Imperialistisen
Venäjän epäonnistuttua koko Suomen valloituksessa Talvisodan
avulla alkoi Välirauhan
aika, kunnes Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun aloittaen
Suomen ja Venäjän välillä käydyn Jatkosodan,
joka oli erillissota.
”Talvisota 1939-1940 jätti Suomen itsenäiseksi,
mutta hoippumaan kuilun partaalle. Sen talouden, jota sota oli jo järkyttänyt,
oli kestettävä 400 000 siirtolaisen paine Neuvostoliitolle luovutetulta
alueelta. Strategisesti rauhansopimus loi edulliset olosuhteet Neuvostoliiton
uudelle hyökkäykselle. Etelässä raja työntyi luoteeseen, pois Karjalan
kannakselta ja Laatokalta, jossa suomalaisten oli onnistunut tehdä lujinta
vastarintaa. Sallan haltuun saaminen ympäristöineen antoi Neuvostoliitolle ponnahduslaudan
Suomen »vyötärön»
katkaisuun hyökkäyksellä Pohjanlahden perukkaan; rata, joka Suomen oli pakko
rakentaa rauhanehtojen mukaisesti Kemijärveltä Sallaan (Kuolajärvelle) –
kun taas Neuvostoliitto täydensi rataa yhdistämällä sen Kantalahteen
Muurmannin radan varteen –, tulisi helpottamaan joko Neuvostoliiton
sotilaallisia operaatioita tai taloudellista hivuttautumista Pohjois-Suomeen.
Pohjoisessa mahdollistutti Kalastajasaarennon länsiosan haltuun saaminen
Petsamon väylän täydellisen valvonnan, samalla kun Hangon luovuttaminen
Neuvostoliitolle antoi sille etelässä laivastotukikohdan ja lujan
jalansijan mantereella Suomen sydämessä Helsingin länsipuolella.
Saksalaisten
suorittama Norjan
miehitys täydensi Suomen fyysisen
eristämisen ja teki lopun sellaisistakin vaatimattomista länsivaltojen
väliintulon mahdollisuuksista, jotka olivat olemassa Talvisodan aikana, ja myös
Ranskan
luhistuminen toi mukanaan poliittisen eristäytymisen, koska se teki
Saksasta mannermaan hallitsevan suurvallan ja Isosta-Britanniasta Stalinin
suosion kosiskelijan.
Kesäkuussa
1940, liittolaisten kärsiessä tappiot Norjassa ja Ranskassa, Neuvostoliitto
ryhtyi keräilemään osuuttaan sotasaaliista, miehitti Liettuan,
Latvian
ja Eestin
ja alkoi uudelleen painostaa
Suomea.”[i]