Sirpaleita Liettuan historiasta

Liettualla, joka oli aikoinaan eurooppalainen suurvalta, on pitkä ja värikäs historia. Tässä artikkelissa poimitaan siitä historiasta nimenomaan pieniä sirpaleita. Suosittelen Liettuan historiasta, ja yleensäkin historiasta, kiinnostuneille Aulis Kallion kirjaa Liettuan historia vuodelta 2009.

Liettuan nimi esiintyi ensimmäistä kertaa historiallisessa asiakirjassa, Quadlinburgin luostarin annaalissa, vuonna 1009.[i]

Baltit asuivat laajalla alueella Königsbergistä Moskovaan kunnes slaavit alkoivat valtaamaan heidän asuinalueitaan. Vuonna 1147 Juri Dolgoruki järjesti sotaretken baltteja (goljat) vastaan perustaen Moskovan kaupungin heidän mailleen.[ii]

Toisesta suunnasta viikingit hyökkäsivät Itämeren rannalla Kuurinmaalla asuvien kuurien kimppuun voittaen heidät vuonna 675. Viikingit eivät kuitenkaan kyenneet pysyvästi alistamaan kuureja.[iii]

Liettuan kieli erkaantui muista balttilaisista kielistä 600-luvulla.[iv]

Liettualaiset joutuivat vetäytymään itäslaavien tieltä vanhoilta itäisiltä asuinalueiltaan ja rusit rakensivat Novgorodokin sekä Breslavin linnoitukset.[v]

Liettualaiset pysäyttivät Rusin hyökkäykset 1100-luvun puolivälissä ja aloittivat omat retkensä itään.[vi]

Ensimmäiset liettualaiset sotaretket on mainittu 1162, 1183 ja 1198. 1200-luvun alussa lähes joka vuosi.[vii] Mainittuna vuonna 1183 liettualaiset hyökkäsivät Pihkovaan tuottaen viholliselle suuria tappioita.[viii]

Liettua yhdistyi yhden hallitsijan (Mindaugas) alaisuuteen vuonna 1238.[ix]

Liettuan kuningaskunta perustettiin 17.7.1251 paavi Innocentius IV:n päätöksellä.[x]

Liettuan kuningas Gediminas ilmoitti 25.1.1323 päivätyssä kiertokirjeessään Hansaliiton kaupungeille, että Vilna on hänen pääkaupunkinsa.[xi]

”Liettualla oli konflikteja neljällä taholla: lännessä olivat saksalaiset ristiritarit, Dnieprin yläjuoksulla kiisteltiin Moskovan ruhtinaskunnan kanssa, Dnieprin keskijuoksulla vastassa olivat tataarit ja Galitsia-Volyniassa kiistakumppaneina olivat Puola ja Unkari. Vuonna 1348 Liettua kärsi tappion ritarikunnalle Strevan taistelussa, menetti vaikutusvaltansa Pihkovassa ja Novgorodissa ja joutui vielä Puolan Kasimirin hyökkäyksen kohteeksi Galitsia-Volyniassa.”[xii]

”Taistelut päättyivät seuraavana vuonna: Liubertas sai pitää Volynian, mutta Puola otti Galitsian. Idässä Algirdas saavutti uudelleen yliotteen Rusissa vallaten uusia alueita. Vuonna 1362 hän löi tataarit Sinisten vesien (Syni Vody) taistelussa Bug-virran varrella nykyisessä Ukrainassa. Liettua sai hallintaansa Kiovan, jonka ruhtinaaksi Algirdas istutti poikansa Vladimirin, ja suuren osan Kiovan Rusin vanhoista alueista. Liettu­an raja kulki parinkymmenen kilometrin päästä Moskovasta. Liettua sai avatuksi tien Mustan meren rannikolle. Lännessä ritarikunta ei kyennyt hyötymään voitostaan mahdollisesti ruton tähden ja aloite sotaretkistä siirtyi Liettualle 1350-luvulla.”[xiii]

Tarmokkaan ja kykenevän sotilasjohtajan jälkeen vuonna 1377 Liettua oli Manner-Euroopan laajin valtakunta, mutta hyvin vaikeassa tilanteessa.[xiv]

Vuonna 1386 alkoi naimakaupalla Liettuan ja Puolan välinen kaksoismonarkia, jonka historiasta Liettuan ja Puolan välillä on erilaisia käsityksiä. Kyseessä oli personaaliunioni, eli Liettua oli itsenäinen valtio, jolla oli yhteinen hallitsija Puolan kanssa. Liettua ei aina osallistunut Puolan käymiin sotiin, eikä vastaavasti Puola aina osallistunut Liettuan käymiin sotiin.

Moskova hyökkäsi vuodesta 1484 alkaen säännöllisesti Liettuan Rusin ruhtinaskuntiin Oka-joen varrella, Puolan hallitsijan seuratessa tilannetta passiivisesti. Koillis-Rusin valtansa alle yhdistäneestä Moskovasta oli tullut Liettuan uhkaaja.[xv]

Vuonna 1492 Puolan ja Liettuan personaaliunioni rikkoutui, mutta molempien maiden hallitsijat kuuluivat samaan perheeseen.[xvi]

Liettua ja Moskova olivat keskenään sodassa vuosina 1492-1494, 1500-1503, 1507-1508 ja 1512-1522. Lisäksi lähes jatkuva taistelu tataareja vastaan.[xvii]

Moskovan johtaja Iivana IV Julma himoitsi Liivinmaata, joten Liivinmaa solmi sotilasliiton Liettuan ja Puolan kanssa. Moskova hyökkäsi Liivinmaalle 1558 vallaten Narvan ja Dorpatin. Liettualaiset joukot saapuivat suojelemaan Liivinmaata 1559-1560. Ei Moskova, eikä Liettua halunneet silloin suurta sotaa, joten keskinäisiä taisteluja suorastaan välteltiin. Vuonna 1561 Liettua liitti Liivinmaan itseensä. Saksalaisvalta Liivinmaalla päättyi.[xviii]

Vuonna 1569 muodostettiin Lublinin unioni. Se merkitsi Liettuan ja Puolan yhteistä valtiota, jossa Liettua säilyi suuriruhtinaskuntana. Kummallakin osalla oli autonomia. Molemmilla oli oma valtiokassansa, armeijansa ja sinettinsä.[xix] Puolan ja Liettuan välillä oli todellinen raja, jonka ylitse kummallakaan ei ollut oikeutta lähettää armeijaa ilman toisen lupaa.[xx]

Liettuan valtion alue oli parhaimmillaan 20 km Moskovasta ja Mustalla merellä, mutta imperialistisen venäjän paine supisti vähitellen Liettuan aluetta. Huomattakoon, että liettualaiset joutuivat venäläisten lisäksi taistelemaan mm. tataareja, saksalaisia ja puolalaisiakin vastaan säilyttääkseen suurvaltansa.

Vuonna 1600 Ruotsi ja Puola-Liettua joutuivat sotaan. Riian lähellä käydyssä Kircholmin (Salspils) taistelussa 3400 miehen vahvuinen Liettuan armeija nujersi Ruotsin 14 000 miehen armeijan 27.9.1605.[xxi]

Venäjän joukot valtasivat Vilnan elokuussa 1655. Se oli ensimmäinen kerta kun Liettuan pääkaupunki joutui vieraan valtaan. Venäläiset järjestivät tapansa mukaan veriset murhaamisen ja ryöstelyn orgiat, joiden yhteydessä kaupunki poltettiin. Vilnan jälkeen venäläiset valtasivat Grodnon ja Kaunasin.[xxii]

20.10.1655 Liettuan ja Puolan unioni murtui ja luotiin Liettuan ja Ruotsin unioni.[xxiii] Keväällä 1656 Liettuassa nousi kapina Ruotsia vastaan ja ruotsalaiset poistuivat maasta.[xxiv]

Vuonna 1772 Venäjä ja Itävalta suorittivat Puola-Liettuan ensimmäisen jaon, jossa Venäjä sai Liettuan itäiset voivodikunnat noin 92 000 km², Preussin ja Itävallan ottaessa osia Puolasta.[xxv]

Vuonna 1793 tapahtui Puola-Liettuan toinen jako, jossa Venäjä otti lähes 280 000 km² maata ja Liettuan raja siirtyi 200-300 km länteen. Preussi vei 58 000 km² Puolasta.[xxvi]

Kolmas jako tapahtui 24.10.1795. Siihen päättyi Liettuan ja Puolan itsenäisyys sillä kertaa de facto. De jure toki vasta 25.11. kun kuningas-suuriruhtinas luopui kruunusta.[xxvii]

Tekisi mieli sanoa, että tässäkin tapauksessa sisäiset erimielisyydet löivät tuhoisammin kuin vihollisen miekka. Oli juonitteluja, valtataisteluita, jopa sisällissotia.

Liettua

Etusivulle


[i] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 16

[ii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 23

[iii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 23

[iv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 24

[v] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 29

[vi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 25

[vii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 29

[viii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 30

[ix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 38

[x] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 39

[xi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 44

[xii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 52

[xiii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 53

[xiv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 53

[xv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 76

[xvi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 77

[xvii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 79

[xviii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 93-94

[xix] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivut 100-102

[xx] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 105

[xxi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 111

[xxii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 114

[xxiii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 114

[xxiv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 115

[xxv] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 124

[xxvi] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 128

[xxvii] Aulis Kallio, Liettuan historia, 2009, sivu 131

Liettua

Etusivulle

free counter