Kyseessä on Suomen ja Venäjän välillä käyty
Vapaussota.
Lähestulkoon kaikki vapaat resurssit olivat
menneet ja menivät ”Tampereen” kukistamiseen – sinänsä aivan oikea
strategia Mannerheimilta. Rippeitä meni Karjalan rintamalle, ettei
siellä jouduttaisi esimerkiksi perääntymään
Vuoksen taakse.
Savossa mieslukua voitiin vähitellen
kasvattaa ja antaa joukoille edes alkeellisinta koulutusta. Asepula ei ollut enää
niin huutava kuin Vapaussodan alkupuolella. Tykistöä oli hyvin vähän, eikä
sille ollut ammuksia.
Joukkojen
ryhmitys
”Huhtikuun 1 p:nä oli ryhmitys Savossa
seuraava:
Päijänteen ja Paason välisellä alueella
– Lusin rintama-alueella – olivat
Sysmän viisi komppaniaa, Mikkelin 2. ja 3. komppania, Kuopion 1. komppania sekä
»Puumalan lentävä
osasto» (Osmonsalo), yhteensä 1052 miestä.
Mäntyharjun
rintama-alueella
olivat voimat jaetut seuraavasti:
-
Kuopion 5. komppania oikealla lohkolla (Virtalassa);
-
Kuopion 3. komppania, kaksi kajaanilaista komppaniaa, 3. patteri
sekä Kuopion 6. komppania (Reservi Varpasissa) keskustassa (Mouhussa);
-
Mikkelin 1. komppania, Jäppilän ja Suomenniemen osastot, joukkue
Purhonen sekä Kajaanin 1. komppania (reservissä) vasemmalla lohkolla (Kinnissä);
-
Mikkelin 5. komppania, rautatiekomppania ja 14. patteri (ilman
ammuksia) reservissä Mäntyharjussa;
-
Yhteensä 1420 miestä.
Halmeniemen ja Saimaan välisellä – Suomenniemen rintama-alueella – Savitaipaleen kolme komppaniaa,
Iisalmen 1. komppania, »Puumalan
osasto» (Schlüter), Kyminlaakson pataljoona (oikealla sivustalla Halmeniemen
ja Kiesilän tienoilla), yhteensä 848 miestä.
Kaikkiaan
oli rintamalla siis 3320 miestä. Sitä paitsi oli:
-
Mikkelissä: Mikkelin 4. komppania (kouluutettavana), 15. patteri
(Rhodin, ilman ammuksia), yksi pionierikomppania (Colliander) sekä varikko;
-
Kuopion piirissä: Kuopion 2. ja 4. komppania (lomalla) ja 7.
komppania (muodostettavana) samoinkuin Iisalmen 2. komppania (muodostettavana).
Jos äskenmainitut joukko-osastot lasketaan
mukaan, oli kenraali Löfströmillä kaikkiaan noin 4,000 miestä.”[i]
Tilanne
”Siitä positiivisesta
puolustusohjelmasta, joka sisältyi maaliskuun 7 p:nä annettuun käskyyn (katso
edellä siv. 200) ei vielä oltu toteutettu mitään; Voikoski ja Savitaipale
olivat yhä vihollisten käsissä. Lusin rintamalla oli vihollisen yritys
tunkeutua pohjoiseen torjuttu menestyksellä. Olisi ollut harkitsematonta nyt
toimeenpanna hyökkäystä tällä rintamanosalla, vaikkapa tarpeelliset voimat
olisivat olleetkin käytettävissä. Joka päivä odotettiin viestiä Tampereen
antautumisesta, ja Päijänteen itäpuolella suoritettava eteneminen oli
tietenkin yhdistettävä sotaliikkeisiin tämän järven länsipuolella. Mitä
Savitaipaleeseen tulee, kaivattiin sen valloittamiseen tykistön tukea, eikä
sellaista lähitulevaisuudessa ollut saatavissa. Mäntyharjun rintamalla oli
tilanne sittenkin suotuisampi.
Täällä oli aloite – kuten ylläolevasta
käy selville – koko maaliskuun ajan ollut punaisten käsissä, kiitos heidän
suuremman mieslukunsa. Vakoojien raporteista selvisi kuitenkin, että epäonnistuneet
hyökkäysyritykset olivat tehneet masentavan vaikutuksen, joukot olivat tyytymättömiä
ja johto oli kadottanut uskonsa lopulliseen menestykseen. Vihollisen vartiolinja
lähti Voikoskelta, missä kuluneen kuukauden aikana oli rakennettu varustuksia
rintamineen länteen, luoteiseen ja pohjoiseen. Täältä se ulottui itään
Turkin ja Västäräkin sivu, kääntyen koilliseen Nuolinkijärven pohjoispään
suuntaan. Punaisten vahvuutta ei varmuudella oltu saatu todetuksi, nämä kun
mm. tämän tästä suorittivat uudelleenryhmityksiä ja vaihtoivat
joukko-osastoja toisiin. Voikosken seudulla lienee ollut n. 1,000 miestä ja 8
tykkiä (näistä 2 panssarijunassa) ja oikealla sivustalla Turkin, Västäräkin
ja Valtolan tienoilla n. 700 miestä sekä 2-3 tykkiä. Kouvolassa oleva reservi
oli n. 1,000-1,500 miehen vahvuinen.[ii]
Missä
kannattaisi hyökätä?
”Pohjoisesta tai lännestä Voikoskelle
suunnattu hyökkäys tuskin ottaisi onnistuakseen, sillä vihollisen asemat täällä
olivat vankat. Täällä olivat punaisten päävoimat lukuisine konekivääreineen
ja suhteellisesti vahvoine tykistöineen. Sitäpaitsi saattoivat ne rautateitse
tuottaa tänne lisäjoukkoja Kouvolasta sangen nopeasti. Joka tapauksessa olisi
tykistön tehokas myötävaikutus tarpeen, jos mieli täällä saada vastustaja
nujerretuksi. Tykistöä ei kuitenkaan tähän riittänyt.
Läpimurtautuminen Voikosken ja Turkin välillä
taas olisi kysynyt voimakkaita ja manööverikykyisiä joukkoja, jotta liike
varsinaisen murron jälkeen olisi voitu saattaa loppuun molemmille tahoille. Sitä
vastoin oli hyviä edellytyksiä olemassa vihollisen oikean (itäisen) sivustan
saartamiseen. Kokkosen eteläpuolelta länteen suunnattu hyökkäys osuisi
Turkissa-Västäräkissä ja siitä koilliseen olevaa vihollista siipeen ja selkään.
Ja hyökkäystä loppuunsaatettaessa länteenpäin Mouhun eteläpuolella olevaa
asemaa kohti voitaisiin rynnäkkö kohdistaa myös vihollisen heikointa kohtaa,
oikeata sivustaa vastaan. Senvuoksi päätti kenraali Löfström hyökkäämällä
idästä vallata vihollisasemat ja päästä Voikosken herraksi.”[iii]
Tarvittiin
vereksiä voimia
”Hyökkäyksen ensi vaiheessa olivat siis
Turkissa, Västäräkissä ja Valtolassa olevat vihollisvoimat tuhottavat. Kun
aikaisemmat kokemukset olivat osoittaneet, että eräät suojeluskuntakomppaniat
jo päivän taistelujen jälkeen olivat osittain loppuunuuvutetut, täytyi välttämättä
hyökkäyksen aloittamiseen tarvittavien voimien lisäksi saada varaväkeä
Voikosken valtaamista silmälläpitäen. Sitäpaitsi aikoi kenraali lyötyään
oikean sivustan heti lähettää Mikkelin pionierikomppanian eteläänpäin
katkaisemaan Kouvolan-Viipurin ratayhteyttä Kaipiaisten kohdalta.
Kinnin ryhmässä oli 420 miestä.
Ehdottoman ylivoiman saavuttamiseksi tarvittiin siis saman verran miehiä lisää.
Tätä varten lisättäisiin joukkoja Kuopion 2. ja 4. komppanioilla sekä
osalla Kyminlaakson pataljoonaa, joka oli Halmeniemessä. Näin kasvaisi
miesluku suunnilleen 900:ksi. Luonnollisesti olisi ollut suotavaa, että myös
jonkunverran tykistöä olisi saatu käytettäväksi, mutta tämä oli
mahdotonta vallitsevan ampumatarpeitten puutteen vuoksi. Kuitenkin piti 15.
patterin päällikön luutnantti Rhodinin koulitun tykkimiesosaston kanssa
seurata pääjoukkoa siltä varalta, että
viholliselta saataisiin vallatuksi tykkejä.
Yleistä reserviä varten, jota tarvittiin
Voikosken valtaukseen ryhdyttäessä tuoreeksi taisteluvoimaksi, olivat käytettävissä
vielä Mikkelin 4. ja 5. komppaniat. Tätä miesmäärää pidettiin kuitenkin
riittämättömänä ja senvuoksi aiottiin lisäksi Suomenniemen
rintama-alueelta ottaa Iisalmen 1. komppania. Enempää ei ollut saatavissa. Mäntyharjun
rintamalle kertyisi siis lisävoimia 800 miestä, minkäjälkeen hyökkäystä
varten olisi käytettävissä 2,200 miestä. Valkoisten joukkojen miesluku
nousisi täten punaisten voimia huomattavasti suuremmaksi. Kouvolassa olevaa
punaisten reserviä ei otettu lukuun.
Valmistelutoimenpiteisiin kuului mm. Kuopion
2. ja 4. komppanian, Mikkelin 4. komppanian ja pionierikomppanian siirto Mäntyharjuun
sekä käsky Iisalmen komppanialle saapua Mäntyharjuun huhtikuun 6:nnen aamuna,
päivää ennen hyökkäyksen aloittamista. Kokoontuminen suoritettiin vähitellen,
jotta vältyttäisiin vihollisen huomiolta.”[iv]
Operaatiokäsky
”Lähinnä oli nyt vihollisen oikea
sivusta lyötävä. Menestys riippui osittain siitä, voitaisiinko punaiset yllättää.
Senvuoksi annettiin käsky vasta huhtikuun 5 p:nä illalla, jolloin kenraali Löfström,
joka henkilökohtaisesti johti yritystä, oli kutsunut käskyjenhakijat luokseen
Mäntyharjuun. Operatsionikäsky oli seuraavansisältöinen:
Valtolan (Partsimanjärvi) ja Kinnin (Kinnilä)
välillä oleva vihollinen on tuhottava ja hyökkäytä Voikoskelle on
valmisteltava.
1.
Kyminlaakson komppanian
– Halmeniemessä olevan Kyminlaakson pataljoonan osan, neljän ratsumiehen,
ambulanssin n:o 9 (Saxen) – on klo 4 a.p. otettava haltuunsa Valtola. Senjälkeen
marssii komppania luoteiseen suuntaan, jätettyään tarpeellisen vartioston
Valtolaan ja tiedustellen eteläiseen ja lounaiseen (katso teitä oheenliitetyssä
sinikopiossa), jolloin läheinen tuntuma vihollisen kanssa pysytetään, kunnes
pääsee yhteyteen Cronstedtin joukon vasemman sivustan kanssa. Pienempi osa järjestyy
väijyksiin maantien varteen etelään peräytyvien punaisten varalta.
Vihollisen puhelinyhteydet katkaistaan. Halmeniemeen jätetään tarpeellinen
vartiointi. Ilmoitukset hyökkäystä aloitettaessa ja Valtolan valtauksen jälkeen.
Ilmoitukset lähetetään Kokkoseen.
2.
Cronstedtin ryhmä –
Kajaanin 1. komppania, joukkue Purhonen, Suomenniemen osasto, Jäppilän osasto,
kuusi ratsumiestä, luutnantti Rhodin ja erillisiä tykkimiehiä, ambulanssi n:o
4 (Sankari) luutnantti Cronstedtin komentamina – hyökkää klo 5 a.p.
vihollisen oikealle siivelle ja selkään, pysytellen yhteydessä ryhmä Spåren
vasemman sivustan kanssa. Ilmoitustenanto Kokkoseen.
3.
Spåren ryhmä –
Mikkelin 1. komppania, Kuopion 2. komppania, neljä ratsumiestä, ambulanssi n:o
16 (Salminen) luutnantti Spåren komennossa – valtaa klo 5 ap. vastakkaisen
vihollisaseman, päävoimat omalla oikealla sivustalla.
4.
Kuopion 4. komppania on
käytettävänäni Varpasessa.
5.
Ambulanssijuna on
Varpasessa klo 6. a.p.
6.
Ammusvarasto Varpasessa.
7.
Muut Mäntyharjun rintamalla olevat joukko-osastot alistetaan
kapteeni Lundahlin komentoon. Kapteeni
Lundahlin toimesta otetaan selkoa sekä Nurmaassa olevien vihollisvoimien
vahvuudesta että vihollisen oikean sivustan asemasta Mouhun eteläpuolella.
8.
Mouhussa olevaa tykistöä lisätään tänä iltana yhdellä patterilla (Beskow).
Tykistö valmistuu tukemaan hyökkäystä Voikoskelle.
9.
Minä saavun Kinniin klo 6. a.p.
Tunnus: Suomi, vastaus:
Saksa.
Toll
Kenraali.
Rappe.[v]
Kenraalin
tarkoituksena oli
”Kuten ylläolevasta käskystä näkyy,
oli kenraali Löfströmin tarkoituksena pimeän suojassa saartaa vihollinen ja päivänkoitteessa
hyökätä yhtaikaa pohjoisesta, idästä ja kaakosta. Tällöin piti hyökkääjien
pääjoukon, Cronstedtin miesten – niitä oli n. 400 – saada niin sivulta
kuin selkäpuolelta suojaa Kyminlaakson komppanialta, jonka, sittenkun
vihollinen oli karkoitettu Valtolasta, piti katkaista yhteydet etelään ja pääjoukollaan
pidentää ryhmän vasenta sivustaa. Ryhmä Spåren piti järjestää voimakas
oikea sivusta, jotta myös yhteys Voikoskella olevien päävoimien kanssa
voitaisiin katkaista ja vihollinen mahdollisesti kiertää myös lännestä käsin.
Reserviä, Kuopion 4. komppaniaa, käytettäisiin aina tilanteen mukaan.
Samanaikaisesti Turkkia ja Västäräkkiä
vastaan kohdistetun hyökkäyksen kanssa piti myös hyökkäyksen toista
vaihetta, Voikosken valtaamista, valmistella. Kapteeni Lundahlin saamien
tiedustelutehtävien tarkoituksena oli osittain päästä selvyyteen siitä,
missä määrin Sarkaveden länsipuolella olevien vihollisvoimien vahvuus
sallisi harventaa Virtalan vartiota, jotta saataisiin miehiä Voikoskea vastaan
suunnattavaan hyökkäykseen, osittain saada selkoa vihollisen oikean sivustan
asemasta, s.o. kohdasta, jota vastaan päähyökkäys tehtäisiin.”[vi]
Tykistön
ampumatarvikkeet
”Tykistöampumatarpeita oli huhtikuun 5
p:nä saapunut rintamalle, mutta niitä oli niin niukasti, että ammukset oli säästettävä
sitä hetkeä ja tarkoitusta varten, jolloin ne olivat aivan välttämättömiä.
Patteri Beskow, joka oli saapunut Mikkeliin maaliskuun 26 p:nä tyhjin
ammusvaunuin, sijoitettiin nyt tervetulleena tykistön vahvistuksena rintamalle,
Voikoskea vastaan tehtävää hyökkäystä tukemaan.”[vii]
Komentajan
piti poistua paikalta
”Huhtikuun 5 p:n iltapuolella matkusti
kenraali Löfström esikuntineen Mikkelistä Mäntyharjuun, missä ryhmien päälliköt
saivat lopulliset määräyksensä. Täällä sai hän kuitenkin kenraali
Mannerheimilta saapuneen käskyn, jonka mukaan hänen oli tavattava ylipäällikkö
Pieksämäellä seuraavana päivänä. Sotaliikkeiden johto oli sentähden jätettävä
majoitusmestarille, majuri Rappelle, kunnes kenraali huhtikuun 6:na puolipäivän
aikaan saapui Kinniin. [Esikuntapäällikkö,
eversti Tunzelmann oli erikoistehtävässä lähetetty Karjalan rintamalle.]”[viii]
”Aikaisin aamulla samana päivänä
siirrettiin esikunta sodanjohtopaikalle Kinniin, minne se taistelukäskyn
mukaisesti saapui klo 6 a.p. Taistelu oli silloin alkanut suunnitelman
mukaisesti. Ryhmä Spåre lähti liikkeelle. Kuopion 2. komppania oikealla,
Mikkelin 1. komppania vasemmalla. Kaitajärven kumpaakin puolta Turkkia ja Västäräkkiä
kohden. Kokkosen kautta – sinne oli järjestetty puhelinyhteys –
tiedoitettiin, että Kyminlaakson komppania oli alkanut hyökkäyksensä
Valtolaan. Ja luutnantti Cronstedt ilmoitti, että hänen ryhmänsä oli päässyt
Västäräkin itäpuolelle, missä oli kohdattu vastarintaa. Luutnantti Rhodin
oli kaatunut taistelun alussa. Reservi – Kuopion 4. komppania – joka oli
tuotu Kinniin, asetettiin luutnantti Spåren käytettäväksi tehtävänään
katkaista yhteys Voikoskelle ja siten ryhmän muitten komppaniain kanssa saartaa
vihollisen Turkissa oleva vasen sivusta. Näin lisätty ryhmä Spåre karkoitti
vihollisen eteentyönnetyt osastot ja tunkeutui yhä lähemmä pääasemaa.
Odotettiin kärsimättömästi tuloksia ryhmä Cronstedtin hyökkäystä.”[ix]
Cronstedtin
antama käsky
”Luutnantti Cronstedt oli aamulla antanut
käskyn, joka sisällöltään oli pääasiassa seuraava:
-
Jäppilän osasto
karkoittaa klo 4,30 ap. Pulkkamäellä olevan vihollisvartion (Nuolingin
pohjoispäässä) ja liittyy sitten Rihtniemen komppaniaan.
-
Kajaanin 1. komppania (Rihtniemi)
sekä Suomenniemen osasto kahta ryhmää lukuunottamatta etenee klo 4,30 ap.
Nuolinkilahden yli (Nuolinginjärven eteläpäässä) hyökäten vihollisen
Uutelassa ja Västäräkissä olevaa asemaa vastaan Nuolingin-Västäräkin tien
suunnassa. Yhteys ryhmä Spåren vasempaan sivustaan.
-
Joukkue Purhonen etenee
Nuolinginlahden eteläpuolitse länteenpäin ja suojaa komppania Rihtniemeä
etelästä päin mahdollisesti tulevia yllätyksiä vastaan.
-
Kaksi ryhmää Suomenniemen
osastosta ylläpitävät yhteyttä Kyminlaakson komppanian kanssa klo 4 lähtien
ap.
-
Vääräniemeen (Kokkosessa) sijoitetaan tiedoituspaikka
Rihtniemen toimesta.
-
Minä seuraan Kajaanin
komppaniaa.[x]
Cronstedtin
hyökkäys alkaa
”Määräaikana lähdettiin liikkeelle.
Nuolinginlahdesta selvittiin joutumatta kosketuksiin vihollisen kanssa, mutta n.
500 metrin päästä vasemmalta rannalta avattiin etujoukkoa vastaan kiivas tuli
muutamalta harjulta. Etujoukko levittäytyi ketjuun, mutta ei kyennyt vihollisen
hyvinsuunnatun tule alaisena etenemään. Punaisten puolella toimivat konekivääritkin.
Vähitellen päästiin selville siitä, että vihollinen oli asettunut harvaa
metsää kasvavalle harjulle, joka noin 1,500 metrin pituisena suuntautui
pohjoisesta etelään. Tosin oli punaisten ketju harva, mutta puolustusta
tukivat muutamat taitavasti sijoitetut ja tottuneissa käsissä olevat konekiväärit.
Oli ilmeistä, että punaiset hyvissä ajoin olivat päässeet perille
valkoisten ryhmityksestä, ja että he olivat huolellisesti valmistautuneet
Cronstedtin saartoliikkeen varalta. Ryhmä Rihtniemi kehittäytyi vihollisaseman
leveydelle sitä kohden. Taistelu pysyi liikkumattomana. Mitään reserviä,
jolla olisi voinut antaa pontta hyökkäykselle johonkin suuntaan, ei ollut
olemassa, sillä – kuten ylläolevasta käskystä selviää – luutnantti
Cronstedt oli hajoittanut miehensä Nuolinkijärven pohjoisosasta aina Valtolaan
asti ulottuvalle pitkälle rintamalle sensijaan, että olisi pitänyt voimat
koottuina ja ylläpitänyt yhteyttä sivuilla oleviin ryhmiin partioilla. Tämä
hajaantumisilmiö esiintyi jälleen viholliseen törmättäessä.”[xi]
Luutnantti
Cronstedt ei osannut suomea
Niin, sen lisäksi, että Cronstedt ei
osannut sotia, hän ei myöskään osannut suomea.
”Kun Kinniin vihdoin saapui ilmoitus
tilanteesta Cronstedtin ryhmässä, lähetettiin heti päällikölle käsky
keskittää painostus johonkin vihollisaseman osaan, iskeä aukko harvaan
vartiolinjaan ja kaikin voimin jatkaa hyökkäystä Västäräkin-Turkin
suuntaan. Eräitten osastojen poistaminen taistelusta ja kokoaminen
iskujoukoiksi ei ollut mikään helppo tehtävä. Lisäksi oli luutnantti
Cronstedtin vaikea saada tahtonsa perille senvuoksi, ettei hän osannut suomea.
Vasta illalla juuri ennen pimeän tuloa onnistui Rihtniemen poikien lannistaa
vastarinta ja ottaa haltuunsa harju.”[xii]
”Alkuperäinen suunnitelma oli rakennettu
yllätysperiaatteelle, aie oli mennyt myttyyn, eikä saartoa enää voitu
suorittaa ryhtymättä ensin aikaaviepään uudestiryhmittelyyn. Asettamalla
virkeitä, uusia voimia tuleen saatettaisiin tosin epäilemättä vihollinen
karkoittaa Turkista ja Västäräkistä, mutta voitto kävisi nyt jo liian
suuria kustannuksia kysyväksi ja jäljellejäävät joukko-osastot olisivat
liian heikkoja viemään loppuun vasemmalla sivustalla suoritettua hyökkäystä.
Tämänvuoksi kenraali päätti keskeyttää taistelun.”[xiii]
”Turkin-Västäräkin taistelun jälkeen
ei Mäntyharjun rintamalla sattunut mitään merkittävää ennen kuin yleisen
hyökkäyksen aikana etelään päin huhtikuun lopussa.”[xiv]
Kenraali Löfström ei osannut muodostaa
painopistettä ja käyttää riittävää voimaa siinä painopisteessä
saavuttaakseen ratkaisevan voiton. Vastaavasti hänen alaisensa päälliköt eivät
osanneet muodostaa painopistettä ja käyttää riittävää voimaa siinä
painopisteessä saavuttaakseen ratkaisevan voiton. Kunhan oltiin tekevinään
jotakin.
[i]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 210-211
[ii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 211-212
[iii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivu 212
[iv]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 212-213
[v]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 213-214
[vi]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivu 215
[vii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 215-216
[viii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivu 216
[ix]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 216-217
[x]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 217-218
[xi]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivu 216
[xii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivut 219-220
[xiii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivu 220
[xiv]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; osa VI; 1927; sivu 222