Ikaalisissa ajettiin hyökkääjä pakoon 100318

Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.

Suomen joukot Ikaalisissa n. 10.3.1918

Ikaalisten joukkoja ei oltu kunnolla järjestetty, eikä koulutettu, sillä puuttui upseereita ja alipäällystöä. Turun pataljoona ei suinkaan merkinnyt oikeaa pataljoonaa, joka olisi jaettu oikeisiin komppanioihin. Luutnantti von Gerich oli tullut muutama päivä sitten Turun pataljoonan päälliköksi ja otti 8.3.1918 vanhimpana upseerina kaikki Ikaalisten joukot komentoonsa.[i]

Joukkojen vahvuudet olivat suunnilleen:

-        Turun pataljoona (von Gerich) 270 miestä;

-        Komppania (Kask) 110 miestä;

-        Ikaalisten suojeluskunta 215 miestä;

-        Hiihtokomennuskunta (Lillier) 80 miestä;

-        Kk.-komennuskunta (Erikson) 15 miestä ja Ikaalisten kaikki 2 konekivääriä.[ii]

Karttaluonnos

[iii]

Tiedustelutietoja

”Punaisten joukkojen vahvuudesta yleensä oli vain aivan epämääräisiä tietoja, mutta todennäköisesti oli niitä edellisinä päivinä lisätty. Vastustajien vahvimmat osastot sijaitsivat valtatien vaiheilla. Sen läheisyydessä oli tykistö edellisinä päivinä ollut toiminnassa. Kurkelanniemellä oli vain vähäisiä joukkoja. Lillier oli arvioinut ne 7 p:nä noin 250 mieheksi. Samalla oli todettu, että Vatulan seutu oli vihollisista vapaa.”[iv]

Eversti Svetshnikovin suunnitelman mukaisesti Ikaalisiin piti hyökätä Leinosen johdolla 3000 miestä.[v]

Taistelu

”9 p:nä vihollinen alkoi ankarammin ahdistaa puolustajia, sen tykistö ampui kiivaasti Viljalaa, ja oli aivan ilmeistä, että pian tapahtuisi vakava hyökkäys. Eversti Linder, joka ollessaan paluumatkalla Kauhajoelta sai tästä tiedon, määräsi Enhöringin patterin siirtymään Kankaanpäästä Jämijärvelle, jotta se voisi varhain seuraavana aamuna ottaa osaa taisteluun. Myöskin jälellä oleva osa Ericssonin konekiväärikomppaniasta sai marssia Ikaalisiin.

Koska punaisilla ei juuri näyttänyt olevan alotekykyä, vaan he täällä kuten monissa muissakin paikoissa yrittivät yhä tunkeutua suoraan eteenpäin, vaikka sellainen menettely juuri Ikaalisissa avoimen maaston takia oli erikoisen sopimaton, päätti von Gerich suunnata vastahyökkäyksen maaliskuun 10 p:nä vihollisen ilmeisesti sangen suojatonta vasenta sivustaa vastaan. Hän uskoi rintaman puolustuksen vähemmän hyvin järjestetyille pikkujoukoille sekä konekiväärikomppanialle ja lähetti varhain aamulla Turun pataljoonan, yhtä komppaniaa lukuunottamatta, sekä Lillierin hiihtojoukon Vatulaan, jotta ne sieltä käsin valtaisivat Vattiaisen ja sen jälkeen kävisivät vihollisen Kurkelanryhmän kimppuun. Svinhufvudin komppania Turun pataljoonasta jätettiin reserviksi Kilvakkalaan. Kun Enhörningin patteri sitten saapui perille, sai se asettaa yhden tykin asemaan Viljalaan ja toisen itse kauppalaan.

Taistelu kävi tänä päivänä hyvin kuumaksi, sillä vihollinen jatkoi rintamahyökkäystään lähettäen yhä uusia voimia tuleen. Sen tykistö, jossa arvioitiin olevan kolme tykkiä, koetti turhaan vaimentaa Enhörningin patteria. Jalkaväki ei missään voittanut alaa.

Vastahyökkäysosasto oli klo 8. ap. saapunut Vatulaan ja järjestäytyi täällä siten, että molemmat komppaniat lähetettiin tietä myöten Vattiaisiin päin, samalla kun Lillier maastoa hyväkseen käyttäen eteni täällä syvälle pistävän lahden eteläpäätä kohden. Vattiainen, joka oli vain heikosti miehitetty, vallattiin ilman vaikeuksia, ja sitten kun Lillier oli päässyt määräpaikkaansa katkaisten siten vihollisen suoranaisen yhteyden Sikurin kanssa, jatkettiin hyökkäysliikettä Haapimaata ja Kurkelaa vastaan. Tähän otti osaa myöskin Kosken komppania, joka tähän asti oli puolustanut Viljalan aluetta. Tätä keskitettyä hyökkäystä vastaan ei vihollinen voinut kauan pitää puoliaan. Ilman vakavaa vastarintaa punaiset vetäytyivät Kurkelan niemeltä suuressa epäjärjestyksessä metsien kautta Sikuriin päin.”[vi]

Punaiset pakenivat

”Eversti Linder oli aamupäivällä saapunut taistelupaikalle ja ottanut käsiinsä joukkojen suoranaisen johdon. Kun nyt ilmoitukset tästä menestyksestä saapuivat, päätti hän laajentaa sitä vielä niin, että oikea sivusta työnnettiin nopeasti Sikuria kohti. Turun pataljoonan esikuntaan kuuluva johtaja Engblom lähetettiin Haapimaahan ottamaan käsiinsä hyökkäävän siiven johdon tarkoituksella jatkaa heti matkaa Sikuriin ja hyökätä sieltä niiden joukkojen selkään, jotka olivat Sarkkilassa. Tämäkin liike, joka – ottamatta huomioon vihollisen mahdollista vastarintaa – joukkojen puutteelliseen järjestymiseen, eksyttäviin teihin ja yön pimeyteen katsoen varmastikin tarjosi suuria vaikeuksia, suoritettiin kuitenkin onnellisesti.

Klo 5 ip. lähti Engblom liikkeelle ja saapui taisteltuaan vihollisen jälkijoukkojen kanssa jo klo 9 illalla Sikuriin. Kylästä olivat viholliset poistuneet, ja joukot sijoitettiin punaisten äsken jättämiin majapaikkoihin, missä lihakeitto ja perunat valmiina vartosivat syöjiään. Tilanne oli kuitenkin hyvin sekava ja yllätyksiä saattoi sattua. Taistelut jatkuivat vielä pohjoisessa ja vihollisosastoja oli kaikkialla ympärillä. Koitti levoton yö, vähän unta ja paljon pyssyjen pauketta. Engblom pyysi apuväkeä, mutta osaston päällikkö ei voinut pyyntöä täyttää, koska reservejä ei laisinkaan ollut. Sen sijaan käskettiin Engblomin päivän koettaessa jatkaa hyökkäystä Sarkkilaa vastaan.

Mutta ratkaisu oli jo tapahtunut. Kun Engblomin joukot aamulla, Lillierin hiihtomiehet etunenässä, tunkeutuivat pohjoiseen, kohtasivat ne hajanaisten jälkijoukkojen puolelta vain heikkoa vastarintaa. Suuret määrät sinne tänne viskeltyjä aseita, ammuksia ja vaatekappaleita todistivat selvästi, että hurja pakokauhu oli yöllä vallannut punaisten joukot.

Noin kilometrin päässä Sikurista pohjoiseen oli tykki muutamien miesten vartioimana. Sen valtasi Lillier yksinään. Kauempana pohjoisessa tavattiin hyljättyjä ajoneuvojaa täynnä ammuksia ja muonaa. Koko punaisten joukko oli paennut.”[vii]