Niistä
neuvotteluista on olemassa useita hyviä kuvauksia, mutta otetaan vielä yksi näkökulma
hyödyntäen venäläistä arkistomateriaalia - Venäjän tavoitteet ja näkemys
miten ne neuvottelut sujuivat.
Pitkä
lainaus (suomennokseni): ”Molotov lähetettiin Berliiniin mukanaan repullinen
vaatimuksia, kanteluita, loukkaantumisia ja vainoharhaisia epäilyksiä. Stalin
näytti selvää tahtoa sotarosvoukseen sodasta heikentyneessä
Kaakkois-Euroopassa, kuitenkaan tarjoamatta mitään oleellista vastaan
Hitlerille. Stalinin ohjeissa Molotoville, jotka Molotov omakätisesti kirjoitti
ylös (Venäjän presidentinarkisto, f.35, op.1, t.1161, l.147-155) oli
Berliinin tapaamisen tavoitteet määrätty seuraavasti:
»1.
Matkan tavoite
a)
saada
tietää Saksan ja toisten Kolmen vallan sopimuksen osapuolten todelliset
tavoitteet - - muiden valtioiden perspektiivit siihen liittoon liittymiseksi;
Venäjän osuus niissä suunnitelmissa nyt ja tulevaisuudessa.
b)
valmistella
hahmotelmat Venäjän etupiireistä Euroopassa, kuin myös Lähi-Idässä ja
Keski-Aasiassa - -
2.
Lähtien siitä, että Venäjä-Saksa sopimus etupiireistä on toteutunut (lukuunottamatta
Suomi), pyrkiä neuvotteluissa siihen että Venäjän etupiiriin kuuluisivat:
a)
Suomi -
Venäjä-Saksa vuoden 1939 sopimuksen perusteella, jonka sopimuksen
toimeenpanolta Saksan täytyy poistaa kaikenlaiset esteet (Saksan joukkojen vetäminen
Suomen alueelta, lopetettava kaikenlaiset poliittiset demonstraatiot Suomessa ja
Saksassa, jotka ovat vahingollisia Venäjän intresseille).
b)
Tonava -
Tonavan suiston suhteen kuten direktiiveissä toveri Soboleville. Tuotava julki
meidän tyytymättömyytemme sen suhteen, ettei Saksa konsultoinut Venäjän
kanssa takuiden antamista Romanialle ja Saksan joukkojen sinne viemistä.
c)
Bulgaria
- neuvottelujen tärkein kysymys - pitää sopimuksella Saksan ja Italian kanssa
kuulua Venäjän etupiiriin sisältäen vastaavien takuiden antamisen Venäjän
taholta, kuin Saksa ja Italia antoivat Romanialle, yhdessä Venäjän
joukkojen viemisen kanssa Bulgariaan.
d)
Turkin
kysymystä ei saa ratkaista ilman meidän osallistumistamme, koska meillä on
Turkissa merkittävät intressit.
e)
Kysymys
Romanian ja Unkarin tulevasta kohtalosta kiinnostaa meitä erityisesti, koska
kyseessä ovat Venäjän rajanaapurit ja haluamme, että siitä sovitaan
kanssamme.
f)
Iranin
kysymystä ei saa ratkaista ilman meidän osanottoamme, koska meillä on siellä
tärkeitä intressejä. Tarpeettomasti siitä ei saa puhua.
Vielä
oli neljä alakohtaa vähemmän tärkein kysymyksin, sen jälkeen joitakin
informaatiota koskevia kohtia. Siis, mistä hyvästä, millaisia palveluita
vastaan Hitlerin piti tällä kertaa luovuttaa Bulgaria Kremlin kiristäjille (»neuvottelujen
tärkein kysymys»!), ottamaan huomioon Stalinin intressit Turkissa, Iranissa,
Unkarissa ja Romaniassa? Pykälässä 13 oli uusin Venäjän tarjous kompensoida
Saksan kansalaisten Baltian maissa takavarikoitu omaisuus (»25% yhden vuoden
kuluessa, 50% kolmen vuoden kuluessa tasaerinä»). Käytännössä ainoa pykälä,
josta voi löytää jotakin vastaantuloa Saksalle, oli pykälä 10:
»Ehdottaa
rauhanhanketta neljän valtion avoimen julistuksen muodossa (jos neuvottelujen pääasiat
Bulgarian, Turkin ja muiden osalta ratkeavat suotuisasti), jonka mukaan
Britannian imperiumi jää olemaan (ilman mandaattialueita) yhdessä kaikkien
Englannin nykyisten alueiden kanssa, ehdolla, että Englanti ei sekaannu
Euroopan asioihin, poistuu välittömästi Gibraltarista ja Egyptistä,
palauttaa Saksalle kaikki entiset
koloniat sekä antaa Intialle välittömästi dominon statuksen.»
Siten Stalin suostui vastapalvelukseksi Venäjän »etupiirin» tuntuvasta laajentamisesta Kaakkois-Euroopassa (»yhdessä Venäjän joukkojen viemisen kanssa Bulgariaan») allekirjoittamaan seuraavalle paperinpalalle vaatimusten ja uhkauksien kera Iso-Britannian osoitteella sekä palauttamaan kolmen vuoden kuluessa puolet (!) Baltian maissa takavarikoidun saksalaisten omaisuuden arvosta ...
Berliinin
neuvottelujen reaalinen tulos oli vieläkin tuloksettomampi, kuin voisi luulla
Molotoville annettujen epäadekvaattisten ohjeiden perusteella. Ensimmäinen
keskustelu Hitlerin kanssa, joka kesti 2,5 tuntia, sisältäen tulkkaamiseen
kuluneen ajan, tapahtui 12.11.1940. Se koostui enimmäkseen Hitlerin
monologiasta, jolla hän yritti vakuuttaa vierastaan, että Englanti on jo hävinnyt
sodan (eikä ymmärrä sitä vielä ainoastaan Churchillin äärimmäisen
harrastelijamaisuuden vuoksi) sekä lähestyy odotettu Britannian imperiumin
valtavan suuren »perinnön» jakamisen hetki. Hitler ei halunnut Venäjältä
yhtään mitään, paitsi asioihin sekaantumattomuuden, luvaten
vastapalvelukseksi ottaa se tulevaisuudessa osakkaaksi ja lahjoittaa sille
esimerkiksi Intian ja jäätymättömät satamat Intian valtameressä.
Myöhään
saman päivän iltana Moskovaan lähti salasanomassa selonteko keskusteluista:
»
- - Meidän edeltävä pohdiskelumme Moskovassa valaisi oikein kysymyksiä,
joiden kanssa minä olin täällä tekemisissä.
Toistaiseksi
olen yrittänyt saada informaatiota ja tunnustella partnereita. Heidän
vastaukset keskusteluissa eivät ole aina selviä ja vaativat edelleen selvittämistä.
Selvästi on nähtävissä Hitlerin suuri mielenkiinto jakaa Venäjän kanssa
etupiirejä ja sopia ystävyyden vahvistamisesta. Huomattavissa on myös halu tönäistä
meitä Turkin suuntaan, jolta Ribbentrop haluaa vain täydellistä
puolueettomuutta. Suomesta vaietaan toistaiseksi, mutta minä pakotan heidät
siitä puhumaan.
Moskovasta
saapui Berliiniin vastaussähke 13.11. aamulla: »Molotoville Instanssilta.
Sinun toimintaasi neuvotteluissa pidämme oikeaksi.» Huvittavaa, että salaperäinen
»Instanssi» nimitti itseään monikossa, mutta Venäjän hallituksen päämiehen
puoleen kääntyi sinutellen. Muuten, Stalin käytti monikkoa itsestään usein
(»me päätimme, me hyväksyimme»).
Voi
edellyttää, että saatuaan Stalinilta hyväksynnän toiminnalleen, Molotov lähti
uuteen tapaamiseen Hitlerin kanssa kaksinkertaisella energialla, pakottaakseen hänet
»puhumaan Suomesta». Se tehtävä täytettiin ja jopa ylitettiin - suurin osa
Molotovin toisesta (ja viimeisestä) tapaamisesta Hitlerin kanssa ei ollut
pyhitetty Intian valtameren, Mustan meren salmien, Egyptin, Iranin tai
Gibraltarin jakamiselle, vaan pienelle, mutta Moskovaa voimakkaasti ärsyttävälle
Suomelle. Se keskustelu eteni tyyliin »kahden kuuron dialogi». Molotov toisti
viallisen gramofonilevyn monotonisuudella kerta toisensa jälkeen kahta teesiä:
Suomi kuuluu Venäjän »etupiiriin» sekä siitä syystä Venäjällä on
oikeus välittömästi alkaa »ratkaisemaan Suomen ongelmaa». Hitler vastasi yhä
enemmän ja enemmän ärtyen, ettei Suomessa ole Saksan joukkoja, läpikulku
loppuu pian, mutta uutta sotaa Itämeren alueelle Saksa ei voi sietää. Ohessa
näyte siitä keskustelusta:
»Molotov
jatkaa, että Suomen suhteen hän ajattelee, että sen kysymyksen ratkaiseminen
on hänen ensisijainen tehtävänsä; siihen ei tarvita uutta sopimusta, vaan
yksinkertaisesti tulee toimia sen mukaan, mitä on jo sovittu. Toisin sanoen
Suomen on kuuluttava Venäjän etupiiriin. Se on erittäin tärkeää nyt, kun
on sota. Vaikka Venäjä ei osallistunut suureen sotaan, Venäjä soti
kuitenkin Puolaa vastaan, Suomea vastaan sekä oli täysin valmis tarvittaessa
sotimaan myös Bessarabian vuoksi. Jos Saksan näkökohta on muuttunut siinä
asiassa, niin hän haluaa saada asiaan selvyyden.
Hitler
antaa tietää, että Saksan näkemys ei ole siinä asiassa muuttunut, mutta
Saksa ei halua sotaa Itämeren alueelle. Lisäksi Suomi kiinnostaa Saksaa vain
puutavaran ja nikkelin toimittajana. Saksa ei siedä siellä uutta sotaa tällä
hetkellä, mutta pitää sitä edelleen Venäjän vaikutusalueena. Sama koskee
Romaniaa, josta Saksa saa öljyä: myöskään sillä sotaa ei voida sallia. Jos
me lähdemme paljon tärkeämpien kysymysten käsittelyyn, puhuu Hitler, niin se
kysymys ei ole oleellinen. Suomi ei katoa Venäjän käsistä minnekään. Sen jälkeen
Hitler kiinnostuu kysymyksestä, onko Venäjällä aikomus aloittaa sota
Suomea vastaan. Hän pitää sitä erittäin oleelliseksi kysymykseksi.
Molotov
vastaa, että jos Suomen hallitus ei kieltäydy lopettamasta omaa
kaksimielistä politiikkaansa ja massojen yllyttämistä Venäjää vastaan,
niin kaikki sujuu normaalisti».
Hitler
ei osannut venäjää, mutta ymmärsi hyvin Venäjän »uutta kieltä».
Molotovin vastauksen ajatus oli hänelle suurenmoisen ymmärrettävä, sen jälkeen
hän yritti pelotella Molotovia vaikeuksilla uudessa Suomen sodassa.
»Hitler
puhuu, että pitää huomioida myös niitä seikkoja, joita muilla alueilla ei
esiinny. Teillä voi kyllä olla sotilaalliset mahdollisuudet, mutta
luonnonolosuhteet ovat sellaiset, että sota ei lopu nopeasti. Kun tulee pitkäaikainen
vastarinta, niin se voi tuoda mukanaan Englannin tukikohtien perustamisen.
Silloin Saksa joutuu itse sekaantumaan siihen toimintaan, joka ei ole Saksan
kannalta suotavaa. Hän ei puhuisi siten, jos Venäjällä olisi todella
perusteet olla Saksaa kohtaan loukkaantunut. Sodan jälkeen Venäjä voi saada
kaiken, mitä haluaa - -
Molotov
huomauttaa, että sanat eivät aina vastaa tekoja. Molempien maiden intressissä
on säilyttää rauha Itämerellä, sekä jos Suomen kysymys ratkaistaan
viimevuotisen sopimuksen mukaisesti, niin kaikki sujuu hyvin ja normaalisti.
Mutta jos hyväksytään sen ratkaisun lykkääminen sodan loppuun, se
tarkoittaa viimevuotisen sopimuksen rikkomista ja muuttamista.
Hitler
väittää, ettei se olisi sopimuksen rikkominen, koska Saksa yksinkertaisesti
ei halua sotaa Itämeren alueella. Jos siellä puhkeaa sota, niin se muuttaa Venäjän
ja Saksan väliset suhteet monimutkaisemmaksi ja vaikeammaksi, samoin vaikeutuu
yhteistyö jatkossa - -
Molotov
näkee, ettei kysymys ole sodasta Itämeren alueella, vaan Suomesta, joka pitää
ratkaista viimevuotisen sopimuksen mukaisesti.
Hitler
huomauttaa, että sillä sopimuksella määrättiin Suomi kuuluvaksi Venäjän
etupiiriin.
Molotov
kysyy: »Samoilla perusteilla kuin esimerkiksi Viro ja Bessarabia?»
Protokollan
mukaisen tallenteen Saksan versiossa se keskustelun kohta oli kiinnitetty
seuraavasti: »Molotov vastasi. että kyseessä ei ole sota Itämeren alueella,
vaan Suomen ongelman ratkaisu edellisen vuoden sopimuksen raameissa. Hän
tiedotti führerin kysymykseen vastatessaan, että hän käsittää sen
ratkaistavan samoissa raameissa kuin Bessarabiassa ja muissa naapurimaissa.»
On
huomionarvoista, että ei Hitler, eikä Molotov pitäneet edes tarpeelliseksi
muistella Venäjän ja Suomen välistä rauhansopimusta, joka solmittiin
12.3.1940. Vaikka mitäpä yllättävää siinä on. Arvovaltaiset »mafiapomot»
tapasivat konkreettisen asian tiimoilla, mistään uhrien allekirjoittamista
tyhjänaikaisista paperinpaloista on sellaisen tason tapaamisilla jopa noloa
puhua ...
14.11.1940
kello kaksi yöllä lähetettiin Moskovaan seuraava salasanoma: »Stalinille. Tänään.
13 marraskuuta, tapahtui kolme ja puoli tuntia kestänyt keskustelu Hitlerin
kanssa ja iltapäivällä, ohjelman ulkopuolella, kolmituntinen tapaaminen
Ribbentropin kanssa - - Kumpikaan tapaaminen ei tuottanut positiivisia tuloksia.
Hitlerin kanssa kului kaikkein eniten aikaa Suomen kysymykselle. Hitler
tiedotti, että hän vahvistaa edellisen vuoden sopimuksen, mutta Saksan
intressissä on rauhan säilyminen Itämeren alueella. Minun huomautustani, että
edellisenä vuonna ei tehty siinä kysymyksessä mitään myönnytyksiä, ei
kumottu, mutta sillä ei ollut myöskään suurta vaikutusta - - Sellaiset ovat
tärkeimmät tulokset. Ei mitään kiittämisen arvoista, mutta vähintäänkin
saimme selväksi Hitlerin nykyisen asenteen, joka pitää ottaa huomioon.»”[i]
”Sen
kuinka Kreml päätti »ottaa huomioon Hitlerin mielipiteen», todistavat ne
kaksi dokumenttia päiväyksellä 25.11.1940, joista puhuttiin aiemmin.
Vastineeksi sotilastukikohdille Dardanelleissa, »yhteistyösopimukselle»
Bulgarian kanssa ja Persian lahden alueen tunnustamiselle Venäjän etupiiriin
kuuluvaksi, Moskova lupasi »varmistaa rauhanomaiset suhteet Suomen kanssa».
Samana päivänä, 25. marraskuuta, Leningradin sotilaspiirin johto sai Venäjän
puolustusministerin direktiivin aloittaa sotilaallisen operaation operatiivisen
suunnitelman tekemistä, suunnitelman tehtävänä oli Suomen armeijan
murskaaminen ja valtion täydellinen miehitys »operaation 45. päivään
mennessä». Suunnitelman piti olla valmiina täysin konkreettiseen määräaikaan
mennessä - 15. helmikuuta 1941.”[ii]