Kevyt konekivääri puolustuksessa

Olen suunnitellut ja johtanut Virossa useita taisteluampumaharjoituksia. Kirjoitan tähän jotakin otsikon mukaisesta harjoituksesta, joita olen järjestänyt useita. En tarkoita, että täsmälleen sellaisia pitäisi järjestää Suomessa, mutta toivottavasti tämä artikkeli herättää ajatuksia siitä, millaisia harjoituksia pitäisi järjestää Suomessa.

Lähtökohtana minulla on ollut se, että vihollinenkin tietää konekiväärin olevan tehokas ja vaarallinen ase - niinpä vihollinen pyrkii paikantamaan ja tuhoamaan konekiväärimme mahdollisimman pian.

Meidän taas pitää käyttää konekivääriämme tehokkaasti ja välttää sen (miehistöineen) tuhoutumista.

Tuliasema

Siksi teetin harjoitusalueelle kolme eri tuliasemaa yhtä konekivääriä varten ja yhdyshaudat niiden väliin, jotta tuliaseman vaihtaminen suojassa (ainakin tähystykseltä) on mahdollista.

Tuliasemat olivat noin 10-15 m etäisyydellä toisistaan ja tehty siten, että niistä voi helposti ja nopeasti ampua laajalle sektorille (enemmän kuin ± 50 astetta). Se edellyttää tietenkin ampumista seisten kääntöpisteenä konekiväärin etujalat.

Tämä siksi, ettei voida suinkaan olla varmoja, että itsellä on riittävästi tulivoimaa torjumaan vihollisen hyökkäystä omalla kapealla sektorilla, vaan on voitava tukea puolustusta myös naapureiden alueella.

Maalitaulut

Maalitauluina käytin nousevia vaneritauluja, jotka oli päällystetty ohuella pahvilla. Siten ampujan vaihtuessa oli helppo ja nopea merkata tauluun osumat punaisella huopakynällä, vain luodinreiässä huopakynää pyöräyttämällä. Se on paljon nopeampaa kuin paikkaaminen ja konekivääriharjoituksessa tulee paljon osumia - toiminnan on oltava rationaalista, että yhden päivän aikana mahdollisimman moni ampuja ennättää ampua.

Taulut olivat tavallisen SRA taulun tapaisia - eli ns. ihmisen muotoisia. Kaukana seisovaa ihmistä kuvaavat korkeammat taulut.

Tauluja oli harjoituksissa vähintään 7 kpl eri suunnilla ja etäisyyksillä 50 - 200 m.

Tauluja nostettiin ylös satunnaisesti (ampuja ei voinut tietää mikä nousee seuraavaksi). Taulu oli ylhäällä kerrallaan 2-3 sekuntia.

Pahvi oli nopea vaihtaa ”niittipyssyä” hyväksi käyttäen.

Tulitus

Jos konekiväärillä ampuu pitkiä sarjoja, niin sen sijainti paljastuu nopeasti, ja pian niskaan sataa rautaa epämiellyttävän paljon. Jo pelkästään siitä syystä opetin, että ammutaan lyhyitä 2-3 laukauksen sarjoja aina kun taulu nousee. Pidemmät sarjat oli kielletty kategorisesti.

Sekin on otettava huomioon, että tositilanteessa huollolle tulee turhaa työtä patruunoiden toimituksessa joukoille, jos surutta lasketaan pitkiä sarjoja. Myös konekiväärin piipun kuumeneminen puoltaa lyhyitä sarjoja.

Tuliaseman vaihto

Harjoituskäskyssäni käskin, että yhdestä tuliasemasta saa ampua vain yhden puolikkaan vyön (RPD:llä 50 kpl 7,62*39 patruunaa), ja sitten on vaihdettava tuliasemaa.

Konekivääriampujan apulainen

Konekivääriampujan apulaisena oli rynnäkkökiväärillä aseistettu henkilö, jolla oli lisää varavöitä ja patruunoita (irtonaisina ”sipulisäkissä”).

Ampujan apulainen sijoittui yhdyshautaan noin kaksi metriä ampujasta oikealle. Tämä siksi, etteivät molemmat kuole helposti kerralla ja apulainen näkee automaattisesti milloin vyö loppuu konekivääristä (tyhjä peltivyö putoaa aseesta).

Ampujan apulainen EI saanut käyttää rynnäkkökivääriään samanaikaisesti kun konekivääri tulitti, vaan hän seurasi tilannetta ja samalla latasi käsin tyhjään vyöhön patruunoita.

Harjoituksen kulku

Alkutilanteessa ampuja ja apulainen olivat omilla paikoillaan konekiväärin tuliasemassa ja yhdyshaudassa, molemmilla ladattu ase.

Joku tauluista nousi ylös 2-3 sekunnin ajaksi ja ampuja turautti tauluun 2-3 laukauksen sarjan. Sitten lyhyen tauon jälkeen nousi seuraava taulu, jne. Aluksi harvempaan tahtiin ja harjoituksen edetessä kiihtyvään tahtiin sen mukaa kuin ampuja näytti kykenevän toimimaan - kyseessä on harjoitus, eikä kilpailu. Tarkoitus on oppia ampumaan nopeasti osumia tauluihin, eikä vain kuluttaa määrätty määrä patruunoita.

Jo tässä ensimmäisen vyön aikana ampujan apulainen täytti samalla tyhjää vyötä sipulisäkistä seuraten tilanteen kehittymistä.

Heti kun vyö tyhjeni, niin apulainen alkoi tulittamaan rynnäkkökiväärillään edelleen nousevia tauluja - parilaukauksina, eikä sarjatulella.

Ampuja vaihtoi suojassa konekivääriin uuden vyön ja lähti vaihtamaan tuliasemaa (keräämättä pudonnutta tyhjää vyötä mukaansa).

Kun ampuja sai vaihdettua tuliaseman, niin hän alkoi ampumaan satunnaisesti edelleen nousevia tauluja.

Tämä taas oli merkki ampujan apulaiselle vaihtaa aseeseensa täysi lipas, kerätä kamppeensa (myös tyhjä vyö) ja edetä vastaavasti omalle paikalleen noin 2 m ampujan oikealla puolella. Ampujan apulainen täytti taas vyötä seuraten tilanteen kehitystä.

Samalla tavoin jatkettiin kolmannesta tuliasemasta.

Siten jokainen harjoitukseen osallistunut ampui yhdellä harjoituskierroksella 150 laukausta konekiväärillä ja ehkä noin 50 laukausta rynnäkkökiväärillä.

Kun ammunta loppui, niin ampuja ja ampujan apulainen kävivät JUOSTEN merkkaamassa taulut, jotta seuraava pari pääsee mahdollisimman nopeasti aloittamaan oman osuutensa. Samalla he näkivät miten hyvin olivat osuneet.

Suomessa järjestetään reserviläisille aivan liian vähän taisteluammuntoja ja nekin on tehty vähemmän tilanteenmukaisiksi liian tiukkojen varomääräysten vuoksi. Järjestämällä paljon hyviä harjoituksia rauhan aikana säästettäisiin suomalaista verta seuraavassa sodassa.

Maanpuolustus

Etusivulle

free counter