Saksa hyökkäsi Norjaan siksi, ettei
Englanti saisi katkaistua ruotsalaisen rautamalmin kuljetusta Norjan Narvikista
Saksaan. Norjaan
oli kilpajuoksu, jonka Saksa voitti ”rinnanmitalla”. Vielä tässä
vaiheessa Venäjä
oli Saksan uskollinen liittolainen. Venäjä
auttoi Saksaa kaikin tavoin.
Imperialistisen Venäjän ahneus kuitenkin soitti
sittemmin ”hälytyskelloja” Berliinissä.
Suomen Petsamon nikkelimalmi oli Saksalle
äärimmäisen tärkeää. Petsamon nikkelikaivokset eivät saaneet missään
tapauksessa joutua Venäjän haltuun hetkeksikään. Operaatio Barbarossaa
suunniteltaessa saksalaisen Norjan-Vuoristoarmeijakunnan tärkeimmäksi tehtäväksi
asetettiin Petsamon valtaus. Jos Venäjä hyökkäisi Suomen kimppuun, niin
Petsamo pitäisi vallata jo ennen Barbarossaa. Operaatio Muurmanskia vastaan oli
toissijainen – jos siihen tarvittavat voimat olisivat käytettävissä.[i]
”Toukokuun 15.[1941],
kun [kenraali] Dietl oli ilmoittanut Skandinavian maiden tuntijain pitävän
Petsamon ja Muurmanskin välistä maastoa täysin sopimattomana kesäsotatoimiin,
[kenraali] Jodl oli vastannut, että OKW kyllä tiesi kaikki vaikeudet, mutta
että vain Petsamon valtaamista haluttiin ja että kaikkea, mitä sen lisäksi
saavutettaisiin, pidettäisiin lahjana.”[ii]
Millainen
tämä upean nimen armeijakunta saanut sotatoimiyhtymä sitten oikeasti oli?
Armeijakunta
käsittää yleensä kolme divisioonaa ynnä erillisiä armeijakuntajoukkoja.
Divisioona puolestaan käsittää yleensä kolme rykmenttiä ynnä erillisiä
joukkoja, esimerkiksi raskasta tykistöä rykmentin verran.
Niin,
tässä kenraali Dietlin armeijakunnassa oli vain kaksi divisioonaa ja
kummassakin niistä oli vain kaksi rykmenttiä.[iii]
Jos joukko puretaan pataljooniksi, niin oikeasti armeijakunnassa pitäisi olla
27 jalkaväkipataljoonaa. Dietlin armeijakunnassa niitä jalkaväkipataljoonia
(taisteleva perusyksikkö) oli vain 12, eli neljän rykmentin verran. Hieno
nimitys armeijakunta johtaa harhaan, kun todellista voimaa on oleellisesti vähemmän.
Petsamo
oli se kaikkein tärkein hallussapidettävä – joka tilanteessa. Siten
kaivosalueen suojaksi täytyi jättää heti alkuunsa osa joukoista.
Seuraava
ongelma oli, että Kalastajasaarento oli nyt kokonaan Venäjän hallussa, kun se
Talvisodan jäljiltä miehitti myös läntistä osaa Kalastajasaarennosta, joka
kuului Suomelle. Venäjällä oli Kalastajasaarennossa yksi rykmentti ja tykistöä.
Venäjä voi myös tuoda sinne helposti lisää joukkoja meritse ja tukea
joukkojensa taistelua laivatykistöllä. Ensin kuviteltiin, että
Kalastajasaarennon kannakselle riittää yksi pataljoona, mutta osoittautui, että
kahdellakin pataljoonalla oli vaikeuksia puolustaa sitä kannasta.[iv]
Paljonkos sinne Muurmanskiin hyökkääviä joukkoja oikein riittääkään?
2.
VuorD:n kahdesta rykmentistä toisesta jouduttiin jättämään kaksi
pataljoonaa Kalastajasaarennon kannakselle ja vain yksi pataljoona jäi hyökkäämään
itään paljailla kallioilla, joilla ei ollut huoltotietä huoltamaan sitä hyökkäävää
pataljoonaa – piti käyttää kantomuuleja, jotka tietysti sitoivat miehiä ja
kuljettivat vähän materiaalia. Maasto oli niin vaikeaa, että edes
vuoristojoukot eivät kyenneet etenemään nopeammin kuin yksi kilometri
tunnissa.[v]
Vaikka ei ollut vihollisen taholta vastarintaakaan.
Venäjällä
oli Muurmanskin seudulla kaksi täyttä divisioonaa kunnollisia joukkoja –
”ne olivat pätevästi johdettuja, ne taistelivat taitavasti ja päättäväisesti
ja niillä oli ilmaherruuden etu”.[vi]
Kun
Venäjän joukoilla oli käytettävissä rautatie ja maanteitä huoltoa varten,
mutta saksalaisilla ei, niin yritys näyttää tuhoon tuomitulta jo alun alkaen.
Venäjä kykeni myös täydentämään joukkojaan ja perustamaan kolmannen
divisioonan.
Yritystä
saksalaisilta ja itävaltalaisilta vuoristojoukoilta ei todellakaan puuttunut.
”Kaksi
ja puoli kuukautta kestäneen sotaretken aikana, joka oli aiheuttanut 10 290
miehen tappiot, Norjan-VuorAK oli edennyt noin 20-25 km.”[vii]
Vuoristoarmeijakunnan
tärkein tehtävä oli pitää Petsamo. Se onnistui, mutta ihan turhaan
kulutettiin hyviä vuoristojoukkoja tuloksettomassa yrityksessä edetä itään.
Saksa
sai jopa 90 % tarvitsemastaan nikkelistä Suomen Petsamon nikkelikaivoksista.
Myös
vuosina 1942-1944 Saksan sittemmin XX Vuoristoarmeijan ehdottomasti tärkeimpänä
tehtävänä oli pitää Petsamo – hinnalla millä hyvänsä. Varauduttiin myös
USAn maihinnousuun, mutta ei tehty hyökkäyksellisiä operaatioita uusien
alueiden valloittamiseksi. Saksalaisten joukkojen määrä Suomessa kasvoi,
mutta toisaalta Mannerheim vaati Lapissa olevat suomalaiset joukot omaan käyttöönsä
etelämpänä ja palautti käytössään olleet kaksi saksalaisrykmenttiä
saksalaisen Lapin Vuoristoarmeijan käyttöön. Oli selvä työnjako –
saksalaiset puolustavat Suomen Lappia ja itselleen tärkeitä Petsamon
nikkelikaivoksia; suomalaiset tekivät ”pesäeroa” saksalaisiin haluten
kaikki suomalaiset joukot pois Lapista Suomen Päämajan alaisuuteen ja kaikki
saksalaiset joukot pois Suomen Päämajan alaisuudesta.
[i]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivut
181-182
[ii]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu
218
[iii]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu
198
[iv]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu
200
[v]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu
200
[vi]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu
200
[vii]
Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu
217