimme edellyttäneet, että saisimme
aselevon heti, kun edustajamme olivat lähteneet matkalle. Sanoin, että meitä
on petkutettu. Güntherin mielestä vaatimukset olisi supistettava
siihen, mitä ne valtuutettujen lähtiessä olivat. Lupasi madame Kollontaylle
huomauttaa, ettei mikään kunniallinen valtio noin menettele. Kysyin samalla,
voiko vaatimusten lisääminen ja halpamainen menettely vaikuttaa Ruotsin
hallituksen kantaan läpikulku- ja avustuskysymyksissä. Sitä hän ei
uskonut. Viittasin siihen, että uudet aluevaatimukset koskevat
teollisuuskeskuksia ja voimalaitoksia sekä että eräin paikoin ylitettiin
Pietari Suuren raja. -- ”[xvi]
Suomen
hallituksella EI ollut muuta järkevää mahdollisuutta kuin tehdä katkera
rauha - siten säilyttää itsenäisyys ja mahdollisuus varustautua paremmin Venäjän
seuraavaa hyökkäystä vastaan.
Jotkut
punikit ovat esittäneet mielettömiä väitteitä siitä, että Saksa olisi
muka kehottanut Suomea tekemään rauhan millä ehdoilla hyvänsä - ja Suomen
muka saavan myöhemmin syttyvässä Saksan ja Venäjän välisessä sodassa
alueensa korkoineen takaisin.
Göring
ei päättänyt Saksassa yhtään mistään. Päättäjä oli Hitler ja Hitler
oli silloin täydestä sydämestään Venäjän liittolainen. Ei pienintäkään
ajatusta siitä, että Suomelle oltaisiin voitu luvata yhtään mitään.
Göringillä
oli kyllä paha tapa lupailla kaikkea sellaista, millä ei ollut mitään
katetta, mutta ei ole olemassa vähäisimpiäkään todisteita siitä, että
Saksa tai edes Göring olisi mitenkään vaikuttanut Suomen Hallituksen päätökseen
rauhanteosta.
Hallituksen
kokous 11.3.1940 kello 8: Tanner: ” -- Toissayönä olin
puhelinkeskusteluissa Güntherin kanssa, joka oli
saanut venäläisten ehdot. Ilmoitti käyttäneensä kovaa kieltä Mme
Kollontaylle vaatimusten lisäämisestä sekä sanoneensa tälle, ettei uskonut
Suomen hallituksen voivan niitä hyväksyä. Siitä voisi olla kauaskantoiset
seuraukset katsoen länsivaltojen kantaan. Mme Kollontay oli järkytetty.
Edelleen Günther ilmoitti, että hänen ja Kohtin kanta oli muuttumaton läpikulkukysymyksessä.
Tulen sitten tärkeimpään asiaan, valtuuskunnan sähkeeseen,
joka oli
seuraava: "Toinen istunto pidettiin t.k. 10 päivänä klo 2 päiv. Kokous
kesti 2 tuntia ja olivat siinä entiset osanottajat läsnä. Suomen näkökohdat
esitimme laajalti, myös kaikki ne näkökohdat, jotka on mainittu myöhemmin tänä
päivänä tulleessa shifferissänne. Neuvostoliiton edustajat eivät antaneet
perään missään kohdassa. Lisäämme, että
he jo edellisessä kokouksessa esittivät vaatimuksen transito-oikeudesta
molempien maiden väliseltä rajalta Kemijärvelle rautatietä pitkin, joka on
Suomen rakennettava, sekä siltä edelleen
Tornioon ja Ruotsiin. -- ”
--
Pekkala:
”Tiedot sotatilanteesta huononevat yhä.
Olemme nyt sellaisessa pakkotilanteessa, että meidän on pakko suostua rauhaan
ja tehdä aselepo, olivatpa ehdot
kuinka vaikeat. Ratkaisematta on vielä joukko yksityiskohtia, mutta ne täytyy
selvittää sitten. Meillä on edessämme vain kaksi vaihtoehtoa: meiltä
menee koko maa tai luovutamme siitä osan.
Minulla ei ole epäilystä, kumpi vaihtoehto on valittava.”
Niukkanen:
”Kysyisin vielä ulkoministeriltä, onko meillä
mitään mahdollisuuksia saada takeita länsivalloilta
tai Ruotsilta uudelle rajalle ja siitä, että aluevaltaus pysähtyy tähän.
Ellei niitä ole, on parempi heti jatkaa taistelua.”
Hannula:
”Olen
pari kertaa aikaisemmin esittänyt sen toivomuksen, että
nämä asiat käsiteltäisiin pöytäkirjan edessä. On jo tiedossa, että valtuuskunta on lähetetty Moskovaan, ehdot
tunnetaan ja tiedetään,
että ne ovat lopulliset. Ei ole enää mitään vaaraa pitää virallinen käsittely.
Ehdotan siksi vielä kerran, että asiaa nyt käsiteltäisiin pöytäkirjan
edessä. Uudistan ehdotuksen, että viipymättä pyydettäisiin länsivalloilta
apua. Rauhanehdot ovat hirvittävät, niihin on mahdotonta suostua.”
von
Born: ”Tämä
ei enää ole poliittinen vaan sotilaallinen kysymys. Ratkaisu kuuluu
sotilasjohdolle. Ellei enää ole mahdollisuutta puolustautua, täytyy alistua
pakkorauhaan.”
Kansanhuoltoministeri
Rainer von Fieandt: ”Vaikka
onkin lisätty uusi ikävä ehto Kemijärven radasta, olen entisellä kannalla. Vaikeata on vaatia, että ylipäällikkö ratkaisisi
kysymyksen, Hänen asianaan on esittää sotatilanne ja sen mahdollisuudet,
mutta ei johtopäätösten teko. Mitä tulee Hannulan ehdotukseen, ei
minun mielestäni julkisesta kokouksesta tässä vaiheessa olisi vaaraa.”
Tanner:
”Ei
ylipäällikkö voi sekaantua poliittiseen ratkaisuun. Mutta koko sen
keskustelun ajan, jota olen hänen kanssaan käynyt, kuulsi sanain alta hänen
toivonsa, että päästäisiin rauhaan, koska ei päällystö eikä armeija
jaksa enää.”
Kotilainen:
”Samoin
olen minäkin ymmärtänyt ylipäällikön. Ja keskustellessani kenraali
Talvelan kanssa asemasta hän vahvisti, että tuho
on odottamassa armeijaa. Asia on otettava sellaisena kuin se on. Kemijärven
rataa koskeva ehto pahentaa asiaa, mutta sekin on nieltävä.”
Tanner:
”Lisään
vielä, että ylipäällikkö tehosti sitä, että armeija ei vielä ole
voitettu, että sitä on koetettu säästää vetäytymällä taaksepäin. Mutta
jos armeija lyödään, silloin on kaikki lopussa.”
Heikkinen:
”Ei kukaan mielellään suostu tällaisiin
ehtoihin, mutta meillä on puukko kurkulla. Venäläisten
vaatimukset lisääntyvät päivä päivältä.
Niin tulee olemaan myös yksityiskohdista keskusteltaessa. Ulkoministeri puhui
asiain esittämisestä eduskunnan ulkoasiainvaliokunnalle. Hyvä jos se kävisi
päinsä. Jos se yhtyisi hallituksen kantaan, niin vastuu laajenisi.”
Ministeri
sisäasiain-, maatalous- ja kansanhuoltoministeriössä Juho Koivisto:
”Olen käsittänyt
olevamme yksimielisiä siitä, että armeijan iskuvoima on koetettava säilyttää.
Mitä kauemmin taistelua jatkuu, sitä selvemmin vihollinen näkee, että
avautuu mahdollisuus myös armeijamme tuhoamiseen. En ymmärrä niitä, jotka näissä
oloissa empivät. Ilmoitetaan lyhyessä vastauksessa olevamme entisellä
kannalla.”
von
Born: ” --
Rauhanteko on nyt sotilaallinen välttämättömyys. Se ratkaisee asian. -- ”
Söderhjelm:
” -- En ole vakuutettu, että hallituksen kanta on oikea, mutta en halua ryhtyä
oppositioon.”
Niukkanen:
”Olen
miettinyt asioita joka puolelta ja tullut yhä vakuutetummaksi siitä, ettei ole
viisasta luovuttaa tällaisia alueita ilman taistelua. Armeija ei vielä ole lyöty,
vaan voi jatkaa taistelua. On koetettava
saada länsivaltoja lähettämään apua nopeammin kuin oli suunniteltu.”
Kotilainen:
” -- Sotilasjohto
selittää, että armeijan vastustuskyky on ponnistettu äärimmäiseen
rajaansa. Jos jatkamme taistelua, täytyy armeijan vetäytyä
suunnilleen sille linjalle, joka on luovutusten rajana. Jos nyt pääsemme
rauhaan, säilyy itsenäisyytemme. Vältämme Kuusisen hallituksen. Mutta jos
maa joutuu vihollisen haltuun, saamme Kuusisen
hallituksen tänne. Meille ei jää edes sitä mahdollisuutta, että
voimme koota voimamme ottamaan vastaan uuden hyökkäyksen. En näe järkisyytä
nyt odottaa ja jatkaa taistelua. Puhuin äsken kenraali Talvelan kanssa. Tappiot
kasvavat päivä päivältä, armeijamme
sulaa kokoon. 15.000 miestä ei täytä edes niitä aukkoja, jotka nyt on
lyöty joukkoihimme, vielä vähemmän jatkuvia uusia. Huomautan myös, että
Englannin hallitus ei enää lupaa hankkia läpikulkua. Ruotsi ja Norja ovat
entisellä kielteisellä kannallaan. Tähän tulee vielä materiaalipuoli. Eräistä
ammuksista on jo huutava
puute. Millä me jatkamme taistelua, millä väellä, millä ammuksilla? Mutta
jos saamme rauhan, vaikkapa huononkin, meille tulee tilaisuus koota joukot ja
pelastaa rippeet.”
Tanner:
”Mitä
tulee englantilaisten läpikulkuun, on minulla tässä lauvantai-iltana
Werekeriltä saamani P.M. Sen 4. Kohdassa sanotaan: Englannin hallitus on valmis
lähettämään expeditiojoukon. Kuljetus luonnollisesti riippuu Norjan ja
Ruotsin asenteesta. Jos ne opponeeraavat tai passiivisesti vastustavat, se
saattaa tehdä läpikulun mahdottomaksi. Mutta Englannin hallitus tulee
harjoittamaan kaikkea mahdollista painostusta heitä vastaan.”
von
Fieandt:
”Ja selvästi on ilmoitettu, että Ruotsin ja Norjan ulkoministerit ovat
entisellä kannallaan.”
Pekkala:
”Ylipäällikön lausunnosta näkyy,
että Viipurin luovutus voi olla edessä vielä tänään.
Se aiheuttaisi suuren linjanmuutoksen ja armeijamme vetäytymistä kauas taaksepäin.”
Niukkanen:
”Armeija
vetäytyy seuraavalle linjalla, jota on varustettu, vaikka se ei ole täysin valmis. Puuttuu piikkilankaesteitä ja korsuja,
mutta hyökkäysvaunuesteet on kunnossa. Se kulkee Virolahti—Luumäki—
Saimaa—Joensuu ja on osittain kauempana kuin ryssien vaatima
raja. Mutta sillä pitäisi voida puolustautua pitkän aikaa. Pian kai
tulee suojaa ja jääkeli pettää. En usko, että Viipuria vielä
vallotetaan. Se vaatii venäläisiltä suuria uhreja vielä.”
Kotilainen:
”Puhutaan Virolanden linjasta.
Mutta on pelättävissä, että se voi joutua vihollisten käsiin.
Ne uhkaavat jo vakavasti sen päätä. Silloin on Länsi- ja Itä-Suomi erotettu
toisistaan.”
Presidentti Kallio:
”Eikö olisi syytä hankkia Ruotsilta virallinen
vastaus, että se ei salli länsivaltojen joukkojen läpikulkua. Meidän pitäisi
siten suojata selkämme maailmaa vastaan, ettemme vain pelosta ole taipuneet.
Vielä minun täytyy puhua ylipäällikön kanssa. En ole keskusteluissa
koettanut puristaa häntä ilmaisemaan kantaansa, sillä eihän ratkaisu ole hänen
asiansa. Jos
saadaan aselepo, olisi tärkeätä, että joukot voisivat jäädä nykyisiin
asemiinsa. Jos niiden on peräännyttävä, syntyy uusia vaikeuksia. Tämä
tuntuu hyvin kohtuulliselta vaatimukselta. Olen samalla kannalla
kuin ministeri v. Born, että ratkaisumme kokonaan riippuu armeijan kestävyydestä.”
Tanner:
”Aselepokysymystä ei ole kosketeltu. Sehän on kipeä asia. Pyysimme aselepoa
ennen valtuuskunnan lähettämistä, mutta ehdotuksemme hylättiin. Venäläiset
eivät uskoneet vilpittömyyttämme. Tärkeätä olisi, että
joukot saisivat jäädä nykyisiin asemiin, kunnes on ehditty tyhjentää
luovutettavat alueet väestä ja omaisuudesta. Ehdottaisin, että lähettäisimme valtuutetuillemme
lyhyen sähkeen,
jossa ilmoitamme, että hallitus on valmis hyväksymään ehdot äärimmäisessä
tapauksessa ja toivoo aselepoa status qvon pohjalla, jotta ehditään tyhjentää
alueet.”
von
Born:
”Asiasta olisi vielä neuvoteltava sotilasjohdon kanssa.”
Niukkanen:
”Ylipäällikölle annettujen
valtuuksien mukaan kuuluu aselevon tekeminen hänelle. Nähdäkseni
ei ole mahdollista suostua siihen, että joukot jättäisivät nykyiset
asemansa. Siitä täytyy lähteä.
Ellei tähän suostuta, on parempi jatkaa taistelua.”
--
Presidentti
Kallio: ”Minä
kyllä olen leikillä sanonut, etten voi hallita tätä maata
sotakabinetin avulla. Kun ministerit eivät katso mahdolliseksi
jatkaa sotaa, täytyy minun yhtyä samaan kantaan, vaikka vaatimukset
ovatkin hirveät. Pyydän kuitenkin, että ulkoministeri olisi hyvä ja hankkisi
läpikulkukysymyksessä virallisen vastauksen Ruotsilta ja
Norjalta. Samalla olisi pyydettävä, että ne päättäisivät periaatteessa
ajaa sotilasliittoa. Enempää ei niiltä nyt voi vaatia. Läpikulkukysymys on
sellainen, että siitä lankeaa ankara vastuu sille, jolle se kuuluu.”
--
Niukkanen:
”Esitän, ettei missään tapauksessa ryypättäisi fataljeja vaan pyydettäisiin
länsivaltojen apua.”
Tanner:
”Tänään
iltapäivällä on neuvottelu, jossa asia ratkaistaan. Sähkösanoma voidaan
kenties muuttaa näin kuuluvaksi: Hallituksen täytyy
hyväksyä ehdot tilanteen pakottamana. Edellytykset tähän ovat
aselevon tekeminen status quon pohjalla jotta luovutettavat alueet ennätettäisiin
tyhjentää.”[xvii]
Hallituksen
kokous 12.3.1940 klo 9: Niukkanen: ”Olen sitä mieltä, että olisi
ollut onnellisempaa, että aseellista vastarintaa olisi
jatkettu eikä alistuttu aivan kohtuuttomiin rauhanehtoihin. En puolla
sopimuksen allekirjoittamista vaan vetoomista länsivaltojen apuun.”
Hannula:
”Kun tämä
kysymys nyt ensimmäistä kertaa on esillä hallituksen istunnossa, haluan
saada pöytäkirjaan merkityksi, että sekä ulkoasiainvaliokunnan että
valtioneuvoston kokouksissa johdonmukaisesti olen ollut sillä kannalla, ettei
pitäisi neuvotella rauhasta venäläisten kanssa vaan sen sijaan otettava
vastaan länsivaltojen tarjoama apu. Samalla kannalla olen edelleenkin ja
sitä suuremmalla syyllä, kun rauhanehdot ovat hirvittävän raskaat.”
Pakaslahti:
”Pyydän
ilmoittaa, että jos esittelijänä olisin joutunut esittelemään tämän
kysymyksen valtioneuvoston yleisessä istunnossa, niin olisin mielipiteenäni
esittänyt, ettei tällaisia ehtoja olisi pitänyt hyväksyä.”
von
Born: ”Kun
olen tullut siihen käsitykseen, että rauhan pikainen aikaansaaminen on
sotilaallinen välttämättömyys, en voi olla yhtymättä tehtyyn
esitykseen.”[xviii]
Suomen
Tasavallan hallitus päätti myöntyä hirvittäviin rauhanehtoihin
kokouksessaan 12.3.1940 kello 9. Puolustusministeri Niukkanen jätti eronpyyntönsä.
Edellä
Talvisodan lopettamista on katsottu suorin lainauksin ja tarkoin lähdeviittein
Suomen hallituksen istuntojen autenttisten puheenvuorojen perusteella.
Lainaukset on tehty kirjasta, jonka nimi on erittäin osuvasti Murhenäytelmän
vuorosanat.
Venäjän
tavoitteena Suomen ja Venäjän välisessä Talvisodassa oli valloittaa koko
Suomi. Venäjä epäonnistui yrityksessään valloittaa koko Suomi kun Suomi
saavutti TORJUNTAVOITON. Torjuntavoittoa himmentää noin 12% alueluovutukset
imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle ja yli 400 000 pakolaista, jotka
joutuivat pakenemaan omista kodeistaan.
Venäjän
diktaattori Stalin saattoi kuitenkin olla kohtalaisen tyytyväinen Talvisodan
lopputulokseen. Suora lainaus: ”Nyt Helsingin uhka toteutuu kahdelta suunnalta,
Viipuri ja Hanko.”[xix]
On
erittäin valitettavaa, ettei Suomi varautunut Venäjän hyökkäykseen ennen
Talvisotaa. Talvisodan jälkeen Talvisotaa edeltävä valtiovarainministeri Väinö
Tanner totesi osuvasti: ”puhdasta säästämistä olisi ajoissa
varautuminen ollut.”[xx] Lisää aiheesta täällä.
Valitettavasti poliitikkojen muisti on lyhyt, joten Suomi laiminlyö jälleen
varustautumisen aivan kuten ennen Talvisotaa. Kuitenkin sama imperialistinen
Venäjä odottaa sopivaa tilaisuutta hyökätäkseen jälleen Suomen kimppuun.
Talvisota
oli sellainen ”Siperia”, joka opetti. Välirauhan
aikana Suomi hankki puolustusmateriaalia ja koulutti sotilaitaan, joten Venäjän
seuraavan hyökkäyksen
Suomen kimppuun alkaessa 22.6.1941 kello 6.05, Suomi oli paremmin varautunut.
Kurkataanpa
vielä mitä marsalkka Mannerheim sanoo Talvisodan lopetuksesta.
Muistelmissaan
Mannerheim kirjoittaa: ”9. maaliskuuta ilmoitti Suomen Lontoon-lähettiläs
ministeri Gripenberg, että »Englannin hallitus oli yhdessä Ranskan
hallituksen kanssa päättänyt auttaa Suomea kaikin käytettävissä olevin
keinoin, kunhan Suomen hallitus sitä vain pyytää». Ja 10. maaliskuuta
Englannin Helsingin-lähettiläs antoi muistion, jossa huomautettiin, että
vetoomusta odotettiin Lontooseen viimeistään 12:nneksi maaliskuuta. Mitä pyytämiimme
sataan pommikoneeseen tuli, ministeri ilmoitti, että Englannin hallitus oli
valmis lähettämään kaikkiaan viisikymmentä, niistä kahdeksan »neljän päivän
kuluessa vetoomuksen lähettämisestä ja loput seuraavien kymmenen päivän
kuluessa». Apuretkikunnasta mainittiin vain, että sen lähettäminen riippui
Ruotsin ja Norjan asenteesta; jos nämä maat vastustaisivat läpimarssia,
vaikka vain passiivisestikin, niin koko suunnitelma saattaisi raueta. Englannin
hallitus yrittäisi kuitenkin kaikin keinoin saada läpikulkuluvan.
Katsoen
apuretkikuntaan liittyvään kaikkinaiseen epävarmuuteen ja vakuuttuneena siitä,
että voimamme eivät riittäisi, jos taistelua jatkuisi yli kevään, näin 9.
maaliskuuta välttämättömäksi antaa hallitukselle ehdottoman neuvon tehdä
rauha.”[xxi]
”Suomelle
itselleen Talvisodan poliittinen tulos oli ennen kaikkea maan kalliisti ostetun
itsenäisyyden säilyminen. Kuolettava vaara oli saatu torjutuksi ponnistamalla
kansakunnan viimeisetkin voimat.”[xxii]
Mannerheimin
päiväkäskyn 13.3.1941 teksti löytyy täältä.
[i] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 26
[ii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 164
[iii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 177
[iv] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 183
[v] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 186-187
[vi] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 272-276
[vii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 277-282
[viii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 284-292
[ix] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 293-294
[x] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 294-299
[xi] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 302-307
[xii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 322-323
[xiii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 324
[xiv] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 327
[xv] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 328-329
[xvi] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivu 330
[xvii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 334-341
[xviii] Ohto Manninen - Kauko Rumpunen, Murhenäytelmän vuorosanat, 2003, sivut 341-342
[xix] Erkki Nordberg, Arvio ja ennuste Venäjän sotilaspolitiikasta Suomen suunnalla, 2003, sivu 166
[xx] Wolf H. Halsti, Muistelmat, Osa 2, 1974, sivu 22
[xxi] G. Mannerheim, Muistelmat, Toinen osa, 1952, sivu 260
[xxii] G. Mannerheim, Muistelmat, Toinen osa, 1952, sivu 272