Hämeen
ryhmä hyökkää Tampereella - ”Verinen kiirastorstai”.
”Sekä päämajassa
että molempien toimivien ryhmien esikunnissa itärintamalla katsottiin
taisteluasema 27 p:n iltana semmoiseksi, ettei ollut pienintäkään epäilystä
siitä, että valkoiset joukot seuraavana aamuna tunkeutuisivat Tampereelle.
Kalevankangasta pidettiin yleisesti kaupungin avaimena, mutta sehän oli
saapuneiden tiedonantojen mukaan pääasiallisesti Wetzerin joukkojen käsissä.
Tämän kautta kävisi eversti Wetzerille mahdolliseksi tykistön tukemana
suunnata hyökkäyksensä suorastaan kaupungin itärajaa vastaan ja Wilkmanin
ryhmä taas voisi nyt, kun hallitsevan harjun taholta uhannut vaara oli
poistettu, uudistaa maaliskuun 26 p:nä torjutun hyökkäyksensä.
Toimittamalla
paikalle reservejä oli ylipäällikkö huolehtinut siitä, että hyökkäys
voitaisiin panna toimeen virkein voimin. Eversti Wilkmanin käytettävissä oli
jo 27 p:n iltana jääkärirykmentti keräytyneenä Iidesjärven
kaakkoispuolella olevalle alueelle. 28 p:n vastaisena yönä kuljetettiin
Ruotsalainen prikaati Kangasalta Vehmaisiin ja asetettiin Wetzerin alaiseksi. Päämajassa
ajateltiin, että näiden molempien joukko-osastojen tehtävänä tulisi olemaan
toimia etujoukkona nyt tunkeuduttaessa itse kaupunkiin ja murtaa vastarinta
taloissa ja barrikadeilla.
Tässä kohden oltiin
samaa mieltä molempien ryhmien esikunnissa, joiden välille nyt oli saatu
yhteys.
Eversti Wilkmanin
tarkoitus oli antaa 2. jääkärirykmentin edetä Iidesjärven pohjoispuolitse
seuraten Hämeen ryhmän vasenta sivustaa ja sen päästyä sairaalan kohdalle
suorittaa ankara sivustahyökkäys niitä vihollisvoimia vastaan, jotka olivat
asettuneet asemaan linjalle sairaala-Ratinanniemi. Tämä hyökkäys, niin
luultiin saisi aikaan sen, että muut joukot voisivat suorittaa rintamahyökkäyksen
yli Hatanpäätä ympäröivän avoimen maaston.
Yhdenmukaisesti tämän
suunnitelman kanssa, josta annettiin tieto sekä päämajalle että Wetzerin
ryhmän esikunnalle, oli ohjemääräykset 28 p:ksi laadittu. Pääpiirteissään
ne sisälsivät seuraavaa:
Samalla kuin
rakuunaeskadroona ja yksi komppania Procopén pataljoonasta saivat tehtäväkseen
vartioida Pyhäjärven etelärantaa ja ylläpitää yhteyttä Linderin joukkojen
kanssa, ja samalla kuin Procopén pataljoona – yllämainittua yhtä komppaniaa
lukuunottamatta – jäi reserviksi, tuli jäljellejäävien neljän pataljoonan
(O. Wilkman, Winge, Öberg, Stjernschantz) olla valmiit lähemmän käskyn
saatuaan käydä hyökkäämään sairaalan ja Ratinan välillä olevia
hiekkahautoja kohti. Tykistön tuli, kuten edellisenäkin päivänä, ahdistaa
vihollisen tykistöä, mutta sen ohella myöskin pommittamalla Kalevankangasta
osaltaan avustaa sen kokonaan valloittamista. Jotta tykistön toiminta
saataisiin yhtenäiseksi, oli Wilkmanin ja Wetzerin tykistöpäällikköjen
kesken sovittu yhteistyöstä. 2. jääkärirykmentin tuli klo 9 ap. olla
valmiina aloittamaan Iidesjärven koillispuolella olevasta puronuomasta lähtien
etenemisen Hämeen ryhmän vasemman sivustan takapuolelle.
Myöskin Hämeen ryhmän
esikunnassa rakennettiin 28 p:n hyökkäyssuunnitelmat sille erheelliselle
olettamukselle, että Kalevankangas jo olisi suurimmalta osaltaan ollut omien
joukkojen hallussa.
Tästä todistaa
seuraava klo puoli 2 ap. annettu taistelukäsky:
Hyökkäystä
jatkettaessa huomattakoon:
1. Tykistö
vaihtaa, jos tarpeelliseksi käy, aamunkoitteessa asemiaan ja pommittaa klo 8
ap. lähtien ponnekkaasti vihollisen hallussa olevaa osaa hautausmaasta ja
kasarmialueesta, jonka tultua valloitetuksi tuli kohdistetaan edettäessä
kaupunkia kohti vastaansattuvia esteitä vastaan, jolloin pataljoonan- ja
patterinpäällikköjen kesken tulee ylläpitää läheistä kosketusta. Itse
kaupunkia valloitettaessa seuraa tykistö jalkaväen perässä murtaakseen
linnoitetuista taloista kohtaavan vastustuksen ja muut esteet.
2. Jalkaväki
aloittaa hyökkäyksen klo 9 ap. noudattamalla edellisissä käskyissä määrättyjä
rajalinjoja Puolimatkankatua ja rautatielle tultua Satakunnankatua. Renvaldin
kolonnan alueen etelärajana on Hämeenkatu-Kauppakatu.
3. Ruotsalaisesta
prikaatista asetetaan kaksi komppaniaa ja yksi konekiväärikomennuskunta
everstiluutnantti Renvaldin käytettäväksi rynnäkköjoukkona. Joukko saapuu
Messukylän kirkolle klo 7,30 ap., johon aikaan kapteeni Frisell ynnä neljä
upseeria ja kolme aliupseeria ilmoittautuvat ev. Renvaldin esikunnassa.
4. Toinen
jääkärirykmentti marssii aluksi Renvaldin kolonnan vasemman sivustan
takana kaupungin kaakkoispuolella olevia linnoitettuja kunnaita kohti.
Eversti Wetzer.
Tämä taistelukäsky
oli täysin kohdistettu kaupunkiin murtautumiseen. Etumaasto katsottiin
vallatuksi.
[Kurkistus
punaisten puolelle, väliotsikko - jpu]
Jotta voisi paremmin
ymmärtää niitä tapauksia, jotka sitten johtuivat molempien ryhmien tahoilla
annettujen taistelumääräysten seuraamisesta, on tarpeen tutustua myöskin
punaisten taholla vallitsevaan asemaan.
Tällöin on tärkeätä
kiinnittää huomiota kahteen tekijään, jotka näyttävät voimakkaasti
vaikuttaneen kaupungissa vallitsevaan mielialaan ja sen kautta myöskin
punaiseen puolustusjohtoon. Toinen niistä oli etelästä odotettavan avun
toivo, jonka oli sytyttänyt se kaupungissa tunnettu tosiasia, että Lempäälässä
paraikaa kävi taistelu. Toinen ja varmastikin merkitykseltään tärkeämpi oli
molempien edellisten päiväin kokemus.
26 p:n ottelujen täytyi
ilmeisesti jättää puolustajiin jokseenkin suotuisa vaikutelma. Näköjään
vaikeasta asemasta oli selviydytty kaikella kunnialla ja lopuksi oli hyökkääjät
viskattu takaisin sekä lännen että etelän taholla. Vähäisen merkitsi tällöin,
että idän puolella oli menetetty hiukkasen maastoa. Itäisellä rintamalla
tosiasiallisesti paraikaa käyvä valkoisten rynnistys ei näy mainittavasti
tehonneen punaiseen johtoon, ja siellä päin kamppailevat puolustusjoukothan
olivat edellisenä iltana saavuttaneet vähän menestystäkin Aitolahden
rannalla sekä ylipäänsä jaksaneet pitää asemansa.
Epäilemättä oltiin
punaisellakin taholla aivan selvillä Kalevankankaan merkityksestä puolustuksen
avainkohtana, ja tunnettua on, että harjun puolustusta illalla ja yön aikaan
yhä vahvistettiin viemällä sinne varsinkin konekiväärejä. Kun sitten aamuyöstä
harjulle ja Uudenkylän tien varrelle sijoitetut valkoiset linjat näyttivät
hellittävän otettaan ja väistyvän taaksepäin, niin tuntuu punaisten
itseluottamus siitä saaneen uutta virikettä. He uskoivat aivan varmasti 28 p:n
aamulla, että heidän asemansa oli valloittamaton. He näyttävät kuitenkin tällöin
kiinnittäneen huomionsa yksinomaan Kalevankankaaseen, missä yön aikaan
valmistettiin useammassa kerroksessa ylenevä uusi puolustuslinja jokseenkin sen
tiilitehtaan tasalle, joka sijaitsee harjun pohjoisessa metsänreunassa. Sinne
ainakin oli sijoitettu melkoisia voimia. Sen sijaan oli puolustuslinja hyvin
heikko Uudenkylän tien varrella ja Aitolahden etelärannalla. Edellisessä
kohdassa, missä vastustustoimi oli sidottu kilpa-ajoradan kaakkoissivulla
olevaan metsäkumpareeseen, ei liene ollut enempää kuin parisensataa miestä
parin konekiväärin kera, ja pellavatehtaan kuivausmaalla tuskin oli niinkään
paljon. Tämän etumaisen puolustuslinjan takana oli kuitenkin toinen taempi,
joka kulki venäläisten kasarmien rintaa myöten sekä Lapinniemen kautta. Tämänpäiväisen
taistelun jälkipuoliskolla näyttää sille kuitenkin asetetun vereksiä
reservijoukkoja.
[Lähempi
tarkastelu, väliotsikko - jpu]
Käydessämme sitten
lähemmin tarkastamaan ja selostamaan hyökkäyssuunnitelmia huomaamme
ensiksikin selvästi, että punaisten vastustuslinjoista omaksuttu väärä käsitys
tuli välttämättä vaikuttamaan turmiokkaasti taistelun menoon.
Ensi sijassa tykistövalmisteluun
nähden. Kun tykkituli aloitettiin klo 8 aikaan, kohdistettiin se pääasiassa
hautausmaata ja venäläisiä kasarmeja vastaan. Vaikka siellä olisi tähän
aikaan ollutkin ampumisen arvoisia maaleja, eivät ne kuitenkaan olisi olleet
pahana esteenä jalkaväen etenemiselle. Mutta myöskin muita seikkoja on
olemassa, jotka kukin osaltaan tekivät tykistöavustuksen tehottomaksi. I.
raskaalta patterilta puuttui yhä edelleen ammuksia, ja muissakin pattereissa
vaikeutti puhelinlaitteiden ja harjautuneen henkilökunnan puute suuresti
tulenjohtoa. Tästä syystä oli ryhmän päällikön päiväkäskyssään
mainitsema läheinen yhteistoiminta tykistön ja asianomaisen jalkaväenpäällikön
välillä jäänyt suureksi osaksi saavuttamatta, jonka vuoksi ei myöskään
ajoissa saatu selvitetyksi ja korjatuksi vihollislinjojen asemasta saatua
erheellistä käsitystä. Lisäksi tuli, että tykistön täällä osakseen
saama tehtävä oli teknillisesti jokseenkin vaikea, koska näet vihollisen
jalkaväki oli sijoittunut itse metsään, minkä vuoksi oli miltei mahdotonta
siihen nähden tehdä mitään havaintoja.
Kaikki nämä
asianhaarat yhdessä saivat sitten aikaan, että kun jalkaväkihyökkäykset pääsivät
alkamaan kohta klo 9 jälkeen, ei niitä oltukaan riittävästi tykkitulella
valmisteltu, ja jalkaväki sai sitten etenemistään jatkaessaankin enimmäkseen
tulla toimeen ilman tarpeellista tykistöavustusta.
Etulinjoilla oli sen
lisäksi aamutunteina tapahtunut erinäisiä muutoksia, jotka tulivat
odottamatta ja varsin epäsuotuisasti vaikuttamaan taistelun alkuun.
Kokon komppania, joka
siitä hetkestä saakka, jolloin se astui Ekströmin pataljoonan tilalle
Kalevankankaalle, oli ollut tuimassa taistelutuntumassa vihollisen kanssa,
kadotti aamulla uljaan päällikkönsä. Johtajatta ei miehistö sitten kyennyt
kauan pitämään puoliansa, vaan alkoi ½8 aikaan aamulla peräytyä kohti
ratavahdin tuvan kohdalla olevaa notkelmaa.
Uudenkylän tien
varrella oli Väinönheimon pataljoona yöllä hoitanut etuvartiopalvelusta metsänvahdin
puustellin kohdalla, kun taas muut joukot – 5. 7. ja 8. vöyriläiskomppania,
Kuleniuksen reservikomppania sekä Tiaisen pataljoona –olivat olleet
sijoitettuna Uuteenkylään, Irjalaan ja Takahuhtiin. Luutnantti Väinönheimo
oli aamuyöstä pyytänyt useampaan kertaan apua tai vapautusta pahasti
rasittuneelle joukolleen, joka kaikkien ponnistelujen ja häviöiden jälkeen
nyt oli aivan hajoamaisillaan. Helpotusta ei sille kuitenkaan kuulunut. Silloin
katsoi päällikkö aamulla olevansa pakotettu luopumaan asemastaan ja vetäytymään
takaisin suodakseen joukolleen levähdyksen tilaisuutta.
Hämeen ryhmän
rintaman tärkeimmillä kohdilla luovuttiin siis siitä maastosta, mikä
edellisenä päivänä oli vallattu, ja kun punaiset nopeasti käyttivät tätä
hyväksensä työntäen eteenpäin linjojansa, muuttui se jo aikaisemminkin väärä
kuva, mikä valkoisten taholla oli saatu asemasta tässä maastossa, juuri
ratkaisevalla hetkellä, jolloin hyökkäyksen oli määrä alkaa, vielä enemmän
vääräksi.”[i]
Putkisen
kommentti
Alkuperäisessä
esityksessä etsittiin aivan oikein syitä MIKSI hyökkäys ei mennyt
suunnitelmien mukaisesti, tai miksi jo suunnitelma oli kelvoton. Ammattiupseerin
pitääkin selvittää virheet, ettei niitä toistettaisi tulevaisuudessa. Siellä
ei etsitty syyllistä, mutta minulla on sekin mahdollisuus. Vastuussa siitä,
että perustiedot olivat virheelliset eikä Väinönheimo saanut apua, on Hämeen
ryhmän päällikkö eversti Wetzer, seuraava hierarkiassa alaspäin
everstiluutnantti Renvald puolestaan Wetzerille.
Palataan
kirjan tekstiin
”Toisen
jääkärirykmentin ja Ruotsalaisen prikaatin ylösmarssi.
Juuri sillä hetkellä,
kun Kokon komppania väistyi metsäasemastaan, alkoi 2. jääkärirykmentti
eteenmarssinsa aiemmin mainitussa notkelmassa. Rykmentti oli lähtiessään
sijoitusalueeltaan Hallilan tienoilta saanut vastaansa harjulta suunnattua
konekivääritulta, joka oli jo aiheuttanut koko paljon mieshukkaa eräässä
sen pataljoonassa. Tämä aivan odottamaton ja suunnitelmissa kokonaan
laskematon ammunta sellaisella alueella, jota rykmentinkomentaja jääkärimajuri
von Bonsdorff oli pitänyt täysin turvallisena, sai tämän suuresti epäilemään
saamansa tilanneselvityksen luotettavuutta. Hän lähetti sen johdosta varuiksi
kohta puronuomaan tultua etuvartioita lännen puolella olevaan metsänreunaan.
Ennen kuin rykmentti vielä oli kokonaisuudessaan ennättänyt
etenemismaaliinsa, voivat nämä etuvartiot tiedottaa, että omat joukot tekivät
harjulta takaperoa, ja samanaikaisesti tiukkeni ammunta edessä olevasta metsästä.
Tällöin lähetti v. Bonsdorff koko 1. komppanian sekä kolme vahvaa
tiedustelupartiota suojaamaan rykmenttiä, palauttamaan yhteyttä niiden omien
joukkojen kanssa, joiden arveltiin vallitsevan etumaastoa, sekä muutenkin
tiedustelemaan maastoa. Näiden toimenpiteiden tuloksena saatiinkin sitten heti
kohta täysi selvyys asemasta: 1. komppania joutui näet oitis taisteluun, ja
aivan lähellä olevan vihollisen ja jääkärirykmentin välillä havaittiin
olevan vain tuiki mitättömiä omia voimia. Nämä aivan odottamattomat uutiset
pakottivat v. Bonsdorffin heti ryhmittämään rykmenttinsä taistelujärjestykseen.
Hän asetti Hanellin ja Savoniuksen pataljoonat (IV ja XII) etulinjaan, jälkimmäisen
oikealle taholle, palautti 1. komppanian sen emäpataljoonaan ja asetti
Zilliacuksen pataljoonan reserviksi takapuolelle keskilinjaan. Tässä asemassa
hän jäi odottamaan tapausten jatkuvaa kehitystä, kallistuen yhä enemmän
siihen ajatukseen, että täällä täytyikin taistelulla valloittaa sama
maasto, jonka saatu tiedotus oli ilmoittanut jo olevan omien joukkojen käsissä.
[Erehdys,
erehdyksen perään, väliotsikko - jpu]
Rykmentti oli itse
asiassa käsittämättömän erehdyksen kautta joutunut kulkemaan Hämeen ryhmän
vasemman sivustan edessä eikä sen takana. Everstiluutnantti Renvald, jonka
vastattavana oli Iidesjärven ja Uudenkylän tien välinen rintama
kokonaisuudessaan ja jonka oli annettujen ohjeiden mukaan tällä
rintamalohkolla alettava hyökkäys klo 9 ap., näyttää täysin väärinkäsittäneen
tilanteen. Hän katsoi jääkärirykmentin etenemisen notkelman kohdalla
merkitsevän vain miesten vaihtoa ja tyytyi sen johdosta vain hyökkäyksen
toimeenpanoon Kalevankankaan ja Uudenkylän tien välisellä alueella. Käytettävissä
olevista 13 komppaniasta pani hän tämän johdosta ainoastaan vasta tulleet
kaksi ruotsalaista taisteluun.
Ruotsalaisen
prikaatin päällikkö, kapteeni Frisell sai
tällöin seuraavan taistelukäskyn:
»
Vihollinen pitää
hallussaan Tampereen etumaastoa. Majuri Malmbergin joukot ovat Uudenkylän-Tampereen
maantien pohjoispuolella päässeet keltaisen tornin [Tällä tarkoitetaan
kilpa-ajoradan tornia. Tiedonanto oli täysin väärä.] kohdalle. Renvaldin
ryhmään kuuluvat joukot ovat miehittäneet Messukylän ja Tampereen välisen
harjun venäläisen kasarmin kohdalle saakka. Virkeät jääkärijoukot ovat
siellä astuneet lopen väsyneen pataljoonan tilalle. Ruotsalaisen prikaatin
tulee oitis lähteä etenemään täyttääkseen näiden molempien ryhmien välille
jääneen aukon. Prikaatinpäällikön tulee oleskella minun esikunnassani sekä
täkäläisten joukkojen välityksellä hankkia valloitettua konekiväärikalustoa
konekiväärikomppanialle.
Everstiluutnantti Renvald.
»
[Voi
veljet - Grrr…, jpu]
Molempain komppaniain
välitön päällikkyys luovutettiin nyt luutnantti Bennich-Björkmanille, joka
sai käskyn ryhmittää ne Uudenkylän-Tampereen tien ja tiiliruukin väliseen
notkoon harjun pohjoispuolelle. Sieltä piti »prikaatin» vasta lähemmän käskyn
saatuaan käydä hyökkäämään ajoradan ja venäläisen kasarmin välistä
maastoa kohti. Erikoisesti teroitettiin, että etenemisen tuli tapahtua
varovaisuutta noudattaen ja tarkkaa taistelutiedustelua ylläpitäen. Konekiväärikomppania,
jonka ensin piti saada aseet, luvattiin lähettää vahvistukseksi kohta kun
voitiin.
Samalla kuin nämä määräykset
annettiin, lähetettiin eräs upseereista 2. jääkärirykmenttiin
tiedustelemaan rykmentinkomentajalta tarkemmin, mitä ruotsalaiselle prikaatille
annettu tehtävä oikeastaan sisälsi. Yhteysupseeri tavoitti majuri v.
Bonsdorffin puronuomassa. Esitettyään tiedotuksensa, jossa ei kuitenkaan
ilmoitettu »Ruotsalaisen prikaatin» todellista vahvuutta – minkä vuoksi jääkärirykmentin
päällikkö sai aihetta uskoa, että hänen oikealla sivustallaan oli muka
kokonainen prikaati valmiina etenemään – kysyi hän majurilta, aikoiko tämä
omalla tahollaan käydä hyökkäämään. Bonsdorff päätti silloin antautua
leikkiin ja vastasi, että hän aikoi aloittaa hyökkäyksensä kohta, kun hän
näki ruotsalaisten etenevän. Tällä tapaa alkoi se rynnistys, josta kieltämättä
tuli sitten vapaussodan samalla kertaa verisin ja kunniakkain aseleikki.
Taistelut
Kalevankankaalla ja harjun pohjoispuolisessa maastossa.
Likipitäen klo 9 ap.
aloitti luutnantti Björkman etenemisen, jonka tarkoituksena alkujaan ainoastaan
oli miehittää se metsikkö, joka on harjunrinteellä sijaitsevan tiiliruukin
itäpuolella. Wickströmin komppania kulki oikealla ja Runebergin komppania
vasemmalla puolella; molemmissa komppanioissa tapahtui eteneminen puoliryhmittäin
pitkin välimatkoin ja aukkopaikoin. Eteneminen sujui rivakasti ja vihollisen häiritsemättä,
ja jo ennen puoli 10 ap. aikoihin alkoivat komppaniat uudelleen kokoontua yllämainitussa
metsikössä.
Kun v. Bonsdorff näki
ruotsalaisten etenevän puronuoman pohjoispuolella olevaa lakeutta pitkin, antoi
hänkin puolestaan hyökkäyskäskyn. Rykmentinkomentaja seurasi itse perässä
maantietä pitkin, ja sinne komennettiin myöskin reservipataljoona. Taistelu
puhkesi sitten samassa siunaamassa ja hyvin raivokkaana. Eteneminen kävi
kuitenkin aluksi sangen rivakasti, etenkin vasemmalla siivellä, mutta
Savoniuksen pataljoona kohtasi omalla tahollaan piankin tiukkaa vastarintaa. Mitä
sitkeimmin puolusti vihollinen jokaista jalanleveyttä maata, ja hyökkääjän
kärsimä mieshukka oli jo alusta pitäen varsin tuntuva. Nuori rykmentti ei
siitä kuitenkaan säikähtänyt, vaan hyökkäystä jatkettiin yhtä painoa,
vaikkakin hitaammin. Askel askeleelta pakotettiin vihollinen perääntymään.
Tällä välin oli
ruotsalaisen prikaatin taholla tilanne kehittynyt aivan odottamattomaan
suuntaan. Koska tämä asiainkäänne kuitenkin riippui olojen kehityksestä
Malmbergin taisteluryhmän taholla, on tarpeen ensin lyhyesti selvittää sitä.
Sittenkuin Väinönheimo
lopen uupuneine pataljoonineen oli tullut pakotetuksi peräytymään Uuteenkylään,
otti hän saamansa määräyksen mukaisesti johtoonsa kaikki siellä olevat
joukot ja järjestäytyi hyökkäämään kilpa-ajoradan pohjoispuoliseen
metsikköön.
Etulinjaan
ryhmitettiin tällöin kaksi Vöyrin komppaniaa sekä Tiaisen pataljoonasta Könnin
komppania tien pohjoispuolelle Uudenkylän kohdalle. Tämä ryhmitys vaati
kuitenkin tuntuvasti aikaa, ja etenemisestä ei toistaiseksi tullut mitään.
Samaan aikaan,
jolloin ruotsalaiset etenivät Uudenkylän lounaispuolitse ja odottivat
tapaavansa omia, Malmbergin taisteluryhmään kuuluvia joukkoja ajoradan
tienoilla, olivat sen vuoksi näiden kauemma eteenpäin työnnetyt osat itse
asiassa vasta Uudenkylän kohdalla.
Kohta tiiliruukin itäpuolella
sijaitsevaan metsikköön tultua lähetti luutnantti Bennich-Björkman oikealla
kulkevasta komppaniasta yhden joukkueen ajoradan itäpuolella olevaa metsikköä
kohti aikaansaamaan yhteyttä Malmbergin vasemman sivustan kanssa, jonka monesti
mainitun tiedotuksen perusteella täytyi oleskella siellä päin. Sen sijaan
luutnantti Karlbergin johtama joukkue yhdyttikin siellä vastassaan vihollisen.
Tämä huomio selvitti nyt viimeinkin Malmbergin läntisen siiven asemaa
koskevan erheellisen käsityksen. Jokseenkin samaan aikaan joutui päävoimakin
taisteluun, kun se tunkeutuessaan tiiliruukin itäpuolella olevaan metsikköön
kohtasi edessään vihollisen partioita. Nämä pakotettiin nopeasti perääntymään,
mutta kohta kun molemmat komppaniat olivat päässeet länsipuolella olevaan
metsänreunaan, saivat ne tulta niinhyvin ajoradan viereisestä metsiköstä
kuin vasemmalla olevalta harjulta, missä taistelu oli tähän aikaan virinnyt
aika kiivaaksi. Tämän kautta selveni myös vasenta siipeä koskeva erheellinen
asematiedotus, ja pataljoonanpäällikkö voi havaita tilanteen äkkiä
muuttuneen aivan toisenlaiseksi kuin oli odotettu. Paljon aikaisemmin, kuin oli
arvattukaan, oli edessä yhdytetty vastustaja, joka harjulta kuuluvasta kiihkeästä
ampumisesta päättäen teki tiukkaa vastarintaa jääkäreillekin kaukana
hautausmaan itäpuolella. Malmbergin joukkojen olinpaikka oli tietymätön.
Pataljoonanpäällikkö
pani nyt koko Wickströmin komppanian painamaan ajoradan metsikköä kohti ja
seurasi itse sen mukana. Toiselle komppaniallensa lähetti hän määräyksen
pysyä toistaiseksi tiiliruukkimetsikön läntisessä reunassa. Runebergin
komppania tunkeutui kuitenkin pian eteenpäin, valtasi tiiliruukun ja joutui
ennen pitkää tuhoisaan otteluun harjua hallitsevan vihollisen kanssa. Sen
kautta joutui tämä komppania välittömästi avustamaan jääkärirykmentin hyökkäystä,
mikä ei vielä ollut edistynyt niin pitkälle, ja se jäi vielä edelleenkin
sidotuksi harjun suuntaan. Molempain komppaniain välinen yhteystuntu ja
pataljoonan yhtenäinen johto kadotettiin tämän kautta tuntikausiksi.
Wickströmin
komppanian onnistui pian murtaa vihollisen vastarinta ajoradan metsikössä ja
valloittaa ennen pitkää pistinhyökkäyksellä sen länsireunalla oleva talo.
Vihollinen lyötiin tuntuvin tappioin takaisin. Mutta kun nyt piti tunkeutua
eteenpäin ja valloittaa myöskin ajorata, lisääntyivät vaikeudet, sillä nyt
sai yksinäinen komppania vastaansa saartotulta. tarmokkaasti edeten ja
tappioitaan säikkymättä onnistui ruotsalaisten kuitenkin ennenpitkää
pureutua kiinni avaraan ajorataan, ja pienempi osa miehitti samanaikaisesti sen
kaakkoislaidassa sijaitsevan tiiliruukin. Kello oli silloin suunnilleen puoli 12
ap. Vieläkään ei oltu päästy yhteyteen Malmbergin joukkojen kanssa. Osaksi
etsiäkseen itse sitä, osaksi saadakseen selvyyttä oikean sivustan etualalla
vallitsevasta asemasta, lähti Bennich-Björkman kahden miehen seuraamana
pohjoiseen maantien poikki eräitä siellä olevia kunnaita kohti. Mutta niitä
lähestyessään sai urhea upseeri vastaansa konekivääritulta aivan lyhyeltä
matkalta ja kaatui yrittäessään valloittaa viholliselta tätä asetta.
[Väinönheimo
etenee, väliotsikko - jpu]
Sillä välin oli myöskin
Väinönheimo päässyt etenemään. Ryhmän esikunnan toimesta oli Malmberg
saanut klo 10,55 ap. tiedon, että Ruotsalainen prikaati paraikaa hyökkäsi
ajorataa vastaan, ja jo sitä ennen oli Uudestakylästä voitu havaita, että
maantien eteläpuolella taistelu alkoi siirtyä eteenpäin. Klo 10 ja 11 välillä
ap. aloitettiin sen johdosta hyökkäys myöskin maantien pohjoispuolella. Se
sujui vihollisen häiritsemättä, mutta aaltoilevan maaston vuoksi hitaasti. Vähää
ennen klo 12 päivällä joutui kuitenkin pitkin maantietä etenevä vasen
sivusta ajorata-alueelle, ja silloin oli päästy kiinteään yhteyteen siellä
olevan Wickströmin komppanian kanssa. Samanaikaisesti kuin Väinönheimo
tunkeutui verkalleen yhä kauemmaksi maantieltä pohjoiseen ja koko ajan
kamppaillen hajanaisten vihollisparvien kanssa pureutui vähitellen kiinni
ajoradan ja keuhkotautisairaalan väliseen metsänreunaan, pyrki Wickström
auttamaan tulellaan Kalevankankaalla olevia valkoisia joukkoja. Voitiin hyvin
seurata, miten taistelu aaltoili edes ja takaisin, ja tuon tuosta sekaantua
itsekin leikkiin.
[Jääkärirykmentti
etenee Kalevankankaalla, väliotsikko - jpu]
Kalevankankaalla oli
taistelu jatkunut heikentymättömän kiivaana. Lukuisien, hyvin sijoitettujen
konekiväärien tukemana piti vihollinen, joka täällä oli pannut parhaat
joukkonsa tuleen, kiukkuisesti puoliansa korkearunkoisessa harvassa honkametsässä.
Vain askel askeleelta pääsivät 2. jääkärirykmentin ampumaketjut etenemään.
Mutta piittaamatta joka silmänräpäys uusia uhreja vaativasta tulesta osoitti
päällystö kaikissa arvoasteissaan loistavaa urheutta ollen tässä kohden
suorastaan esikuvallinen aivan liian lyhyen aikaa kouluutetulle miehistöllensä.
Synnyinmaan tulevaisuus ja jääkärinimen kunnia vaativat kernaasti
luovutetun panoksen jaloa verta.
Puoli 12 aikaan
olivat IV ja XII jääkäripataljoona päässeet hautausmaan itälaitaan,
valloitettuaan väkirynnäköllä ja raskaita tappioita kärsien vihollisen
vahvasti varustetun ensimmäisen puolustuslinjan mäenharjalta. Rykmentin
reservi ei silloin vielä ollut lainkaan ottanut osaa taisteluun. Venäläisen
kasarmin ja hautausmaan tasolla oli vihollinen asettunut uudestaan vastarintaan.
Saadakseen sen murretuksi lähetti rykmentinkomentaja silloin
reservipataljoonaan kuuluvan Sundmanin komppanian tekemään kaartavan hyökkäysliikkeen
vasemmalla sivustalla. Tämä tarmokkaasti suoritettu hyökkäys pakotti
puolustajat irtautumaan hautausmaan itäisestä, metsäisestä puoliskosta ja
antoi samalla aiheen uuteen iskuun oikeallakin sivustalla. Klo 1 aikaan teki
Savoniuksen pataljoona, jota seurasi osia Hanellin joukoista ynnä Runebergin
komppania, väkirynnäkön venäläisiä kasarmeja vastaan. Hurraata huutaen
kiipesivät raisut hyökkääjät rinnettä ylös ja vähän ennen klo 2 ip. oli
avara kasarmialue puhdistettu vihollisista. Pahoja vaurioita kärsien
paiskattiin vihollinen länttä kohti kaupungin suuntaan.
Hautausmaalla tekivät
punaiset sitä vastoin vielä sitkeätä vastarintaa. Hautapatsaat tarjosivat
oivallisen suojan, ja Hanellin pataljoona, jonka pääosa oli tänne
ryhmittynyt, voi vain vähin erin voittaa maastoa, vaikka sen vasenta sivustaa
oli vielä vahvistettu yhdellä reservikomppanialla. Eri osastot olivat nyt
aivan sekaantuneet toisiinsa; upseereista ja alipäällystöstä olivat useimmat
tulleet taistelukyvyttömiksi.
Rykmentinkomentaja,
joka tiesi, että Wilkmanin ryhmän muut joukot olivat valmiit hyökkäämään
ja odottivat vain sitä hetkeä, jolloin rynnistys olisi harjulla edistynyt
sairaalan länsipuolella oleviin hiekkahautoihin saakka, päätti nyt johtaa
ketjunsa siihen suuntaan. Luullen kapteeni Hanellin kaatuneen asetti hän
kapteeni Sundmanin johdettavaksi kaikki rautatien ja maantien välisessä
maastossa olevat joukot ja käski hänen, sittenkuin osastot oli saatu hät’hätää
järjestetyiksi, ensi sijassa valloittamaan sairaalan ja sen eteläpuolella
olevan hiekkahaudan.
Sundmanin joukon
yhtenäisesti johdettu ja voimakkaasti suoritettu hyökkäys, jota Hamiltonin
tykistö tehokkaasti avusti, mursi vihollisen vastustuksen. Yhdellä ainoalla syöksyllä
tunkeutuivat ryntäysjoukot puheenaolevalle linjalle. Tämä voitto lienee
saavutettu klo 3 ja 4 välillä ip.
Asema
sittenkuin linja hippos-rata-sairaala oli saavutettu.
Tähän aikaan oli myöskin
Wetzerin äärimmäisellä oikealla sivustalla hyökkäys saatu käyntiin. Pitkän
viivytyksen jälkeen oli Huhtaantorpan tienoilla oleva Viljasen osasto – 4. ja
9. vöyriläiskomppania – klo 3 aikaan vastaanottanut 6. komppanian avukseen.
Viljanen pani joukkonsa silloin oitis etenemään aikoen uudestaan hyökätä
pellavatehtaan kuivausmaalla olevan vihollisaseman kimppuun, jonka hän
tiedustelun kautta tiesi olevan edelleen miehitetyn. Noin klo 4 korvilla oli
sitten tämä taisteluryhmä, jonka etumaista linjaa (4. ja 9. komppaniaa) johti
luutnantti Erkko, matkalla kuivauskentälle.
Ajoradan kohdalla ei
asema ollut puolipäivästä lähtien mainittavasti muuttunut. Sen
pohjoislaidalla olevaan metsänreunaan olivat molemmat heikot 5. ja 8. vöyriläiskomppania
kehittäytyneet lähimmä maantietä luutnantti Laakson johdolla; niiden
pohjoispuolella oli Könnin komppania. Itse ajoradalla oli Ruotsalainen prikaati
jälleen kokoontuneena sekä pienehköjä osastoja levittäytyneenä sen
etulaitaan ynnä takana olevan tiiliruukin tienoille. Päällikkyyden oli
ottanut luutnantti Sandberg. Konekiväärikomppania oli liittynyt pataljoonaan.
Jääkärirykmentin oikea sivusta oli, kuten edellisestä jo käy ilmi, päässyt
kasarmialueen länsirajalle. Täältä meni rykmentin etulinja maantietä pitkin
sairaalan länsirajalle ja sen jälkeen suoraan alas rautatielle. Käyttämättömiä
reservejä oli enää ainoastaan yksi komppania. Muutenkin oli rykmentin hyökkäysvoima
miltei lopussa sen kärsimistä, varsinkin päällystön keskuudessa sattuneista
ylen tuntuvista tappioista, sekä joukko-osastojen sekaantumisesta toisiinsa.
Wilkmanin muista
joukoista oli Wingen pataljoona sijoitettu Hatanpään-Iidesjärven linjalle
etuvartioksi, Öbergin, Stjernschantzin ja Wilkmanin pataljoonat seisoivat hyökkäysvalmius-asemassa
juuri luetellussa järjestyksessä rautatien molemmilla puolilla Hatanpäänjoesta
eteläänpäin, ja koko Procopén pataljoona oli saanut tehtäväkseen yhdessä
rakuunaeskadroonan kanssa vartioida Pyhäjärven etelärantaa sekä ylläpitää
yhteyttä Villilässä olevan Linderin oikean sivustan kanssa. Pääosa
mainituista pataljoonista oleili Partolassa, mutta sen osastoja oli työnnetty
m.m. Pyhäjärven saarille. Eskadroona oli puhdistanut Anian puoleisen rannan,
missä päivän kuluessa oli esiytynyt punaisia parvia. Tykistö oli koko päivän
pommittanut osaksi Pyynikille sijoitettua vihollistykistöä, osaksi
Kalevankankaalle hyökkäilevää jalkaväkeä. Eversti Wilkmanin aikomuksena
oli edelleenkin aloittaa hyökkäys kohta kun Iidesjärven pohjoispuolella
olevat joukot olisivat päässeet rautatielle saakka.
Tarkasteltaessa tätä
yleisasemaa huomaa, että huomioon ottaen käytettävissä olevat varajoukot
vielä oli olemassa erinäisiä mahdollisuuksia jatkaa menestyksellä hyökkäystä
kaupunkia vastaan. Oli kuitenkin ilmeistä, että tänä ajankohtana asema ei
suinkaan osoittautunut yhtä valoisaksi asianomaisille ryhmien päälliköille
itselleen. Nimenomaan Hämeen ryhmässä, jonka joukot ja esikunnat yleensä
olivat löyhästi järjestetyt, oli miltei mahdotonta hankkia luotettavia
tietoja omien osastojen vahvuudesta ja asemista, samoin kuin alituiseen sattui,
että saatiin kerrassaan erehdyttäviä tiedotuksia etulinjain etenemisestä tai
niiden kokeman vastarinnan vahvuudesta. Näin ollen oli määräävän johdon
aina vaikea tehtävä vielä tavallistakin vaikeampi.”[ii]
Loppuselvitys
tältä veriseltä päivältä
Myöhään iltapäivällä
hyökkäiltiin vielä eri joukko-osastojen toimesta siellä täällä, mutta
saavuttamatta erityistä menestystä.
Kello 4 aikaan
Renvald lähetti Walleniuksen pataljoonan Jääkärirykmentin komentajan käytettäväksi
ja tämä lähetti pataljoonan hyökkäämään Tammelaa kohti. Se hyökkäys päättyi
kunnollisen ja ihaillun pataljoonankomentajan kaatumiseen vetäessään
joukkoaan.
Eversti Wilkman taas
lähetti virheellisen tiedon perusteella Öbergin pataljoonan aloittamaan hyökkäyksen
kaupunkia vastaan, vaikka Wetzerin joukot eivät olleet päässeet sovitulle
rautatielinjalle. Siten se eristetty hyökkäys ei voinut menestyä.
Jääkärirykmentti
oli suurista tappioista johtuen menettänyt vetonsa ja von Bonsdorff pyysi
Renvaldilta, että jääkärirykmentti vedetään etulinjalta. Vihdoin klo 9
aikaan illalla saapui Ekström pataljoonansa kanssa vapauttamaan jääkärirykmentin.
Ekström otti myös kaatuneen Walleniuksen pataljoonan komentoonsa.
Jääkärirykmentti
ja ”Ruotsalainen prikaati” (todellisuudessa kaksi komppaniaa) olivat
saavuttaneet päivän kuluessa merkittävän maastovoiton tulevia operaatioita
varten, mutta suurin omin tappioin.
Jääkärirykmentin
”Savoniuksen pataljoonassa, johon aamulla hyökkäykseen lähdettäessä oli
kuulunut 11 upseeria, 32 aliupseeria ja 513 miestä, oli taistelun jälkeen jäljellä
ainoastaan 2 upseeria, 10 aliupseeria ja 208 miestä. Hanellin pataljoonan
tappiot eivät olleet paljoakaan vähemmät ja myöskin Zilliacuksen pataljoona
oli kutistunut pahasti kokoon.”[iii]
Illemmalla, kun
taistelu oli muilla rintamilla jo vaiennut, sai Viljasen johtama Malmbergin
oikea sivusta tärkeän voiton. 4., 6. ja 9. vöyriläiskomppania valtasivat
Koukkuniemen ja koko Lapinniemen alueen. Se oli hyödyksi jatkosotatoimille.[iv]