Saksa hyökkää länsirintamalla 1918

”Saksan sodanjohto oli selvillä siitä, että nyt, kun Venäjästä oli suoriuduttu, oli kaikki liikenevät voimat keskitettävä länsirintamalle hyökkäykseen. Puolustukseen jääden ei sotaa voitettaisi, sillä ranskalaisten ja englantilaisten ei voinut odottaa kuluttavan hyökäten voimiaan loppuun ennen amerikkalaisten tuloa.”[i]

”Hindenburg [Saksan yleisesikunnan päällikkö sotamarsalkka Paul von Hindenburg – jp] teki päätöksensä tammikuun 21 p:nä [1918 – jp], Ludendorffin suoritettua matkan rintamalle ja tutustuttua vielä tarkoin kaikkiin eri vaihtoehtoihin. Hyökkäys oli suoritettava Arras'n-La Feren alueella, päämaalina englantilaisten voimien tuhoaminen. Englantilaiset eivät voisi väistää iskua, heillä oli meri selän takana, heidät voitaisiin todellakin nujertaa samalla kun saataisiin haltuun kanaalin rannikko, josta päästäisiin käsiksi Englannin elinhermoon.”[ii]

”Offensiiviin tulivat ottamaan osaa 17., 2. ja 18. Armeija. 17. Armeija oli muodostettu Italian-rintamalta siirretyistä voimista; 18. Armeijan joukot oli saatu itärintamalta.”[iii]

[iv]

Saksan sodanjohdon suunnitelma näyttää hyvältä. Nämä kaikki kolme hyökkäävää armeijaa olisi kuitenkin pitänyt asettaa yhteiseen komentoon (samaan armeijaryhmään hyökkäyshenkisen pätevän komentajan alaiseksi) ja niitä olisi pitänyt vahvistaa kaikkialta muualta otettavin joukoin – divisioona sieltä toinen täältä. Saksalainen marsalkka Erich von Manstein osasi tämän taidon loistavasti – heikensi muualta joukot äärimmäisen heikoiksi, jotta olisi riittävän vahva ratkaisevassa kohdassa.

Myös ”iskuarmeijaryhmän” vasemmalla sivustalla olevaa 7. Armeijaa olisi pitänyt vahvistaa reilusti ja sille antaa alun alkaen tehtävä suojata 18. A:n sivusta.

Päähyökkäyssuunnan olisi pitänyt olla kaikilla kolmella armeijalla aluksi suoraan länteen Amiensin suuntaan välitavoitteena Amiensin valloittaminen ja sitten yleissuunnaksi luode, jotta Englannin joukot olisi saatu motitettua suureen mottiin.

Vaan Saksalla ei ollut silloin marsalkka Erich von Mansteinin tasoista suurta strategia.

Toteutuneessa historiassa kävi seuraavasti

”75 km:n rintamalla suoritettavaan hyökkäykseen oli käytettävissä kaikkiaan 63 divisioonaa, joista 17 kuului 17. Armeijaan, 18 2. Armeijaan ja 24 18. Armeijaan. 4 divisioonaa jäi siten reserviin. Tykistöä oli 17. Armeijalla 1,100 kenttätykkiä ja 824 raskasta tykkiä, 2. Armeijalla 1,075 kenttätykkiä ja 714 raskasta tykkiä, 18. Armeijalla 1,580 kenttätykkiä ja 970 raskasta tykkiä. Kenttätykkejä oli siis kaikkiaan 3,755 ja raskaita tykkejä 2,508, eli yhteensä 6,263 putkea!”[v]

”Maaliskuun 19 ja 20 p:n vastaisina öinä marssii jalkaväki valmiusasemiinsa. Vain hiljainen kohina kuuluu, kaikki äänet pyritään vaimentamaan, tulta ei saa näkyä. Saksalaiset valmistautuvat viimeiseen suureen hyökkäykseensä; vakavaa, jännittynyttä odotusta.”[vi]

Länsirintamalla oli tätä hyökkäystä vastassa 59 englantilaista, 12 belgialaista ja 2 portugalilaista divisioonaa. Englantilaisia divisioonia oli lisäksi 4 Italiassa, 4 Makedoniassa, 12 Egyptissä ja Palestiinassa, 6 Mesopotamiassa ja 6 kotialueella.[vii]

Saksalaisten tykistövalmistelu alkaa 21.3.1918 kello 04.40. Kello 09.40 jalkaväki lähtee hyökkäykseen.[viii]

”17. Armeija valtasi Englannin 3. Armeijan joukoilta koko ensimmäisen puolustusaseman jo 21 p:nä, ja työntyi iltaan mennessä vahvan toisen aseman eteen. 2. Armeijasta pääsi vasen siipi tunkeutumaan englantilaisten toiseen asemaan, kun sen sijaan 18. Armeija pääsi nopeimmin eteenpäin, murtautuen useissa kohdin toisenkin aseman läpi.

18. Armeijan nopea eteneminen jatkui yön ja seuraavan päivän kuluessa. Vasen siipi saavutti Crozat-kanavan ja sai haltuunsa useita länsirannan sillanpäitä. 2. Armeijan vasen siipi ja keskusta olivat pysyneet 18. Armeijan tasalla, kun taas oikea siipi oli jäänyt hieman jälkeen. 17. Armeija pääsi eteenpäin vain hitaasti ja suuria tappioita kärsien.

Armeijaryhmän komentaja samoin kuin korkein sodanjohto päättivät käyttää hyväkseen 18. Armeijan saavuttamaa menestystä ja antoivat sille jo 22. p:nä 5 divisioonaa vahvistukseksi. 25 p:nä armeija tuli saamaan lisäksi 2 divisioonaa ja myöhemmin vielä 2, joten siihen lopulta kuului 33 divisioonaa. Myös 17. Armeija, jonka tappiot olivat suurimmat sai vahvistukseksi 7 divisioonaa, kun sen sijaan 2. Armeijalle annettiin vain 1.”[ix]

”Maaliskuun 23 p:nä eteni 18. Armeijan vasen siipi kauas Crozat-kanavalta lounaissuuntaan, oikean siiven joukkojen saavuttaessa Sommen ja päästessä muutamin kohdin joen ylikin. 18. Armeijan toiminta oli muuttumassa takaa-ajon luontoiseksi. 2. Armeijan vasen siipi saapui Sommelle Peronnesta etelään; oikea siipi ja 17. Armeijan vasen siipi laahasivat perässä. 17. Armeija sai vaikean taistelun jälkeen vasta nyt haltuunsa toisen puolustusaseman.”[x]

-----

Hetkinen, sanoi Putkinen!

Mikä oli hyökkäyksen strateginen päämäärä?

Eikös pitänyt motittaa ja lyödä englantilaiset, eikä suinkaan edetä lounaaseen, vaikka sinne suuntaan sattumalta pääsi? Olisi pitänyt edetä länteen, vallata strategisesti tärkeä Amiens ja jatkaa luoteeseen meren rantaan, eikä suinkaan lounaaseen, vaikka sinne suuntaan sattumalta pääsikin helposti etenemään.

7.A joukkojen olisi pitänyt edetä 18.A tekemästä aukosta suojaamaan 18.A vasenta sivustaa. 17. A joukoilla ei ollut erityistä kiirettä eteenpäin, heiltä olisi voinut antaa vaikka 5 divisioonaa 2. A:lle, jotta se pääsisi eteenpäin.

Mitä helvettiä korkein sodanjohto ajatteli, vai poksautteliko se shampanjapulloja kun oli saatu aikaan läpimurto? Mikä olikaan hyökkäyksen päämäärä?

Nythän mentiin ”sormet harallaan”, eikä kiilana. Voi itku!

Huolehdittiinko kärjessä olevien väsyneiden joukkojen vaihtamisesta lepoon ja tuoreita kärkeen – ei suinkaan. Rynnättiin kuin päättömät kanat siihen suuntaan johon sattui helposti pääsemään. Amiens oli erittäin tärkeä risteys ja kuljetusreittien keskittymä. Korostettiinko sen valtauksen tärkeyttä joukoille – ei suinkaan.

-----

23.3.18 annetun käskyn mukaisesti 18.A pääsuunnaksi tuli Noyon[xi], eli tarkalleen lounaaseen.

”Koko offensiivin suunta kääntyi siten melkoisesti vasemmalle; Somme ei jäänytkään vasemman sivustan suojaksi, päähyökkäys oli siirtynyt joen eteläpuolelle. Ludendorff huomautti armeijaryhmien yleisesikuntien päälliköille, että tarkoituksena oli erottaa englantilaiset ja ranskalaiset toisistaan etenemällä nopeasti Sommen kummallakin puolella. 6. ja 17. Armeijan sekä 2. Armeijan oikean siiven työntäessä englantilaisia merta kohti oli 18. Armeijan 2. Armeijan vasemman siiven tukemana hyökättävä ranskalaisia vastaan. Offensiivin kehittyessä edullisesti saisi 18. Armeijan vasen siipi jatkaa Oise-joen yli Noyonin ja Chaunyn välistä ja tunkea 7. Armeijan avustaessa ranskalaiset Aisnen eteläpuolelle.”[xii]

-----

Niinpä niin, ruokahalu kasvaa syödessä. Alkuperäinen tavoite oli lyödä englantilaiset sillä suurella voimainponnistuksella. Se olisi ollut minun nähdäkseni tehtävissä. Mutta nyt Ludendorff haluaa lyödä viisi kärpästä yhdellä iskulla. Hänen olisi pitänyt muistaa vanha sanonta: Ahneella on paskanen loppu.

Nyt Ludendorff pani myös 6.A:n hyökkäämään oikealla siivellä, vaikka sen olisi pitänyt vain olla puolustuksessa, suhteellisen vähäisin voimin, saartamassa englantilaisia ja alasimen roolissa. Olikohan Ludendorff nauttinut myrkkysieniä ja näki hallusinaatioita?

-----

”Menestys” jatkuu

”Maaliskuun 24 p:nä 18. Armeijan menestys jatkui entisellään vasemmalla siivellä, kun sen sijaan keskusta ja oikea siipi pääsivät vain hitaasti eteenpäin Sommelta. 2. Armeijan vasemman siiven eteneminen oli niin ikään vaivalloista, mutta oikean siiven joukkojen vauhti oli parempi; ne alkoivat vakavasti uhata Bapaumen itä- ja pohjoispuolella taistelevien englantilaisten voimien yhteyksiä. 17. Armeija valtasi kolmannen puolustusaseman ja 25 p:n vastaisena yönä Bapaumen sekä 25:nä Miraumontin. 2. Armeijan oikea siipi oli samalla tasalla, keskustan ja vasemman siiven laahatessa. 18. Armeija lähestyi jo Roye'ta ja Noyonia, taistellen 23 p:stä lähtien ranskalaisiakin joukkoja vastaan.

Maaliskuun 26 p:nä 18. Armeija saavutti suurta menestystä, vallaten mm. Roye'n sekä Noyonin, ja tähän menestykseen luottaen antoi Hindenburg illalla käskyn offensiivin laajentamisesta ja kääntämisestä entistä enemmän lounaaseen päin. 6. ja 7. Armeija saivat myös käskyn liittyä hyökkäykseen.”[xiii]

Saksan joukkojen ylipäällikkö unohti strategisen päämäärän – oli kuin ajopuu koskessa.

Läpimurto onnistutaan patoamaan

”Maaliskuun 27 p. oli tuottanut saksalaisille pettymyksiä. 17. Armeija ja 2. Armeijan oikea siipi kohtasivat niin voimakasta vastarintaa, että tie Albert-Arras saavutettiin vain muutamin kohdin. 17. Armeija sai käskyn keskeyttää hyökkäyksensä toistaiseksi, kunnes Arras'ta kohti suoritettava hyökkäys jälleen keventäisi armeijan toimintaa. 28 p:nä suoritettu Arras'n hyökkäys jäi kuitenkin miltei tuloksettomaksi, joten 17. Armeija sai tehtäväkseen vain vastassaan olevien englantilaisten voimien sitomisen. 18. Armeijan hyökkäys alkoi myöskin heikentyä 27 p:nä, ja 28:na tulokset jäivät vielä pienemmiksi. 29 p:nä päästiin vielä jonkin verran eteenpäin, mutta 30:nä hyökkäys pysähtyi kaikkialla, vereksien ranskalaisten divisioonien tehdessä sitkeää vastarintaa.

Liittoutuneiden pakokauhuinen mieliala on jo talttumassa, ja Clemenceu vakuuttaa kalpeille ministereilleen: »Tulen taistelemaan Pariisin edessä, Pariisin takana – tulen taistelemaan Pyreneillä!» Mutta saksalaisten voimat ovat lamaantumassa, ensimmäisten päivien voitonvarmuus ja innostus ovat sammuneet, kamppailu alkaa kehittyä samanlaiseksi kuin monet aikaisemmat materiaalitaistelut. Ihmisten on jälleen alistuttava materiaalin pakkoon. Jo 27 ja 28 p:nä alkaa voimien lamaantuminen käydä ilmeiseksi, mutta aluksi huomaavat vain pataljoonien ja rykmenttien komentajat sen – 29:nä ja 30:nä oivaltavat divisioonien, armeijakuntien ja armeijojenkin komentajat asiain tilan.

Mutta Hindenburg ja Ludendorff eivät ole vielä heittäneet toivoaan: väsymyshän saattaa olla tilapäistä, jonkin päivän kuluttua joukot voisivat jälleen saavuttaa menestystä. Ja huhtikuun 4 p:nä hyökkäys pannaan taas käyntiin, tavoitteena Amiens, joka on tärkeä yhteyksien solmukohta; sen valtaus olisi eristänyt englantilaiset ranskalaisista.”[xiv]

Nyt kun hyökkäys oli jo hyytynyt, aloite menetetty, pasahti sodanjohdon päähän Amiens ja ehkä myös alkuperäinen strateginen tavoite. Grrr...

”Hyökkäys epäonnistuu, ja 4 p:n iltana Saksan sodanjohto tietää, ettei enää ollut toiveita. Kotialueelle ei saavu enää voitonsanomia, kahdeksan päivää kestänyt riemukas tunnelma särkyy ja ahdistus valtaa jälleen mielet.

Taktilliselta kannalta arvostellen saksalaiset olivat saavuttaneet huomattavan voiton, sillä he olivat ottaneet 90,000 vankia ja tavattoman määrän saalista ja he olivat tunkeutuneet 60 km:iä eteenpäin, saavuttaen siis paljon parempia tuloksia kuin ranskalaiset ja englantilaiset kuukausia kestäneissä materiaalitaisteluissa. Strategisesti hyökkäys sen sijaan epäonnistui, sillä läpimurtoyritys oli ehkäisty, ja joukot olivat lisäksi joutuneet epäedulliseen asemaan.”[xv]

Yhteenveto Saksan sotatoimista

Saksalla oli tilaisuus lyödä Venäjä maan rakoon vuonna 1915, mutta sitä ei haluttu tehdä. Saksalla olisi ollut tilaisuus lyödä Venäjä vielä vuonna 1916 maan rakoon ja saada joukot itärintamalta länteen – vaan silloinen Saksan yleisesikunnan päällikkö von Falkenhayn mieluummin jauhatti saksalaisten mainiot joukot ja rajalliset materiaaliset mahdollisuudet Verdunin lihamyllyssä. Vasta vuonna 1917 tuli mieleen, että Venäjä on saatava tekemään rauhansopimus, jotta idästä saadaan joukkoja länteen – vieläkään ei yritetty todella lyödä Venäjää, joten itään sitoutui rauhansopimuksesta huolimatta merkittävä määrä saksalaisia joukkoja.

Vuoden 1918 alussa oli viimeinen mahdollisuus yrittää saada aikaan positiivinen ratkaisu raskaassa sodassa – ennen kuin USAn joukot alkavat vaikuttamaan ratkaisevasti länsirintamalla. Siis nimenomaan viimeinen mahdollisuus. Se kuitenkin ryssittiin tässä maaliskuun hyökkäysyrityksessä, johon ei pantu kaikkea peliin ja ajelehdittiin ajopuuna.

Huomattakoon, että Saksalla riitti resursseja hyökätä 9.4.1918 6.A:n kaistalla. 6. A:lla oli käytettävissään 17 divisioonaa ja sen pohjoisella naapurilla 4. A:lla 8 divisioonaa ja lähipäivinä saapui etelästä vapautettuja lisävoimia, joten divisioonien lukumäärä kohosi 35:een.[xvi] Tämäkin hyökkäys oli vain osittain menestyksellinen – siihenkin käytetyt resurssit olisi pitänyt käyttää maaliskuun hyökkäykseen.

27.5.1918 Saksa hyökkäsi Chemin des Damesin alueella Pariisin suuntaan syvälle, mutta voimat eivät tietenkään riittäneet ratkaisuun. Jälleen saksalaiset saivat yhdessä päivässä 20 000 vankia ja 300 tykkiä. Hyökkäys onnistui taktiselta kannalta loistavasti. Hyökkäys ehtyi toukokuun lopussa saksalaisten saatua 65 000 vankia ja sotasaaliiksi 878 tykkiä, sekä 2500 konekivääriä.[xvii] Vaan nekin resurssit olisi pitänyt käyttää jo maaliskuussa.

Amerikkalaiset ratkaisivat sodan

Maaliskuussa 1918 USAn joukoilla (maavoimilla) ei vielä ollut Euroopassa käytännössä mitään merkitystä, mutta heidän määränsä ja osaamisensa kasvoivat erittäin nopeasti – syksyllä 1918 amerikkalaisilla joukoilla oli ratkaiseva merkitys liittoutuneiden voittoon.

[xviii]

”Ranskalaiset ja englantilaiset pyrkivät yleensä väheksymään amerikkalaisten merkitystä toukokuun ja kesäkuun taisteluissa; näyttää kuitenkin siltä, kuin amerikkalaisten toiminta juuri tässä sodan vaiheessa olisi vaikuttanut ratkaisevasti. Saksalaiset olisivat mahdollisesti suoriutuneet ranskalaisista ja englantilaisista elleivät nämä olisi saaneet amerikkalaisilta apua.

Amerikkalaisten joukkojen taktinen koulutus oli tietenkin yhä varsin puutteellinen; käyttäytyminen taistelussa oli taitamatonta ja varomatonta. Tykistö oli suhteellisesti parempaa, mutta sen johto olikin suurelta osalta ranskalaisten upseerien käsissä. Amerikkalaisten merkitys ei johtunut yksinomaan lukumäärästä, vaan sangen olennaisesti myöskin kuluttamattomista hermoista; amerikkalaiset olivat sekä fyysisesti että psyykkisesti aivan toisenlaisessa kunnossa kuin ranskalaiset, englantilaiset ja saksalaiset, heidän varustuksensa sekä aseistuksensa olivat aivan ensiluokkaisella kannalla, ja huoltokin oli mainiosti järjestetty.”[xix]

Saksan kansa riutui nälässä

Englannin laivaston toteuttama Saksan saarto oli erittäin tehokas – kun Saksa ei ajoissa lähtenyt rajoittamattomaan sukellusvenesotaan, eikä lähettänyt omaa vahvaa laivastoaan ratkaiseviin taisteluihin.

Saksalaiset olivat saaneet rauhan aikana 320 g jauhoja, 140 g lihaa ja 56 g rasvaa henkeä ja päivää kohti. Vuonna 1918 vain 116 g, 18 g ja 7 g.[xx] Se johti Saksan kotirintaman luhistumiseen vuonna 1918 – Saksan armeijaahan ei lyöty Ensimmäisessä Maailmansodassa, vaan se taisteli sisukkaasti aselepoon saakka, sitäpaitsi vieläpä Saksan rajojen ulkopuolella.

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle


[i]     J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 387

[ii]    J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 388

[iii]   J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 388

[iv]   J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 390

[v]    J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 391

[vi]   J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 392

[vii]  J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 392

[viii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 394

[ix]    J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 396

[x]     J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 396

[xi]    J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivut 396-397

[xii]   J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivut 397-398

[xiii]  J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 398

[xiv] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 402

[xv]  J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivut 402-403

[xvi] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 404

[xvii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivut 407-408

[xviii] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 425

[xix] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivu 424

[xx] J. O. Hannula, Maailmansodan historia, Osa II, sivut 284-285

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

free counter