Internetfoorumeilla esitetään kaikenlaisia väitteitä siitä, mitä Hitler kirjoitti Mein Kampfissaan. Usein väittäjä ei ole edes lukenut kyseistä pitkäveteistä teosta, vaan väittää sitä, mitä joku toinen on anonyymisti väittänyt - eli puppua.
Kun
itse olen lukenut kirjan ja tehnyt siitä joitakin lainauksia, kuten, että
Hitlerin mielestä nimenomaan Ranska oli Saksan verivihollinen ja Hitler oli
valmis liittoutumaan mieluiten Englannin kanssa, mutta myös Venäjän kanssa
(kuten tapahtuikin) JA silti väitetään, ettei Hitler ole mitään sellaista
kirjoittanut, niin tehdäänpä tähän joitakin lainauksia. Ei siksi, että
kannattaisin rikollista ihmisyyttä vastaan Hitleriä (tai kansallissosialistista
työväenpuoluetta), vaan siksi, että kannatan historiallista totuutta.
”Saksan
kansan leppymätön verivihollinen on ja semmoisena pysyy Ranska.”[i]
”Juuri
sen vuoksi, ettei päästäisi Ranskan valtaa paisumaan liian suureksi,
Englannin ainoa mahdollinen oman toiminnan muoto oli pysytellä mukana sen
rosvoushalussa.
Tosiasiassa
Englannilta jäi sen oma sodanpäämäärä saavuttamatta. Ei saatukaan estettyä
erästä Euroopan valtiota [Saksa - jp] kohoamasta yli Euroopan mannermaavaltajärjestelmän
voimasuhteiden, vaan tätä päinvastoin autettiin mitä suurimmassa määrin
[Ranska kohosi - jp].
Saksa
oli sotilasvaltiona v. 1914 puristuksissa kahden maan välissä, joista toisella
oli yhtä suuri ja toisella vielä suurempi valta ja mahti kuin sillä itsellään.
Lisäksi tuli vielä Englannin ylivoimainen merienvaltius. Ranska ja Venäjä
yksin jo pystyivät ehkäisemään Saksan suuruuden liiallista kasvua ja tekemään
sille vastarintaa. Saksan valtakunnan tavattoman epäedullista
sotilasmaantieteellistä asemaa saattoi vielä lisäksi pitää
varmuuskertoimena tuon maan liiallista vallan lisääntymistä vastaan.
Varsinkin rannikkoalue oli sotilaalliselta kannalta epäsuotuisa taistelussa
Englantia vastaan, se oli pieni ja ahdas, sen sijaan maarintama suunnattoman
laaja ja avoin.
Ranskan
nykyinen [kirjoitettu 1920-luvulla, kirja päättyy vuoteen 1926 - jp] asema on
aivan toisenlainen: se on sotilaallisesti ensimmäinen valta, vailla vakavasti
otettavaa kilpailijaa mantereella, sen rajat etelässä Espanjaa ja Italiaa
vastaan melkein kuin suojatut; Saksaa vastaan sen turvaa meidän isänmaamme
voimattomuus; rannikko muodostaa pitkän rintaman Britannian valtakunnan
elinhermojen edessä. Eivät ainoastaan Englannin elinkeskukset ole kiitollisia
lentokoneiden ja kaukotykkipattereiden maaleja, vaan myös Britannian kaupan
liikennejänteet ovat alttiina sukellusveneiden vaikutuksille. Sukellusvenesota,
joka nojautuisi pitkään Atlantin rannikkoon kuin yhtä pitkiin Ranskan
Euroopan- ja Afrikan-puoleisiin Välimeren-reuna-alueisiin, johtaisi tuhoisiin
vaikutuksiin.
Siten
oli Saksan valtakehitystä vastaan käydyn taistelun hedelmänä poliittisessa
suhteessa Ranskan yliherruuden syntyminen Euroopan mantereelle.
Sotilaallinen tulos: Ranskan vahvistuminen ensimmäiseksi maavallaksi ja
Pohjois-Amerikan Yhdysvaltojen tunnustaminen tasaväkiseksi merivallaksi.
Talouspoliittisesti: mitä suurimpien brittiläisten etupiirien luovuttaminen
entisille liittolaisille.
Samoin
kuin Englannin perinteiset poliittiset tarkoitusperät tähtäävät tiettyyn
Euroopan balkanisoimiseen ja tarvitsevat sitä, aivan samoin Ranskan
tarkoitusperät tähtäävät Saksan balkanisoimiseen.
Englannin
toivomuksena on ja pysyy estää ainoaakaan mannermaavaltaa liiallisesti
kohoamasta maailmanpoliittiseen merkitykseen, siis tietyn tasapainon säilyttäminen
Euroopan valtioiden keskinäisissä voimasuhteissa; sillä se käsitetään
Britannian maailmanyliherruuden edellytykseksi.
Ranskan
toivomuksena on ja semmoisena pysyy yhtenäisen Saksan vallan syntymisen ehkäiseminen,
ilman yhtenäistä johtoa olevien, voimiltaan tasaväkisten saksalaisten
pikkuvaltioiden järjestelmän voimassapito ja samalla Reinin vasemman rannan
miehitys sen yliherruusaseman luomiseksi ja turvaamiseksi Euroopassa.
Ranskan
diplomatian viimeksi mainittu päämäärä on ikuisesti ristiriidassa brittiläisen
valtiotaidon perimmäisten pyrkimysten kanssa. [Hitler yrittää herättää
Englannissa Ranskan vastaisuutta ja halua liittoutua Saksan kanssa - jp]
¤
Joka
edellä esitetystä näkökohdasta käsin lähtee tarkastelemaan Saksan nykyisiä
liittomahdollisuuksia, sen täytyy päätyä siihen vakaumukseen, että
viimeiseksi toteutettavissa olevaksi suhteeksi jää ainoastaan lähentyminen
Englantiin. Niin hirveät kuin Englannin sotapolitiikan seuraukset Saksalle
olivatkin ja ovat, ei kuitenkaan saa ummistaa silmiään siltä käsitykseltä,
että Englannin edut eivät nyt enää vaadi Saksan tuhoa, jopa että Englannin
politiikan täytyy päinvastoin vuosi vuodelta ruveta ehkäisemään Ranskan
suunnatonta yliherruudentavoittelua. Mutta liittopolitiikkaa ei harjoiteta
entisten ikävyyksien näkökulmasta, vaan siihen vaikuttavat hedelmöittävästi
menneisyyden kokemusten antamat opetukset. --
Joka
siis luulee voitavan perustaa vieraiden kansojen kanssa solmittavia liittoja sikäläisten
johtajien valtiomiesten Saksan-myönteisen mielialan varaan, on joko aasi tai
valheellinen ihminen. Kansojen kohtaloiden toisiinsa kytkemisen edellytys ei
koskaan perustu molemminpuoliseen kunnioitukseen, saati mieltymykseen, vaan
siihen että se todennäköisesti on tarkoituksenmukaista kummallekin
sopimuspuolelle. --
Käytännöllistä
hyötyä voi siis tällä hetkellä olla ainoastaan vastauksesta seuraaviin
kysymyksiin: minkä valtioiden elinedut eivät vaadi sitä, että saksalainen
Keski-Eurooppa pyyhkäistään täydelleen pois ja Ranskan talous- ja
sotilasvalta pääsee ehdottomaan, vallitsevaan yliherruusasemaan? Niin. mitkä
valtiot omien olemassaolonedellytystensä ja tähänastisen perinteisen
poliittisen johtonsa perusteella käsittävät semmoisen kehityksen oman
tulevaisuutensa uhaksi?
Sillä
eräästä asiasta täytyy vihdoinkin päästä täysin selville: Saksan
kansan leppymätön verivihollinen on ja semmoisena pysyy Ranska. Aivan
yhdentekevää, ketkä Ranskassa ovat ennen olleet vallassa tai ovat tästälähtien,
Bourbonit vai jakobiinit, bonapartistit vai porvarilliset demokraatit,
klerikaaliset tasavaltalaiset vai punaiset bolshevikit: heidän ulkopoliittisen
toimintansa lopullisena päämääränä pysyy aina yrittää anastaa
Reinin-raja valtaansa ja varmistaa tämä joki hajoittamalla ja tuhoamalla
Saksa.
Englanti
ei toivo semmoista Saksaa, joka on maailmanvalta, mutta Ranska ei toivo ensinkään
sellaista valtaa, jonka nimi on Saksa: sentään varsin olennainen ero!
Mutta emme nyt taistele maailmanvallanasemasta, vaan meidän on kamppailtava
oman isänmaamme olemassaolon puolesta, kansamme yhteyden puolesta ja jokapäiväisestä
leivästä lapsillemme.”[ii]
”Meidän
liittolaisemme on nykyisin jokainen valta, joka meidän laillamme tuntee Ranskan
vallanhimon Euroopan mantereella sietämättömäksi. Ei mikään tie, joka
johtaa semmoisen vallan luo, saa tuntua meistä liian raskaalta, eikä mistään
luopuminen tuntua mahdottomalta luvata, jos vain lopputulos tarjoaa
mahdollisuudenkaan meidän julmimman vihamiehemme [Ranskan - jp]
kukistamiseen.”[iii]
”Niin
kauan kuin Saksan ja Ranskan välistä iänikuista ristiriitaa jatkuu yksinomaan
Saksan puolustautumisen muodossa Ranskan hyökkäyksiä vastaan, siihen ei saada
ikinä ratkaisua, mutta Saksa kyllä menettää vuosisadasta toiseen aseman
toisensa perästä. Seurattakoonpa Saksan kielirajan siirtymistä
kahdenneltatoista vuosisadalta tähän päivään asti, niin tuskinpa enää
perustetaan mitään sellaisen asennoitumisen ja kehityksen varaan, joka meille
jo tähän mennessä on aiheuttanut niin paljon vahinkoa.
Vasta
sitten, kun Saksassa on opittu täysin ymmärtämään, ettei Saksan kansan elämisentahtoa
enää käy typistäminen pelkäksi passiiviseksi puolustukseksi ja torjunnaksi,
vaan voimat kootaan aktiiviseen välienselvittelyyn Ranskan kanssa ja heittäydytään
lopulliseen ratkaisutaisteluun,
jossa Saksan puolella on kaikkein suurimmat lopulliset tarkoitusperät: vasta
sitten me kykenemme saattamaan ikuisen ja itsessään perin hedelmättömän
meidän ja Ranskan välisen taistelun päätökseen;”[iv]
Kun
”opponenttini” kiistävät, että Saksan päävihollinen oli Hitlerin
mielestä (Mein Kampfissa) Ranska ja väittävät siellä aiotun valloittaa koko
Venäjä, niin joudun huomauttamaan edellä lainatun osoittavan Hitlerin
todella pitäneen Ranskaa päävihollisena, jota vastaan piti heittäytyä
lopulliseen ratkaisutaisteluun. Mitään vastaavaa en ole huomannut Venäjän
osalta.
Kirjoitukset
ovat tietysti vain kirjoituksia ja teot ovat tekoja.
Teoista
huomattakoon, että Venäjä ja Saksa liittoutuivat
keskenään ja hyökkäsivät
liittolaisina Puolaan, jakaen Puolan keskenään. Saksa olisi halunnut jäljelle
jäävän 15 miljoonan asukkaan tynkä-Puolan, mutta Venäjä halusi hävittää
Puolan kokonaan maailmankartalta.[v]
Saksa myöntyi tähän liittolaisensa Venäjän tahtoon. Venäjä ja Saksa pitivät
yhteisen voitonparaatin ja voitonjuhlan Puolan kukistumisen kunniaksi.
Venäjä
kuitenkin petti
liittolaistaan Saksaa - saadakseen aikaan haluamansa
Toisen
Maailmansodan, jossa Englanti ja Ranska, sekä Saksa heikentäisivät
toisiaan, että Venäjän olisi helpompi valloittaa koko Eurooppa (aluksi). Kun
Venäjä sitten vastoin Venäjän ja Saksan välistä sopimusta miehitti
Romanian Bessarabian ja Pohjois-Bukovinan - joka oli selvä uhka Saksalle - niin
Berliinissä viimein soivat hälytyskellot
tämän liittolaisen, Venäjän, suhteen.
[i] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivu 299
[ii] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivut 296-299
[iii] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivut 356-357
[iv] Adolf Hitler, Taisteluni, toinen osa, 1942, sivu 366
[v] Eddy Bauer, Toinen Maailmansota, Osa 1, 1973, sivu 108