Anteeksiantamattomia virheitä

Saksa teki Toisessa Maailmansodassa lukuisia anteeksiantamattomia virheitä, joista tässä artikkelissa käsitellään vain muutamia - mutta sellaisia, joista kannattaa ottaa opikseen.

Todettakoon ensin lyhyesti, että yleisesti ottaen Saksan maavoimien joukoilla oli takanaan hyvä koulutus ja myös niiden motivaatio oli korkea - joten niillä joukoilla oli edellytyksiä selviytyä taisteluista määrältään ylivoimaisia venäläisjoukkoja vastaan, vaikka Venäjällä oli hyvin suuri määrällinen ylivoima hyökkäysvaunuissa, lentokoneissa ja kenttätykistössä. Venäjällä oli myös Saksan ja Venäjän välisen sodan alussa laadullinen ylivoima hyökkäysvaunuissa.

Saksa kuitenkin potki itseään nilkkaan ja kampitti itseään idioottimaisin virhein.

Ei halunnut lisää liittolaisia

Venäjä oli miehittänyt Viron, Latvian ja Liettuan samalla kun Venäjän liittolainen Saksa kävi lännessä Venäjän haluamaa sotaa Englantia ja Ranskaa vastaan.

Saksa auttoi mm. Viroa vapautumaan Venäjän miehityksestä vuonna 1941 - virolaiset taistelivat saksalaisten aseveljinä puhdistaen Viron puna-armeijan rikollisista miehitysjoukoista.

Saksa teki typerän virheen kun ei saman tien antanut Viron, Latvian ja Liettuan palauttaa täyttä itsenäisyyttään. Saksa olisi saanut näistä Baltian maista hyviä liittolaisia itselleen - monta divisioonaa erinomaisia joukkoja taistelemaan imperialistista Venäjää vastaan. Vaan ei - Saksa alkoi puolestaan miehittämään Baltian maita, joten se ei saanut balteista itselleen apua niin paljon kuin olisi oikein menettelemällä saanut. Nytkin balteista toki perustettiin vapaaehtoisjoukkoja taistelemaan Venäjää vastaan, mutta potentiaali oli oleellisesti suurempi - kuten nähtiin sitten vuonna 1944 kun Venäjä hyökkäsi uudelleen Viroon.

Myös Ukraina olisi ollut Saksalle hyvä liittolainen Venäjää vastaan - ukrainalaiset ottivat Saksan joukot vapauttajina vastaan - juhlien. Vaan ...

Panssarikenraali Heinz Guderian kertoo: ”Kuvaavaa väestön suhtautumiselle oli, että eräässä taistelualueella olevassa kylässä naiset saapuivat luokseni kantaen puisilla lautasilla leipää, voita ja munia, eivätkä he luopuneet asiastaan, ennen kuin olin suostunut nauttimaan heidän antimiaan. Valitettavasti tätä väestön myötämielistä suhtautumista kesti vain niin kauan kuin hyväntahtoinen sotilashallinto piti siitä huolta. Niin sanotut »valtakunnankomissaarit» osasivat lyhyessä ajassa tuhota kaikki sympatiat saksalaisia kohtaan.”[i]

”Von Prienin kertomukset saksalaisen siviilihallinnon menettelytavoista olivat erittäin epämiellyttäviä tosiasioita paljastavia. Saksalaisten metodit, eritoten valtakunnankomissaari Kochin käyttämät, olivat muuttaneet ukrainalaiset ystävistä vihollisiksi.”[ii]

SS-joukot

Oli virhe perustaa erikseen Waffen-SS-joukot tavallisten Saksan Maavoimien joukkojen (Wehrmacht). Molemmat olivat maavoimien rintamajoukkoja tuplaorganisaatiosta oli pelkkää haittaa. Maavoimat pitäisi olla maavoimia yhtenäisen johdon alla yhdessä valtiossa.

Toisaalta Waffen-SS-joukot olivat hyvin varustettuja ja koulutettuja hyvän taisteluhengen omaavia taistelujoukkoja - joita ei pidä sekoittaa mihinkään keskitysleirejä vartioineisiin sotarikollisiin.

Ilmavoimien divisioonat

Vieläkin idioottimaisempaa oli perustaa kolmannet maavoimat erillisten Ilmavoimien kenttädivisioonien muodossa. Saksan ilmavoimien komentaja Herman Göring oli alun alkaen ottanut ilmavoimiin liikaa henkilökuntaa - tietenkin valikoiden parhaita päältä. Kun sitten Saksalla alkoi olla puutetta maavoimien miehistä mm. tappioiden vuoksi, niin sen sijaan, että ilmavoimien ylimääräisillä miehillä olisi koulutuksen jälkeen täydennetty vajaita maavoimien rintamajoukkoja, joilla jo oli taistelukokemusta, niin nyt perustettiin uusia ilmavoimien joukkoja, joille ei ollut pätevää upseeristoa - eikä tietenkään voinut olla taistelukokemusta. Kun näitä uusia divisioonia sitten heitettiin taisteluun itärintamalle, niin niiden tappiot olivat hirvittäviä johdon epäpätevyyden ja kokemattomuuden vuoksi - samaan aikaan kuin rintamakokemusta omaavat joukot olivat kutistuneet surkean heikoiksi. Käytettynä täydennyksiin samat miehet olisivat kokeneessa johdossa kärsineet paljon vähäisempiä tappiota ja samalla kokeneiden joukkojen taisteluarvo olisi noussut merkittävästi.

Marsalkka Manstein esitti Hitlerille: ”oli ratkaisevan tärkeää, että jalkaväkirykmenttien rivit täydennettäisiin ajoissa. Jos täydennys tulisi - kuten Venäjän sotaretken alusta lähtien oli tapahtunut - lähes aina myöhässä, jolloin siis rykmenttien täytyi lähteä kamppailuun täysin riittämättömin taisteluvahvuuksin, niin silloin olisi väistämättä seurauksena se, että joukkojen voimat kuluisivat nopeasti loppuun. Olimme saaneet tietää, että Hitler oli antanut ilmavoimille käskyn perustaa  22 ilmavoimien kenttädivisioonaa. Ne voitaisiin muodostaa ilmavoimista irrotetuista 170 000 miehestä. -- Joka tapauksessa tosiasia oli se, että ilmavoimat pystyi irrottamaan noin 170 000 miestä ja olisi voinut tehdä sen jo aikaisemminkin.”[iii]

”Jos ne olisi syksyllä 1941 voitu ohjata maavoimien divisioonien täydennykseksi, jolloin yhtymät olisivat säilyttäneet täyden taisteluvahvuutensa, niin silloin Saksan armeija olisi luultavasti pääosin välttynyt talven 1941-42 kriiseiltä. Mutta näiden erinomaisten sotilaiden käyttäminen ilmavoimien divisioonien perustamiseen oli pelkkää hulluutta.”[iv]

Lopulta Hitler myönsi marsalkka Mansteinille, että niiden ilmavoimien kenttädivisioonien perustaminen oli erehdys.[v]

Uusia divisioonia

Saksan ylin johto (Hitler) perusti sodan kuluessa aina vain uusia ja uusia divisioonia sen sijaan, että olisi pitänyt jo perustetut divisioonat määrävahvuisena sekä henkilöstön, että materiaalin suhteen. Samat haittatekijät kuin ilmavoimien divisioonien suhteen.

”Hitler käski perustaa yhä uusia divisioonia. -- [Olemassa olevat divisioonat - jp] kuihtuivat tappioiden vuoksi lähes olemattomiin. Vastaperustettujen divisioonien miestappiot olivat taistelukokemuksen puutteesta johtuen kerta kaikkiaan aivan liian suuret.”[vi]

Kannattaa huomata, että Suomi teki Talvisodassa saman virheen - perustettiin uusia ”posliinidivisioonia” sen sijaan, että olisi täydennetty kuluneita divisioonia.

Ei painopistettä

Itärintaman sodankäynnissä ei muodostettu selviä painopisteitä, joissa olisi oltu riittävän voimakkaita ratkaisevaan menestykseen - ei, vaan päinvastoin hajotettiin voimavarat niin, että kaikkialta puuttui se ”viimeinen pataljoona” menestyksen saavuttamiseksi.

Jo heti Barbarossan alussa Saksan hyökkäyskiilat hajaantuivat kauaksi toisistaan, niin etteivät ne tukeneet toisiaan. Ei ollut yhtä selvää päämäärää - esimerkiksi valloittaa Moskova.

Sama idioottimaisuus jatkui koko sodan ajan - jos haluaa olla vahva kaikkialla, ei ole vahva missään.

Esimerkiksi vuonna 1942 Saksalla oli vielä mahdollisuus saavuttaa ratkaiseva voitto Venäjästä vaikka Saksa oli tehnyt vuonna 1941 suuria anteeksiantamattomia virheitä. Vaan ei, sama peli jatkui edelleen.

Saksalla oli krooninen polttoainepula koko sodan ajan. Siksi olisi ollut elintärkeää valloittaa Kaukasuksen öljyalueet. Kun Saksan 11. Armeija oli valloittanut Sevastopolin, niin sen olisi pitänyt jatkaa Kertsin salmen ylitse Kaukasuksen suuntaan, jolloin menestys siellä olisi ollut taattu. Mutta Hitler luopui tästä jo suunnitellusta operaatiosta ja hajotti 11.A:n lähettäen osan siitä itärintaman äärilaidalta toiselle äärilaidalle yrittämään Pietarin valloitusta - joten voimat eivät riittäneet kumpaankaan. 11.A:n komentajana toimi Saksan paras strategi marsalkka Erich von Manstein: ”oli epäilemättä virhe, että ylin johto, sen jälkeen kun Sevastopol oli kukistunut, irrotti  11. armeijan itärintaman eteläsiiveltä käyttääkseen sitä Leningradin luona ja rintaman aukkojen paikkaamiseen. Sevastopolin kukistumisen jälkeen 11. armeija olisi pitänyt suunnata - kuten alun perin suunniteltiin - Kertšin salmen ylitse Kubaniin pysäyttämään armeijaryhmä A:n  edessä Donin alajuoksulta Kaukasukselle vetäytyvät vihollisvoimat.”[vii]

”Koko Krim oli nyt [4.7.1942 - jp] saksalaisten hallussa. 11. armeija oli - operatiivisesti vielä ajoissa - vapautunut käytettäväksi Saksan itärintaman suurhyökkäyksen eteläsiivellä.”[viii]

”Sillä aikaa kun 11. armeijan divisioonat toipuivat Krimillä takana olevien taisteluiden rasituksista ja minä lomailin Romaniassa, esikunnat valmistelivat Kertšin salmen ylitystä. Valmistelun piti muodostaa johdanto armeijan mukaantulolle jo sillä välin käynnistyneeseen Saksan eteläsiiven suurhyökkäykseen. -- Valitettavasti tämä työ osoittautui jälleen kerran paperin tuhlaukseksi. Hitler, joka kuten aina yritti saavuttaa liian monta tavoitetta samaan aikaan ja yliarvioi hyökkäyksemme alkumenestyksen, luopui alkuperäisestä suunnitelmastaan, jonka mukaan myös 11. armeija olisi osallistunut tähän offensiiviin.”[ix]

”Ollessani pohjoisessa Führerin Vinnitsan päämajassa neuvottelemassa uusista tehtävistä keskustelin tästä kysymyksestä yksityiskohtaisesti yleisesikunnan päällikön kenraalieversti Halderin kanssa. Halder ilmoitti selvästi, että Hitlerin ajatus pyrkiä etelän hyökkäyksen rinnalla Leningradin valtaukseen, ei vastannut hänen käsitystään.”[x]

”Saksahan yritti kesällä 1942 ratkaisua itärintaman eteläsiivellä. Tämän ratkaisun aikaansaamiseksi ei voitu olla liian vahvoja.”[xi]

Vuonna 1941 olisi ollut tilaisuus vallata Pietari, mutta silloin tilaisuutta ei käytetty hyväksi. Oli kyseenalaista oliko vuonna 1942 järkevää yrittää hyökätä Pietariin.[xii]

”Jos päästät kerran tilaisuuden käsistäsi, se ei koskaan enää palaa.”[xiii]

Hitler ei ymmärtänyt, että saavuttaakseen menestystä on oltava vahva - heikennettävä muualla.[xiv]

Johtamistapa

Saksan armeijassa oli perinteisesti ollut vahvuutena se, että annettiin tehtävä - alainen päätti sen miten tehtävä suoritetaan.

Hitler sen sijaan antoi yksityiskohtaisia ohjeita pikkuasioissa, mutta ei pitkän tähtäimen operatiivisia ohjeita.[xv]

Hitler myös viivytteli päätöksiä - luvan antamista - liian pitkään, jolloin oli jo myöhäistä saavuttaa hyviä tuloksia. Kuin myös antoi joukkoja aina liian vähän ja liian myöhään. Tämä näkyi erinomaisesti taistelussa Stalingradista. Mansteinille olisi ollut mahdollista irrottaa joukkoja tehokasta avustushyökkäystä varten - vaan sitä ei tehty.[xvi] Sama myöhemmin operaatio Zitadellen yhteydessä. Manstein oli saavuttanut ennen kelirikkoa loistavan voiton Harkovassa ja olisi halunnut lyödä Kurskin mutkassa olleen vihollisen (ja vihollisen reservit) ennen kuin vihollinen toipuu - eli heti kelirikon päätyttyä[xvii], vaan Hitler siirsi[xviii] ja siirsi[xix] operaatiota kunnes oli myöhäistä. Lopulta kun taistelu oli ratkaisuvaiheessa, niin Hitler keskeytti[xx] taistelun, kun olisi pitänyt jatkaa ja antaa paikalla olevia reservejä[xxi] käyttöön.

Kaikkien sotanäyttämöiden johdon olisi pitänyt olla yhden pätevän upseerin käsissä - ja vielä erikseen koko itärintaman johto toisen pätevän upseerin käsissä - vaan kaikkea johti korpraali Hitler.[xxii]

Manstein Hitlerille: ”Minun täytyy palata jo kaksi kertaa aikaisemmin hänelle tekemääni ehdotukseen. Hän tarvitsee sodan kokonaisjohtoa varten yhden, mutta todella vastuunalaisen yleisesikunnan päällikön, jonka neuvoihin pelkästään hänen täytyy sitten nojautua, kun kyse on sotilaallisesta johtamisesta. Sellaisen järjestelyn seurauksena on välttämätöntä nimittää itärintamalle - niin kuin on Italiassa ja lännessäkin - oma komentaja, jolla täytyy kokonaissodankäynnin puitteissa olla täysi itsenäisyys. -- Hitler selitti, että vain hän, jolla on käsissään kaikki valtakunnan voimavarat, voi johtaa sotaa tehokkaasti. Vain hän voi ratkaista, mitä voimia tietylle sotanäyttämölle asetetaan käytettäväksi ja kuinka siellä täytyy toimia. -- Mitä tulee oman komentajan nimittämisestä koko itäiselle sotanäyttämölle, niin Hitler lausui minun jo kerran aikaisemmin mainitsemani mielipiteen, että kenelläkään toisella ei ole samaa arvovaltaa kuin hänellä. »Sotamarsalkat eivät tottele edes minua! Uskotteko, että he tottelisivat paremmin esimerkiksi Teitä? Minä voin hätätilassa erottaa heidät, kenelläkään muulla ei olisi siihen tarvittavaa arvovaltaa», Hitler karjui minulle. Vastaukseni, että minun antamiani käskyjä toteltaisiin, Hitler kuunteli tekemättä lisähuomautuksia ja lopetti keskustelun siihen.”[xxiii]

Olisi pitänyt olla valmis luovuttamaan alueita saavuttaakseen tuloksia, mutta Hitler ei ollut siihen valmis silloinkaan, kun alueluovutus olisi ollut vain väliaikainen ja alueet olisi voitu menestyksellisen operaation avulla valloittaa kohta takaisin - tuottaen viholliselle suuria tappioita.

”Se joka ei ole hätätilassa valmis voimien säästämiseksi tekemään alueluovutuksia, ei myöskään ole ratkaisukohdassa riittävän vahva.”[xxiv]

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle