Suomi aloitti Vapaussodan Venäjää vastaan 27.1.1918

Alkutilanne

Suomi oli julistautunut itsenäiseksi 6.12.1917, mutta Venäjä ei vetänyt miehitysjoukkojaan Suomesta, sillä niitä oli tarkoitus käyttää Suomessa Venäjän yllyttämän ja Venäjän aseistaman aseellisen kapinan tukemiseen. Siis punaisten kapinan Suomen vapailla vaaleilla valittua Eduskuntaa ja laillista hallitusta vastaan.

Suomen Eduskunta ja laillinen hallitus perustivat Suomelle Armeijan 25.1.1918 ja määräsivät sille Armeijalle Ylipäällikön kenraali Mannerheimin.

[i]

Päätös aloittaa venäläisten riisuminen aseista

Mannerheim halusi hallituksen suostumuksella perustaa Etelä-Pohjanmaalle tukialueen, jossa kootaan ja harjoitetaan joukkoja Suomen vapauttamiseksi Venäjän miehitysjoukoista. Oli tiedustelutietoja siitä, että oli tulossa lisää venäläisiä joukkoja Pojanmaalle. "Jos venäläiset toteuttaisivat päätöksensä ja lähettäisivät lisäjoukkoja tehdäkseen tyhjäksi sen, mitä olimme saaneet aikaan, eli, kuten he itse sanoivat, »palauttaakseen Vaasaan järjestyksen», meillä ei ennen pitkää olisi edes lähtökohtaa, mistä käsin toimia.”[ii]

”Tänä tammikuun 25. päivän iltana tein kohtalokkaan päätökseni ryhtyä toimintaan, ennen kuin vastustaja ehättäisi edelle, ja lähetin vastaavat käskyt. Suojeluskuntalaisten oli tammikuun 28. päivän vastaisena yönä yllätettävä ja riisuttava aseista Etelä-Pohjanmaan varuskunnat.”[iii]

Vapaussodan ensimmäiset viralliset laukaukset

Karjalassa suojeluskuntajoukot, jotka oli määrätty Suomen Armeijan joukoiksi,  olivat jo aiemmin joutuneet ottamaan yhteen Venäjän joukkojen kanssa, mutta se oli ollut tilanteen pakosta, eikä ylijohdon käskystä. Siksi katson vasta Ylipäällikön käskyn seurauksena tapahtuneet ensimmäiset laukaukset sodan alkulaukauksiksi.

”Etelä-Pohjanmaan suomalaiselle alueelle sijoitettujen venäläisten aseistariisumista johti kenraalimajuri Paul von Gerich. Lauantaina, 26:na, matkusti hän Vaasasta Ylistaroon järjestäen valtauksen siellä, ja jatkoi sitten matkaa Lapualle henkilökohtaisesti johtaakseen Lapuan ja Seinäjoen valtauksia.

Etelä-Pohjanmaan suomalaisilla suojeluskunnilla oli valtausta aloitettaessa yhteensä noin 850 kivääriä ja kolme konekivääriä. Venäläisillä oli 1700 kivääriä ja parikymmentä konekivääriä. Edelliset olivat etupäässä maanviljelijöitä, joiden useimpain sotataito supistui muutaman illan hätäiseen harjoitteluun, parhaiksi osasivat he kiväärin ladata; jälkimäiset olivat – tai ainakin olivat olevinaan – säännöllisesti harjoitettuja joukko-osastoja, sodassa karaistuja ja hyvin aseistettuja. Tältä näkökulmalta arvostellen oli siis edessäoleva ottelu kaikkea muuta kuin tasaväkinen.

Mutta toisekseen: tasankojen miehet olivat päättäneet voittaa, vaikka hampain iskeytyä ryssän kurkkuun, jos muuta asetta ei osu käteen. He iskivät kotiensa  ja kamaransa, vapautensa ja maansa puolesta. Heillä oli innokkeena vuosisatoja hautunut viha, ja sitä paitsi heillä oli käsissään aloite. Yllättää vastustaja, se oli alkavan taistelun ja voiton tärkein edellytys.”[iv]

”Tammik. 27:nä, klo 7 illalla, kajahtivat Vapaussodan ensimmäiset laukaukset Etelä-Pohjanmaalla. Ne ilmoittivat Laihian valtauksen alkaneeksi.”[v]

Tämän ensimmäisen kahakan omat tappiot olivat viisi suojeluskuntalaista kaatuneina.[vi]

Odotusta kärsimättömän jännittyneenä

"Olimme todella hyppäämässä tuntemattomaan, mutta päättäväisyyttä ei puuttunut, sen olin nähnyt koko Suomessa oloni ajan. Ja yrityksen onnistuminen perustui juuri päättäväisyyteen ja nopeuteen. Jos suojeluskunnat epäröisivät ja menettäisivät aikaa, niin eri varuskunnat ehtisivät kokoontua yhteiseen puolustukseen ja liittyä punakaarteihin, jolloin mahdollisuutemme saada ne riisutuksi aseista olisivat minimaaliset. Kärsimättömän jännittyneenä odotin siis Ylihärmässä ilmoituksia.

Jo yön aikana saapui hyviä tietoja, ja aamupäivällä 28. tammikuuta oli ilmeistä, että alkumenestys riitti varmistamaan tukialueen tuleville sotatoimille. Suurimmat varuskunnat, Vaasan, Seinäjoen ja Lapuan oli riisuttu aseista. Ennen toiminnan aloittamista oli puhelinyhteydet katkaistu. Sen jälkeen olivat suojeluskuntarivistöt - joissa vain kärkimiehillä oli kivääri - käyneet majoituspaikkojen kimppuun pimeän turvin, luottaen siihen vaikutukseen, jonka epäselvästi häämöttävät joukot tekisivät unenpöpperöisiin venäläisiin. Päivän mittaan riisuttiin aseista yhä useampia varuskuntia. Missä toiminta oli viivästynyt, syntyi kuten oli odotettavissa todellisia taisteluita. Neljässä päivässä oli koko Etelä-Pohjanmaa vapautettu; 5 000 venäläistä oli pakotettu luovuttamaan aseensa, 8 000 kivääriä ja 34 konekivääriä saatu, minkä lisäksi tuli vielä 37 tykkiä, joukko kranaatinheittimiä ja melkoiset määrät varusteita ja ampumatarvikkeita. Sanoma aseistariisumisesta levisi kulovalkeana maakunnassa, eikä innostuksella ollut rajoja - ase kädessä tai aseetta halusi joka mies ja nuorukainen olla mukana! Suojeluskuntain miesvahvuus lisääntyi päivä päivältä, ja vallatut aseet tulivat hyvään tarpeeseen. Ei ollut luottamukseni noihin sisukkaisiin, isänmaallisiin miehiin ollut turha.

Nyt oli ennen kaikkea varmistettava tukialueemme etelästä tulevia hyökkäyksiä vastaan ja turvattava Haapamäen kautta itään kulkevat rautatieyhteydet. Tammikuun 29. päivän vastaisena yönä rata räjäytettiin Haapamäen aseman eteläpuolelta. 31. päivänä varmistus työnnettiin 25 km etelään, Vilppulan kapeikkoon. Tämä tapahtuikin kreivin aikaan, sillä vain kahta päivää myöhemmin puhkesivat tällä kaistalla ankarat taistelut."[vii]

Ryssien vastahyökkäys

”Vaarallisin hyökkäys suunnattiin kuten sanottu juuri rintaman takana olevaa Haapamäen rautatiesolmua kohden, jonka menetys olisi merkinnyt valkoisen rintaman katkeamista kahteen osaan. Hyökkäystä johti eversti Svetshnikov (106. venäläisen jalkaväkidivisioonan komentaja), joka oli nimitetty ”Länsi-Suomen armeijan” komentajaksi.”[viii]

Vapaussodan rauhansopimus

Vapaussodan rauhansopimus solmittiin Suomen ja Venäjän välillä pitkien ja vaikeiden rauhanneuvottelujen jälkeen Tartossa 14.10.1920. Se rauhansopimus on oikeastaan Suomen syntymätodistus, sillä siinä sovittiin yksityiskohtaisesti mm. Suomen ja Venäjän välisestä rajasta.



[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa I; 1921; sivu 1

[ii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 259

[iii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 260

[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; 1922; sivu 183

[v] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; ; 1922; sivu 184

[vi] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota; Osa II; ; 1922; sivu 186

[vii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivut 264-265

[viii] G. Mannerheim – Muistelmat; Osa I; 1951; sivu 269

Vapaussota

Etusivulle

free counter