Liettuan vapaustaistelu 1944-1953

Taustaa

Venäjä miehitti Liettuan vuonna 1940 samalla kun Viron ja Latvian, suorittaen kaikissa näissä Baltian maissa joukkomurhia ja kyydityksiä Siperiaan.

Venäjä valmistautui hyökkäämään länteen maailmanhistorian suurimmin joukoin heinäkuussa 1941, mutta Saksa ennätti tehdä ennakoivan iskun itään 22.6.1941, joten Venäjän hyökkäys länteen ehkäistiin sillä kertaa. Toki venäläiset yrittivät hyökätä siinäkin tilanteessa, mutta hyökkäykset torjuttiin.

Saksa vapautti Baltian maat Venäjän verisestä miehityksestä, mutta ei antanut Baltian maiden palauttaa itsenäisyyttään, vaan alkoi omasta puolestaan miehittää kaikkia kolmea Baltian maata.

Vuonna 1944 Saksa joutui vetäytymään Baltian maista ja Venäjä miehitti ne uudelleen. Kaikissa Baltian maissa baltit taistelivat Venäjän miehitystä vastaan, tässä artikkelissa kerrotaan kuitenkin vastarinnasta miehityksen tapahduttua.

Liettualaiset taistelivat organisoidusti miehittävää Venäjää vastaan. Vastarinta jatkui toki pidempään kuin vuoteen 1953, mutta sitten se oli enää heikkoa ja hajanaista.

Liettualaisia sissejä 1950-1951[i]

Dokumentoitu

Me sotahistoriasta kiinnostuneet voimme olla kiitollisia siitä, että liettualaiset partisaanit dokumentoivat käymäänsä imperialistisen Venäjän vastaista sotaa huomattavalla määrällä valokuvia ja kirjallisia dokumentteja. Myös tämän sissisodan (partisaanisodan) toinen osapuoli Venäjän KGB ja puna-armeija dokumentoivat sotaa, joten se ei ole tuntematon sota Liettuassa, mutta Suomessa se on silti vähän tunnettu.

Liettuassa on valtion apua saava laitos (Vastarinnan ja kansanmurhan tutkimuslaitos), joka tutkii ja dokumentoi kyseistä vapaustaistelua. Se on julkaissut taistelusta suuren liettuankielisen kuvakirjan, jonka lopussa on lyhyt englanninkielinen selitys.

Kirjan liettuankielinen nimi on UZ LAISVE IR TEVYNE (valitan, ettei oikeat liettuan aakkoset näy).

Lyhyesti

Liettuassa organisoitu laajamittainen vastarinta Venäjän miehitystä vastaan jatkui kesään 1953 saakka.

Toukokuussa 1953 venäläiset onnistuivat vangitsemaan Liettuan partisaanijoukkojen komentajan kenraali Jonas Zhernaitisin. Hänet teloitettiin Moskovassa vuonna 1954.

Pienemmät partisaaniryhmät (noin joukkueen suuruisia), jatkoivat vastarintaa vielä muutamia vuosia. Zhernaitisin jälkeen komentajaksi tullut Adolfas Ramanauskas-Vanagas vangittiin vuonna 1956 ja teloitettiin vuonna 1957. Viimeinen partisaani Antanas Kraujelis-Siabünas kaatui taistelussa vuonna 1965.

Kaksikymmentätuhattakaksisataa partisaania kaatui sodanjälkeisissä taisteluissa. Kaksituhattakahdeksansataa teloitettiin tai hävitettiin vankiloissa ja ”tusinoittain tuhansia” menehtyi Gulagin keskitysleireissä.

Nämä tiedot ovat peräisin Liettuan parlamentin puhemiehen Vitautas Landsbergisin allekirjoittamasta ja liettualaisen kansanedustajan Antanas Stasishkisin kirjoittamasta dokumentista.[ii]

Partisaanien määrästä

Vuonna 1945 Liettuan metsiin oli kerääntynyt noin 30 000 partisaanitaistelijaa (sissiä) Liettuan armeijan upseerien komentoon.

Suurimmat yksiköt olivat 200 miehen suuruisia ja ne taistelivat puna-armeijaa vastaan vakinaisen armeijan tavoin.

Yksinomaan vuosina 1944-1946 noin 10 000 sissiä kaatui taisteluissa, koko kautena yhteensä yli 20 000 kaatunutta, lisäksi venäläiset surmasivat noin 2000 sissejä tukenutta henkilöä.[iii]

Organisaatio

Vuonna 1949 Liettuan vastarintaliike oli jaettu koko Liettuan alueen kattaviin kolmeen maanpuolustusalueeseen, jotka puolestaan jakautuivat sotilaspiireihin.

Sotilaspiirien alueella oli organisoiduttu prikaateihin, joilla oli omat toiminta-alueensa. Prikaatit koostuivat komppanioista ja joukkueista.

Noudatettiin kirjallisia ohjesääntöjä ja sotilaskuria - yleensä taisteltiin asepuvussa, välttäen järjestäytymätöntä toimintaa ja turhaa verenvuodatusta.

16.2.1949 perustettiin ylijohto, joka koostui komentajasta ja esikunnasta (precidium). Tämä sidottiin Liettuan poliittiseen johtoon, joka muodosti jatkumon vuodesta 1918 vuonna 1990 tapahtuneeseen itsenäisyyden palauttamiseen.[iv]

Esimerkiksi Etelä-Liettuan Maanpuolustusalueen, Dainavan Sotilaspiirissä, perustettiin 7.5.1945 Dzykain Prikaatin esikunta, jonka johdossa oli eversti Juozas Vitkus-Kazimieraitis - ammattisotilas. Esikunta oli jaettu kolmeen osastoon: operatiivinen-, propaganda- ja liikekannallepano-osasto. Täällä tehtyjä dokumentteja hyödynnettiin muissakin sotilaspiireissä.

Dainavan Sotilaspiirillä ja Dzükain Prikaatilla olivat omat säännöllisesti ilmestyvät lehtensä.[v]

Toiminnasta

Esimerkkinä toiminnasta otettakoon ote Itä-Liettuan Maanpuolustusalueen, Kovan Sotilaspiiristä:

Heinäkuussa 1944 puna-armeija miehitti Vilnan alueen, siten Venäjän harjoittama terrori alkoi siellä. Se taas tarkoittaa sitä, että aikaisimmat partisaaniosastot muodostettiin siellä.

Elokuun lopussa 1944 alueen aktiivisten partisaaniosastojen komentajat päättivät perustaa prikaatin. Syyskuussa perustettiin Didzhioji Kovan Prikaati, jonka komentajaksi valittiin vaaleilla eversti Jonas Misiunas-Zhalias Velnias, jota kutsuttiin Vihreäksi Piruksi. Tähän aikaan käytiin aktiivista sotaa valloittaen pieniä kaupunkeja ja kyliä puolustaen sitten niitä jonkin aikaa - hävittäen miehittäjän perustamat hallintorakenteet ja rankaisten kollaborantteja (miehittäjän kanssa yhteistyötä tehneitä).[vi]

Poikkeuksellisesti tällä mainitulla sotilaspiirillä oli kolme pataljoonaa, jotka oli jaettu komppanioihin (kuten aiemmin olette lukeneet, niin yleensä prikaati koostui pienistä yksiköistä, joukkueista - tosin joukkue oli välillä vahvan komppanian suuruinen). Tämä on hyvin tärkeää ymmärtää. Sissijoukot koostuvat pienistä yksiköistä, jotka voivat toki tehdä yhteisoperaatioita, mutta sitten taas hajoavat pieniksi yksiköiksi kadoten ”maan alle”. Siten sissisodassa vaikka hallinnollisena yksikkönä olisi prikaati (esikuntineen, kirjapainoineen, jne.), niin toimitaan oleellisesti pienemmissä kokoonpanoissa.

Täällä myös sotilaspiirin esikunta oli erittäin laaja käsittäen em. osastojen lisäksi mm. tiedusteluosaston, vastavakoiluosaston, aseosaston ja organisaatio-osaston (olisiko vastannut henkilöstöosastoa).[vii]

Tällä sotilaspiirillä oli myös ns. lentäviä joukkueita, jotka olivat erityisen aktiivisia. Ne olivat hyvin liikkuvia, korkeintaan kolme päivää paikallaan. Jokaisen iskun jälkeen siirryttiin uuteen paikkaan (eikä kuten tavallista palattu omaan tukikohtaan).

Toisaalta tältä sotilaspiiriltä ei ole tiedossa poliittista toimintaa.

Kuten arvata saattaa, niin vihollista tällainen erityisen aktiivinen toiminta ei miellyttänyt, joten se onnistui lopulta soluttamaan agenttinsa sotilaspiiriin ja ... - se oli lopulta lakkautettava Itä-Liettuan Maanpuolustusalueen käskyllä  marraskuussa 1950.[viii]

Maanalainen lehdistö

Aktiivisen aseellisen vastarinnan kautena Liettuassa 1944-1953 ilmestyi noin 80 maanalaista säännöllisesti ilmestyvää lehteä, joita painettiin tuhansien painoksina.[ix]

Näissä lehdissä kerrottiin luonnollisesti Venäjän miehityksen brutaalista luonteesta. Hyvin tärkeänä aiheena oli kertoa vastarintaliikkeen toiminnasta ja tavoitteista.

Venäjän KGB:n tietojen mukaan vuosina 1944-1952 tuhottiin 577 partisaanien kirjoituskonetta ja monistinta. Vuosina 1952-1953 löydettiin yhteensä 57 kopiokonetta, kaksi painokonetta, 3 rotaatiopainoa, 2 mimeografia ja 50 kirjoituskonetta. Satoja ihmisiä, jotka olivat tekemisissä tämän maanalaisen lehdistön kanssa, surmattiin ja tuhansia pidätettiin - yksistään vuonna 1947 640 partisaania.[x]

Toivo - toivottomuus

Sissit taistelivat Liettuan vapauden puolesta toivoen, että länsimaat tulevat lopulta apuun - syttyy sota Venäjää vastaan.

Kun sitä sotaa ei syttynyt, niin sissien toimintamahdollisuudet heikkenivät vuosi vuodelta. Kokeneet taistelijat ja heidän sotilaskoulutuksen saaneet johtajansa vähenivät koko ajan - saivat surmansa taistelussa.

Suomennan tähän pätkiä Länsi-Liettuan Maanpuolustusalueen, Prisikelimasin sotilaspiirin viimeisen komentajan Juozas Paliünas-Rytasin (syyskuu 1951-lokakuu 1952) viestistä: ”... Vihollinen etsii hyvin lähellä. Arkisto on tuhottu - on vain kasa suikaleita. Puen päälleni puhtaan paidan ja otan aseen käteeni, aikoen taistella. Jälleen kerran ajattelen mitä tapahtuu jos haavoittuessani tulen heikoksi - he voivat saada minut elävänä. Ei. Minun täytyy yrittää välttää se -- viimeisenä hetkenä lopetan velvollisuuteni isänmaalle, pitäydyn vakaumuksessa, että on parempi kuolla kuin saattaa ystävät vaaraan ...”[xi]

Liettua

Etusivulle