Karjalan suojeluskuntajoukot

Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.

Alku

”Karjalassa oli järjestelytyö [joukkojen organisointi - jpu] jo alussa päässyt hyvään vauhtiin, ja sen ennakkoaseman, jonka siellä olevat suojeluskuntajoukot olivat yhtenäisyyteen nähden saavuttaneet jo helmikuun alussa [1918 - jpu] maan muiden osien rinnalla, säilyttivät ne sitten edelleen koko sodan aikana.

Kun yrittää vastata kysymykseen, mistä tämä johtui, niin tulee samaan tulokseen kuin useimmissa muissa samankaltaisissa tapauksissa, että näet moniakin syitä oli ollut yhteisesti siihen vaikuttamassa. Maakunnanpohjoisosissa tapahtunut nopea olojen kehitys salli mielenkiinnon täälläpäin jo alusta alkaen keskittyä Antrean rintamaan aivan toisella tapaa kuin kävi Pohjanmaalla ja Savossa, missä huolenpito pohjoisen ylämaan puhdistamisesta vaikutti kauan voimia hajottavasti. Epäilemättä oli myöskin täällä Vuoksen-vartisilla suhteellisen tiheään asutuilla seuduilla melkoisesti enemmän aineellisia edellytyksiä ja pystyviä työvoimia saatavissa kuin niillä alueilla, joille muut rintamat muodostuivat.

Ratkaiseva merkitys on sillä jatkuvaisuudella päällikkösuhteissa, joka on tälle rintamalle tunnusomaista sodan alusta loppuun saakka. Jo ennen sotaa täydellisesti perehtyneenä suojeluskuntaoloihin (Viipurin suojeluskunnan päällikkönä) sai Karjalan rintaman tuleva esikuntapäällikkö, sittemmin jääkärieverstiluutnantti V. Hägglund alusta pitäen seurata ja johtaa joukkojenjärjestelytyötä, jossa hän hyvin varahin sai tukea jo helmikuun alussa rintamaryhmän päälliköksi nimetyltä Aarne Sihvolta. Epäilemättä tämä kaksoisjohto antoi suurta voimaa ei vain Vuoksen-linjan sillanpää-asemien puolustukselle vaan myöskin sen kanssa läheisessä yhteydessä olevalle joukkojenjärjestelylle. Innokasta, pirteätä ja palavassa isänmaanrakkaudessaan usein häikäilemätöntä ryhmänjohtajaa täydensi oivallisesti hänen levollinen, erinomaisen työkykyinen ja oivallisen taktillisen arvostelukyvyn omaava esikuntapäällikkönsä, joka kaiketi oli niitä jääkärejä, jotka Saksassa olivat hankkineet itselleen perusteellisimman ja monipuolisimman sotilaskoulutuksen. Tälle yhteisjohdolle oli tunnusmerkillistä voimakas järjestämishalu, oivallinen kyky erottaa tärkeät asiat vähemmän tärkeistä ja suoriutua kaikista vaikeuksista, - - ”[i]

Suotuisat olosuhteet

Karjalan rintaman eristetty asema ja suuri strateginen merkitys ehkäisi reservien ottamista muualle. Maakunnan yhtenäinen kansanluonne, jota johtajat käyttivät hyväkseen valistustyössä. Koko Karjala muodosti yhden ainoan suojeluskuntapiirin, se mm. helpotti yhteistyötä kotialueen viranomaisten kanssa.[ii]

Karjalan väestö oli myös tottunut siihen, että itärajan takana oleva Venäjä oli vihollinen.

Valtiohoitaja, kenraali Mannerheim lausui Viipurissa viisaat sanat karjalaisille.

Joukot muodosteltiin pataljooniksi

Karjalassa ei ollut epämääräisiä sen ja sen kylän joukkioita, vaan joukot järjestettiin komppanioiksi ja komppaniat pataljooniksi rintamalla. Ryhmäpäällikkö Sihvo tilasi miehistöä piiripäälliköltä eversti Wärnhjelmiltä ja tämä lähetti Sihvolle miesparvia, jotka sitten harjoitettiin rintamalla tai rintaman takana, sekä jaettiin joukko-osastoihin.[iii]

”Jo tammikuun lopulla muodostetut kolme ensimmäistä pataljoonaa olivat koko helmikuun kuluessa järjestelytyön runkona. Joukkojen yhteisnimenä oli helmikuun 10 p:ään saakka »Savo-Karjalan jalkaväkirykmentti», joka mainittuna päivänä vaihdettiin komeammalta kalskahtavaan »Karjalan armeijakuntaan». Kumpikaan näistä nimityksistä ei saanut ylipäällikön vahvistusta, mutta ryhmän esikunta käytti niitä päiväkäskyissä jms.

Vaikka olikin vaikeata saada sopivia pataljoonanpäälliköitä, lisääntyi kuitenkin vähitellen kiinteys pataljoonissa. Se merkitsi samalla lohkojakoa puolustuslinjalla. - - Paitsi tavallisia jalkaväkikomppanioita, jotka jaettiin kolmeen yleensä kuusiryhmäiseen joukkueeseen, muodostettiin jo aikaisin pataljoonakehyksessä erikoisosastoja, kuten ratsain tai jalkaisin liikkuvia tiedusteluosastoja, konekivääriosastoja ja ns. lentäviä osastoja, joka nimitys oli niillä helpommin liikuteltavilla tai paremmin harjoitetuilla joukoilla, joita etupäässä käytettiin liikkuvina reserviosastoina.”[iv]

Lisää väkeä

”Jo helmikuun lopulla alkoi rintamalle virrata runsaasti väkeä, silloin tulleiden aselähetysten innostamana, ja Savostakin toimitettiin vahvennusjoukkoja. Maaliskuun 1 p:nä muodostettiin sen johdosta IV pataljoona, samalla kun entisten pataljoonien komppanialukua lisättiin. Verrattomasti suurin osa rintamalla siihen saakka olleista joukoista lienee ollut vapaaehtoisia. Maaliskuun alusta lähtien rupesi kuitenkin asevelvollisuus osoittamaan vaikutustaan, ja varsinkin maaliskuun puolivälissä alkoi joukkojen lukumäärä paisua siinä määrin yli äyräittensä, että se uhkasi särkeä silloiset järjestelykehykset.”[v]

[vi]

Perinpohjainen uudelleenjärjestely

”Kun asevelvollisuuden voi nyt odottaa tuovan yhä lisää vahvennusjoukkoja, kävi välttämättömäksi ryhtyä perinpohjaiseen uudestaanjärjestelyyn. - -

Joukkoja järjestettäessä havaittiin tarpeelliseksi käydä jakamaan niitä rykmenttimuodostelmiin, ja samaa rintaman kolmijakoa, joka taktillisessa suhteessa oli jo ennestään olemassa, seurattiin tässäkin. Vaikka henkilövaikeudet haittasivatkin, pakotti suoranainen välttämättömyys koettamaan saavuttaa selvyyttä itse jakamisessa. - -

Pataljoonanpäälliköiksi voitiin useimmissa tapauksessa valita jääkärejä – upseereja tai aliupseereja – jotka olivat ennen komentaneet komppaniaa. Komppanianpäällikkökysymys sitä vastoin aiheutti paljon vaikeuksia. Saatavissa ei ollut riittämään asti jääkärejä eikä Vimpelin- ja Vöyrin koulujen oppilaita, vaan täytyi suuri joukko komppanioita uskoa sotilaallista koulutusta omaamattomien henkilöiden johdettavaksi.”[vii]

Uudelleenjärjestely aloitettiin 12.3.1918.

[viii]