Olli Kivinen Suomen Atlantti-seura ry.:stä
on kirjoittanut pitkän artikkelin NATOsta, nimeltään NATO ilman tunteilua,
referoin/lainaan kyseistä kirjoitusta lyhyesti ja annan lopuksi linkin
kyseiseen artikkeliin.
”Naton
merkitys korostuu myös siinä, että Euroopan unionin (EU) 27
jäsenmaasta
21 on valinnut Naton jäsenyyden turvallisuuspolitiikkansa
kulmakiveksi.
Tämän johdosta Nato ei katoa eurooppalaisesta keskustelusta,
vaikka
monet puolustusliiton vastustajat sitä toivovatkin.
EU:sta
kehittyy yhä tärkeämpi kriisinhallinnan väline etenkin siviilialueilla,
mutta
se ei tuota varsinaista sotilaallista turvallisuutta. Lisäksi
EU:n
Nato-maiden asema korostuu kaikessa yhteistyön suunnittelussa
ja
päätöksenteossa, koska Naton ulkopuolella oleva EU-maa ei
pääse osallistumaan täysivaltaisesti Naton toimintaan.”
”Maamme
keskeinen ongelma on se, ettei nykyinen yhtälö toimi. On
vaikea
kuvitella, että maamme puolustusmäärärahoja kasvatettaisiin
tuntuvasti.
Siten rahaa ei riitä koko maan itselliseen puolustukseen,
kansainväliseen
kriisinhallintaan ja yhä kallistuvien aseiden uusimiseen.”
”Toinen
tärkeä ulottuvuus on Suomen vaikutusvallan maksimoiminen.
Se
tapahtuu parhaiten kaikkien kansainvälisten yhteistyöelinten ytimessä.
Viiden
miljoonan ihmisen maan vaikutusvalta on tietenkin rajallinen
useiden
miljardien ihmisten maailmassa, mutta oikeilla päätöksillä
ja
tehokkaalla toiminnalla on mahdollisuus saavuttaa asema,
joka
on paljon maan kokoon perustuvaa painoarvoa suurempi. Tämä
on
erittäin tärkeä osa maamme turvallisuuden takaamista.”
”Suomen
ulko- ja turvallisuuspolitiikan linja raskaiden sotien jälkeisenä
kuuden
vuosikymmenen kautena on ollut johdonmukainen ja selkeä:
maamme
on koko ajan pyrkinyt kansainvälisen yhteistyön ja yhdentymisen
ytimeen
heti kun siihen on avautunut tilaisuus. Tämä tie
on
palvellut maatamme hyvin ja tuonut mukanaan ennen näkemättömän
vaurauden
ja turvallisuuden. Siksi sen jatkaminen on luonnollinen
valinta.
Peruste
on yksinkertainen. Pienen maan kannalta katsottuna monenkeskinen
yhteistyö
on aina parempi vaihtoehto kuin yksin yrittäminen.
Suomen
pitkän tähtäimen edut ja arvomaailmamme ovat selkeästi
samanlaiset
kuin muiden teollistuneiden ja demokraattisten maiden.”
”Nato
perustuu kaikkien jäsenten tasa-arvoon ja yksimieliseen päätöksentekoon.
Tätä
tasa-arvoa ei pidä liioitella, koska suuret ovat suuria
ja
pienet pieniä kaikissa yhteisöissä. Kaikilla yhteistyöelimillä on epävirallisia
tai
virallisia johtoryhmiä, joissa suuret voivat johdatella tapahtumien
kulkua,
olipa sitten kysymys mistä tahansa inhimillisen
yhteistyön
muodosta. Yhtä lailla väärin on vähätellä pienten asemaa.
Yhteistyöllä
samanmielisten maiden kanssa voi saavuttaa paljon.
Lisäksi
yksimielisyysperiaate merkitsee sitä, ettei minkään maan ole
pakko
mennä mihinkään toimintaan paitsi Naton 5. artiklan yhteisen
puolustuksen
toteuttamiseen. Siihenkään ei ole juridista pakkoa, mutta
poliittisista
syistä on selvää, että kaikkien muiden täytyy rientää
auttamaan,
jos jokin jäsenmaa joutuu hyökkäyksen kohteeksi. 5. artikla
on
niin viitteellinen, että jäsenmaa voi päättää, kuinka se osallistuu
mahdollisiin
toimiin. Liitolle on kuitenkin luotu komentojärjestelmä,
ja
etenkin kylmän sodan aikana jäsenille oli määritelty selkeät sotilaalliset
vastuualueet
ja tehtävät siltä varalta, että liitto joutuu hyökkäyksen
kohteeksi.”
”Naton
operaatioista päätetään yksimielisyydellä liittokunnan korkeimmassa
päätöksentekoelimessä
Pohjois-Atlantin neuvostossa, jossa kaikki
jäsenmaat
ovat tasavertaisesti edustettuina. Kukin jäsenmaa päättää
itsenäisesti
kansallisella tasolla omasta osallistumisestaan operaatioon
sekä
antamansa panoksen luonteesta ja laajuudesta. Jokainen
jäsenmaa
päättää itse osallistumisestaan mahdollisiin Nato-operaatioihin,
eikä
Nato pakota jäsenmaita lähettämään sotilaita paikkoihin,
joihin
niitä ei haluta lähettää. Suomen osalta varusmiehiä ei voi lähettää
lainkaan,
vaan osallistuminen voidaan hoitaa samalla tavalla kuin
nykyisinkin
eli kantahenkilökunnalla ja vapaaehtoisilla. Suomella on
viime
aikoina ollut noin tuhat sotilasta Naton operaatioissa, mikä riittää
hyvin
Suomen kokoisen maan panokseksi.”
”Naton
tärkein sotilaallinen merkitys on ylivoiman olemassaolo. Naton
jäsenmaiden
sotilaallinen voima on omaa luokkaansa muuhun maailmaan
verrattuna.
Riittävän voiman olemassaolo on paras takuu sille,
ettei
voimaa tarvitse käyttää. Tätä voisi hyvinkin pitää Naton yhteistyön
todellisena
ytimenä, jopa paremmin kuin paljon puhuttua 5. artiklaa.
Suomen
kannalta keskeinen kysymys kuuluu, vähentääkö vai lisääkö
liittoutuminen
avun saannin mahdollisuutta. Totta kai lisää, mutta se
ei
vähennä oman puolustuksen kunnossa pitämisen merkitystä.”
”Kukin
jäsenmaa tekee omat ratkaisunsa, eikä Nato velvoita mitään
jäsentään
luopumaan asevelvollisuudesta tai muista omista erikoisolosuhteista
johtuvista
järjestelmistä. Suomen kohdalla tämä tarkoittaisi,
että
suuret reservimme ovat yhtä tärkeät kuin aikaisemminkin koko
valtakunnan
puolustamiseksi. Naton kannalta on olennaisinta, että
kukin
jäsenmaa kykenee antamaan laadullisesti ja määrällisesti kokoonsa
nähden
riittävän panoksen Naton operaatioihin – on toissijaista
päästäänkö
tähän tulokseen ammattilais- vai asevelvollisuusarmeijalla.”
Turvallisuusvajeesta
”Maailmanhistoria
on osoittanut, että
erilaiset
selkkaukset eivät ole loppuneet ikuisiksi ajoiksi, eikä kukaan
pysty
sanomaan, millaiseksi esimerkiksi Venäjän, Ukrainan ja Valko-
Venäjän
kolmio kehittyy vaikkapa vuosikymmenen aikana. Turvallisuusvaje
on
varsin sekava käsite, mutta sen todellisuudesta löytää historiankirjoista
selkeän
opetuksen: pienillä mailla on aina turvallisuusvaje,
koska
itsekkyys kuuluu olennaisena osana suurten valtioiden toimintatapoihin.
Erityisesti
suurilla valtioilla on taipumusta ajaa omaa
etuaan
painostamalla heikompaa taipumaan. Tällöin voidaan käyttää
myös
sotilaallista painostusta.”
”Suomen
viranomaiset ovat laskeneet tarkasti, mitkä olisivat jäseneksi
liittymisen
kustannukset. Ne muodostaisivat vain pienen osan maamme
puolustusmäärärahoista.
Summa
ei ole päätä huimaava, ja useat suomalaispäättäjät – myös sellaiset
jotka
suhtautuvat Naton jäsenyyteen varauksellisesti – ovat todenneet,
ettei
jäsenyyskysymys ole taloudellinen ongelma.
Puolustusministeriön
kulut Nato-jäsenyydestä olisivat vuodessa 40
miljoonaa
euroa. Siitä menee 30 miljoonaa euroa Naton sotilasbudjettiin
ja
investointiohjelmaan ja esikuntahenkilöstön kuluihin 10 miljoonaa
euroa.
Tällöin puhutaan noin 80-100 henkilöstä. Ulkoministeriön
osuus
olisi 5 miljoonaa vuodessa, eli yhteissumma olisi 45 miljoonaa
euroa
vuodessa. Materiaalihankinnat veisivät 25 miljoonaa euroa
vuodessa.
Raha löydettäisiin tarkistamalla ja muuttamalla kansallisia
hankeohjelmia
12 vuoden aikana. Kokonaissumma olisi siten noin 70
miljoonaa
euroa vuodessa, mitä pitää verrata koko puolustusbudjettiin,
joka
on vuoden 2007 tulo- ja menoarviossa 2 225 miljoonaa euroa
vuodessa.
Suomen kustannukset vastaavat suunnilleen samoja
menoja,
joita Naton pohjoismaisilla jäsenillä Norjalla ja Tanskalla on.”
http://www.atlanttiseura.fi/tiedostot/nato_ilman_tunteilua.pdf