Saksalaisista marsalkoista ja kenraaleista hieman

Ajankohta

Tässä artikkelissa pitäydyn kokonaan aihepiirinä Toiseen Maailmansotaan. Samat henkilöt ovat yleisesti osallistuneet myös Ensimmäiseen Maailmansotaan, mutta sitä ei käsitellä.

Valinta

On täysin subjektiivista ketä nostan esiin tässä artikkelissa. Kenraaleja ja marsalkkoja Saksassa oli ”pilvin pimein”. Jätän varmasti nostamatta esille merkittäviä persoonia – sekä positiivisessa, että negatiivisessa mielessä.

Saksalaisista

Niin, marsalkkoja ja kenraaleja on ollut muissakin maissa, myös Suomessa. Tämä artikkeli on kuitenkin rajattu saksalaisiin.

Miksi

On yleisesti tunnettu asia, että nimenomaan saksalainen kenraali ja/tai marsalkka oli yleensä saanut erinomaisen yleisesikuntaupseerikoulutuksen - ehkä jopa parhaan saatavissa olevan. Saksassa toki ylennettiin kenraaleiksi myös henkilöitä, jotka eivät olleet saaneet sitä erinomaista yleisesikuntaupseerin koulutusta, ja joskus täysin aiheellisesti.

Loistava johtamisperiaate

Saksassa oli silloin aivan erinomainen johtamisperiaate. Annettiin alaiselle tehtävä, joka piti suorittaa – mutta alainen sai yleensä itse päättää miten hän sen suorittaa. Se sama periaate oli voimassa alas saakka, vaikkapa aliupseeritasollekin. Käskettiin mitä piti saada aikaan, mutta ei sitä miten. Johtajat, päälliköt ja komentajat saivat ihan itse ajatella miten he tehtävän suorittavat. Siten laaja joukko yleensä sai käyttää omia aivojaan. Poikkeuksena oli korpraali Adolf Hitler, joka monesti puuttui yksityiskohtiin, mutta se on asia erikseen – ja monesti huono asia.

Erich von Manstein

Puolan sotaretkelle kenraali von Manstein osallistui Eteläisen armeijaryhmän (kenraalieversti Gerd von Rundstedt) esikuntapäällikkönä ja saksalaisen perinteen mukaan esikuntapäällikkö on ”kasvoton”, eli hän ei nosta itseään esille.

Liittolaiset Venäjä ja Saksa löivät yhdessä Puolan. Venäjä petti liittolaistaan Saksaa, joten Englanti ja Ranska julistivat sodan Saksalle, vaan ei Venäjälle. Saksan piti nyt päättää mitä Puolan sodan jälkeen tehdään. Kenraali von Manstein kehitti loistavan suunnitelman, joka esitellään edellisessä linkissä, Ranskan kukistamiseksi. Kenraalieversti von Rundstedt tuki von Mansteinin suunnitelmaa, mutta Saksan Yleisesikunta oli sitä vastaan. Adolf Hitler kuitenkin oivalsi von Mansteinin suunnitelman nerokkuuden ja hyökkäys länteen tehtiin pääasiassa von Mansteinin suunnitelman mukaisesti. Kenraali von Manstein erotettiin kuitenkin armeijaryhmän esikuntapäällikön tehtävästä ja joutui sotimaan armeijakunnan komentajana.

Günther von Kluge

Lännen sotaretkellä von Kluge toimi armeijan komentajana ja von Manstein joutui toimimaan hänen alaisenaan 38. armeijakunnan komentajana.

Kenraali von Kluge hylkäsi von Mansteinin esityksen ylittää Somme käymään menestyksellistä hyökkäyssotaa kuluttavan puolustustaistelun sijaan. Perääntyä olisi saanut, mutta hyökätä ei.[i]

Mansteinin 38. armeijakunta ylitti ensimmäisenä Seinen ja tilanne olisi edellyttänyt vihollisen nopeaa takaa-ajoa, mutta jälleen armeijan komentaja von Kluge kielsi etenemisen ja käski odottaa. Klugen takia ratsuväkidivisioonaakaan ei saanut käyttää sille parhaiten sopivaan tehtävään.[ii]

Siten kenraali von Klugesta oli haittaa sotatoimien järkevälle suorittamiselle – eikä suinkaan viimeistä kertaa.

Ennakoiva isku itään

Venäjä aikoi hyökätä maailmanhistorian suurimmin joukoin länteen heinäkuussa 1941 – siksi Saksa joutui tekemään ennakoivan iskun itään 22.6.1941.

Kenraali von Mansteinin toive toteutui kun hän sai helmikuun lopussa 1941 luovuttaa tavallisen 38. armeijakunnan komentajan tehtävät Englannin kanaalin rannalla siirtyäkseen Saksaan vastaperustettavan 56. panssariarmeijakunnan komentajaksi.[iii] Hän pääsisi viimeinkin omaan elementtiinsä operoimaan ”nopealla armeijakunnalla”.

Pohjoiselle armeijaryhmälle (sotamarsalkka Ritter von Leeb) oli annettu tehtäväksi tuhota Itä-Preussista hyökäten Baltiassa olevat vihollisvoimat ja edetä sen jälkeen Leningradiin (Pietari). Pohjoiselle armeijaryhmälle alistetun Panssariryhmä 4:n (kenraalieversti Erich Höpner) tehtävänä oli hyökätä nopeasti Väinäjoelle Väinälinnan kohdalla ja siitä alaspäin ja vallata virran ylimenopaikat, jotta voitaisiin jatkaa etenemistä Opotškan suuntaan. Kenraali von Mansteinin armeijakunta kuului Höpnerin Panssariryhmä neljään.[iv]

Kenraali von Manstein ehdotti, että oma painopiste laitetaan sinne, missä voitiin olettaa olevan vihollisen heikon kohdan. Ehdotus ei saanut osakseen vastakaikua.[v] Niin, kaikki kenraalit eivät ole panssarikenraaleja.

Kenraali von Manstein oli oikea panssarikenraali – pitää mennä, eikä meinata. Täyttä vauhtia eteenpäin välittämättä sivustoista, tai uhasta selustayhteyksien katkaisusta. Panssariryhmä kehotti varovaisuuteen – mutta viivyttelemällä operaatio ei onnistu ja vihollinen räjäyttää Väinäjoen sillat.

56. panssariarmeijakunta käytti neljä päivää ja viisi tuntia linnuntietä 300 km matkaan ja sai haltuunsa sillat ehjinä. Tosin naapurit olivat 100-150 km jäljessä ja von Mansteinin panssariarmeijakunta yksin kaukana edessä vihollisalueen syvyydessä.[vi] Suunnaton riski, mutta …

27.6.1941 Panssariryhmän komentaja lensi Storchilla von Mansteinin luokse ja käski pitää sillanpään ja odottaa sekä 16. armeijan vasenta siipeä, että 41. panssariarmeijakunnan saapumista. Se olisi tietysti aluksi turvallista, mutta antaa viholliselle aikaa keskittää vastaan ylivoimaiset joukot.[vii] Olisi pitänyt painaa ”tukka putkella” eteenpäin, mutta kaikki eivät tosiaankaan ole panssarikenraaleja. Vasta 2.7.1941 sai jatkaa eteenpäin – aloite annettiin viholliselle.

Olisi ollut hyvä valtatie jatkaa Ostrovin suuntaan – toki taistellen – eteenpäin, mutta sitten von Mansteinin vastalauseista huolimatta 56. panssariarmeijakunta käskettiin kääntymään itään panssareille kelvottomaan suomaastoon.[viii] Voi näitä kenraalien kenraaleja.

Jälleen von Kluge

Erich von Manstein sai 56. panssariarmeijakunnan komentajuuden jälkeen komennettavakseen 11. armeijan. Hän valloitti Ukrainan Krimin ja Krimillä olevan Sevastopolin linnoituksen. Siellä von Mansteinilla oli suhteellisen vapaat kädet toimia ja hän toimi menestyksellisesti saaden ylennyksen sotamarsalkaksi.

Saksa ryssi vuoden 1942 kesäsodan hajottaen voimansa sinne sun tänne, jolloin jokaiselta rintamalta puuttui se ”yksi pataljoona” voiton saavuttamiseksi. 21.11.1942 näkyi, että Stalingradista tulee katastrofi. Marsalkka von Manstein nimitettiin Donin armeijaryhmän komentajaksi saaden alaisuuteensa 4. panssariarmeijan, 6. armeijan ja Romanian 3. armeijan.[ix] Ongelmana oli, että sosialisti Adolf Hitler tuli hänen esimiehekseen. Hitler esti von Mansteinia pelastamasta 6. armeijan tai ainakin sen elävän voiman pääosan.

Saksan loistavin strategi ja ”operoija” marsalkka Erich von Manstein oli saavuttanut juuri ennen kevätkelirikkoa loistavan voiton Venäjän joukoista Harkovassa - ne joukot oli lyöty maanrakoon kevättalvella 1943.

Marsalkka von Manstein olisi halunnut Harkovan voiton jälkeen puhdistaa saman tien Kurskin mutkan yhdessä Keskustan armeijaryhmän (von Kluge) kanssa, mutta se ei suostunut yhteistyöhön.[x]

Von Klugen alainen kenraali Model sai Hitlerin lykkäämään Zitadellea kohtalokkaasti.[xi]

Keskustan armeijaryhmän komentaja von Kluge lopetti Zitadellen kesken. Hitler halusi viedä joukkoja Italiaan, kuten von Manstein oli jo toukokuussa varoittanut.[xii] Kluge ei tosiaankaan ymmärtänyt panssarisodasta mitään, kuten kenraali Guderian on todennut.

Heinz Guderian

Saksan panssariaseen luoja kenraalieversti Heinz Guderian oli oikea panssarikenraali henkeen ja vereen, kuin tuli ja leimaus. Guderianin motto oli: ”Ei tipoittain, vaan lorauksittain”. Se tarkoittaa, että panssarivaunuja pitää käyttää suurina yhtyminä, eikä missään tapauksessa vain muutamaa vaunua kerrallaan. Kenraali Guderianilla oli hyvin huonoja kokemuksia von Klugesta jo lännen sotaretken ajalta. Guderian olisi silloin von Klugen alaisena halunnut painaa eteenpäin ”tukka putkella” ennen kuin vihollinen ennättää toipua. Vaan von Kluge – Grrr…

Kun Normandian maihinnousun (6.6.1944) jälkeen sota lännessä ei sujunut hyvin, niin Hitler erotti länsirintamasta vastanneen sotamarsalkka von Rundstedtin ja nimitti hänen tilalleen sotamarsalkka von Klugen, niin Guderianin mielestä von Kluge sopi tehtävään mahdollisimman huonosti, koska hän oli »ahkera sotilas ja hyvä pikkutaktikko, mutta panssarijoukkojen käytöstä liikuntasodassa hän ei ymmärtänyt mitään».[xiii]

Lisää Guderiania

Klugen 4. armeija Puolassa (1939), käski Guderianin XIX armeijakuntaa etenemään yhdellä divisioonalla etelää, toisella itää ja kolmannella koillista kohti … Se olisi tehnyt kaiken johtamisen mahdottomaksi.[xiv]

Ranskassa (1940) Panssariryhmä von Kleist käski pysäyttää liikkeet ja tyytyä sillanpään hallussapitämiseen. Guderian ei voinut, eikä saanut tyytyä tähän käskyyn.[xv]

17.5.1940 kenraali Ewald von Kleist käski taas pysähtymään, joten Guderian pyysi ja sai eron. Kenraalieversti von Rundstedt kuitenkin palautti Guderianin armeijakunnan komentajaksi ja lupasi edetä.[xvi]

Kenraali von Kleistin Panssariryhmä pidätti yhden Guderianin panssaridivisioonista reservikseen, eikä antanut rynnistää koko armeijakunnan voimin Kanaalin rantaan.[xvii]

Hyökätessä itään Guderian joutui sotamarsalkka von Klugen alaisuuteen Panssariryhmä 2:n komentajana, vaikka piti von Klugea vaikeana esimiehenä.[xviii]

Sotamarsalkka von Kluge meinaa pistää panssarikenraalit Guderianin ja Hermann Hothin sotaoikeuteen, kun eivät meinaa pysäyttää joukkojensa etenemistä.[xix]

Sotamarsalkka von Kluge halusi miehittää Bialystokin saartorenkaan tiheästi ja odottaa venäläisten antautumista. Hoth ja Guderian panssarivoimineen painostivat jatkamisen tärkeyttä.[xx] Motti piti selvittää jalkaväkiarmeijoiden, eikä panssareiden voimin.

Kuten Bialystokin luona von Kluge piti Guderianin 18. panssaridivisioonan paikoillaan tiedottamatta siitä Guderianille.[xxi]

Sotamarsalkka von Kluge esitti Guderiania vastaan kiivaita valheellisia moitteita ja Hitler antoi Guderianille potkut 26.12.1941.[xxii]