Itsenäinen Karjala

Pakkovenäläistämisen ja venäläisten harjoittaman sorron alla Vienan ja Aunuksen karjalaiset ailahtelivat vuoroin toivoen liittymistä Suomeen vuoroin itsenäistä Karjalaa - pääasia, että pääsisi irti ryssän vallasta.

Esitettyään ensimmäisen avunpyynnön Suomeen karjalaiset tekivät jo viikon kuluttua päätöksen itsenäisen Karjalan puolesta.

Itsenäiseksi

Rinnan Suomen kanssa irti Venäjästä, se oli vuoden 1918 alussa karjalaisten innokkaasti kannattama tunnus. Tätä kysymystä käsiteltiin Uhtualla 27.1.1918 karjalaisten suuressa kansalaiskokouksessa. Silloin tehtiin päätös erota Venäjästä ja perustaa riippumaton karjalais-vepsäläinen Karjalan tasavalta.

Venäjän komissaari hallitukselle lähetettiin tieto kokouksen päätöksestä kirjelmällä, jossa lausuttiin: "Vienan, Arkangelin, Aunuksen ja Olonetsin karjalaisista, lappalaisista ja venäläisistä osista on muodostettava oma itsenäinen valtakunta, jonka rajoina tulevat olemaan Venäjää vastaan ne rajat, jotka entisinäkin aikoina ovat rajoina olleet ja että Kuollan niemimaan tuli kuulua tähän valtakuntaan, koska se on muinaisinakin aikoina kuulunut karjalaisille, ja koska siellä vieläkin asuu pääasiallisesti karjalaisheimoisia lappalaisia ja suomalaisia."

Kokouksia pidettiin samaan aikaan muuallakin Karjalassa pohtien tätä koko kansan kohtaloa koskevan, vakavan askeleen ottamista. Huomattava oli Aunuksen karjalaisten semstvovaltuutettujen Poventsassa 11-24.2. pitämä kokous, jossa yksimielisesti asetettiin "Poventsan kihlakunnan toimeenpaneva komitea" tehtävänä järjestää koko Karjalan edustajakokous päättämään karjalaisten valtiollisesta asemasta ja itsenäistymisestä. Kokouksen puheenjohtajaha oli F. V. Netshäinen.

Vienan vapaustaistelun johtomiehistä tänä ajankohtana on mainittava Leo Pankkonen, Iivo Kaukoniemi, Aleksi Varpasaari, Ivan Sergejev, Pekka Jekunen, Jaakko Ivanov ja Petri Denisov.”[i]

Suomen yhteyteen

”Neuvottelujen tuloksena lähetettiin Suomen hallituksen ja armeijan johdon luo lähetystö, joka saapui Vaasaan 3.3.1918. Lähetystöön kuului eri puolilta Karjalaa saapuneita edustajia. Käynnin tuloksena oli, että karjalaiset havaitsivat Suomessa joka taholla suhtauduttavan lämmöllä ja täydellä myötämielisyydellä Karjalan kysymykseen ja tämän heimomaan vapauttamiseen Venäjästä sekä sen liittämiseen Suomeen.

Karjalassa saatiin uutta voimaa toimintaan, ja siten siellä jatkettiin suunnitelmien kehittämistä uuteen suuntaan, kansaa valistettiin omassa suuressa kysymyksessä, lukuisia kansalaiskokouksia pidettiin Aunuksessa ja Vienassa ja uusia miehiä koottiin itsenäisyysliikkeen rintamaan.

Karjalaisen vapausliikkeen keskuspaikaksi muodostuneessa Uhtuan kirkonkylässä 17-19.3.1918 pidetyssä kokouksessa otettiin vihdoin ratkaiseva askel Karjalan heimon sellaisen kansallisen vapausperiaatteen toteuttamista kohti, jolla haluttiin vaikuttaa Karjalan liittämiseksi Suomeen.

Kokouksessa uudistettiin päätös, että Karjalan on irroittauduttava Venäjästä, mutta tämän lisäksi hyväksyttiin periaate Karjalan liittymisestä Suomeen. Päätöslauselman mukaan:

1)     Karjalaa oli hallittava Suomen tasavaltaan liitettynä, taloudellisesti erillisenä osana;

2)     Karjalan maat metsineen ja vesistöineen ja luonnonrikkauksineen oli jätettävä ainaisiksi ajoiksi paikalliselle väestölle kuuluvaksi kansallisomaisuudeksi;

3)     karjalaiset tuli vapauttaa ottamasta osaa Suomessa käynnissä olevaan kansalaissotaan;

4)     taloudellista tukea tuli saada lainan muodossa taloudellisten ja hallinnollisten olojen parantamiseen ja välttämättömien uudistusten toimeenpanemiseen kaikilla elämän aloilla vallitsevan alhaisen olotilan kohottamiseksi mahdollisimman pian tarkoitusta vastaavalle tasolle; ja

5)     yhtäläinen valtiollinen oikeus oli myönnettävä karjalaisille rinnan muiden Suomen tasavallan kansalaisten kanssa.

Karjalaisten toiminnan vakavuutta ja tarmokkuutta tänä ratkaisujen aikana osoittaa se, että Uhtuan kokouksesta lähetettiin heti lähetystö viemään Suomen hallitukselle tehtyjen päätösten mukaisia anomuksia ja asiakirjoja. Samalla sai lähetystö mukaansa 300 Karjalan kansalaisen allekirjoittaman toivomuslausunnon, jossa he ilmaisivat Karjalan kansan sydänjuuriaan myöten kyllästyneen sekasortoon ja kaikenlaiseen anarkiaan ja, tuntien mitä suurinta myötätuntoa Suomea, koko Suomen kansaa ja Suomen laillista hallitusta kohtaan lausuivat toivovansa, että Suomen hallitus nyt heti ottaisi koko Karjalan väestön suojelukseensa ja liittäisi koko maakunnan Suomeen Karjalan ja Suomen edustajien yhdessä laatimilla ehdoilla.”[ii]

Repola ja Porajärvi päättivät liittyä Suomeen. Siitä erikseen.

Jälleen Viteleessä

”Suomalais-karjalaisten joukkojen retkikunnan avulla oli suurin osa Aunusta saatu vallatuksi. Yleistilanne olisi ollut suotuisa Aunuksen vapauttamiselle, mutta tämän teki mahdottomaksi virallisten suomalaisten voimien jääminen pois retkeltä, vaikka niiden oli suunnitelmien mukaan ollut tarkoitus ottaa vallatut alueet suojelukseensa Aunuksen väestön tekemien pyyntöjen mukaisesti. Aunuslaisten kuntain edustajakokouksessa Viteleessä 5-8.6.1919 oli näet Aunuksen lääni julistettu ainaisiksi ajoiksi Venäjästä eronneeksi ja Suomeen liittyneeksi.”[iii]

22.3.1920...

”Ensimmäisessä päätöksessään Uhtuan maakuntapäivät hyväksyivät 22.3. yksimielisesti julkilausuman Karjalan kansan järkähtämättömästä mielipiteestä - vetoamalla kansojen itsemääräämisoikeuteen, sen vanhaan kansalliseen erikoissivistykseen ja maantieteelliseen asemaan - että "Vienan-Karjala tahtoo itse vapaasti hoitaa asiansa sekä irtautua Venäjän valtakunnasta". Myöhemmin ratkaistaisiin kansanäänestyksellä koko Karjalan tuleva valtiollinen asema. Yleisesti uskottiin, että Karjalan kysymys saisi suotuisan ratkaisun rauhallisin diplomaattisin keinoin.

Maakuntapäivät vapauttivat sitten Vienan väliaikaisen toimikunnan, joka oli hoitanut Antti Vierman johdolla hallitustehtäviä, ja asettivat sen tilalle Karjalan väliaikaisen hallituksen. Siihen valittiin puheenjohtajaksi Ruoti Rilippälä ja jäseniksi W. Keynäs, Ruoti Sinikivi, W. Niemelä, E. Simola ja T. Väinölä.

Lukuisissa yhteiskunnallisissa kysymyksissä päätöksiä tehden luotiin maakuntapäivillä taloudellista ja sivistyksellistä elämää varten ohjelma, joka loi perustan omintakeiselle vapaalle karjalais-kansalliselle kehitykselle. Suomesta päätettiin pyytää apuvoimia järjestämään kaikessa suhteessa yhteiskunnan oloja. Elintarvikkeita pyydettiin Suomesta kiireimmiten.

Kun maakuntapäivät olivat 1.4.1920 päättyneet, Vienan­Karjalan ja Suomen kesken syntyi heti ripeää vuorovaikutusta. Lukuisin toimenpitein ryhdyttiin Vienan nousevaa elämää tukemaan. Ymmärtämystä osoitettiin erityisesti karjalaisten toiveisiin ja päätöksiin heidän kansallisen kulttuurinsa omintakeisena kehittämiseksi ja kansallisten pääomiensa, suurten luonnonrikkauksien käyttämisestä suunnattomasti jäljelle jääneiden olojen kohottamiseksi. Suomen heimon sankarilaulujen jäsenen tulevaisuus näytti valoisalta.

Ajaessaan nyt itsenäisyysasiaansa Vienan hallitus jätti huhtikuun lopulla 1920 neuvostohallitukselle kirjelmän, jossa ilmaistiin Karjalan kansan yksimielisesti päättäneen ottaa käsiinsä maansa asiain johdon ja haluavansa muodostaa Karjalasta puolueettoman valtion.”[iv]

85%

Bolsevikit järjestivät Petroskoissa heinäkuussa 1920 yleiskarjalaisen konferenssin, ”jossa Tartossa puuhaavien venäläisten rauhanneuvottelijain tueksi ja avuksi olisi pitänyt saada syntymään päätös, että Karjala haluaisi pysyä Neuvosto-Venäjän yhteydessä. Kävi näet niin, että äänestyksessä 85 % edustajista puolsi Karjalan itsenäisyyttä tai Suomeen liittymistä. Kemissä myöhemmin pidetyssä kokouksessa bolshevikit eivät saavuttaneet sen parempaa tulosta.”[v]

Karjalaiset halusivat riippumattomuutta Venäjästä ja taistelivatkin vapautensa puolesta, mutta valitettavasti virallinen Suomi ei auttanut heitä.



[i] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivut 25-26

[ii] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivut 26-27

[iii] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivu 124

[iv] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivut 136-137

[v] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivu 153

Suomen heimot

Suomen historiaa

Etusivulle