Pakkovenäläistämisen ja venäläisten harjoittaman sorron alla Vienan ja Aunuksen karjalaiset ailahtelivat vuoroin toivoen liittymistä Suomeen vuoroin itsenäistä Karjalaa - pääasia, että pääsisi irti ryssän vallasta.
Esitettyään
ensimmäisen avunpyynnön
Suomeen karjalaiset tekivät jo viikon kuluttua päätöksen itsenäisen
Karjalan puolesta.
”Rinnan
Suomen kanssa irti Venäjästä, se oli vuoden 1918 alussa karjalaisten
innokkaasti kannattama tunnus. Tätä kysymystä käsiteltiin Uhtualla
27.1.1918 karjalaisten suuressa kansalaiskokouksessa. Silloin tehtiin päätös
erota Venäjästä ja perustaa riippumaton karjalais-vepsäläinen Karjalan
tasavalta.
Venäjän komissaari hallitukselle lähetettiin tieto kokouksen päätöksestä
kirjelmällä, jossa lausuttiin: "Vienan, Arkangelin, Aunuksen ja Olonetsin
karjalaisista, lappalaisista ja venäläisistä osista on muodostettava oma
itsenäinen valtakunta, jonka rajoina tulevat olemaan Venäjää vastaan ne
rajat, jotka entisinäkin aikoina ovat rajoina olleet ja että Kuollan niemimaan
tuli kuulua tähän valtakuntaan, koska se on muinaisinakin aikoina kuulunut
karjalaisille, ja koska siellä vieläkin asuu pääasiallisesti
karjalaisheimoisia lappalaisia ja suomalaisia."
Kokouksia pidettiin samaan aikaan muuallakin Karjalassa pohtien tätä
koko kansan kohtaloa koskevan, vakavan askeleen ottamista. Huomattava oli
Aunuksen karjalaisten semstvovaltuutettujen Poventsassa 11-24.2. pitämä
kokous, jossa yksimielisesti asetettiin "Poventsan kihlakunnan
toimeenpaneva komitea" tehtävänä järjestää koko Karjalan
edustajakokous päättämään karjalaisten valtiollisesta asemasta ja itsenäistymisestä.
Kokouksen puheenjohtajaha oli F. V. Netshäinen.
Vienan
vapaustaistelun johtomiehistä tänä ajankohtana on mainittava Leo Pankkonen,
Iivo Kaukoniemi, Aleksi Varpasaari, Ivan Sergejev, Pekka Jekunen, Jaakko Ivanov
ja Petri Denisov.”[i]
”Neuvottelujen
tuloksena lähetettiin Suomen hallituksen ja armeijan johdon luo lähetystö,
joka saapui Vaasaan 3.3.1918. Lähetystöön kuului eri puolilta Karjalaa
saapuneita edustajia. Käynnin tuloksena oli, että karjalaiset havaitsivat
Suomessa joka taholla suhtauduttavan lämmöllä ja täydellä myötämielisyydellä
Karjalan kysymykseen ja tämän heimomaan vapauttamiseen Venäjästä sekä sen
liittämiseen Suomeen.
Karjalassa
saatiin uutta voimaa toimintaan, ja siten siellä jatkettiin suunnitelmien
kehittämistä uuteen suuntaan, kansaa valistettiin omassa suuressa kysymyksessä,
lukuisia kansalaiskokouksia pidettiin Aunuksessa ja Vienassa ja uusia miehiä
koottiin itsenäisyysliikkeen rintamaan.
Karjalaisen vapausliikkeen keskuspaikaksi muodostuneessa Uhtuan kirkonkylässä 17-19.3.1918 pidetyssä kokouksessa otettiin vihdoin ratkaiseva askel Karjalan heimon sellaisen kansallisen vapausperiaatteen toteuttamista kohti, jolla haluttiin vaikuttaa Karjalan liittämiseksi Suomeen.
Kokouksessa
uudistettiin päätös, että Karjalan on irroittauduttava Venäjästä, mutta tämän
lisäksi hyväksyttiin periaate Karjalan liittymisestä Suomeen.
Päätöslauselman mukaan:
1)
Karjalaa
oli hallittava Suomen tasavaltaan liitettynä, taloudellisesti erillisenä
osana;
2)
Karjalan
maat metsineen ja vesistöineen ja luonnonrikkauksineen oli jätettävä
ainaisiksi ajoiksi paikalliselle väestölle kuuluvaksi kansallisomaisuudeksi;
3)
karjalaiset
tuli vapauttaa ottamasta osaa Suomessa käynnissä olevaan kansalaissotaan;
4)
taloudellista
tukea tuli saada lainan muodossa taloudellisten ja hallinnollisten olojen
parantamiseen ja välttämättömien uudistusten toimeenpanemiseen kaikilla elämän
aloilla vallitsevan alhaisen olotilan kohottamiseksi mahdollisimman pian
tarkoitusta vastaavalle tasolle; ja
5)
yhtäläinen
valtiollinen oikeus oli myönnettävä karjalaisille rinnan muiden Suomen
tasavallan kansalaisten kanssa.
Karjalaisten
toiminnan vakavuutta ja tarmokkuutta tänä ratkaisujen aikana osoittaa se, että
Uhtuan kokouksesta lähetettiin heti lähetystö viemään Suomen
hallitukselle tehtyjen päätösten mukaisia anomuksia ja asiakirjoja.
Samalla sai lähetystö mukaansa 300 Karjalan kansalaisen allekirjoittaman
toivomuslausunnon, jossa he ilmaisivat Karjalan kansan sydänjuuriaan myöten
kyllästyneen sekasortoon ja kaikenlaiseen anarkiaan ja, tuntien mitä suurinta
myötätuntoa Suomea, koko Suomen kansaa ja Suomen laillista hallitusta kohtaan lausuivat
toivovansa, että Suomen hallitus nyt heti ottaisi koko Karjalan väestön
suojelukseensa ja liittäisi koko maakunnan Suomeen Karjalan ja Suomen
edustajien yhdessä laatimilla ehdoilla.”[ii]
Repola
ja Porajärvi päättivät
liittyä Suomeen. Siitä erikseen.
”Suomalais-karjalaisten
joukkojen retkikunnan avulla oli suurin osa Aunusta saatu vallatuksi.
Yleistilanne olisi ollut suotuisa Aunuksen vapauttamiselle, mutta tämän teki
mahdottomaksi virallisten suomalaisten voimien jääminen pois retkeltä, vaikka
niiden oli suunnitelmien mukaan ollut tarkoitus ottaa vallatut alueet
suojelukseensa Aunuksen väestön tekemien pyyntöjen mukaisesti. Aunuslaisten
kuntain edustajakokouksessa Viteleessä 5-8.6.1919 oli näet Aunuksen
lääni julistettu ainaisiksi ajoiksi Venäjästä eronneeksi ja Suomeen
liittyneeksi.”[iii]
”Ensimmäisessä
päätöksessään Uhtuan maakuntapäivät hyväksyivät 22.3. yksimielisesti
julkilausuman Karjalan kansan järkähtämättömästä mielipiteestä -
vetoamalla kansojen itsemääräämisoikeuteen,
sen vanhaan kansalliseen erikoissivistykseen ja maantieteelliseen asemaan -
että "Vienan-Karjala tahtoo
itse vapaasti hoitaa asiansa sekä irtautua Venäjän valtakunnasta".
Myöhemmin ratkaistaisiin kansanäänestyksellä koko Karjalan tuleva
valtiollinen asema. Yleisesti uskottiin, että Karjalan kysymys saisi suotuisan
ratkaisun rauhallisin diplomaattisin keinoin.
Maakuntapäivät
vapauttivat sitten Vienan väliaikaisen toimikunnan, joka oli hoitanut Antti
Vierman johdolla hallitustehtäviä, ja asettivat sen tilalle Karjalan väliaikaisen
hallituksen. Siihen valittiin puheenjohtajaksi Ruoti Rilippälä ja jäseniksi
W. Keynäs, Ruoti Sinikivi, W. Niemelä, E. Simola ja T. Väinölä.
Lukuisissa
yhteiskunnallisissa kysymyksissä päätöksiä tehden luotiin maakuntapäivillä
taloudellista ja sivistyksellistä elämää varten ohjelma, joka loi perustan
omintakeiselle vapaalle karjalais-kansalliselle kehitykselle. Suomesta päätettiin
pyytää apuvoimia järjestämään kaikessa suhteessa yhteiskunnan oloja.
Elintarvikkeita pyydettiin Suomesta kiireimmiten.
Kun
maakuntapäivät olivat 1.4.1920 päättyneet, VienanKarjalan ja Suomen kesken
syntyi heti ripeää vuorovaikutusta. Lukuisin toimenpitein ryhdyttiin Vienan
nousevaa elämää tukemaan. Ymmärtämystä osoitettiin erityisesti
karjalaisten toiveisiin ja päätöksiin heidän kansallisen kulttuurinsa omintakeisena
kehittämiseksi ja kansallisten pääomiensa, suurten luonnonrikkauksien käyttämisestä
suunnattomasti jäljelle jääneiden olojen kohottamiseksi. Suomen heimon
sankarilaulujen jäsenen tulevaisuus näytti valoisalta.
Ajaessaan
nyt itsenäisyysasiaansa Vienan hallitus jätti huhtikuun lopulla 1920
neuvostohallitukselle kirjelmän, jossa ilmaistiin Karjalan kansan
yksimielisesti päättäneen ottaa käsiinsä maansa asiain johdon ja haluavansa
muodostaa Karjalasta puolueettoman valtion.”[iv]
Bolsevikit
järjestivät Petroskoissa heinäkuussa 1920 yleiskarjalaisen konferenssin,
”jossa Tartossa puuhaavien venäläisten rauhanneuvottelijain tueksi ja avuksi
olisi pitänyt saada syntymään päätös, että Karjala haluaisi pysyä
Neuvosto-Venäjän yhteydessä. Kävi näet niin, että äänestyksessä 85 %
edustajista puolsi Karjalan itsenäisyyttä tai Suomeen liittymistä. Kemissä
myöhemmin pidetyssä kokouksessa bolshevikit eivät saavuttaneet sen parempaa
tulosta.”[v]
Karjalaiset
halusivat riippumattomuutta Venäjästä ja taistelivatkin vapautensa puolesta,
mutta valitettavasti virallinen Suomi ei auttanut heitä.
[i] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivut 25-26
[ii] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivut 26-27
[iii] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivu 124
[iv] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivut 136-137
[v] Eero Kuussaari, Vapaustaistelujen teillä, 1957, sivu 153