Kenraali ”Jalmari Verinen” Siilasvuo ei ollut kaksinen sotapäällikkö

Olen todennut aiemmissa artikkeleissani Siilasvuosta mm. seuraavaa:

”Talvisodan historiassa yleensä kiitetään eversti Hjalmar Siilasvuota Suomussalmen ja Raatteen tien voitoista. Minusta Siilasvuo olisi kuitenkin pitänyt haukkua pystyyn Suomussalmen voiton vuoksi.”[i]

”Kehotan lukemaan tarkasti mikä tehtävä Siilasvuon 9.D:lle käskettiin hänen esimiehensä toimesta. Siilasvuon joukkojen piti hyökätä IDÄSTÄ 163.D:n kimppuun samalla kun ryhmä Suden piti samaan aikaan hyökätä pohjoisesta. Tuompon toiminta-ajatus oli siis pistää 163.D ”vasaran ja alasimen väliin”.

9.D tehtäväksi annettiin lyödä Hulkonniemessä olevat venäläisjoukot ja hyökkäyksen olisi pitänyt alkaa 26.12. aamulla. Sitä kuitenkin siirrettiin vuorokaudella.[xiii]

Eli nyt alueella oli suomalaisjoukkoja kohtalaisen mukavasti yhden venäläisdivisioonan lyömiseen ja toisen pidättelemiseen kunnes ensimmäinen on lyöty. Valitettavasti joukot oli kuitenkin jaettu kahden eri komentajan alaisuuteen (Siilasvuo ja Susitaival). Siten Susitaival kävi pohjoisempana omaa sotaansa sen 163.D:n JR 662:ta vastaan ja Siilasvuo loppuja kahta vihollisrykmenttiä (81 ja 759) vastaan Suomussalmella. Ryhmä Suden toiminta-alueen itäpuolella oli pitkä etelä-pohjois-suuntainen Kiantajärvi, joka ei erityisemmin kiinnostanut kumpaakaan herroista komentajista - eikä se tullut myöskään esille Tuompon käskyssä.

Susitaivalta sen Kiantajärven ei niin hirveästi tarvinnutkaan kiinnostaa kunhan eliminoisi JR 662:n. Ryhmä Sudesta ja Susitaipaleesta lisää täällä.

Siilasvuota olisi pitänyt kiinnostaa, sillä hänen tehtävänsä oli nimenomaan lyödä ne Hulkonniemessä pesitsevät rykmentit, eikä päästää niitä karkuun Kiantajärveä pitkin.”[ii]

”9.D komentajana toimi eversti Hjalmar Siilasvuo. Hänen esimiehensä oli Pohjois-Suomen Ryhmän (armeijakunnan esikuntaa vastaava elin) komentaja kenraalimajuri Tuompo. 9.D esikuntapäällikkönä toimi kapteeni Alpo Marttinen (myöhempi eversti ja Mannerheimristin ritari sekä vielä USAn armeijan eversti). Samaan taisteluun osallistuvan naapuriyhtymän Ryhmä Suden komentajana toimi everstiluutnantti Susitaival. -- --

Varovainen Siilasvuo olisi ilman aktiivista Marttista möhlinyt vieläkin enemmän. Marttinen olisi ollut aktiivisempi ottaen myös enemmän riskejä. ”Marttinen oli esimerkiksi 27. joulukuuta Hulkonniemessä tutustumassa tilanteeseen. Hän pyysi puhelimitse Siilasvuolta lupaa käyttää Lassilan pataljoonaa eli Jalkaväkirykmentti 27:n I Pataljoonaa painopistesuunnassa 163. Divisioonaa vastaan. Pyyntönsä hän perusteli tuntemuksellaan, että vihollisen vastarinta oli murtumaisillaan. »Omat joukot saivat lämmintä ruokaa. Kaikki mahdollisuudet olivat olemassa täydentää menestystä.» Toisin kuin Karin pataljoonan tapauksessa Hulkonniemessä kaksi viikkoa aikaisemmin Siilasvuo ei nyt taipunutkaan, koska Lassilan pataljoona oli divisioonan ainoa reservi. Komentaja käski esikuntapäällikkönsä takaisin esikuntaan, jossa tämä yritti uudelleen selostaa tilannetta ja vakuuttaa ratkaisun olevan käsillä. Vastauksenaan Siilasvuo käskikin yllättäen yhdeksän maissa illalla, että joukot oli vedettävä kilometri taaksepäin. Marttinen oli tiukasti eri mieltä, minkä vuoksi hän otti puhelimella yhteyttä majuri Kariin ja Pataljoona Mankosen komentajaan kapteeni Reino Mankoseen. Molemmat komentajat olivat Marttisen kannalla. Sitä paitsi he eivät olisi edes kyenneet toteuttamaan Siilasvuon [typerää - jp] käskyä ilman suuria vaikeuksia. Kolmikko sopi keskenään, että yöllä pidetään saavutetut asemat ja aamulla jatketaan hyökkäystä. Siilasvuo tuli tuntia myöhemmin Marttisen huoneeseen ja kysyi, oliko tämä välittänyt käskyn. Marttisen vastattua kielteisesti Siilasvuo suuttui ja uudisti käskynsä. Marttinen ei omien sanojensa mukaan välittänyt käskyä »toisenkaan kehotuksen jälkeen, koska se oli järjetön». Aamulla 28. joulukuuta 163. Divisioonan joukot alkoivat yllättäen irtautua. Siinä vaiheessa Siilasvuo käski hyökätä voimakkaasti »maalla, merellä ja ilmassa», mutta Marttisen mukaan se ei enää auttanut ja 163. Divisioona pääsi vetäytymään lähes häiriöttä ja esteettömästi.”[xix]

”Joulukuun 28. päivänä aamulla Marttinen pyrki vaikuttamaan komentajaansa ehdottamalla tälle painokkaasti, että Lassilan pataljoona tulisi heittää tuleen sulkemaan saartorengas. Siilasvuo ei antanut lupaa tähän”[xx]. !!!

”Marttinen kertoo esimiehensä [Siilasvuon - jp] olleen liian varovainen ja teoreettisuuteen taipuvainen doktrinääri.”[xxi]”[iii]

Tekisi mieli sanoa, että Siilasvuo toimi Suomea vastaan ja ryssien hyväksi.

Jatkosodassa Siilasvuo toimi Lapissa III Armeijakunnan komentajana

Suomen poliittinen ja sotilaallinen johto oli varma siitä, että Venäjä tulee hyökkäämään taas Suomen kimppuun, yrittämään jälleen valloittamaan koko Suomen. Niinpä Välirauhan aikana Suomi valmistautui kaikin voimin puolustamaan itseään. Talvisodan jälkeen näytti selvältä, että Suomen joukkoja ei riitä merkittävää määrää Lapin puolustukseen.

Onneksi Suomella oli Petsamo nikkelikaivoksineen ja Saksalla oli hyvin suuri tarve saada Petsamosta nikkeliä. Saksa keskitti Pohjois-Norjaan Vuoristoarmeijakunta Norjan, johon kuului kaksi vajaata vuoristodivisioonaa (normaalisti divisioonassa on kolme rykmenttiä, mutta näissä oli vain kaksi). Vuoristoarmeijakunnan ehdottomasti tärkeimmäksi tehtäväksi tuli suojella Suomen Petsamoa ja nikkelikaivoksia Venäjän hyökkäykseltä. Lisäksi Suomen Lappiin suunniteltiin tuotavan vajaa XXXVI Armeijakunta Sallan ja Alakurtin korkeudelle. Alakurtista Venäjän tarkoitus oli hyökätä katkaisemaan Suomi kahtia.

Siten Koko Suomen Lapin puolustus annettiin saksalaisten vastuulle ja Lappiin jäi suomalaisia joukkoja vain Siilasvuon kaksidivisioonainen III Armeijakunta, sekä Petsamossa sijainnut vahvennetun pataljoonan suuruinen Erillinen Osasto Petsamo (Pennanen).

Suomalainen III AK alistettiin operatiivisesti Saksan Norjan Armeijalle, jonka vastuulla oli Lapin puolustus. Kolmannen Armeijakunnan kuudes divisioona (6.D) meni heikon saksalaisen XXXVI AK:n vahvistamiseksi toimimaan lähinnä Venäjän miehittämänä olleen Suomen Alakurtin suuntaan. Jäljelle jäänyt III AK:n divisioona ja vahvennuksia jaettiin kahdeksi tilapäisyhtymäksi Ryhmä J (komentajana yleisesikuntaeverstiluutnantti Jussi Turtola) ja Ryhmä F (komentajana eversti Fagernäs). Ryhmä J toimi Kiestingin suuntaan ja Ryhmä F Uhtuan suuntaan. Näistä Ryhmä F oli selvästi vahvempi niin jalkaväen ja viestijoukkojen kuin erityisesti tykistön suhteen.

[iv]

Huom! Tässäkin ylläolevassa kartassa näytetään harhaanjohtavasti saksalaisessa XXXVI AKssa olevaksi SS-D Nord. Kyseessä ei suinkaan ollut SS-Divisioona, vaan kaksirykmenttinen poliisikoulutuksen saanut taisteluosasto. Sinänsä hyviä miehiä, mutta ilman oikeaa sotilaskoulutusta, puhumattakaan koulutusta ja varustusta korpisotaan. Tarkemmin sen ajankohdan tilanteesta joukkojen suhteen (suomalaiset, saksalaiset, venäläiset), myös lukumäärät, löytyy tästä artikkelista. Suomen joukot oli Ylimääräisissä harjoituksissa ryhmitetty puolustukselliseen ryhmitykseen.

Jatkosodan alku

Venäjä hyökkäsi taas Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan. Kun Venäjä kerran aloitti Jatkosodan, niin Suomen Eduskunta totesi 25.6.1941 yksimielisesti Suomen olevan jälleen sodassa. 26.6.1941 Suomen Tasavallan presidentti Risto Ryti piti erinomaisen radiopuheen, antaen kansalle hyvän tilannekatsauksen.

Moskovan rauhan raja ei tarjonnut hyviä puolustusmahdollisuuksia, joten Suomen kannatti lähteä vastahyökkäykseen saavuttaakseen paremmin, mahdollisimman vähin joukoin, puolustettavissa olevat puolustuslinjat.

III Armeijakunta hyökkää

Siilasvuo jakoi vähäiset joukkonsa hyökkäämään kahdessa erillisessä suunnassa, joten Ryhmä J ja Ryhmä F eivät voineet tukea toisiaan, vaan välissä oli suuri aukko. Tilanne 16.7.1941:

•      Pohjoisemmassa Kiestingin suuntaan hyökkäsi Ryhmä J yhdellä suomalaisella rykmentillä ja yhdellä saksalaisella rykmentillä, näitä vastassa oli viisi rykmenttiä ryssiä.

•      Etelämpänä hyökkäsi Uhtuan suuntaan kaksi suomalaisrykmenttiä (Ryhmä F) vastassaan kaksi rykmenttiä ryssiä.[v]

Olisi voinut luulla, että Ryhmä F pääsee voimasuhteiden vuoksi helpommin eteenpäin, varsinkin kun Ryhmä J:llä oli vain yksi rykmentti suomalaisia korpisotureita ja toinen rykmentti koostui saksalaisista korpisodan oppipojista. Käytännössä Jussi Turtolan johtama ryhmä J pääsi hyvin eteenpäin ja sitä vastoin Ryhmä F jumiutui paikoilleen pitkäksi aikaa.

”Ryhmä J ylitti valtakunnanrajan 1. heinäkuuta klo 2.30, ja jatkoi neljänä osastona 50 kilometrin levyisenä rintamana, eteneminen tapahtui teiden suunnissa erämaiden jäädessä rauhaan.”[vi]

Turtola oli pätevä rintamakomentaja

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Turtola oli pätevä rintamakomentaja, joka ei jäänyt valittamaan, vaan keksi ratkaisuja vaikeuksien voittamiseksi. Se ei tietenkään miellyttänyt byrokraatteja.

Turtola tiesi, että ellei huolto toimi, niin ei etenemisestä tule mitään.

Niinpä samalla kun hänen joukkonsa etenivät, niin rakennettiin ajoneuvokelpoista tietä, jotta huolto toimisi. Tien rakentaminen on kuitenkin hidasta puuhaa, joten piti keksiä keinoja miten edetä nopeammin. Pienet reippaat osastot voivat edetä nopeammin kuin koko rykmentti. Niinpä perustettiin rykmentin esikunnan ja kahden pataljoonan jääkärijoukkueista Osasto Westerlund. Siitä tuli jo Päämajan moitteet: ”huomautetaan, etteivät sotatoimiyhtymät ole oikeutettuja perustamaan uusia vahvistettuun kokoonpanoon kuulumattomia yksikköjä ilman Päämajan järjestelyosaston antamaa lupaa.”[vii]

Eteen rientäneitä joukkoja piti tietysti huoltaa jotenkin, jotta ne kykenisivät edelleen etenemään korvessa. Niinpä Turtola ilmeisesti pyysi aseveljiltä saksalaisilta huoltolentoja – ja sai siitä Siilasvuolta haukut: ”Tässä yhteydessä kiinnitän ryhmän komentajan huomion siihen, että antamiani käskyjä on noudatettava ja niiden noudattamista on valvottava, jotta mm. vältytään tilanteilta, joissa ryhmän täytyy pyytää ulkopuolista apua osiensa huoltamiseksi tai avustamiseksi.”[viii]

Saksalaisista moottoroiduista joukoista harmia korvessa

19.7.1941 Turtolan Ryhmä J:lle alistettiin saksalainen SS-Jalkaväkirykmentti 6 ja muita joukkoja. 20.7.1941 Ryhmä J saavutti Sohjananjoen länsirannan. Vihollinen (242.JR) oli joen takana vahvoissa linnoitetuissa asemissa.

”SS-jalkaväkirykmentillä oli mukanaan noin 1000 autoa ja moottoripyörää. Myöhemmin tavaton ajoneuvomäärä aiheutti vakavia ruuhkia ja tievaurioita.”[ix]

Ryhmä J sai pikkuisen urakan

27.7.1941 III AKn käsky:

”Ryhmä J:n tehtäväksi määrättiin ylimenohyökkäys Sohjananjoella, nopea eteneminen Louheen asti ja Muurmannin rautatien katkaisu. Lisäksi otettiin huomioon Tuoppajärven käyttö selustahyökkäykseen, sivustoilla Lohilahti-Pinkosalmen tie sekä Kiestingistä itään menevä rautatie. tarkoitus oli suunnata syvälle vihollisen selustaan räjäytyspartioita, jotka katkaisevat Louhen-Kiestingin radan vihollisen siirtojen ja kuljetusten vaikeuttamiseksi. Hyökkäyshetkeksi määrättiin 31. heinäkuuta kello 01.00. Siinäpä oli urakkaa lähitulevaisuuteen.”[x] Kas kun Siilasvuo ei saman tien käskenyt alivoimaisin joukoin valtaamaan myös Moskova. Grrr…

Siilasvuosta taas vahinkoa Suomelle ja hyötyä Venäjälle

Jussi Turtola oli tehnyt hyvän suunnitelman Sohjananjoen ylitykseen ja vihollisen saarrostamiseen vesiteitse suoritetuilla pitkillä kuljetuksilla. Oli myös tilattu syksypommittajien tuki tarkkoina kelloaikoina eri pisteisiin, jotta vaikutus olisi mahdollisimman tehokas.

Mutta viime hetkellä Siilasvuo tuli paikalle sotkemaan suunnitelman.

”Armeijakunnan komentaja tuli paikalle hyökkäyksen aattona tarkastamaan valmistelut ja mielialan. Suomalaiset selvisivät puhtain paperein, mutta saksalaisten suhteen kenraali oli epävarma. Tämä johti siihen, että valmista käskyä muutettiin viime tingassa. -- -- Turtolan suunnitelman pilasi Siilasvuon puuttuminen käynnissä olleeseen operaatioon eli vaatimukseen itärannan ensisijaisesta vyöryttämisestä. Tapahtumat saivat Siilasvuosta johtuen uuden käänteen, ja Turtolan saarrostushyökkäys jäi toteutumatta. Lisäksi arvioitiin vihollisen livahtavan tuhoavasta saartorenkaasta, ja arvio osui oikeaan.”[xi] Siilasvuosta johtuen suomalaisille tuli enemmän tappioita ja ryssille vähemmän – taas kerran. Vihollinen päästettiin taas karkuun – aivan kuten Talvisodassa Suomussalmella.

Saksalaiset saivat aikaan lähinnä omia tappioita

Pohjoisimpana Dietlin Vuoristoarmeijakunta pääsi hyvin vaivalloisesti eteenpäin ja jumiutui kokonaan Litsajoelle. Dietl sai jo 17.7. käskyn ryhmittyä puolustukseen.

Sallan suunnalla heikon XXXVI AKn suoritus oli aivan ala-arvoinen, paitsi suomalaisen 6.D:n osalta.

Saksan heikkoa menestystä Pohjoisessa käsitellään lähemmin tässä artikkelissa.

Kiestingin suuntaa piti vahvistaa

Saksan Norjan Armeijan esikuntapäällikkö eversti Buschenhagen näki, että Turtola pääsee eteenpäin ja halusi Kiestingin suuntaan etenevää Ryhmä J:tä vahvennettavan – jotta eteneminen varmistuu, kun muualla oltiin jumissa.

Siilasvuo ei kuitenkaan antanut Turtolalle lisää suomalaisia joukkoja vaan vain saksalaisia ja meni itse sotkemaan Turtolan työtä.

Elokuun alusta tuli Siilasvuolta Turtolalle tietoa:

”AOK:n käskystä ryhdyn toistaiseksi henk.kohtaisesti johtamaan sotatoimia Kiestingin suuntaan. Ev.luutn. Turtola on edelleen Ryhmä J:n komentajana, mutta on kaikki ryhmän ratkaisut ja käskyt alistettava etukäteen ratkaistavakseni. Yhteyksien salliessa siirryn kom.paikkanne läheisyyteen. Siihen mennessä on kaikki tärkeimmät tilanneilmoitukset viipymättä toimitettava tiedoksi Majakkaan.”[xii]

Tätä typerämpää ratkaisua tuskin olisi voinut kukaan tehdä, kuin Siilasvuo teki. Mennä sotkemaan menestyvä hyökkäys. Turtolalle olisi pitänyt antaa Armeijakunnalta reilusti lisää resursseja ja antaa jatkaa menestyksellistä toimintaa vapaasti.

Jopa itse Hitler huomasi asian:

”Itse Hitler puuttui 31. heinäkuuta AOK Norwegenin asioihin ohjeellaan n:o 31. Siinä määrättiin, että AOK Norwegenin tuli siirtää painopisteensä III Armeijakunnan alueelle ja pyrkiä Louheen [Turtolan suunta Kiestingin kautta Louheen - jp]. Naapuriarmeijakuntaan (XXXVI AK) tuli jättää vain sen verran joukkoja kuin puolustus ja harhautus välttämättä edellyttävät.”[xiii]

Sekä kenraali von Falkenhorst (AOK Norwegen), että kenraali Siilasvuo möhlivät perusteellisesti.

von Falkenhorst ei totellut Hitleriä

”Hitler katseli taas tilannekarttaansa ja totesi hyökkäyksen etenevän huonosti Kantalahden suunnalla [XXXVI AKn kaista - jp]. Tämän vuoksi Führer antoi von Falkenhorstille 2. elokuuta käskyn hyökkäyksen pysäyttämiseksi ja voimien keskittämisen toisaalta Muurmanskin, toisaalta Louhen [Ryhmä J - jp] suuntaan. Käskyä tehosti uhkaus: jos Louhen suunnalla ei päästäisi eteenpäin, hän vetäisi saksalaiset sieltä pois ja antaisi ne Karjalan Armeijan johtoon. Vielä samana päivänä AOK Norwegen antoi käskyn, jonka mukaan III Armeijakunnan tuli jatkaa hyökkäystä sekä Uhtuaan [Ryhmä F - jp] että Kiestinkiä kohti [Ryhmä J - jp] sekä kaikin voimin iskeä nopeasti erityisesti Louheen [bold - jp].

Tuekseen Siilasvuo sai uusia osia murjotusta SS-Divisioonan Nordista [ei ollut divisioona, vaan kaksirykmenttinen taisteluosasto - jp]. Kovakorvainen von Falkenhorst ei unohtanut Kantalahden suuntaa. XXXVI Armeijakunta sai käskyn vihollisen sitomisesta ja uuden hyökkäyksen valmistelusta. Ilmeisesti kenraali halusi yrittää uudestaan, jotta voisi kohentaa imagoaan Hitlerin silmissä. Näin hän tuli samalla hajottaneeksi voimat niin, että selkeä painopiste jäi toteutumatta.”[xiv]

Turtolan Ryhmä J valtasi Kiestingin

Turtolan Ryhmä J valtasi Kiestingin 7.8.1941, mutta olisi tarvinnut levänneitä lisäjoukkoja, jotta olisi voinut lepuuttaa kovia taisteluita käyneitä miehiä. Vihollinen keskitti Turtolaa vastaan yhä lisää uusia rykmenttejä – olisi pitänyt iskeä nopeasti ja lujaa, mutta Siilasvuo ei antanut joukkoja, eikä Siilasvuolle annettu XXXVI AKn alaisuudessa olevia suomalaisen 6. Divisioonan joukkoja. Asia alkoi happanemaan käsiin.

Joukot olisivat olleet välttämättä levon tarpeessa

”Joukot olivat edenneet rajalta yli 150 kilometriä taistellen ja teitä rakentaen, Ryhmä J:n tappiot olivat tähän mennessä noin 150 kaatunutta ja 600 haavoittunutta tai sairastunutta sotilasta.

Joukot olivat tässä vaiheessa [kun Kiestinki saatiin valloitettua - jp] ehdottomasti levon tarpeessa. Muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta komppaniat eivät olleet nähneet kuormastojaan sitten Kananaisista lähdön jälkeen eli kahteen viikkoon. Täysin ilman elintarvikkeita sotilaat olivat olleet pari viimeistä päivää. Kaikenlaiset vatsataudit riivasivat. Upseeritappiot olivat myös merkittävät. Paras lääke oli lääkärien mukaan usean päivän lepo. Merkittävä osa hevosajoneuvoista oli saksalaisilla lainassa, koska heidän omat ajoneuvonsa olivat jääneet taakse huonojen teiden vuoksi tukkien samalla muun liikenteen. Operatiiviselta kannalta olisi ollut aihetta vaihtaa Kiestingin valtaajat tuoreisiin joukkoihin, mutta näin ei tapahtunut, koska ei ollut mihin vaihtaa.”[xv]

Olen kauan sitten kirjoittanut artikkelin, jonka mukaan sotilas tarvitsee lepoa. Häntä ei saa ajaa loppuun.

Siilasvuolta jälleen erittäin typerä ratkaisu

”Armeijakunnan komentaja teki [8.8.1941 - jp] yllättävän henkilöratkaisun. Armeijakunnan tykistökomentaja eversti Henrik Schreck määrättiin Ryhmä J:n komentajaksi ja majuri Veikko Pesonius esikuntapäälliköksi. Lisäksi armeijakunnan esikunnasta irrotettiin upseereita esikunnan vahvistamiseksi. Everstiluutnantti Jussi Turtola palasi Jalkaväkirykmentti 53:n komentajaksi, ja epäilemättä tunsi arvonalennusta. Eversti Schreckin komentajuus kesti vain noin viikon ajan. Tulee mieleen, että Turtola olisi hyvinkin kyennyt johtamaan tilapäisviikon. Voidaan myös ajatella, että kenraalimajurin ja everstiluutnantin henkilökemiat eivät kohdanneet. Joka tapauksessa eversti Schreckiä pidettiin huonona valintana, koska hän oli taustaltaan puhdasverinen tykkimies, joka ei ollut koskaan komentanut jalkaväkijoukkoja.”[xvi]

Siilasvuo ja Schreck ajoivat Turtolan kauas eteen ja mottiin

Yleisesikuntaeverstiluutnantti Jussi Turtola oli harrastanut menestyksellisesti etenemistä leveällä rintamalla. Keskellä ei ollut kiirettä, vaan molemmilta sivuilta koukattiin vihollisen sivustoille. Siten päästiin nopeasti ja melko turvallisesti eteenpäin. Vihollisen oli pakko päästää keskustaa eteenpäin tai vihollinen olisi muuten jäänyt mottiin tuhottavaksi.

Nyt väsynyt ja kulunut vajaa Turtolan Jalkaväkirykmentti 53 (pl I/JR 53) pistettiin etenemään Kiestingistä rautatietä pitkin Louhen suuntaan ilman, että sivustoilla olisi ollut suojaavia joukkoja.

”Kuvausten mukaan Turtola lähti liikkeelle kiukuspäissään koko joukkonsa kärkeen ilman kärkivarmistusta. Komentajat ja päälliköt yrittivät seurata perässä arvaten oikein, että «alennus« rykmentin komentajaksi oli kiukun aiheena.”[xvii]

”Kiukkuinen vihollinen ryhtyi vastatoimiin Jalkaväkirykmentti 53:n selustassa. Illalla 11. elokuuta vihollisosasto katkaisi radan, joten Kapustnajaojalta länteen lähtenyt juna joutui palaamaan takaisin. Tilanne oli kriittinen, koska koko rykmentin huolto rakentui radan ja ratavallitien varaan ja edessä ei vielä ollut valmiita varastoja. Hätiköidystä lähdöstä johtuen alkoivat omat ampuma- ja elintarvikkeet huveta huolestuttavalla tavalla.”[xviii]

Siilasvuo ohitti Ryhmä J:n komentajan

Voimakas vihollinen oli pysäyttänyt Turtolan joukon, eteenpäin rautatietä Louhen suuntaan ei päässyt. Vasemmalla oli voimakkaan vihollisen hallussa Kiestingistä Louheen johtava maantie. Oikealla kaukana takana oli oma pikkuinen Tuoppajärven kautta tullut osasto, josta ei ollut mitään iloa. Takaa rautatie, eli huolto oli kokonaan poikki. Ampumatarvikkeita ei saanut ja haavoittuneita ei voinut lähettää hoitoon. Turtolaa vastassa oli uusi voimakas vihollisen 88.D.

”Armeijakunnan komentaja [Siilasvuo - jp] antoi samana päivänä [12.8. - jp] Turtolalle käskyn, että maantien katkaisemiseen on käytettävä kaikki voimat. Vihollista ei saa päästää yhtymään Izban maastossa oleviin päävoimiinsa.”[xix]

Siten Siilasvuo komensi rykmentinkomentajaa ohittaen välissä olevan yhtymänkomentajan. Käskyssä ei ollut mitään järkeä. Kulutettiin vähäisiä resursseja hyödyttömiin hyökkäyksiin, joilla ei saavutettu muuta kuin lisää omia tappioita.

Päämaja määräsi uuden komentajan

”Elokuun 14. päivänä tapahtui ylimmässä johdossa muutoksia. Päämajan määräämä eversti Väinö Palojärvi otti vastaan [Ryhmä J:n - jp] komentajan tehtävät. Samalla Ryhmä J muuttui Divisioona J:ksi. Esikuntapäälliköksi tuli majuri Wolf Halsti. Eversti Schreck palasi entiseen tehtäväänsä, kuten myös majuri Pesonius.”[xx]

Turtola viikkokaupalla motissa ilman kunnollista huoltoa

”Turtolan miesten huoltotilanne oli kurja. Saappaat olivat lopussa, miehillä oli punatautia ja syöpäläisiä. Lisäksi he olivat hyvin likaisia, märkiä ja lopen uupuneita.”[xxi]

[xxii]

Yllä olevassa luonnoksessa on kaksi kpl III pataljoonaa. Oikeanpuoleinen on tietääkseni II pataljoona.

Turtolalta vietiin reservit

”Elokuun 26. päivänä tuli Turtolalle taivaalta ja omalta esimieheltä kylmää vettä niskaan. Rykmentti sai käskyn luovuttaa yhden pataljoonan huoltopolkua pitkin Osasto Könöselle (SissiP 3 ja II/JR 11). Turtola pisti lujasti vastaan, koska hänen reservinsä kutistuisivat olemattomiksi. Yksi pataljoona (I/JR 53) [??? I pataljoona ei ollut motissa - jp] lähti käskyn mukaisesti seuraavana päivänä rautatiemotin kimppuun.”[xxiii]

Ajoiko Siilasvuo Turtolan kuolemaan?

”Divisioona J:n komentaja päätti 29. elokuuta neuvoteltuaan everstiluutnantti Turtolan kanssa siitä, että Jalkaväkirykmentti 53 vetäytyy Kapustnajaojan tasalle. Tämä oli Turtolan viimeinen neuvottelu. Hän kaatui saman päivän iltapäivänä tiedusteluretkellä lähtiessään henkilökohtaisesti johtamaan tiedustelua saattovartion kanssa. Pinkojärven länsipuolella he kohtasivat yllättäen vihollisen taukopaikan, jonka kimppuun hyökättiin. Leirinuotiolle kävi huonosti, kuten myös everstiluutnantti Turtolalle. Pikakiväärin sarja osui vatsaan. -- --

Turtola ylennettiin seuraavana päivänä postuumisti everstiksi ja syyskuussa hänelle myönnettiin 1. luokan Vapaudenristi miekkojen kera.”[xxiv]

Jalmari Verinen

”Turtolan joukoista kaatui tai katosi yli 900 miestä, haavoittuneita oli noin 2200 miestä. Kiestingin mottitaistelu oli raskas sotatoimi, ja kenraali Siilasvuo sai lisänimen Jalmari Verinen”.[xxv]

Hypätään vuoteen 1944 Vuosalmelle

”23.A:n 98.Armeijakunta (kenraaliluutnantti G. Anisimov) aloitti uudelleen hyökkäyksen Äyräpäähän 4.7. kolmen divisioonan voimin (281.D, 381.D ja 177.D, joista viimeksi mainitun osallistumisesta taisteluun on ristiriitaisia tietoja). 2.D joutui luovuttamaan viisi vuorokautta riehuneissa taisteluissa Äyräpään sillanpään, mutta 98.AK menetti niissä hyökkäyksissä hyökkäyskykynsä. JR 7 ja 2.D saivat jo välillä luvan luopua sillanpäästä, mutta sitten Armeijakunnan komentaja Hjalmar Siilasvuo käski kuitenkin pitämään sillanpään. Tätä voidaan pitää suurena virheenä Siilasvuon taholta. Ajanvoitto oli jo saavutettu ja lopputaisteluista aiheutui suuret tappiot, eikä tappioista välttämättä saavutettu vastaavaa hyötyä. Tätä turhaa veksluuta tehtiin 5.-6.7.[ix]”[xxvi]

Maanpuolustus

Etusivulle