Kollaa kesti Talvisodan loppuun saakka

Alkutilanne

Oheisesta kartasta[i] näkyy Talvisodan alkutilanne Neljännen armeijakunnan (IV AK) vastuualueella.

”Marokon Kauhu” ei halunnut perääntyä käskystäkään

Kahdennentoista divisioonan (12.D) Jalkaväkirykmentti 34 (JR 34) oli viivytystehtävässä Suvilahden hujakoilla. Siinä rykmentissä taisteli ”Marokon Kauhu” alaisenaan mm. myöhemmin kuuluisaksi tullut Maailman paras tarkka-ampuja Simo Häyhä. Oli käsky vetäytyä viivyttäen varsinaiseen puolustusasemaan.

”Iltapäivällä Suvilahteen tuli myös muutamia kranaattisarjoja. Kylä olisi silloin jo voitu jättää, ja olisi pitänytkin jättää, sillä Annantehdaskin jo paloi ja tie alkoi olla vihollisen saavutettavissa. Selkäpuoli oli uhattuna. Juutilaisen komppanian vuoro oli jäädä pidättämään vihollista Suvilahden itäpuolelle. Hän sai sitten kaksi käskyä lähteä pois, upseerilähetti ajoi autolla Suvilahden läpi, jota silloin sytyteltiin, mutta Juutilainen ei ollut tietääkseen, arveli vain, että kyllä hän pois pääsee, kunhan on ensin vielä vähän tukistanut vihollista. – Noista mukuloista yksi ei ole vielä oikein tottunut tähän sotahommaan. Poika sanoi tekevän pahaa, kun kuulee vihollisen haavoittuneitten itkevän. Pappa opettaa nyt oikein omakätisesti tälle syntiselle ruudinkäryn haistamista. Sanokaa everstille vain, että kyllä tullaan, kun keritään, eikä hätää ole minkäänlaista.

Hän jäi, ja pojat odottivat tyynesti vihollisen tuloa, vaikka tulipalo takana alkoi riehua valtavalla voimalla. Upseerilähetti tuli kolmannen kerran ja silloin hänellä oli kirjallinen käsky mukanaan. Suvilahti oli jätettävä, sillä Välikylän suunta oli avoin, Artahuhdan korpi etelästä käsin samoin, ja kylähän jo paloi. Juutilainen näki lähetin tulevan ja teki asiaa siirtyä lähetin edellä »pakoon» hautausmaan etelälaitaa kohti. Hän meni edellä pesäke pesäkkeeltä, ja lähetti juoksi perässä huudellen ja ihmetellen. Juutilainen tähysti maantien suuntaan, ja silloin tuli se, mitä hän oli odottanut. Puitten lomasta alkoi näkyä liikettä, ja pian ilmestyi vihollisen rivistö näkyviin.

Juutilainen pysähtyi konekiväärin kohdalle ja otti lähetin vastaan. – Jaaha, oikein kirjallisia terveisiä. Mutta niinkuin näette, ei nyt ole aikaa ruveta kirjeitä lukemaan, se saa jäädä vähän tuonnemmaksi. Sanokaa komentajalle, että tullaan, eikä meitä bolshevikit petä, emme me jää pussiin.”[ii]

[iii]

”Pitkä luutnantti hyppäsi konekiväärin taakse ja alkoi lakaista hyökkäävää rivistöä maantieltä maahan. Vasta kun tämäkin hyökkäys oli torjuttu ja vihollinen vetäytyi näkymättömiin, hän antoi käskyn koota komppania ja marssia kylän keskuskansakoululle, joka roihusi liekeissä.”[iv]

JR 34 ”lepoon”

Viivytysvaiheen jälkeen JR 34 siirtyi periaatteessa lepoon ja asemien tekoon Loimolaan. Siis periaatteessa, mutta käytännössä määrättiin saman tien Kollaanjoelle puolustukseen, vastahyökkäyksiin ja aseidenhankintahyökkäyksiin – oli kova tarve hankkia aseita viholliselta.

Kollaanjoen taistelut alkoivat Itsenäisyyspäivänä

”Kollaanjoen taistelut alkoivat siis itsenäisyydenpäivänä, eikä silloin vielä ollut aavistustakaan siitä, että tästä pahaisesta purolinjasta, jota ei suinkaan pidetty Loimolan suunnan viivytyslinjoista läheskään vahvimpana ja edullisimpana, tulisi katkerien taistelujen ja raskaitten uhrien verinen, mutta kunniakas Kollaa, joka näkisi myös sodan päättymisen – runneltuna, mutta murtumattomana.”[v]

Maanantaina 11.12.1939 Kenraali Hägglund

”Seuraavana päivänä Kollaalla sattui monta merkillistä tapausta. Tärkein ja huomattavin oli se, että kenraali Hägglund kävi Kollaalla ja vieraili Juutilaisen [Marokon Kauhu, luutnantti - jp] teltassa eversti Tiaisen ja everstiluutnantti Teittisen seurassa.

Hän kysyi kahvia juotaessa Juutilaiselta:

- Kestääkö Kollaa?

- Kyllä, herra kenraali, vastasi Juutilainen. – Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan.

- Onkos käsketty? myhäili kenraali.

- Kyllä, herra kenraali, oikein kirjallisesti.

Kenraali naurahti ja selitti, että hänen suunnitelmansa vaatisivat Kollaan kestämään ainakin niinjaniin monta päivää vielä.

Marokon Kauhu lupasi kaikkien Kollaan miesten puolesta, että Kollaa kyllä kestäisi vaikka miten kauan, mutta aikanaan olisi myös päästävä itäänpäin.”[vi]

Marokon Kauhu?

Marokon Kauhuksi kutsuttiin Aarne Juutilaista, joka oli tienannut sen lisänimen Ranskan Muukalaislegioonassa. Hän oli Suomen Ilmavoimien hävittäjälentäjän ”Ässien Ässän” Ilmari ”Illu” Juutilaisen veli.

Ryssät tulenjohtajina suomalaiselle tykistölle

Alikersantti Lemityinen veti ja kytki kenttäpuhelintapsin vihollisen puhelinverkkoon, joten suomalaiset voivat kuunnella siinä verkossa puhuttuja puheluja.[vii] Joulukuu 1939.

”Kuultiin, kuinka joku naapurin puolella kiroili toiselle, että »nyt ne pirun tsuhnat taas ampuvat, mutta onneksi menee kolmesataa metriä yli». Otettiin kiireesti selkoa pattereista, mitä maalia oli ammuttu sillä kellonlyömällä, kun venäläinen ilmoitti ammunnan tuloksen. Selvä tuli, ja tehtiin ohjeenmukainen korjaus: »lyhennä 300». Taas kranaatit menivät, ja naapurin »tulenjohtaja» niinkuin sovittuna kertoi, että niillä piruilla on erinomainen sivusuunta, mutta nyt ampuivat sata metriä eteen. – Jälleen korjaus: - Pidennä sata. Kranaatit lähtivät, ammuttiin pari ryhmää peräkkäin ja kuunneltiin, mutta enää ei kuultu hiiskaustakaan tältä tulenjohtopaikalta.”[viii]

Kollaalta joukkoja mottisotaan

Etelämpänä pehmitettiin ja tuhottiin motteja kovassa mottisodassa (Katso tämä ja tämä). Kun 12.D:n JR 34 oli pysäyttänyt ryssät Kollaanjoella, niin siltä otettiin pataljoona (I/JR 34) hyökkäämään Uuksunjoen itäpuolella Käsnäselän tielle. Sitten 12.D joutui antamaan myös rykmentin IV AK:n mottisotaan.

Tammikuun puolivälin hujakoilla Venäjä lisäsi Kollaanjoelle entisen 56.D:n lisäksi 164.D:n. Suomalaisjoukot vähenivät ja ryssät saivat lisää joukkoja. 21. tammikuuta alkaen ryssät sitten hyökkäsivät tosissaan, mutta 12.D torjui hyökkäykset.

Vaihto

No, helmikuun loppupäivinä Kollaan joukoissa tapahtui vaihto. Saapui tuore JR 69, jota vannotettiin, että Kollaan pitää kestää – ja se kesti. Vaihto toteutettiin osa osalta, joten kokematon rykmentti ei joutunut tuleen kerralla yksin.[ix] Tosin vanhoja Kollaan veteraaneja tuli myöhemmin takaisin avuksi.

Topokartta kovimpien taistelujen alueesta

Ymmärrettävästi kovimmat taistelut käytiin maantien ja rautatien suunnalla, sillä se oli nopein tie Loimolaan, joka taas oli tärkeä risteysalue.

[x] Rajatussa kartassa [4] sijaitsee juuri kartan ulkopuolella oikeassa alalaidassa ja [5] kartan vasemmassa alalaidassa.

”Kollaanjoen [2] alueelle ryhmitetty Jalkaväkirykmentti 34 pysäytti vihollisen etenemisen. Tien suunnalla oli asemissa yksi sen pataljoona (II/JR 34) ja rautatien suunnalla toinen (III/JR 34).

Divisioona vahvensi 7.12 Kollaanjoen puolustusta kahdella Jalkaväkirykmentti 35:n pataljoonalla. Niistä III/JR 35 suunnattiin rautatien eteläpuolelle Koivujärven [3] suunnalle Kollaanjoen asemien jatkeeksi.

Vihollinen suuntasi yhä enemmän joukkojaan kiertämään yhä kauempaa Kollaanjoen puolustajien sivustaan. Rautatien eteläpuolella vihollisosasto aloitti 12.12. etenemisen Joutsenlammelta [4] Vesisuon suuntaan [5] Kollaanjoen asemien selustasta lähetettiin Jalkaväkirykmentti 34:n komppania (9./JR34) ja Kevyt Osasto 12:n Polkupyöräkomppania pysäyttämään vihollinen. Seuraavana päivänä Vesisuon itäpuolelle lähetettiin vielä Kollaan puolustusaseman reservinä ollut Jalkaväkirykmentti 35:n pataljoona (II/JR 35). Yksi Jalkaväkirykmentti 36:n pataljoona (I/JR 36) hyökkäsi lännenpää Mustakallion pysäkin [6] alueelta Vesisuon länsipuolelle. Taistelujen päätteeksi vihollisosasto vetäytyi 16.12 tulosuuntaansa.

Vihollisen 13.-14.12. yöllä Kollasjärveä [7] pohjoisesta kiertämään lähtenyt osasto eteni Petäjäjärven [8] pohjoispään alueelle. Sen lyömiseen 17.12. asti kestäneissä taisteluissa osallistui Jalkaväkirykmentti 35 ilman yhtä pataljoonaansa (III/JR 35) sekä osia Kollaanjoella puolustuksessa olleesta Jalkaväkirykmentti 34:n pataljoonasta (II/JR 34). Taistelujen jälkeen I/JR 35 ryhmitettiin Kollaanjoen puolustusaseman jatkoksi Kollasjärven länsipuolelle. II/JR 35 lähetettiin Laatokan tuntumaan Kitilään 13. Divisioonan käyttöön.

Maaliskuun 7. päivänä 1940 vihollinen aloitti suurhyökkäyksen Kollaanjoen asemia vastaan. Sekä tien että rautatien alueilla hyökkäsi kummassakin divisioona. Lisäksi yksi vihollisen divisioona saarrosti kaukaa etelästä ja toinen pohjoisesta. Myöhemmin vihollinen kasvatti hyökkäysvoimaansa vielä yhdellä divisioonalla. Torjuntataistelut Kollaanjoella jatkuivat 13.3. kello 11 alkaneeseen rauhaan saakka.”[xi]

Maaliskuussa ryssillä oli hirmuinen ylivoima Kollaalla

[xii]

Armeijakunnan komentajan tervehdys

”Sotilaat!

Jättäessäni teille, lomautettavat sotilaat, hyvästini, tahdon kiittää teitä siitä työstä, mitä olette tehneet palvellessanne johtamani armeijakunnan riveissä. Nimet sellaiset kuin Kollaanjoki, Uomaa, Pitkäranta, Lemetti-Syskyjärvi, eivät ikinä häivy mielestänne, eivät myöskään nettaistelut Laatokan koillispuolella, joissa moni teistä on ollut mukana. Te olette niin rauhan kuin sodankin päivinä oppineet tuntemaan, mitä merkitsee Karjala, sen vaarat ja kunnaat, joita olette samoilleet. Karjala ja aina ystävälliset karjalaiset ovat lähtemättömästi jääneet mieleenne. Sota on vaatinut teiltä yli-inhimillisiä ponnistuksia, olette saaneet kärsiä vilua ja väsymystä. Olette katsoneet kuolemaa silmästä silmään, mutta te olette kestäneet kuin miehet ja ihaillen on kotiseutunne saanut seurata, mitenkä sotatoimet tämän armeijakunnan alueella vietiin kohti voittoisaa loppua. Me lähdimme lyömättöminä niiltä alueilta, jotka meidän sitten rauhansopimuksessa piti jättää vihollisen haltuun. Sen vuoksi me voimmekin palata kotiseudulle kirkkain otsin: me teimme parhaamme. Sodan uhrit olivat ankaria, moni tuttu ja tuntematon asetoveri kaatui viereltänne, mutta kaatuneen paikalle astui toinen. Me seisoimme kylki kyljessä yksimielisinä ja siksi me olimme niin voimakkaita.

Sotilaat!

Muistakaa siviilitoimissanne, että olette rintamamiehiä, muistakaa aina ja joka paikassa, että meidän myös siviilissä isänmaamme rakennustyössä on rauhan aikana seisottava rinta rinnan yksimielisinä. Älkäämme antako minkään meitä erottaa. Jos näin toimitte, silloin on myöskin maamme tulevaisuus turvattu. Ja siihenhän me jokainen rintamalla ollut pyrimme.

Toivotan teille jokaiselle onnea ja menestystä siviilitoimissanne. Säilyköön teidän jokaisen mielissä aina velvoittavana tämä: rintamamies pitää itsensä aina miehenä.

                  Kenraalimajuri J.W.Hägglund.”[xiii]

Talvisota

Etusivulle