Eroaminen yhdistymistä varten

Täydennetty 2.1.2008 Juhani Putkinen

Leninin mielestä: ”»Irtautumisoikeus on paras ja ainoa poliittinen keino idioottimaista pikkuvaltiosysteemiä ja kansallista eristäytymistä vastaan -- Eroaminen ei suinkaan ole meidän ohjelmamme. Me emme lainkaan kannata eroamista.»”[i]

Huomattakoon myös jo alkuperäinen venäläistämisaikomus.

”Leninin kansallisuuspolitiikan ytimen Stalin katsoi sisältyvän nerokkaaseen paradoksiin »eroamisesta yhdistymistä varten». »Kansallisten kulttuurien on annettava kehittyä ja päästä täyteen laajuuteensa, tuoda esiin kaikki mahdollisuutensa, jotta sosialismin voitettua koko maailmassa voitaisiin luoda edellytykset niiden sulautumiselle yhdeksi yhteiseksi kulttuuriksi, jolla on yksi yhteinen kieli.»”[ii]

Suomen piti Leninin mielestä antaa erota, koska hänen mielestään Suomessa kansan enemmistö oli sosialismin kannalla. Lenin halusi tukea Venäjän kommunistiselle diktatuurille Suomesta.[iii]

Stalinille eroaminen oli vain työkalu. Sitä piti kannattaa tai vastustaa sen mukaan kuin proletariaatin vallankumouksen edut vaativat.[iv]

”Irtautumisoikeus” koski vain tapauksia, joissa irtautuminen tapahtui kommarien johdolla yhdistymiseksi Venäjään.[v] Siten kun porvarillinen Ukraina julistautui itsenäiseksi, niin Venäjä alkoi heti taistelemaan sitä vastaan - kuin myös Suomessa.

Leninin kansallisuusohjelma taas ei tähdännyt, kuten olemme nähneet, suinkaan pienten, itsenäisten ja kaikkein vähiten porvarillisten kansallisvaltioiden muodostamiseen - vaan vähemmistökansallisuuksien myötätunnon hankkimiseen irtautumisoikeutta hyväksi käyttäen bolsevikkien puolelle.”[vi]

Itsenäisyyden tunnustaminen oli vain välikappale vallankumouksen helpottamiseksi. Suomalaiset demarit Leninin mukaan: ”ovat pettureita kun eivät tahdo tehdä vallankumousta, vaikka se on heidän velvollisuutensa.”[vii]

”[Venäjän ulkoministeri - jp] Trotski -- lähetti Suomen sosiaalidemokraattiselle puolueelle kategorisen sähkeen 15 000 miehen keskittämisestä viipymättä Helsingin ympäristöön ja vallan ottamisesta työväestön käsiin.”[viii]

Niinpä tarvittiin voittoisa Vapaussota Venäjää vastaan, että Suomesta saattoi tulla todella itsenäinen ja riippumaton valtio - eikä Venäjän federaation osavaltio.

Maaliskuun lopussa 1918 Stalin mainitsi esimerkkeinä Venäjän federaatioon muodostettavista osavaltioista Puolan, Ukrainan, Suomen, Krimin ja Kaukasian. Stalin toimi Leninin ohjeita seuraten.[ix]  

Itsenäisyyden tunnustamisesta

Venäjä "tunnusti" Suomen itsenäisyyden koska siitä oli hyötyä sille itselleen. Kommunistihallinnon oli siihen mennessä tunnustanut vain Saksa. Suomi tavallaan tunnusti kommunistihallinnon, kun pyysi siltä itsenäisyyden tunnustamista. Suomi oli ensimmäinen Venäjästä irtautuvista valtioista. Vuoden 1918 loppuun mennessä 10 valtiota oli itsenäistynyt Venäjästä, mutta pääsääntöisesti Venäjä ei tunnustanut niitä.[x]  

"On selvästi nähtävissä, että bolshevikit eivät pitäneet itsenäisyyden tunnustamista Suomen peruuttamattomaan eroon Venäjästä johtavana tapahtumana. Suomi sai eron palatakseen myöhemmin - yhteiskuntajärjestyksen muututtua - sosialististen valtioiden yhteiseen perheeseen."[xi]  

Tavoitteena Neuvosto-Suomi

Suomi voitti Vapaussodan Venäjää vastaan vuonna 1918. Samalla Suomi kukisti Suomen vapailla vaaleilla valittua eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan Venäjän aseistamat ja Venäjän yllytyksestä kapinaan nousseet punikit.

Suomen kommunistinen puolue SKP perustettiin Moskovassa vuonna 1918. "SKP:n toinen puoluekokous syksyllä 1919 julisti puolueen ulkopoliittisena tavoitteena olevan, että Suomi vallankumouksen jälkeen tulisi liittymään »Venäjän ja muitten, syntyväin proletaaristen Neuvostotasavaltain yhteyteen». Selväksi tavoitteeksi asetettiin siis Neuvosto-Suomi."[xii]

Vapaussota

Etusivulle


[i] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 54

[ii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 55

[iii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 56-57

[iv] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 64-65

[v] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 157-158

[vi] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 191

[vii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 192-193

[viii] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivu 200

[ix] Tuomo Polvinen, Venäjän vallankumous ja Suomi, Osa I, 1967, sivut 242-243

[x] Jorma Kallenautio, Suomi katsoi eteensä, 1985, sivu 21

[xi] Jorma Kallenautio, Suomi katsoi eteensä, 1985, sivu 27

[xii] Jorma Kallenautio, Suomi katsoi eteensä, 1985, sivu 76

Vapaussota

Etusivulle

free counter