Punaisten länsiarmeijan kohtalo ratkaistu 1.5.1918

Kyseessä on Suomen ja Venäjän välillä käyty Vapaussota. Toki myös punakapina, kun Venäjä oli saanut yllytettyä osan suomalaisista punaisista nousemaan aseelliseen kapinaan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan ja aseistanut kapinalliset ruhtinaallisesti. Punakapinan aloituksesta löytyy artikkeli täältä.

Punaisten länsiarmeija epätoivoisessa asemassa

”Punainen länsiarmeija oli nyt joutunut epätoivoiseen asemaan. Sen liikkumismahdollisuudet olivat rajoitetut Lammin-Kosken tiehen sekä tämän lähiympäristöön, ja sen toiveet, voittamalla prikaati Brandenstein avata itselleen Lahden kohdalla oleva sulku, olivat rauenneet tyhjiin. Sangen vähäisiä olivat myös mahdollisuudet murtautua jossain muualla sellaisille seuduille, joissa olisi saatu elatusta sekä tilaisuutta sotatoimien jatkamiseen ja siihen olisi vielä vaadittu, että armeija olisi ollut ehyt. Mutta sitä se ei enää ollut. Se oli nykyään jakautuneena kahteen suureen pääryhmään, kummassakin noin 20,000 miestä, ja näiden välillä oli vain vähäisiä osastoja.

Lahden länsipuolella oleva osa, oli nyt oltuaan puolentoista viikon ajan hyökkäävänä puolena, tullut pakotetuksi puolustajan asemaan ja sen yhteys länteenpäin oli osasto Hallingin etenemisen vuoksi joutunut vaaraan katketa.

Toinen osa oleili Kosken seudulla. Suuren osan siinä muodostivat ne joukot, jotka hyökkäämällä Hauholta päin olivat ankarasti ahdistaneet Wolfin prikaatia sekä murtautuneet lävitse Syrjäntaassa ja Lammilla. Mutta ne olivat siinä kärsineet suuria tappioita, olivat menettäneet melkein kaiken kuormastonsa ja olivat usean vuorokauden kestäneiden taistelujen ja marssien uuvuttamia.

Koska punainen länsiarmeija ei Viipurin äsken sattuneen kukistumisen jälkeen enää voinut mistään toivoa apua, täytyi lopullisen ratkaisun sen ja joka puolelta ahdistavien valkoisten suomalaisten sekä saksalaisten joukkojen välillä ennen pitkää tapahtua. Näiden kesken jakautuivat osat siten, että kun [Suomen - jp] Länsiarmeija joutui pohjoisesta ja lännestä käsin sekä osasto Halling etelästä ja idästä saartamaan punaiset Kosken luona, prikaati Brandenstein sai suorittaa lopputilin punaisten Lahden ryhmän kanssa.”[i]

Omat joukot Kosken länsi- ja pohjoispuolella

”Länsiarmeijan päällikkö [kenraalimajuri Wetzer - jp] päätti sen vuoksi keskittää joukkonsa Lammille, missä monelta suunnalta tulevat tiet yhtyvät, antaakseen sitten kun lähempiä tietoja vastustajasta oli saatu, joukko-osastonsa rientää sinne missä murtautumisyrityksiä oli pelättävissä.

Eteneminen Lammille suoritettiin ilman kosketusta vihollisen kanssa, jonka jälkijoukot aina väistyivät tieltä. Kun joukot olivat kerääntyneet sinne, järjestettiin ne uudelleen ja sijoitettiin kukin sille määrättyyn osastoon. Tämän jälkeen ja kun vielä myöhemmin päivällä oli joitakin siirtoja toimitettu, oli tilanne Länsiarmeijan kohdalla illan tullen seuraavanlainen:

Ryhmä Hjalmarson, johon kuuluivat molemmat krenatöörirykmentit, paitsi Sjöströmin pataljoonaa, kaikkiaan viisi pataljoonaa ynnä ruotsalainen prikaati [upea nimi, mutta kooltaan ennemminkin komppania kuin edes pataljoona - jp] sekä tykistö paitsi ½ patteria, sijaitsi Jahkolan seudulla. Ryhmä Bergström, johon kuuluivat Etelä-Pohjanmaan rykmentti (pataljoonat Renvald, Colliander ja Söderman), yksi eskadroona ynnä puoli patteria, oli edennyt Pääjärven koillispuolella olevaan tienhaaraan tukeakseen kahta Hyrkkilässä olevaa täydennyspataljoonaa.

Armeijan reservi, pataljoonat Lindzén ja Sjöström, sijaitsivat Lammilla.”[ii]

Punaisten Lahden-ryhmä tungetaan itään ja laskee aseensa

”Kalmin pataljoona oli edelleenkin entisessä asemassaan Toivolan tienhaaran pohjoispuolella. Sinne saapui aamulla yhdyspartioita lähellä olevista Hallingin joukoista.

Lahdessa oli eversti v. Brandenstein antanut vahvistaa prikaatin vasenta sivustaa, jotta se olisi voimakkaampi hyökkäystä jatkettaessa. Se lähti nyt nopeasti eteenpäin. Jo klo 6 aamulla vallattiin vihollisen miehittämät kasarmit kaupungin lounaispuolella, ja toisten pataljoonien avustaessa saatiin punaiset kolme tuntia myöhemmin karkoitettua Lahden länsipuolella olevilta kukkuloilta. Takaa-ajoon ryhdyttiin heti. Sitä ei kuitenkaan ehditty jatkaa kauas. Varmaankin huomatessaan taistelun jatkamisen hyödyttömäksi lähetettiin eräästä 7,000 miehen suuruisesta punaisesta joukosta neuvottelijoita esittämään antautumista. Päivän kuluessa sitten toinen punainen osasto toisensa jälkeen luovutti aseensa, ja illalla lähenteli vankien lukumäärä 15,000. Saksalaisten käsiin joutui suunnaton saalis, jossa oli konekiväärejä, tykkejä ja kuormastoa. Lukuunottamatta muutamiatuhansia punaisia, jotka yön aikana olivat pelastuneet pakenemalla Sairakkalan kautta länteenpäin, oli Lahden luona oleva punaisten joukko nyt lopullisesti saatettu pois pelistä.

Myöskin Hamiltonin osasto oli päivän koittaessa ryhtynyt hyökkäämään Herralaan. Siellä tapahtui ratkaisu nopeasti. Jo edellisen päivän liikkeistä aiheutunut vaara joutua saarroksiin saattoi punaiset jättämään asemansa ja pakenemaan kiireesti pohjoiseen päin.”[iii]

Punaisten Kosken-ryhmä yrittää murtautua etelään

”Punaisten odotettu eteneminen Koskelta Lahteen päin oli jäänyt toteutumatta. Kun ei niin ollen enää ollut mitään syytä jättää tätä tietä vastustajien käytettäväksi, oli osasto Halling määrätty tunkeutumaan kauemmas pohjoiseen sekä katkaisemaan punaisten ainoan yhdystien itäänpäin.

Mutta punaisten Kosken ryhmä, johon olivat liittyneet nekin joukot, jotka olivat pelastuneet antautumasta Lahden luona, näyttää puolestaan päättäneen vielä uudelleen yrittää murtautua pois, tällä kertaa etelään päin. Tämän vuoksi syntyikin sen ja Hallingin osaston välillä kovia otteluita.

Majuri Schenckin joukot olivat aamulla ottaneet haltuunsa Sairakkalan tienhaaran. Aamupäivällä hyökkäsi sitä vastaan vahvoja punaisia joukkoja, jotka Tenhiälän-Sairakkalan tieltä pyrkivät eteläänpäin. Toivolan kylä, joka asemansa vuoksi vallitsee ympäröivää maastoa, oli täällä taistelujen polttopisteenä. Tuskin olivat saksalaiset ehtineet miehittää sen, kun jo punaiset hyökkäsivät sitä vastaan. Hyökkäys torjuttiin, mutta uudistettiin monta kertaa. Kun hyökkääjien raivokkuus yhä kasvoi ja oli vaara joutua lännen puolelta kierretyksi, lähetettiin osaston päällikölle avunpyyntö. Hän ei kuitenkaan voinut apua antaa, koskapa hän oli jo lähettänyt osan reservistä kovassa ahdingossa olevien v. Saldernin joukkojen avuksi. Vasta illalla tilanne Toivolan luona hiukan helpottui, kun prikaati Brandensteinista saapui avuksi polkupyöräpataljoona sekä osasto Hamiltonilta kaksi komppaniaa. Kuitenkin oli koko tämä voima sijoitettava tulilinjaan pidättämään vihollista.

von Saldernin joukko ei ennättänyt kauemmas kuin Maatiaan, ennenkuin se joutui taisteluun. Ylivoimaisina hyökkäsivät punaiset sen sivustoja vastaan, ja vain suurin ponnistuksin voitiin asemat kylässä pitää siksi kun apua tuli. Majuri Halling lähetti, saatuaan ilmoituksen tilanteesta, Kärkölässä olevasta reservistään osan eskadroonaa sekä haupitsipatterin ja vielä myöhemmin yhden komppanian hänen käytettäväkseen annetusta jääkäripataljoonasta, jonka tehtävänä oli estää vihollinen tunkeutumasta Mommilan kautta Oittiin. Mutta ei näidenkään lisävoimien tulo saanut asemaa paljon parantumaan. Kävi yhä selvemmäksi, että vieläkin suurempia voimia tarvittiin vastustajaa kukistamaan.

Kärkölään määrättiin silloin eräs noin kahden komppanian suuruinen osasto, joka pitkin rautatietä oli lähetetty Herralaan, sekä divisioonan reservistä Riihimäeltä kaksi jääkäripataljoonan komppaniaa ynnä haupitsipatteri.

Näin heikentyneen divisioonan reservin täydennykseksi määrättiin Riihimäelle yksi ulaanirykmentti Wofin prikaatista.

Tämä oli koko päivän puolustusasemassa Heinäkankaan luona ja otti vastaan useita pikku joukkoja, jotka 28 ja 29 päivän taisteluissa olivat hajaantuneet eri suunnille.”[saksalaisia, jotka olivat jääneet punaisten valtaisan rynnistyksen jalkoihin - jp][iv]

Lopputaistelut ja antautuminen 2.5.1918

”Mutta punaiset ylläpitivät taistelua viimeiseen asti.

Klo 1 ja 3 välillä yöllä yrittivät he uudelleen epätoivon vimmalla murtautua pois. Taajaan sullottuina kolonneina monien konekiväärien tulellaan avustaessa ryntäsivät he osasto Schenckiä vastaan, yrittäen aluksi vallata Toivolan. Mutta turhaan haaskasivat he voimiaan. Hyökkäys torjuttiin hyökkääjien kärsiessä suuria tappioita.

Aamulla saapui tänne eversti Brandenstein mukanaan yksi pataljoona ja kaksi patteria ryhtyen klo 10 ajoissa epp. yhdessä osasto Schenckin kanssa vastahyökkäykseen. Punaiset ajettiin nyt Toivolasta takaisin itäänpäin.

Sillä aikaa oli majuri halling vienyt Kärkölään keräämänsä reservin Sairakkalan tietä aina p. 150 asti ja sieltä maastoa myöten luoteeseen. Klo 10 ajoissa se miehitti Tenhiälän seudun, 4 km Sairakkalasta länteen. Tämän osaston ja Sairakkalan-Toivolan suunnalta hyökkäävien saksalaisten välille jäi nyt suuri määrä punaisia joukkoja, toiset pakenivat länteen ja luoteeseen.

Mutta täällä oli Länsiarmeija vetänyt piirin umpeen. Siitä oli erotettu yksi pataljoona Huhdin kohdalle sulkemaan linjan Riikonen-Rippola (siis 3 km etelään ja 2 km pohjoiseen Huhdista) sekä toinen pataljoona sijoitettu armeijan reserviksi Lammille. Ryhmä Hjalmarson, joka nyt, kun siihen oli liitetty reservistä Sjöströmin pataljoona, käsitti kaikkiaan kuusi pataljoonaa, oli edennyt Koskelle, ja ryhmä Bergströmin etumaiset osastot olivat Hyrkkälästä työnnetyt linjalle Etola-Kastari.

Jouduttuaan Länsiarmeijan lujan rintaman sekä saksalaisten joukkojen välille, täytyi punaisen länsiarmeijan jälellä olevan osan antautua armoille ja kaikkialla riisua aseensa. Tänä ja lähinnä seuraavina päivinä otettiin täällä 20,000-25,000 punaista vankia ja saaliiksi saatiin mm. 50 tykkiä sekä 200 konekivääriä.”[v]

Kartta[vi]