Venäläinen ystävyys

Venäjä vannoi ystävyyttä ja samalla solmi hyökkäysliiton ja valmistautui hyökkäämään tämän ”ystävänsä” kimppuun. Eikä pelkästään valmistautunut, vaan myös hyökkäsi murhaten, kyydittäen, ryöstäen ja tuhoten. Vaikka tästä tapahtumaketjusta onkin kulunut noin 300 vuotta, niin silti sitä kannattaa tarkastella - ja ottaa opiksi historiasta. Teen pitkiä suoria lainauksia arvostetusta Seppo Zetterbergin historiankirjasta antaen tarkat lähdeviitteet.

Taustaksi todettakoon, että ennen tätä kuvattua Suurta Pohjan sotaa, Virossa elettiin niin sanottua ”vanhaa hyvää Ruotsin aikaa”[i], jolloin virolaiset vaurastuivat ja vironkielinen sivistys laajeni mm. kirjallisuuden kautta. Silloin niin Viro kuin Suomikin olivat Ruotsin miehittäminä.

Ystävyys

”Elokuussa [vuonna 1700 Venäjän - jp] tsaari Pietari, joka viime hetkeen saakka oli vannonut ystävyyttä, julisti sodan Ruotsille, hyökkäsi Inkerinmaalle ja saartoi Narvan.”[ii]

Hyökkäysliitto

”Vuoden 1699 kuluessa ryhdyttiin Tanskan, Puolan, Saksin ja Venäjän kesken puuhaamaan sotilasyhteistyötä, ja maat sopivatkin hyökkäyksestä Ruotsin kimppuun alkuvuodesta 1700. Hyökkäysliiton lankoja oli solmimassa yhteen vanha tuttavamme, liivinmaalainen aatelismies Johann Reinhold von Patkul, jolla Ruotsin vastaisista motiiveista ei ollut pulaa; hänhän oli aikanaan saanut Tukholmassa kuolemantuomion vehkeilystä Ruotsia vastaan. Patkul oli pestautunut Puolan August Väkevän palvelukseen ja alkanut pohjustaa Venäjän, Tanskan ja Puolan hyökkäysliittoa. Tässä tarkoituksessa hän oli sukkuloinut muun muassa Moskovan ja Kööpenhaminan väliä.”[iii]

Sotavalmistelut

”Jo saksilaisten hyökätessä Riikaa vastaan [Puolan saksilaisjoukot alkuvuodesta 1700, Ruotsin kuningas - jp] Kaarle XII oli kehottanut Narvan komendanttia pitämään silmällä idän suunnan tapahtumia, ja sydänkesällä komendantti tiedottikin Moskovassa olevan meneillään suuret sotavalmistelut.”[iv]

Venäjän hyökkäys

”Syyskuun puolimaissa venäläisjoukot olivat Narvan luona, pureutuivat joen länsirannalle ja muodostivat saartorenkaan kaupungin ympärille. Venäläisiä lienee ollut 35 000-38 000, joista neljännes oli ratsuväkeä. Narvan varuskunnassa oli 1800-1900 miestä, joiden apuun värvättiin alueen talonpoikia sekä kaupunkilaisia. Pietari saapui itse johtamaan Narvan piiritystä.”[v]

Ruotsin vastahyökkäys

”Venäjän hyökkäyksen alettua Kaarle XII laivasi joukkonsa Ruotsin Karlshamnissa ja purjehti Itämeren yli Pärnuun lokakuun alussa syysmyrskyjen jo vaaniessa. Sieltä noin 10 000 miehen armeija lähti kymmenien kilometrien pituisena kolonnana taivaltamaan syysiljanteisia, kehnoja teitä ensin Tallinnaan ja edelleen kohti Narvaa. Virumaan itäosaa kurittivat jo venäläisjoukot - kirkkoja, kartanoita ja kyliä oli poltettu ja asukkaita tapettu. Etenevät ruotsalaiset löivät pian ratsuväenkenraali Boris Sheremetjevin johtamat ratsujoukot Pühajoella, ja yöllä vasten 20. marraskuuta ruotsalaiset olivat peninkulman päässä piiritetystä Narvasta.

Aamuvarhaisen jumalanpalveluksen jälkeen lähdettiin kohti Narvaa, missä ratkaiseva taistelu käytiin Ruotsin kalenterin mukaan 20. marraskuuta; Virossa noudatetun kalenterin mukaan päivä oli 19. marraskuuta. Ruotsalaiset siirrettiin yöllä sumun turvin lähelle venäläisten asemia; nämä joutuivat nyt kääntämään rintamasuuntansa hyökkääjiä kohden. Puolenpäivän jälkeen ruotsalaiset aloittivat venäläisiä vastaan tuiskuttaneen lumimyrskyn turvissa rynnäkön. Vihollisen tultua perin pohjin lyödyksi Kaarle XII saapui juhlallisesti Narvaan, jonka kirkossa pidettiin kiitosjumalanpalvelus. --

Ruotsi menetti Narvan taistelussa 700 miestä kaatuneina ja 1200 haavoittuneina, venäläiset kuolleina ja haavoittuneina 8 000-9 000. Ruotsalaisten käsiin jäi koko venäläisten sodanjohto, muun muassa kymmenen kenraalia, sekä tykit ynnä heidän 32 000 ruplan sotakassansa.”[vi]

Uskoi Venäjän tulleen lyödyksi

Valitettavasti nuori kuningas uskoi Venäjän tulleen lyödyksi ja laiminlöi Viron puolustuksen.

”Narvan voiton jälkeen Kaarle XII siirtyi joulun alla talvileiriin Tarton lähelle Laiuselle, mistä lähes puoli vuotta hallittiin Ruotsin valtakuntaa. Leiristä käsin tehtiin myös pienempiä hyökkäyksiä muun muassa Peipsijärven itäpuolelle, ja toukokuussa 1701 kelien kohennuttua Ruotsista saapui 9 000-miehinen apujoukko. Kuun lopulla lähdettiin liikkeelle, heinäkuussa Riika vapautettiin saksilaisten piiritysrenkaasta ja ruotsalaisarmeija samosi Kuurinmaalle. Kaarle uskoi Venäjän jo lyödyksi ja siirsi sodan painopisteen Puolaan ja August II:n kukistamiseen.”[vii]

”Vironmaata ja Liivinmaata varten kuningas määräsi perustettavaksi paikalliset puolustusjoukot, maamiliisin, joihin liittyi runsaasti talonpoikia. Koko Pohjan sodan aikana Ruotsin sotaväkeen ja maamiliisiin lähti noin 15 000 virolaista, joista muutama kymmen kohosi aliupseeriksi tai upseeriksi. Maamiliisi ja Keski-Viroon jätetty Ruotsin kolmituhantinen, lähinnä suomalaisista koostuva ja baltiansaksalaisen Wolmar Anton von Schlippenbachin johtama sotajoukko osoittautuivat kuitenkin riittämättömiksi,”[viii]

Venäjä hyökkää uudelleen

”kun aivan vuoden 1701 lopussa Pihkovasta työntyi Sheremetjevin 21 000-miehinen armeija Liivinmaalle. Narvan tappiosta nopeasti toipuneen Venäjän nyt saama voitto oli ensimmäinen Ruotsista hankittu, ja sitä juhlittiin Moskovan Punaista toria myöten jakamalla viinaa ja olutta ja lahjoittamalla  kullekin taisteluun osallistuneelle hopearupla.

Uusi hyökkäys oli edessä kesällä 1702. Puolustusta johtavalla von Schlippenbachilla oli asettaa 18 000 miehen venäläisarmeijaa vastaan vain 7 500 sotilasta ja maamiliisin miestä.”[ix]

Venäläiseen tapaan

”Ruotsalaiset voitettuaan ”moskoviitit” ja heidän joukkoihinsa kuuluneet kalmukit, tataarit ja kasakat leiriytyivät Tarton lähelle ja sieltä käsin keräsivät voitonveronsa maakuntaa ryöstellen ja tuhoten.”[x]

Huomattakoon, että venäläiset harjoittivat ihan samaa menettelytapaa vuoden 2008 Georgian sodassa - ryöstivät, tuhosivat, kyydittivät (etninen puhdistus), raiskasivat ja murhasivat.

”Asukkaita tapettiin estoitta, ja vangitut kyyditettiin Venäjälle. Rakvere, Paide, Viljandi ja Põltsamaa poltettiin maan tasalle.

Tämän jälkeen Vironmaalla ja Liivinmaalla ei enää ollut voimia vastustaa venäläisiä. Kun nämä 1703 tekivät Itä- ja Etelä-Viroon suuren ryöstöretken ja tsaari määräsi kaiken tuhottavaksi, korskea Sheremetjev vastasi: »Herrani, ei ole enää mitään hävitettävää! -- Kaikki paikat ovat tyhjät ja autiot. Miehiä, naisia ja lapsia on otettu tuhansittain vangeiksi, samoin hevosia ja nautoja. Ne, joita ei voitu ottaa mukaan, lävistettiin tai hakattiin kappaleiksi. Koko Liivinmaa ja osa Vironmaasta ovat niin tyhjiä, että paikat ovat enää olemassa vain kartalla.»”[xi]

”Toukokuun lopussa 1704 venäläiset ryhtyivät piirittämään Narvaa. Samoihin aikoihin he rahtasivat Peipsijärven ylitse 9 000 miestä ja tykistöä ja alkoivat lähestyä Tarttoa. Pihkovan suunnalta puolestaan sotamarsalkaksi ylennetyn Sheremetjevin komentama 21 000-miehinen osasto rupesi liikkumaan kohti Tarttoa ja kävi piirittämään kaupunkia. Puolustajat polttivat esikaupungit, jotta vihollinen ei niistä hyötyisi. Heinäkuussa Pietari I saapui seuraamaan piiritystä, joka huipentui rynnäkköön ja kaupungin antautumiseen 13. heinäkuuta. Valtauksessa venäläiset saivat suuren sotasaaliin. Heidän tappionsa olivat 3 000-4 000 miestä, puolustajien 1 400-2 000.

Kun venäläisjoukkoja vapautui Tarton piirityksestä, ne suunnattiin tehostamaan meneillään olevaa Narvan piirittämistä. Pehmitettyään kaupunkia ankarasti tulittaen venäläiset ottivat Narvan rynnäköllä elokuussa 1704 ja saivat nyt sen, mikä neljä vuotta aikaisemmin oli karannut heidän käsistään.”[xii]

Lupa ryöstää

”Sotilaille annettiin lupa ryöstää kaupunkia kaksi päivää sillä ehdolla, että asukkaita ei saanut tappaa. Riehaantuneet valloittajat eivät kielloista piitanneet: puolentoistatuhannen puolustajan kerrotaan menettäneen verilöylyssä henkensä, ja sama kohtalo koitui sadoille kaupunkilaisille.”[xiii]

Kyyditys

”Tarton asukkaiden ensimmäinen kyyditysaalto Venäjälle oli 1707, jolloin itään siirrettiin vajaat 300 kaupunkiin jäänyttä ruotsalaissotilasta sekä kaupunkilaista perheineen ja osa ruotsalaisista sotavangeista. Ruotsin hyökkäystä pelännyt tsaari määräsi helmikuussa 1708 kaupungin kaikki saksalaiset asukkaat kyyditettäviksi; Vologdan kautta Kazaniin suuntasi nyt 824 tarttolaista. Heinäkuussa tsaari käski hävittämään tyhjäksi ryöstetyn Tarton täydellisesti: kaupunginmuuri räjäytettiin ilmaan, kirkot ja talot sytytettiin tuleen. Kyyditys tuli myös muun muassa Narvan ja Valgan asukkaiden kohtaloksi.”[xiv]

Muistakaamme myöhempiäkin virolaisten kyydityksiä Venäjän toimesta, joista kerrotaan mm. täällä ja täällä. Tshetsheenien suuresta kyydityksestä omasta maastaan Kazakstaniin Venäjän toimesta, jonka yhteydessä menehtyi yli 60% kansasta, kerrotaan tässä artikkelissa.

Hyvän ajan loppu

Virossa muistellaan edelleen Ruotsin vallan aikaa ”hyvänä Ruotsin vallan aikana”.

”Lokakuun lopulla 1709 Sheremetjevin joukot olivat Riian luona ja aloittivat piirityksen. Talven, nälän ja ruton kalvama kaupunki antautui venäläisille heinäkuussa 1710. Tämä ratkaisi koko Liivinmaan kohtalon. Ruotsalaisvaruskuntien vastarinta kilpistyi sekä yltyvään ruttoon, että siihen, että Ruotsista toivottu apu jäi tulematta.

Piiritetty Pärnu antautui elokuussa 1710, ja tämän jälkeen vihollinen suuntasi kohti Saarenmaata, missä Kuressaare antautui syyskuussa. Sitten oli vuorossa Tallinna, jota puolustavaa 4 000-miehistä ruotsalaisvaruskuntaa ja muutamaa sataa kaupunkilaista vastaan keskitettiin 20 000 miestä. Puolustusta heikensi kaupunkiin levinnyt rutto, joka muurien suojista maaseudulle pakenevien mukana teki tuhojaan myös piirittäjien keskuudessa. -- Syyskuun lopussa tsaari Pietari kehotti Tallinnaa luopumaan vastarinnasta ja antautumaan, ja raadin, kiltojen ja ritariston edustajat totesivat kaupungin ja linnoituksen luovuttamisen välttämättömäksi. -- Tallinnan neljäksisadaksi huvennut varusväki marssi aseineen ja lippujen hulmutessa, mutta luoti suussa alistumisen merkkinä Suuren rantaportin kautta satamassa odottaviin laivoihin siirtyäkseen Tukholmaan. -- Vallattuaan Viipurin 1710 ja Helsingin 1713 venäläiset levittäytyivät koko Suomen alueelle, jossa alkoi isonvihan aika.”[xv]

Tällaiset ystävät

Jos ystävät ovat kuten venäläiset tämänkin artikkelin mukaan, niin millaisia viholliset sitten oikein ovatkaan?

Venäjä ja venäläiset

Etusivulle


[i] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 177

[ii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 259

[iii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 258

[iv] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 259

[v] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 259

[vi] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 260

[vii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 260

[viii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 260

[ix] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivut 260-261

[x] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 261

[xi] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 261

[xii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 261

[xiii] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 261

[xiv] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivu 262

[xv] Seppo Zetterberg, Viron historia, 2007, sivut 262-263

Venäjä ja venäläiset

Etusivulle

free counter