Reservissä yksi kolmesta

Se vuosituhansia vanha tosiasia, että joukolla on aina oltava suuri tehokas reservi meinaa välillä unohtua - ja se ymmärtämättömyys johtaa usein katastrofiin.

Ikivanha periaate, että joukko on jaettu kolmeen osaan on yksinkertaisesti nerokas.

Pataljoonassa kolme komppaniaa. Rykmentissä kolme pataljoonaa. Divisioonassa kolme rykmenttiä. Armeijakunnassa kolme divisioonaa. Armeijassa kolme armeijakuntaa. Yksinkertainen ja toimiva organisaatio.

Jos ollaan linjapuolustuksessa, niin kaksi on linjassa ja yksi takana reservissä - varustamassa taempia asemia, levossa ja riittävänä reservinä nopeisiin vastahyökkäyksiin. Vastahyökkäyksen nopeus on äärimmäisen tärkeää. Jos reservi sitoutuu taisteluun, niin on heti muodostettava uusi reservi - tai saatava apua seuraavalta ylemmältä tasolta.

Hyökättäessä kaksi hyökkää kärjessä ja kolmas tulee taempana valmiina hyödyntämään nopeasti tilaisuutta. Viivytyksessä yksi on kauempana takana valmistamassa viivytykseen sopivassa paikassa uutta taistelua ja samalla levossa. Toinen taistelee vihollista vastaan ja kolmas on siirtymässä kaikessa rauhassa vielä taemmas sen valmistautuvan lävitse valmistamaan seuraavaa viivytyspaikkaa.

Ihan sama koskee myös jalkaväkeä tukevaa tykistöä. Kenttätykistörykmentissä kolme patteristoa (erittäin tärkeää). Patteristossa kolme patteria (ei aivan niin tärkeää kun ampua pitää aina vähintään patteristolla, mieluiten rykmentillä tai tykistöryhmällä). Varsinkin viivytyksessä se jako on hyvin oleellinen, mutta myös hyökkäyksessä. Yksi on tuliasemissa tukemassa jalkaväkeä epäsuoralla tulella tehokkaasti. Toinen on seuraavien viivytysasemien takana valmistelemassa uusia tuliasemia, raivaamassa ampuma-alaa, tekemässä tulisuunnitelmia, huoltamassa kalustoa ja täydentämässä ammusvarastoja. Kolmas on siirtymässä vielä paljon syvemmällä olevalle uudelle viivytyslinjalle. Hyökkäyskin etenee nopeasti kun on aina riittävästi tykistöä tukemassa viivytyksettä - se on mahdollista vain siten, että yksi kolmasosa on tulitoiminnassa, yksi kolmasosa valmistelee uusia asemia ja viimeinen kolmasosa siirtyy.

Jatkosota

On erittäin valitettavaa, että tästä vanhasta totuudesta ei ymmärretty pitää kiinni Jatkosodan vastahyökkäysvaiheen päätyttyä. Vuonna 1942 useista divisioonista lakkautettiin kolmas jalkaväkirykmentti ja se korvattiin erillisellä pataljoonalla. Koko hyvä systeemi oli pilalla. Oli vain kaksi rykmenttiä ja yksi pataljoona. Sillä oli mahdotonta pyörittää edellä kuvatunlaista joustavaa taistelutoimintaa. Käytännössä kaksi rykmenttiä oli taistelussa ja vain yksi pataljoona reservissä.

Valkeasaari kesällä 1944

Valkeasaaren puolustuslohko oli ylhäältä alas Päämajan, IV Armeijakunnan, 10. Divisioonan, 1. Jalkaväkirykmentin vastuulla.

Rykmentillä EI ollut riittävää reserviä - joukkoja oli liikaakin edessä alttiina vihollisen suurhyökkäyksen tykistökeskitykselle ja maataistelukoneiden hyökkäyksille.

9.6.1944 Venäjä käynnisti IV strategisen suurhyökkäyksen, tavoitteenaan koko Suomen valtaaminen. 9.6.1944 tykistötulella murskattiin suomalaisten puolustusasemia ja kulutettiin joukkoja, sitten tehtiin tunnusteluhyökkäyksiä toimivien tulipesäkkeiden paljastamiseksi, heikon kohdan löytämiseksi ja mahdollisesti uusien hyökkäykseenlähtöasemien valtaamiseksi. Se onnistui loistavasti. Vihollinen sai sisäänmurron 1.JR asemiin vallaten tukikohdan - eikä rykmentillä ollut riittävää reserviä pääpuolustuslinjan valtaamiseksi takaisin, mutta sai käskyn vallata takaisin. Siten muutenkin liian pieni reservi sitoutui taisteluun. Vihollinen sai vapaasti valmistautua seuraavan päivän varsinaiseen hyökkäykseen, eikä puolustavalla rykmentillä enää ollut reserviä. Täysin "laiton" tilanne.

Divisioonaporras nukkui, armeijakuntaporras nukkui ja myös päämajassa nukuttiin. Ei käytetty ylempien portaiden reservejä - ei edes hälytetty niitä lähtövalmiuteen.

"Mitään reservejä ei, ei AK:n komentajan eikä ylipäällikön toimesta, kuitenkaan tänä yönä pantu liikkeelle. Valkeasaaren lohkon komentaja kääntyi tosin henkilökohtaisesti, 10.D:n komentajan puoleen pyytäen tämän toimenpidettä, että IV AK:n komentaja toimittaisi ainakin yhden pataljoonan, mieluimmin kaksi, lohkon reserviksi Uuden-Alakylän maastoon. Mutta aivan uskomattomalta tuntuu divisioonan komentajan vastaus: "Armeijakunnan esikuntaa ei voi häiritä yöllä! "Tämä ainutlaatuinen suhtautuminen säännölliseen päivät yöhön ja yölepoon eräässä sodan kriitillisimmistä tilanteista kaipaisi niin paljon voimasanoja, että jääkööt ne sanomatta tässä yhteydessä."[i]

Naapuridivisioona (2.D) kykeni valtaamaan 9.6.1944 menettämänsä asemat takaisin.[ii]

10.6.1944 alkoi sitten päähyökkäys Valkeasaaren lohkoa vastaan johtaen nopeasti syvään läpimurtoon ja 10.D tykistön menettämiseen. Samalla 2.D oikea sivusta jäi avoimeksi, joten 2.D komentaja joutui käyttämään vähäisiä reservejään sivustansa tukkimiseen. No, 2.D selvisi asiasta kunnialla ja siirtyi käskystä viivytykseen. 2.D:n komentaja kenraalimajuri A.E.Martola käski heti muodostaa  klassisen kolmijaon perustamalla käytettävissään olevista joukoista kolme taisteluosastoa (kun ei ollut kolmea orgaanista rykmenttiä, joka olisi ollut ehdottomasti paras organisaatio).[iii] 10.D sen sijaan oli käytännöllisesti katsoen lyöty ja lähes hyödytön pitkäksi aikaa.

Kuuterselkä kesällä 1944

Kuuterselkä oli samaisen IV AK vastuulla, puolustava divisioona oli 3.D. Myös se 3.D oli "raiskattu" siten, että sillä oli orgaanisesti vain kaksi jalkaväkirykmenttiä ja yksi erillinen pataljoona. Divisioonan komentaja kenraalimajuri Aaro Pajari piti Kuuterselkää liian heikkona ja olisi halunnut sinne enemmän joukkoja (yhden pataljoonan vastuulla oli 6 km kaista, joka on liian leveä), mutta armeijakunnan komentaja kenraaliluutnatti Taavetti Laatikainen ei kuunnellut Pajaria, vaan halusi itse määrätä jokaisen pataljoonan paikan. Siten 3.D oli tilanteessa, ettei sillä ollut asianmukaista reserviä heittää nopeasti vastahyökkäykseen. Etulinjassa ei olisi välttämättä tarvittukaan juuri pataljoonaa enempää, mutta olisi pitänyt olla alussa kuvaamani reservi joka portaassa. Pataljoonan reservi, rykmentin reservi, divisioonan reservi ja armeijakunnan reservi. Tietysti periaatteessa myös Päämajan reservi, mutta Päämaja oli liian kaukana ja huonojen viestiyhteyksien takana - joten sillä ei ollut edellytyksiä reservien nopeaan käyttämiseen. Olisi pitänyt olla Kannaksen Armeija, jolla olisi ollut reservi. Olisi pitänyt, vaan ei ollut. Se tumpelo Laatikainen olisi pitänyt ammuttaa viimeistään 10.6.1944 illalla.

"3.D:n komentajan esitykset eivät saaneet ryhmityksessä eikä alistussuhteissa mitään muutosta aikaan, AK:n määräämä ryhmitys ja voimien jako pysyivät entisellään. Sekä jalkaväki- että tykistövoimat huomioon ottaen pysyi siis 2.D:n kaistan miehitys melkein kahta vertaa voimakkaampana kuin 3.D:n. Menipä IV AK:n komentaja - kummallista kylläkin - niin pitkälle 3.D:n sisäisen ryhmityksen määräämisessä, että hänen suoranaisesta käskystään II/JR 48 jakoi III/JR 53:n kanssa n. 8 km leveän Onkamon kaistan (JR 11:n oikealla puolella) ja I/JR 48 tuli JR 11:n taakse Uupuneeseen reserviksi (käyttö AK:n komentajan luvalla). Vaikka 3.D:n monien havaintojen tukemaa käsityskantaa useita kertoja vakuuteltiin IV AK:n komentajalle, ei tämä suostunut mihinkään muutoksiin, paitsi siihen, että vasta myöhään 13. 6. illalla 3.D:n 13.Er.P:tl, joka myös oli määrätty reserviksi JR 11:n kaistan taakse, sai luvan marssia yöllä 13-14. 6. Kuuterselän kaistan ainoaksi reserviksi; se joutui raskaan yömarssin jälkeen suoraan ja väsyneenä vastahyökkäykseen."[iv]

No, tietenkin tuli taas vakava sisäänmurto asemiin, eikä paikallisia reservejä ollut riittävästi vastahyökkäykseen.

Entäpä Armeijakunnan reservi?

IV AK:n reservinä oli erinomainen divisioona - Panssaridivisioona - Marskin nyrkki. Mutta Laatikainen ryssi senkin käytön - ei suostunut siihen, että se erinomaisesti koulutettu ja hyvän hyökkäyshengen omaava yhtymä olisi saanut kokonaisena heittää ryssät VT-aseman itäpuolelle, eipä tietenkään. Piti käyttää niin vähän voimaa ja ilman kunnollista tykistön tukea, että tuotettiin tälle korvaamattoman arvokkaalle teräsnyrkille suuria tappioita onnistumatta valtaamaan uutta Pääasemaa takaisin.

Panssaridivisioonaa olisi ehdottomasti pitänyt käyttää kokonaisena siihen vastahyökkäykseen, ottaa omat asemat takaisin - laittaa jalkaväki taas puolustamaan asemaa ja vetää panssaridivisioona taakse reserviksi.

"Reserviksi tarkoitetun Panssaridivisioonan jakaminen ja sijoittaminen kahteen eri paikkaan ei vielä sellaisenaan ollut virheellinen toimenpide, koska osat käyttöön asetettaessa vielä olisi voitu yhdistää. Mutta jakoon sisältyi jo ilmeisesti myös tarkoitus käyttää divisioonaa jaettuna, ja tämä oli virheellisen käytön siemen. Tässä ei nimittäin pidä paikkaansa geometriasta opittu sääntö, että kokonaisuus on yhtä suuri kuin sen osat yhteensä, sillä kokonaisena käytetyn Ps.D:n voima on tuntuvasti suurempi kuin sen erillään käytettyjen osien voima yhteensä. Ps.D:n komentaja vastustikin jakoa, mutta tuloksetta. Jako kahteen osaan Ahijärven ja Pamppalan maastoon oli itse asiassa tarpeeton jo senkin vuoksi, että Pamppalan seudulta tämä nopeasti liikkuva yhtymä olisi yhtä pian ja tarpeeksi nopeasti ollut siirrettävissä sekä 2. että 3.D:n kaistoille. 2.D:n puolustuskaista oli kuitenkin niin vahvasti miehitetty, että saattoi melkoisella varmuudella laskea sen pystyvän tukkimaan ensimmäiset sisäänmurrot omilla reserveillään, jota vastoin 3.D:ssa ei näin edullista tilannetta ollut. Kun sitten Ps.D:n Os. Puroma, saatuaan käskyn 14.6. klo 16.00, jolloin läpimurto Kuuterselässä oli jo kehittynyt jonkin verran ohi suomalaisten tykistöasemien, lähti Pamppalasta etenemään suorittaakseen voimakkaassa vihollistulessa sekä ryhmittymisen että raskaan vastahyökkäystehtävänsä, eivät hänen kolme jääkäripataljoonaansa tukiaseineen voineet ratkaisevasti vaikuttaa tilanteeseen, rohkeasta ja uljaasta taistelusta huolimatta. Lopputulokseksi jäi se, mikä jo yleisen taistelukuvauksen yhteydessä on esitetty.

Mahdollisuudet vihollisen takaisin lyömiseen ja murtuman tukkimiseen olisivat olleet tuntuvasti suuremmat, jos Ps.D:aa olisi käytetty kokonaisena tykistöineen, kaikkine panssarivaunuineen, rynnäkkötykkeineen, pioneereineen ja ps-torjunta-aseineen ja pantu se toimimaan hyvissä ajoin. Tämä olisi ollut hyvin mahdollista vielä toimintakäskyn antamishetkellä, vaikka Ps.D oli ryhmitettynä kahteen eri paikkaan, sillä 2.D:n taholla ei tarvittu eikä kaivattu AK:n reservin apua. 2.D:lla oli kaikki mahdollisuudet selviytyä omin voimin. Ps.D:n molemmat eri osastot olisivat Kuuterselkään marssiessaan voineet yhtyä."[v]

Eli tällä kertaa oli todella erinomainen reservi käytettävissä, mutta sen käyttö ryssittiin Taavetti Laatikaisen toimesta. Niinpä ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin siirtyä kohtuullisesti varustetusta VT-asemasta viivyttäen olemattomasti varustettuun VKT-asemaan.

Reservit ratkaisevat taistelun

"Kallista aikaa oli menetetty, kun 3.D:n komentajan oli täytynyt vähäisillä reserveillään, kahdella eri ajankohtina IV AK:n komentajalta saamallaan pataljoonalla, yrittää näperrellen paikkailla päivän kuluessa uhkaaviksi kehittyneitä murtoja, joiden rajoittaminen ja takaisin lyöminen olisi onnistunut sitä paremmin, mitä nopeammin olisi vastatoimintaan ryhdytty riittävin voimin."[vi]

Reservi hyökkäyksessä

Edellä on esitetty esimerkkejä reservin käytöstä puolustuksessa. Voitaisiin kirjoittaa useita loistavia esimerkkejä reservien menestyksellisestä käytöstä hyökkäyksessä, kuin myös esimerkkejä siitä kuinka hyökkäys on täydellisesti epäonnistunut  - siksi, ettei ollut reserviä käyttämään menestystä hyväksi.

Halukkaat löytävät niitä runsaasti, joten säästetään tässä "painomustetta".

Totean vain, että oikein toteutetussa hyökkäyksessä hyökkäävien joukkojen takana on suurehko reservi, jota hyödynnetään kun ensimmäisessä aallossa hyökänneet ovat saaneet jossakin hyvässä kohtaa aikaan sisäänmurron. Reservi heitetään syntyneestä aukosta levänneenä syvään läpimurtoon. Sisäänmurrosta ei ole mitään iloa, ellei ole käytettävissä reserviä, joka hyödyntäisi sisäänmurron. Samalla joukolla, joka on saavuttanut kovassa taistelussa ja merkittävin tappioin sisäänmurron EI ole edellytystä jatkaa heti syvään läpimurtoon - vaan taas menetetään aikaa, jota ei ole varaa menettää.

Nykytilanne

Jotkut lukijoistani ovat jo varmaankin hermostuneet "ikivanhojen" asioiden muisteluuni. Kuitenkaan sodankäynnin perusperiaatteet eivät ole muuttuneet miksikään menneiden tuhansien vuosien kuluessa.

On "aina" ollut kolme perustaistelulajia: puolustus, viivytys ja hyökkäys. Myös tukeva taistelulaji: sissitoiminta vihollisen selustassa on ikivanha. Kaikkia niitä tarvitaan välttämättä Suomen puolustuksessa myös tänä armon vuonna 2010 ja myös tulevaisuudessa.

Siksi reservien muodostaminen ja oikeanlainen käyttö on edelleen tarpeen. Suomen puolustusvoimien yhtymien ja organisaatioiden tulee edelleen tukea otsikon taistelujaotusta - yksi kolmasosa joukosta on voitava olla yksinkertaisesti ja luonnollisesti reservissä.

Se, että on muotia suosia prikaatikokoonpanoja ja taisteluosastoja ei muuta perusasiaa miksikään. Prikaatista pitää saada luonnollisesti ja helposti muodostettua kolme pataljoonan taisteluosastoa.

Suomalainen prikaati

Katsotaanpa minkälainen kummajainen on suomalainen sodan ajan prikaati A.D. 2010 ja miltä se näyttää tulevaisuudessa.

Suomella on useita erilaisia prikaateja, joten on parasta, ettei tässä lähdetä yksityiskohtaiseen kokoonpanojen tarkasteluun, vaan pysytään yleisellä tasolla keskittyen tämän artikkelin teemaan.

Vanhin perustettavista sodanajan prikaateista on Jalkaväkiprikaati-80: Valitettavasti siinä on neljä jalkaväkipataljoonaa, joissa on neljä jalkaväkikomppaniaa. Sillä on raskaana tulitukena aivan oikein tykistörykmentti - mutta tykistörykmentissä on valitettavasti vain kaksi patteristoa. Patteristossa sentään on kolme tulipatteria, mutta se on laiha lohtu.

Julkista tietoa uudemmasta Jääkäriprikaati-90:n kokoonpanoista ei näyttäisi olevan, joten eipä sitten oteta siihen kantaa - paitsi, että pahoin on pelättävissä, ettei se ole pyhän kolmijaon mukainen.

Uusin organisaatio on Prikaati 2005, jossa näyttäisi olevan julkisen tiedon mukaan oikeaoppisesti kolme jääkäripataljoonaa, joissa myös oikeaoppisesti kolme jääkärikomppaniaa. Kenttätykistö on kutistunut yhdeksi patteristoksi, jossa on kolme tulipatteria. Jako on oikeaoppinen kolmijako, mutta putkien lukumäärä aivan liian alhainen - vaikka käytössä olisikin modernit 155 mm tykit kuorma-ammuksineen ja tykkien määrä patteristossa on nostettu kahdeksaantoista. Näitä prikaateja on kolme ja ne muodostavat Suomen puolustuksen moottoroidun keihäänkärjen - ovat ainokaisen armeijakunnan esikunnan komennossa sodan aikana.[vii]

Yhteenveto

Sen edellytyksenä, että joukolla - esimerkiksi prikaatilla - on aina mahdollisuus muodostaa riittävä reservi loogisesti ja yksinkertaisesti on organisaation pyhä kolmijako. Jos kerran halutaan olla muodinmukaisia ja organisoida yhtymä prikaatiorganisaatioon, niin prikaatissa pitää olla kolme jalkaväkipataljoonaa (jääkäripataljoonaa, tms.). Tietysti prikaatin orgaanisessa pioneeripataljoonassa pitää olla vastaavasti kolme taistelupioneerikomppaniaa, jne.

Suosittelen, että kaikki sodanajan joukkomme organisoidaan pyhän kolmijaon mukaisesti.

Vaikka kyseessä olisi paikallisjoukkoihin kuuluva yksikkö tai yhtymä niin silti ainoa oikea organisaatio on kolmijakoinen.

Maanpuolustus

Etusivulle