Venäjä
tuottaa nykyäänkin historiasta törkeästi valehtelevia propagandaelokuvia. Tässä
artikkelissa kurkistetaan kuitenkin USAn törkeästi valehtelevaan
propagandafilmiin.
USAn
War Departmentin (puolustusministeriö) Special Service Division Army Service
Forses tuotti Toisen Maailmansodan aikana propagandafilmejä: Why We Fight
(Miksi taistelemme). Siihen sarjaan valmistui kaksi osaa nimeltään The Battle
of Russia. Tässä artikkelissa tutustutaan ensimmäiseen niistä (käsittelee
vuotta 1941).
Filmin
aluksi näytetään jenkkien omien kihojen iskulauseita Venäjän puolesta.
Puolustusministeri Stimson väittää, "ettei tunne suurempaa rohkeutta
kuin Venäjän kansa on näyttänyt." Puolustusvoimain komentaja Marshall:
"Venäjän sotilaiden urheus ja aggressiivinen taisteluhenki saavat USAn
armeijan ihailun." Kenraali Douglas MacArthur puolestaan piti Venäjän
taistelua Saksaa vastaan (sodan alussa) "historian hienoimmaksi
sotilassaavutukseksi."
Ensin
elokuvassa näytetään idioottimaista venäläistä propagandaa, jossa kehutaan
Venäjän historiallisia saavutuksia sodissa – unohtaen tietenkin, että
yleisesti ottaen Venäjän käymät sodat olivat imperialistisia hyökkäyssotia,
joissa Venäjä joukkomurhasi, kidutti ja ryösti vieraita kansoja
valloittaessaan niiden maita.
Elokuvassa
ylistetään Venäjän rikkauksia "unohtaen" kertoa että Venäjä on
ryöstänyt ne rikkaudet muilta orjuuttamiltaan kansoilta.
Esitellään
Venäjän brutaalisti alistamia ja orjuuttamia kansoja muka onnellisina.
Ukrainalaisia mainitsematta Venäjän suorittamaa ukrainalaisten kansanmurhaa.
Tataareja, jotka nousivat taistelemaan saksalaisten rinnalla Venäjää vastaan.
Georgialaisia, jotka olisivat mieluiten eläneet edelleen itsenäisessä Georgiassa.
Tshetsheenejä, jotka eivät ole
koskaan alistuneet ryssän vallan alle. Jne. - jopa mongooleja. Lappalaisia
sanotaan uudisasukkaiksi, eli ryssät ovat muka olleet alkuasukkaita. Voi
veljet.
Sitten
elokuvassa väitetään Hitlerin Saksan pyrkineen valloittamaan koko Maailman ja
Venäjän pyrkineen vain turvaamaan rajansa. Grrr.
Seuraavaksi
kerrotaan Saksan hyökkäyksestä Puolaan
1.9.1939, mutta "unohdetaan" kertoa myös Venäjän hyökänneen Puolaan
Saksan liittolaisena rikkoen
Puolan ja Venäjän välillä voimassa ollutta hyökkäämättömyyssopimusta.
Elokuvassa
valehdellaan päin naamaa Hitlerin "delegoineen" Kreikan valloituksen
Mussolinille, vaikka todellisuudessa Mussolini idioottimaisesti hyökkäsi
Kreikkaan omin päin edes kertomatta asiasta liittolaiselleen Hitlerille.
Mussolinin Italian typeryyden vuoksi Saksa joutui sotaan Balkanilla, vaikka
olisi tarvinnut nekin joukot muualla.
Kuten
varmaan jo arvasittekin, niin tämä "dokumenttielokuva" unohtaa
autuaasti Venäjän hyökkäyksen Suomen kimppuun - Talvisota -
sekä Venäjän suorittamat Viron,
Latvian, Liettuan,
Bessarabian ja
Pohjois-Bukovinan miehitykset. Kuin myös Venäjän hyökkäyksen Suomen
kimppuun alkaen 22.6.1941 kello
6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan.
Elokuva
valehtelee, että Venäjän teollisuus oli rakennettu rauhan tarkoituksiin
"kuten omamme" mutta nyt Venäjällä alettiin valmistamaan aseita
minkä voitiin. "Venäläiset tiesivät etteivät he voi tuottaa aseita
tarpeeksi, mutta he tuottivat minkä voivat."
"Armeija alkoi kasvaa koulutettavaksi puolustamaan maataan." Tällaisia
se jenkkien propagandafilmi kehtasi väittää.
Seuraava
valhe on väittää kartan avulla sodan alusta (22.6.1941), että Saksa olisi hyökännyt
myös Suomen Karjalan Kannaksen kautta Venäjälle valtaamaan Pietaria.
Todellisuudessahan Suomi pelasti
Venäjän häviöltä kieltäytyessään auttamasta Saksaa valtaamaan Pietari -
eikä Karjalan kannaksella ollut saksalaisia joukkoja.
Dynaamisen
karttakuvan ja selostuksen avulla elokuvassa väitettiin, että Venäjän
puolustusstrategiana oli vetäytyä yhdeltä puolustuslinjalta toiselle, jolloin
se toinen puolustuslinja vahvistui - ja jälleen vetäytyä seuraavalle
puolustuslinjalle, jolloin se taas olisi muka ollut vahvempi kuin edellinen,
jne.
Täyttä
roskaa! Venäjä nimenomaan valmistautui hyökkäämään
Saksan, Romanian ja Suomen kimppuun (aluksi) tarkoituksenaan
valloittaa koko Eurooppa (aluksi), eikä suinkaan puolustautumaan omalla
alueellaan.
Saksan
armeija kuvataan jälleen kerran virheellisesi erittäin moottoroiduksi hyökkäysvaunuineen,
puolitelavaunuineen, autoineen, Stukineen, jne. Venäläisten taas kuvataan
pakottaneen saksalaiset ulos panssareistaan taistelemaan valtavaa määrää
asutuskeskustaisteluja (1941).
Elokuva
väittää Venäjän kansan 22.6.1941 kuullessaan Saksan hyökkäyksestä päättäneen
"taistella ja kuolla, muttei koskaan antautua." Väitetään ettei mitään
jätetty viholliselle.
Sitten
väitetään kansan nousseen (1941) sankarilliseen partisaanisotaan saksalaisia
maahantunkeutujia vastaan saksalaisten selustassa - vaikka 1941 mitään oikeita
partisaaneja ei ollut taistelemassa saksalaisten selustassa. Toki oli Venäjän
NKVD (KGB) joukkoja (terroristeja), mutta niiden todelliset saavutukset ovat
olemattomia ja tavallinen kansa mielissään ilmiantoi niitä saksalaisille.
Lopetetaan
jo se jenkkipropagandan suoltaminen ja kurkataan ihan pikkuisen vain miten se
kaikki oikein menikään siinä Venäjän sankarillisessa taistelussa vuonna
1941.
-----------
Hyökkäysvaunut 22.6.1941
Kommunistipropaganda
on suoltanut (ja suoltaa edelleen) valheita kuinka Saksa oli muka täysin
ylivoimainen Venäjään nähden mm. hyökkäysvaunujen suhteen. Venäjällä
oli muka vain vähän uudenaikaisia, venäläisten panssareista oli muka suuri
osa käyttökelvottomia odottaen remonttia, ei muka ollut polttoainetta eikä
ammuksia, jne., jne.
Vanhassa
artikkelissani on
vertailtu saksalaisia ja venäläisiä vaunuja keskenään ja annettu lukumääriä.
Verrataan nyt tässä artikkelissa rintamittain panssareiden lukumääriä:
Saksan
Armeijaryhmä Nordilla oli kaikkiaan 602 hyökkäysvaunua - sitä
vastassa oli Venäjän Luoteisrintama, jolla oli 2188 hyökkäysvaunua
(Venäjän panssareihin ei ole laskettu 1.PsD vaunuja,
joka valmistautui hyökkäämään Alakurtista Rovaniemelle). Nord hyökkäsi
Baltian kautta Pietaria kohti.
Saksan
Armeijaryhmä Mittellä oli kaikkiaan 1936 hyökkäysvaunua - sitä
vastassa oli Venäjän Länsirintama, jolla oli 4365 hyökkäysvaunua
(mukaan ei ole laskettu 17.MekAK (mekanisoitu armeijakunta), eikä 20.MekAK
jotka olivat vasta
perustettavana, eikä myöskään 10.MekAK,
joka toimi suomalaisia vastaan).
Saksan
Armeijaryhmä Südillä oli kaikkiaan 728 hyökkäysvaunua - sitä
vastassa olivat Venäjän Lounaisrintama ja Etelärintama, joilla
oli 5826 hyökkäysvaunua. Süd hyökkäsi Lvovin hujakoilta syvälle Ukrainan
alueelle. Dubnon luona oli "suuri panssaritaistelu", jossa Venäjän
valtavan panssariylivoiman olisi luullut tuhoavan saksalaiset viimeiseen mieheen
ja peltipurkkiin.
Saksalla
idässä 3266 ja Venäjällä lännessä 12379 (mainittujen neljän rintaman
alueella, sen lisäksi Suomea vastassa olleet, sisämaassa olleet, jne. yhteensä
lännessä noin 23 000 hyökkäysvaunua).
Saksan
osalta lukumäärät ovat tarkkoja - mutta mukaan on laskettu myös vain
harjoitusvaunuiksi tarkoitetut pelkästään konekiväärillä varustetut Pz I
ja vain 20 mm tykillä varustetut Pz II (743 kpl), sekä komentovaunuksi
tarkoitetut vain konekiväärillä varustetut vaunut. Niitä, ei oikeastaan hyökkäysvaunuiksi
kutsuttavia, oli yhteensä 1081 kpl.
Venäjän
osalta lukumäärät eivät edelleenkään ole täysin tarkkoja, sillä Venäjän
arkistot ovat edelleen suljettuja puolueettomilta tutkijoilta. Esitetyt lukumäärät
ovat hyvin varovaisia, positiivisessa mielessä.i Venäjän
panssarivaunujen lukumäärä sisältää 1555 T-34 "Sotkaa" ja Klim
Voroshilovia - joiden erinomaisten hyökkäysvaunujen vertaisia vaunuja Saksalla
ei ollut ensimmäistäkään kappaletta.
Mm.
Venäjän hännystelijä David Glantz on väittänyt "tutkimuksessaan"
kommunistipropagandistien mukaisesti valtaosan Venäjän hyökkäysvaunuista
vaatineen remonttia - eli eivät olisi olleet käyttökuntoisia. Mikäpä laite
ei tarvitsisi joskus huoltoa tai korjausta - mutta se ei suinkaan tarkoita,
etteikö sitä voitaisi silti käyttää vaikka heti. 1.6.1941 Viiden läntisen
sotilaspiirin alueella oli 12782 hyökkäysvaunua, joista kunnossa oli 10540
(82,5%). Kiovan Sotilaspiirin alueella (tuleva Lounaisrintama) vastaavasti 5465
hv, joista kunnossa 4788 87,6%).ii Muuten,
luuletteko, etteivät saksalaiset hyökkäysvaunut tarvinneet huoltoa tai
remonttia? Kaikki vaunut eivät todellakaan olleet aina rivissä.
Sitäpaitsi
1.6.-22.6. välisenä aikana Venäjän mahtava sotavarusteteollisuus tuotti
kolmessa vuorossa valtavassa määrin uusia T-34 ja Klim Voroshilov hyökkäysvaunuja
joukoille - eli käyttökuntoisten osuus sen kuin vain parani ajan kuluessa.
Entäpä polttoaine?
Esimerkiksi
tärkeän Venäjän Länsirintaman (armeijaryhmä) alueelle oli sodan alussa
varastoituna 264 000 tonnia polttoainetta iii.
Yhdessä venäläisessä mekanisoidussa armeijakunnassa (kaksi
panssaridivisioonaa ja moottoroitu jalkaväkidivisioona) oli määrävahvuuden
mukaan noin 1000 hyökkäysvaunua. Yksi mekanisoitu armeijakunta tarvitsi 500 km
marssia varten 1200 tonnia polttoainetta - eli polttoainetta olisi riittänyt
mainiosti syvään hyökkäysoperaatioon Saksan alueelle. Polttoainetta myös
riitti mainiosti autoihin pakenemiseen itäänpäin, mutta propagandistien
mukaan ei riittänyt taisteluun. Esimerkiksi 6.MekAK:ssa oli 220 kolmiakselista
säiliöautoa kuljettamaan polttoanetta lähekkäin sijaitsevista
polttoainevarastoista, joten kuljetuskaan ei ollut ongelma.iv
Vastaavasti
Länsirintaman varastoihin oli varastoitu 6700 vaunulastia
v (rautatietavaravaunuja)
ammuksia - ammuksia olisi riittänyt mainiosti hyökkäyssotaan. Ammuksia riitti
pelkästään Länsirintaman kaistalla jättää viholliselle (tai tuhota
varastoissa) heti sodan alussa holtittoman pakenemisen yhteydessä:
-
14,3 miljoonaa kiväärinpatruunaa;
-
510 000 tykinammusta 45 mm;
-
251 000 tykinammusta 76 mm;
-
155 000 tykinammusta 122 mm;
-
130 000 tykinammusta 152 mm.vi
Entäpä
jos ne kaikki olivat kaukana varastoissa, eikä saatavilla kun Saksa teki
"yllätyshyökkäyksen"? Ei, sekään propaganda EI pidä paikkaansa.
Joukoille oli jaettu ennen taistelujen alkua 1-1,5 tuliannosta hyökkäysvaunuihin
ja tykeille.vii Kannattaa
huomata, että Venäjä valmistautui hyökkäämään - ei rintamajoukot voi
itse vetää mukanaan liikkuvassa sodassa suurta ammusmäärää, huoltojoukot
kuljettavat lisää polttoainetta ja ammuksia rintamajoukoille sitä mukaa kuin
kuluu. Puolustukseen
asettuneilla joukoilla pitää tietenkin olla enemmän ammuksia heti tuliasemien
välittömässä läheisyydessä, mutta Venäjä ei valmistautunutkaan
puolustukseen kiinteillä puolustuslinjoilla.
Venäjän materiaalitappioita 1941
6.-9.7.1941
mennessä (parissa viikossa) puna-armeijan tappiot olivat 11700 hyökkäysvaunua
sekä 19000 tykkiä ja kranaatinheitintä.viii
Puna-armeijan
tappiot 30.9.1941 mennessä (noin kolmessa kuukaudessa) olivat 15500 hyökkäysvaunua,
66900 tykkiä ja kranaatinheitintä, sekä 3,8 miljoonaa käsiasetta (kivääriä,
pikakivääriä, jne.).ix
Vuoden
1941 loppuun mennessä (noin puolessa vuodessa) puna-armeija menetti 6290000 käsiasetta,
40600 tykkiä ja 60500 kranaatinheitintä.
Eli
kyllä niitä aseita on ollut ihan mukavasti - mutta kansa EI halunnut
taistella mädän kommunistidiktatuurin puolesta, joka terrorisoi kansaa, vaan
kansalaiset heittivät aseensa menemään.
Venäjän joukkojen taistelutahdosta 1941
6.-9.7.1941
mennessä (parissa viikossa) Venäjän tappiot olivat 749 000 miestä
x kaatuneina,
haavoittuneina ja kadonneina. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää
huomiota tappiojakaumaan vuonna 1941 - kaatuneita oli normaalijakaumaan nähden
hyvin vähän, kadonneita (vangiksi antautuneita, sotilaskarkureita) taas erittäin
suuri osuus. Yleensä kaatuneita ja kadonneita on kokonaistappioista noin yksi
kolmasosa ja haavoittuneita ja sairaita noin kaksi kolmasosaa - mutta Venäjällä
vuonna 1941 lukema oli päinvastainen. Kolmen ensimmäisen sotakuukauden
kuluessa haavoittuneita ja sairaita oli vain 24,66 % tappioista.xi Vuoden
viimeisellä neljänneksellä lukema parani ollen jo 40,77 ja vuoden 1942 ensimmäisellä
neljänneksellä jo 65,44%.xii
Eli
sodan alussa Venäjän joukot yksinkertaisesti:
-
lähtivät käpykaartiin;
-
loikkasivat saksalasten puolelle (esim. Hiweiksi, jopa taistelijoiksi);
-
antautuivat vangeiksi heti kun mahdollista.
Saksalaiset ottivat 3 806 000 sotavankia itärintamalla
vuonna 1941.xiii
Huhtikuussa
1942 Saksan armeijan riveissä oli rekisteröityneitä vapaaehtoisia aputyöläisiä
Hilfswillige (Hiwi) 200 000. Pelkästään marsalkka Erich von
Mansteinin 11.Armeijassa oli kesällä 1942 47 000 vapaaehtoista "Venäjän
alamaista".xiv
Ensimmäisenä
sotavuotena saksalaisten puolelle suoraan yliloikkareina lähteneitä oli
kymmeniä tuhansia. Rehabilitointikomitean mukaan 1,4-1,5% sotavankimäärästä.xv
Se tekee yli 50 000.
Saksalaisia
sotilaita loikkasi Venäjän puolelle kolmessa vuodessa 29 miestä - pikkuinen
ero, eikö vain.
Saksalaiset otettiin vapauttajina vastaan
Virossa,
Latviassa ja Liettuassa saksalaiset joukot otettiin vapauttajina vastaan - ja
baltit taistelivat saksalaisten aseveljinä vapauttaen maitaan punamurhaajista.
Myös
ukrainalaiset tervehtivät saksalaisia vapauttajina ja huomattava osa heistä
olisi halunnut taistella Venäjää vastaan vapaan Ukrainan puolesta - melkoinen
määrä taistelikin,
mutta saksalaiset olivat niin typeriä, etteivät hyödyntäneet ukrainalaisia
kunnolla.
Tietenkin
myös mm. tataarit halusivat taistella Venäjää vastaan saksalaisten aseveljinä.
Saksalaisten ja tataarien välit olivatkin varsin hyvät.
MUTTA
myös lukuisat venäläiset halusivat Saksan kaatavan mädän punadiktatuurin -
haluten viljellä omia tilojaan kolhoosiorjuuden sijaan. Taas saksalaiset
mokasivat perusteellisesti - vain orjuuttajien lipun symbolit muuttuivat.
Stalinin keinot parantaa taistelutahtoa
Kun
Venäjän johto näki, ettei kansa halunnut taistella kommunistidiktatuurin
puolesta, niin 16.8.1941 annettiin päiväkäsky numero 270 Stalinin, Molotovin
ja Zhukovin allekirjoituksin:
"Käsken:
1)
Komentajia ja poliittisia työntekijöitä, jotka repivät taistelun aikana
itseltään arvomerkit ja karkaavat tai antautuvat vangiksi täytyy pitää
pahantahtoisiksi karkureiksi, joiden perheet täytyy vangita valansa
rikkoneiden ja Kotimaan pettäneiden henkilöiden perheinä. Käskeä kaikkia
korkeampia komentajia (upseereita) ja komissaareja ampumaan sellaiset
johtoon kuuluvat karkurit heti paikan päällä.
2)
Saarretuksi joutuneiden joukko-osastojen ja perusyksiköiden taistella
uhrautuvasti viimeiseen saakka, hoitaa puolustusmateriaalia kuin silmäteräänsä,
murtautua omien puolelle vihollisen selustan lävitse, tuottaen samalla
tappioita fasistikoirille.
Velvoittaa
saarretuksi jouduttaessa kaikkia asevelvollisia heidän virka-asemastaan
riippumatta vaatimaan komentajilta taistelua viimeiseen saakka jotta voidaan
murtautua omien luokse. Jos komentaja tai osa puna-armeijalaisia mieluummin
antautuu kuin organisoi vastarintaa, niin nämä täytyy kaikin keinoin (niin
maavoimien kuin ilmavoimien avulla) tuhota. Itsensä vangiksi
antaneiden perheet täytyy jättää ilman valtiollista apua ja tukea - -.
Tämä
käsky on luettava kaikissa komppanioissa, eskadrooneissa, pattereissa,
laivueissa, yksiköissä ja esikunnissa."xvi
Kyseessä
EI suinkaan ollut tyhjä uhkaus. Vuoden 1941 syksyllä Venäjän ilmavoimat
pommittivat sotavankileirejä Orjolin ja Novgorod-Severskin luona. Venäjä
kieltäytyi yhteistyöstä Kansainvälisen Punaisen Ristin kanssa, joten
Punainen Risti ei voinut auttaa Saksan sotavangeiksi joutuneita Venäjän
sotilaita.xvii
12.9.1941
Päämaja antoi direktiivin numero 001919 "karkurijahtaajajoukkojen"
perustamisesta. Joka rykmenttiä kohden piti olla vähintään komppania
jahtaamassa sotilaskarkureita. Sen direktiivin ensimmäisillä riveillä on
sanasta sanaan:
"Kokemus
taistelusta Saksan fasismia vastaan on näyttänyt, että meidän jalkaväkidivisioonissa
on runsaasti panikoituvia ja vihamielisiä elementtejä, jotka ensimmäisessä
vihollisen paineessa heittävät aseensa alkaen huutamaan: "meidät
saarretaan!" ja vetävät mukanaan myös loput taistelijat. Sen tuloksena
ajetaan
divisioona pakenemaan, materiaali hylätään ja myöhemmin aletaan yksitellen
tulemaan metsästä pois. Sellaista tapahtuu kaikilla rintamilla - -."xviii
Valtioterrorismi
Lenin,
Stalin ja muu kommunistiroskajoukko hallitsivat terrorilla - murhaten miljoonia
ja taas miljoonia ihmisiä Venäjän miehittäminä olevilta muiden kansojen
asuinalueilta. Venäjältä karkaaminen oli Venäjän lain mukaan raskas rikos.
Kun
Saksan hyökkäys antoi tilaisuuden paeta näitä valtion valtuuttamia
terroristeja, jotka olivat kiduttaneet, ryöstäneet ja murhanneet heitä, niin
oli luonnollista, että valtava määrä pakeni, antautui vangiksi tai alkoi
jopa taistelemaan sitä terrorihallintoa vastaan.
Ei
se terrori myöskään kasvattanut tahtoa puolustaa kommunistista diktatuuria.
Yhteenveto
Jenkkipropagandaelokuva
antoi täysin virheellisen kuvan Venäjästä, Venäjän orjuuttamista
kansoista, taistelutahdosta ja taisteluista vuonna 1941.
Stalinin
käyttöön ottamista keinoista huolimatta Venäjän rintamajoukoista katosi jäljettömiin
(vangeiksi, karkureiksi, NKVDn teloittamina, jne.) vähintään 6 400 000 ihmistä.xix
Toki
saksalaisten typeryys ja jenkkien typerä massiivinen apu
imperialistiselle roistovaltiolle Venäjälle johti jatkossa siihen, että venäläiset
eivät enää antautuneet niin massiivisesti saksalaisille ja jopa sotivat
jollakin lailla kun politrukit ajoivat heitä eteenpäin konekiväärit selän
takana.
Yhdysvaltain
presidentti Franklin D. Roosevelt oli lievästi sanottuna onneton
tunari. Jos häntä luonnehtii USA:n surkeimmaksi presidentiksi kautta
aikojen, niin tuskin erehtyy.
Vainojen uhreja kannattaa muistaa olleen juutalaisten
lisäksi Venäjän terrorisoimina mm. virolaisia, latvialaisia, liettualaisia,
puolalaisia, ukrainalaisia, georgialaisia, tataareja ja tshetsheenejä - aina
kansanmurhiin saakka.
-----
i Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 336
ii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 240
iii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 76
iv Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 76
v Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 83
vi Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 83
vii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 83
viii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 249
ix Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 255
x Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 250
xi Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 324
xii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 324
xiii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 264
xiv Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 267
xv Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 266
xvi Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivut 264-265
xvii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 265
xviii Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivut 265-266
xix Mark Solonin, Katastroofi anatoomia,
2009, sivu 269