”Senjälkeenkuin
Heinjoen ja Valkjärven välinen seutu oli helmik. lopulla joutunut
sotatapahtumien piiriin, oli tämän kaistan – Mälkölän-rintaman –
suuressa määrin hetken mielijohteiden ohjaama puolustus saanut maaliskuun
alkupuolella kestää monia hyökkäyksiä. Taisteluja oli enimmäkseen käyty
Salmenkaidan linjalla Äyräpäänjärven ja Vuoksen välillä. Toistaiseksi oli
harvalukuisten valkoisten onnistunut torjua vihollisen yritykset mennä joen
yli, mutta ilmeinen vaara oli olemassa, että punaiset murtautuisivat lävitse,
ja siitä olisi voinut olla sangen laajakantoiset ja vakavat seuraukset.
Puolustuksen vahvistaminen oli välttämätöntä, ja siihen tarkoitukseen määrättiinkin
Antrean rintamalle sijoitettu, alkuperäisestä Venäjänsaaren joukosta
muodostettu pataljoona, joka viimeksi oli ollut ratsumestari Elfvengrenin
komennossa ja rykmenttien jaossa liitetty 1. rykmenttiin sen I pataljoonana.”[i]
”Sitten
kun kokenut ja suhteellisen voimakas rintamajoukko oli siis kokonaisuudessaan
ottanut haltuunsa Mälkölän kaistan puolustuksen, loppuivat punaisten hyökkäilyt
itsestään. Yleisen hyökkäyksen edellisinä viikkoina tämä kaista olikin
rauhallisin koko Karjalan rintamalla. Lukuunottamatta yksityisiä pieniä
partioretkiä ja aina jonkun päivän perästä uusiutuvaa punaisten tykkitulta,
ei täällä tapahtunut mitään mainittavaa ennen huhtikuun 3. päivää.”[ii]
”Vaikka
eivät mitkään taktilliset syyt kehottaneetkaan siirtämään asemia eteenpäin,
päätti kaistan päällikkö [pataljoonanpäällikkö jääkärivänrikki
- jp] Sihvonen kuitenkin huhtikuun 3 p:nä tehdä hyökkäyksen Kuusaa vastaan
vallatakseen tämän punaisten pääasemapaikan. Tällä keskeytyksellä
yleisessä passiivisuudessa hän tahtoi noudattaa määräystä sitoa punaisten
siellä olevat voimat ja estää siten avun lähettämisen Rautuun.”[iii]
Hyökkäys oli valmisteltu ja sillä oli kaikki edellytykset onnistua, mutta
petti yhdessä yksityiskohdassa – eräs joukko ei jostakin syystä katkaissut
puhelinjohtoa kuten olisi pitänyt.
Hyökkäys maksoi valkoisille 5 kaatunutta ja 17
haavoittunutta, mutta aiheutti viholliselle suurta hämminkiä.[iv]
”Huhtikuun 15 päivänä [1918] suunnattiin hyökkäys
Punnuksen kylään, jotta sen valtauksen kautta saavutettaisiin suotuisampi lähtökohta
alkavaa etenemistä varten. Samaan aikaan siirrettiin 1. komppania, joka sillä
välin oli palannut Raudusta ja ryhtynyt entiseen vartiotoimeensa Marjamäessä,
Sarkolaan, vastapäätä Punnusta, Punnusjärven koillisrannalle, tarkoituksena
tukea hyökkäystä siltä puolelta. 2. komppaniasta määrättiin yksi
vahvistettu joukkue kaakkoiseen suuntaan Punnukseen päin, kun taas 4. komppania
määrättiin suuntaamaan hyökkäyksensä suoraan pohjoisesta päin punaisten
asemia vastaan Terimäellä, n. 1 km päässä varsinaisen kylän
pohjoispuolella. Suunnitelmaan kuului vielä varmistus Kannilassa, missä eräs
maantiesilta kolmannen kerran hävitettiin. Terimäen valtaus suoritettiin
vaikeudetta, mutta Punnusta vastaan määrätty joukkue joutui pitkälliseen
taisteluun, jossa joukkuepäällikkö Aura haavoittui, hänen seuraajansa kaatui
ja tämän seuraaja vuorostaan haavoittui; Sokialan kylä, johon kuului muutamia
ulkotaloja, miehitettiin, mutta sen kauemmaksi ei hyökkäystä voitu jatkaa.”[v]
”Tilanne
pysyi muuttumattomana aina huhtikuun 17 päivään, jolloin Sokialassa olevan
joukon erään etuvartion huolimattomuuden vuoksi täydelleen yllätti osasto
venäläisiä. Ainoastaan yksi mies lienee kaatunut ja yksi konekivääri jätettiin
paikoilleen, mutta muuten pelastui joukko ehjin nahoin. Sen jälkeen
luovutettiin Terimäkikin. Mutta jo muutamien päivien perästä sivuutti I
pataljoona nämä kylät uudestaan yleisen etenemisliikkeen yhteydessä. Näiden
taisteluiden aikana eivät meikäläisten tappiot liene nousseet suuremmiksi
kuin 3 kaatunutta ja 5 haavoittunutta. Sen vihollisjoukon, joka aiheutti yllätyksen
Sokialassa, muodosti myöhemmin saatujen vankien ilmoituksen mukaan 88 venäläistä sotilasta, jotka olivat aseistetut ja varustetut
Pietarissa sekä sieltä lähetetty Karjalan rintamalle. Ne saapuivat juuri
ennenkuin hyökkäys Punnusta vastaan alkoi ja lähetettiin sen vuoksi suorinta
tietä tänne.”[vi]
[i]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI, 1927, sivu 81
[ii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI, 1927, sivu 82
[iii]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI, 1927, sivu 83
[iv]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI, 1927, sivu 84
[v]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI, 1927, sivu 85
[vi]
Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI, 1927, sivu 85