Vapaussota 250318

Edellinen artikkelini Suomen Vapaussodasta teemalla 100 vuotta sitten löytyy täältä.

Suomen armeijan Karjalan ryhmän taisteluja

Hypätään välillä Hämeen taisteluista Suomen armeijan Karjalan ryhmän taisteluihin.

Karjalan ryhmä jääkärimajuri Sihvon johdolla kävi sotaa Suomen ja Venäjän välisellä alueella pääsääntöisesti Suomen puolella rajaa.

25.3.1918 ratkesi yksi taisteluista, jota käytiin jo 24.3.1918.

Suomen armeija oli Karjalassa puolustuksessa. Tarkoitus oli siirtyä puolustuksesta laajamittaiseen hyökkäykseen vasta Tampereen tultua vapautetuksi ja jääkärirykmenttien vapauduttua Karjalaa varten. Imatran-Jääsken rintamalla ei ollut keskustaa, vaan kahden sivustan välissä oli laaja, melkein asumaton erämaa, jossa oli vain joitakin polkuja tai vähän käytettyjä talviteitä – siten sitä erämaata ei myöskään arvattu puolustaa. Punaiset olivat kuitenkin huomanneet, että siitä voisi päästä lävitse kun muualla Karjalan ryhmän alueella olivat tuloksettomasti yrittäneet saada aikaan läpimurtoa. No, sen verran oli tulosta ollut, että oli kulunut a-tarvikkeita, varsinkin tykistön ammustilanne oli hälyttävä.

No, punaiset yrittivät päästä sen erämaan kautta lävitse, kun ei tuntunut olevan ketään vastassa. Muutaman miehen vartio oli kuitenkin Näträmälässä 5 km Imatralta etelään. Eri tahoilta oli saatu tietää, että punaiset suunnittelivat suurta hyökkäystä kypäräpäisten Helsingin punakaartilaisten avulla pitkin näitä vartioimattomia polkuja.

Jääkärimajuri Ståhlberg saapui Imatralle 19.3.1918 ja otti Jääkärimajuri Sihvon suostumuksella puolustuksen johdon käsiinsä. Jo seuraavana yönä hän siirsi reservikomppanian Vuoksenniskalta Meltolaan aivan Imatran eteläpuolelle. Maaliskuun 20. päivänä punaiset ryhtyivät hyökkäämään Jänhiälää ja Kuurmanpohjaa vastaan. Taistelut aaltoilivat jääkärimajuri Ståhlbergin johdolla tämän näyttäessä kuolemaa halveksivaa esimerkkiä joukoilleen. Kuurmanpohjassa vihollisella oli kolme kanuunaa ja ainakin 3 konekivääriä, Jänhiälässä myös kolme tykkiä ja noin 4 konekivääriä. Tykkimiehistöinä olivat tietysti venäläiset ainakin vaativimmissa tehtävissä. 22.3. kului etuvartioiden välisessä laukaustenvaihdossa. Saatiin varmoja tietoja, että punaiset aikoivat uudistaa hyökkäysyrityksensä Jänhiälästä.

24.3.1918 majuri Ståhlberg saapui ottaakseen vastaan rykmentinpäällikön tehtävät. Samana päivänä hän antoi käskyn ennakoivasta yleisestä hyökkäyksestä, että punaiset saataisiin karkotettua Jänhiälästä ja samanaikaisesti hyökätä Kuurmanpohjasta Lipiälän kautta Ravattilassa olevia punaisia vastaan. Hyökkäys saavutti menestystä III pataljoonan kaistalla, punaiset pakenivat Ravattilasta, mutta kun etelästä saapui uusi suuri joukko punaisia, niin piti vetää menestynyt joukko apuun pohjoiselle rintamansivulle Korvenkylään.

Jänhiälää vastaan suunnattuun liikkeeseen oli varattu koko II pataljoona, kaksi konekivääriä ja yksi tykki. 3. komppanian, joka oli äskettäin muodostettu harjaantumattomista asevelvollisista, piti kiertää etelästä käsin Jänhiälä, estääkseen vihollista pakenemasta. Kun punaiset yllättivät komppanian väijytyksessä yllättävällä tulella, syntyi sekasorto ja komppania pakeni yli aukean suon. Onneksi muutama kylmäverinen mies kuitenkin jäi paikoilleen estäen tulellaan pakenevien teurastuksen.

Punaiset olivat matkalla Korvenkylään, jossa myös oli vasta tulleista asevelvollisista muodostettu reservikomppania. Punaisten yllätyshyökkäys sai myös tämän asevelvolliskomppanian, joka aiemmin tuskin oli kuullut laukaustakaan ammuttavan, hajoamaan. Majuri Ståhlberg huomasi olevansa yksinään vain muutamien alempien päälliköiden ja parinkymmenen miehen kanssa joutui kiivaaseen kamppailuun vihollisen kanssa, jolla oli myös kaksi konekivääriä ja tykki. Kun tämä pieni joukko ei väistynyt ja tulitti hyvin, niin punaiset eivät uskaltaneetkaan käydä avoimeen hyökkäykseen. Kuitenkin piti kutsua takaisin ne kaksi komppaniaa, jotka edelleen taistelivat Pellisenrannassa ja Jänhiälässä. Siten saatiin taas kunnon puolustus aikaan. Iltapäivällä Ravattilasta tilattu apuvoimakin saapui hämärissä.[i]

”Varhain seuraavana aamuna [25.3.1918 - jpu] vihollinen ilmestyi uudelleen metsän reunaan ja vilkas laukaustenvaihto alkoi, jatkuen kaiken päivää. Laskettiin vihollisen käyttäneen tykkituleensa kahden päivän aikana noin kaksituhatta ammusta, jotka eivät kuitenkaan saaneet muuta mainittavaa aikaan kuin että neljä taloa paloi poroksi. Valkoisten tykillä ei ollut varoja ampua enempää kuin 64 laukausta.

Näiden kahden kuuman päivän kuluessa eivät valkoisten tappiot kuitenkaan, ihme kylläkin, nousseet suuremmiksi kuin 7 kaatunutta ja 40 haavoittunutta, joista useimmat lievästi. Punaisten tappioista ei luonnollisesti ole varmoja tietoja, lukuunottamatta niitä viittä ruumista, niistä kolme venäläistä, jotka punaiset jättivät jälkeensä Korvenkylään.

Kun maastoa myöhemmin tarkastettiin, huomattiin lumessa olevista ampumakuopista, että punaisten hyökkäysrintama oli ulottunut kauas itäänpäin Meltolaa kohti. Päättäen ampumakuopissa löydetyistä ammuttujen hylsyjen paljoudesta olivat punaiset täällä ampuneet olematonta vastustajaa. Korvenkylän ja Meltolan välillä olisivat he esteettömästi voineet edetä, jossa tapauksessa taistelu luultavasti olisi päättynyt aivan toisin.

Vielä on mainittava, että vasemmalla sivustalla muutamat ryhmät jäivät erehdyksessä paikalleen, kun komppania perääntyi Pellisenrannasta. Kun he vihdoin palasivat kylään ottaakseen selvää tilanteesta, joutuivat ne pimeässä punaisten käsiin, jotka silloin jo olivat miehittäneet kylän. Kaikkiaan oli heitä 31 miestä, joista 4 kuitenkin heti pääsi pakenemaan, mutta jälellä olevat vietiin Lappeenrantaan, missä 22 heistä murhattiin ja ruumiit upotettiin avantoon. Nämäkin miehet kuuluivat erääseen vastatulleista asevelvollisista muodostettuun komppaniaan ja heidän puutteellinen kouluutuksensa oli suureksi osaksi syynä tähän valitettavaan tapahtumaan.

Tällä rintamaosalla käydyissä taisteluissa voitiin todeta, että vihollinen oli lukumäärältään suurempi ja että varsinkin sen aseistus oli paljon runsaampi kuin valkoisten. Luultavasti tämä yhdessä niiden masentavien kokemusten kanssa, joita oli saatu asevelvollisesta miehistöstä, olikin syynä siihen, että muuten niin aktiivinen rykmentinpäällikkö joksikin aikaa jätti enemmät yritykset karkoittaa punaisia Jänhiälästä.”[ii]



[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI; 1927; sivut 33-40

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota VI; 1927; sivut 40-41

Vapaussota

Etusivulle

free counter