Königstiger eli Tiger II oli melkoinen peto

Siinä panssarivaunussa oli hyvä panssarointi ja erinomainen tykki. Siten sillä sai tuhottua vihollisen tavallisesti esiintyviä panssarivaunuja pitkältä etäisyydeltä ilman pelkoa oman vaunun tuhoutumisesta vihollisen panssarivaunujen tulituksessa.

Kuvassa luutnantti Richard von Rosen ajaa Königstigerillään nro 300 hitaasti pataljoonan riveihin järjestäytyneiden muiden tiikereiden ohitse.[i]

Hyvin koulutetun ja kokeneen miehistön käsissä oikein käytettynä kyseessä oli mahtava ase. Sitäkin mahtavaa asetta oli kuitenkin mahdollista käyttää väärin, jolloin edut menetettiin ja sekin ”taistelulaiva” oli mahdollista ”upottaa”.

Väärinkäyttömahdollisuuksia oli useita ja niillä ryssittiin monin tavoin.

Ei tipoittain vaan lorauksittain

Alaotsikko on peräisin Saksan panssariaseen ”isältä” kenraali Guderianilta.[ii] Tavallisella maalaisjärjelläkin ymmärtää, että yhden vaunun lähettäminen vihollisen alueelle on puhdasta typeryyttä. Vaikkapa vain tekninen vika tai jääminen kiinni pehmeään maastoon voi johtaa yksittäisen vaunun menetykseen – puhumattakaan vaikkapa panssarimiinasta.

Panssarivaunukomppania (noin 15 vaunua) on jo tehokas asejärjestelmä, jossa vaunut voivat tukea toisiaan ja tarvittaessa ottaa pulassa olevan vaunun hinaukseen. Vaikka vaunuja vaurioituu, on korjattavana tai huollossa, niin taisteluun voidaan saada noin 10 vaunua. Ampumatarvikkeetkaan ei ole heti lopussa vaikka törmätään suurempaankin vihollisjoukkoon.

Panssarivaunupataljoona on jo erittäin kova sana. Sillä on oma orgaaninen ilmatorjunta, korjausosasto, hinausosasto, huolto, tiedustelu, jne. Siten vaurioituneet vaunut voidaan hinata korjaamolle ja korjata taas taistelukuntoon.

Ei yksin, vaan panssarikrenatöörien kanssa

Edes panssarivaunupataljoonaa ei saisi lähettää yksin taisteluun, vaan panssarit tarvitsevat panssarikrenatöörit (jääkärit) kaverikseen.

Panssaripioneerit

Pioneerejä tarvitaan purkamaan miinakenttiä ja mahdollistamaan esteiden ylitys. Kapeahkokin joki, jossa on pehmeät reunat, on paha este.

Moottoroitu kenttätykistö, panssarihaupitsit

Panssarivaunussa on toki tykki, jolla voidaan ampua myös sirpalekranaatteja vihollisen panssarintorjuntatykkejä ja jalkaväkeä vastaan. Parasta olisi kuitenkin, että panssarijoukkojen tukena olisi kenttätykistöä antamassa kunnon tykistökeskityksen raskaalla kalustolla vihollisen asemiin tai jo mielellään epäiltyihin asemiin ennen kuin panssarijoukot lähtevät liikkeelle vihollisen hallussa olevalle alueelle.

Typerä ylempi johto sabotoi

Jos panssarit lähetetään vaikkapa suomaastoon, jonne ne uppoavat, niin hienosta asejärjestelmästä ei ole mitään hyötyä. Myöskään kaupunkitaistelu ei ole panssarijoukkojen leipälaji.

Königstigerin voimansiirto

Moottori oli liian heikko ja voimansiirtokaan ei tahtonut kestää noin 68 tonnia painavan vaunun kovaa käyttöä sopimattomassa maastossa.

Königstigerit otettiin ystävällisesti vastaan Budapestissä

Kun valitettavasti USA toimitti aivan käsittämättömän määrän materiaalia kommunistidiktatuuri Venäjälle, niin Unkarikin joutui imperialistisen Venäjän miehittämäksi. Unkarilaiset olivat tyytyväisiä kun Tiikerit tulivat pelastamaan heitä ryssiltä.

Kuvassa Königstigerit 313 ja 314 Linnavuoren juurella Budapestissä 15.10.1944.[iii]

Lokakuussa 1944 Venäjän puna-armeija tunkeutui Itä-Preussiin, Tshekkiin ja Unkariin.

Panssariluutnantti Richard von Rosen kertoo Budapestista: ”Kävin vielä ilmoittautumassa pormestarille, joka oli juuri neuvottelussa unkarilaisten upseerien kanssa. En voi väittää saaneeni kovin lämmintä vastaanottoa. Sotilaiden majoittuminen kylään ei ole koskaan mukava juttu. Häntä lukuun ottamatta väestö otti meidät sydämellisesti vastaan ja piti meitä hyvänä. Vanhat maailmansodan veteraanit kantoivat ylpeinä saksalaisia kunniamerkkejään ja kertoivat vanhasta aseveljeydestä, jonka me nyt solmisimme uudelleen.

Ajoin takaisin asemalle, jossa [Königstiger - jp]komppanian purku oli sujunut ennätysajassa. Panssarivaunut seisoivat naamioituina eräällä kujalla. Lähtöajaksi oli määrätty kello 13.00. Reilut kaksi kolmasosaa miehistä oli vielä poissa, sillä innokkaat budapestiläiset olivat yksinkertaisesti kutsuneet heidät koteihinsa syömään. Lähtöhetkellä kaikki olivat kuitenkin jälleen paikalla. -- -- Halusimme näyttää unkarilaisille, mitä saksalainen sotilaallisuus on: astelimme vaunujen luokse kuin harjoituksissa, nousimme vaunuihin käsimerkkini jälkeen ja ajoimme kurinalaisessa marssimuodostelmassa Budapestin läpi Taksonyyn. Matkalla asukkaat heittelivät omenoita, tupakkaa ja suklaata vaunuihimme. Joka puolella kuului kannustavia huutoja, ja näimme monia säteileviä kasvoja.”[iv]

Suosittelen von Rosenin kirjaa

Olen kirjoittanut Uuden Suomen Puheenvuoroon kirjasta.

 

[i] Richard Freiherr von Rosen – Als Panzeroffizier in Ost und West; 2014; sivu 249

[ii] Heinz Guderian – Sotilaan muistelmia; 1956

[iii] Richard Freiherr von Rosen – Als Panzeroffizier in Ost und West; 2014; sivu 259

[iv] Richard von Rosen – Panssariässä; 2018; sivut 387-388

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle