Saksalaiset joukot valloittivat Oslon 9.4.1940

Keväällä 1940 Englanti ja Saksa suorittivat ”kilpajuoksun” Norjaan. Saksa voitti ”rinnanmitalla”, mutta se voitto tuli erittäin kalliiksi Saksan laivastolle. Norjan valloitusoperaatiossa Saksan laivasto menetti yhden raskaan risteilijän, kaksi kevyttä risteilijää ja kymmenen hävittäjää.

Maihinnousu Osloon huhtikuussa 1940

9.4.1940 aamuyöstä saksalainen saattue lähestyi Oslo-vuonon suuta, ”jossa norjalainen vartiovene Pol III, aseistettu valaanpyyntialus, suoritti hälytyksen, ennen kuin upposi erään torpedoveneen tykkitulesta.”[i]

”Klo 4.40 laivat olivat saavuttaneet Dröbakin kapeikot, noin kymmenen meripeninkulman päässä Oslosta, Blücherin kulkiessa keulassa, ja lähestyivät Oscarsborgin linnaketta kahdentoista solmun nopeudella sakeassa usvassa, joka vähensi näkyvyyttä. Koska minkäänlaista aktiivisuutta ei ollut havaittavissa linnakkeen suunnalla (sen etsintävaloja ei voitu käyttää, koska generaattorien höyrykattiloita puhdistettiin), 5. Ryhmän komentaja ilmeisestikin otaksui, ettei enempää vastarintaa esiintyisi ja nopea eteneminen Osloon olisi mahdollinen. Kun Blücher tuli ampumaetäisyydelle, Oscarsborgin 220 mm tykit avasivat tulen, samoin tekivät Kaholmin ja Dröbakin patterit. Ensimmäiset osumat aiheuttivat vakavia vaurioita, sytyttivät paloja ja saivat ohjauslaitteet epäkuntoon; ja kun laiva koneillaan ohjaten sivuutti Kaholmin, siihen osui kaksi sikäläisestä patterista ammuttu torpedoa. Kolmen neljän minuutin sisään Blücher oli sivuuttanut ampumaetäisyyden, mutta tulipaloja ei voitu hallita, yksi varastoista räjähti ja laivan kohtalo oli sinetöity. Klo 7 komentava upseeri käski jättää laivan. Puoli tuntia myöhemmin se kaatui kumoon ja upposi. Oli kohtalon ironiaa, että Saksan uusimman raskaan risteilijän upottivat sellaisen linnakkeen tykit (Kruppin 1905-vuoden malliset), joka oli rakennettu Krimin sodan aikana, ja torpedot, jotka oli rakennettu vuosisadan vaihteessa itävaltalaisessa tehtaassa Fiumessa. Uppoamiseen liittyi raskaat miehistötappiot, joihin kuului myös suurin osa 163. D:n esikuntaa.”[ii]

Maihinnousuryhmän komentaja vaihtui

”Blücherin uppoamisen jälkeen 5. Ryhmän johto siirtyi [risteilijä - jp] Lützovin päällikölle, joka kokosi jäljellä olevat laivat ja päätti nousta maihin Sonsbuktenissa hyökätäkseen Dröbakin puolustuslaitteiden kimppuun sekä maan että meren puolelta. Päivän kuluessa pommituskoneet ja syöksypommittajat hyökkäsivät aalto aallon jälkeen Hortenin ulkolinnakkeita vastaan, jotka myös jatkoivat vastarintaa. Dröbak miehitettiin klo 19, mutta neuvotteluja Kaholmin antautumisesta jatkettiin 10. huhtikuuta aamuun saakka, jolloin laivat voivat kulkea läpi kapeikkojen ja saapuivat Osloon klo 11.45.”[iii]

Sumu sotki ilmakuljetuksia

”Oslossa aamulla 9.4. sakea sumu ja it-tuli viivyttivät suunniteltua laskuvarjo- ja ilmakuljetusjoukkojen maihinnousua. Vasta kun pommituskoneita oli käytetty voivat ensimmäiset jalkaväkiosastot nousta maihin. Silloinkin pelkkä hyvä onni teki maihinnousun mahdolliseksi. Sumun vuoksi oli X LentoAK käskenyt kaikkien koneiden laskeutua Aaborgiin, Tanskaan. Ne jotka kuljettivat laskuvarjojoukkoja kääntyivät takaisin, mutta ensimmäinen kuljetuserä, joka kuljetti yhden jv-pataljoonan osia, ei noudattanut käskyä, koska oli alistettu maavoimien kuljetuspäällikölle eikä X LentoAK:lle. Keskipäivän aikaan oli kaksi jalkaväkikomppaniaa tuotu lisää, ja niitä seurasi kaksi laskuvarjokomppaniaa. Näillä joukoilla Oslo miehitettiin.”[iv]

Ihmettelyä

Vajaamiehitetyt rannikkolinnakkeet tekivät vastarintaa aiheuttaen Saksan asevoimille merkittäviä tappioita. Norjan pääkaupunki Oslo kuitenkin miehitettiin melko olemattomin joukoin ja käytännössä taistelutta.

Kuningas pääsi pakenemaan Oslosta

”Saapuessaan 9.4. heti klo 5 jälkeen lähetystöönsä Saksan Oslon-lähettiläs havaitsi Norjan ulkoministerin odottavan häntä. Hallitus oli ollut kokoontuneena istuntoon ulkoministeriöön läpi yön, ja Saksan vaatimukset oli nopeasti esitetty ja nopeasti hylätty. Klo 5.50 Pohlman, sotilasvaltuutettu, ilmoitti Ryhmä XXI:een, että Norjan hallitus oli julistanut: » Emme alistu. Taistelu on jo käynnissä.» Puolitoista tuntia myöhemmin hän sähkötti, ettei Oslossa ollut vielä sotalaivoja eikä lentokoneita kaupungin yllä. Sillä välin kun Bräuer ja Pohlman odottivat joukkojen saapumista, Norjan kuningasperhe, hallitus ja useimmat parlamentinjäsenet ehtivät lähteä pääkaupungista erikoisjunalla, joka vei heidät Hamariin, noin 100 km pohjoiseen, sisämaahan. Myöhemmin päivällä hallitus siirtyi 40 km:n päähän Ruotsin rajalta, Elverumiin, jossa saksalaiset laskuvarjojoukot tekivät epäonnistuneen yrityksen siepata kiinni kuninkaan.”[v]



[i] Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu 83

[ii] Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivut 83-84

[iii] Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu 84

[iv] Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivu 84

[v] Earl F. Ziemke – Saksalaisten sotatoimet Pohjolassa 1940-1945; 1963; sivut 89-90

Yleistä sotahistoriaa

Etusivulle

free counter