Prioriteetti

Välillä pitäisi pysähtyä miettimään erilaisia prioriteetteja.

Esimerkiksi sitä, että onko Suomen prioriteetti numero yksi säilyttää itsenäisyys, vaiko olla maailman vähiten velkaantunut maa.

Suomen pääministerinä toimi vuosina 1932-1936 T. M. Kivimäki. Kivimäen ”kitsaana” valtionvarainministerinä toimi H. M. J. Relander. Samaan aikaan Suomen pankin pääjohtajana toimi myöhempi tasavallan presidentti Risto Ryti.

Tällä kaudella olisi, nyt jälkiviisaasti, tullut panostaa Suomen puolustuskykyyn tulevaa Talvisotaa varten. Siis suunnitella miten Suomea tullaan tarvittaessa puolustamaan, millaisia materiaalisia resursseja tullaan tarvitsemaan ja tehdä tilauksia - mm. tykistöä ja tykistön ampumatarvikkeita. Ne olisivat sitten olleet olemassa kun oli tarpeen puolustaa Suomen itsenäisyyttä ja alueellista koskemattomuutta mm. Kollaalla, Summassa ja Taipaleessa. Miehet olisi myös ennätetty kouluttaa käyttämään uutta varustusta tehokkaasti.

En halua tässä syyttää pelkästään edellä mainittuja henkilöitä - pois se minusta - myös jatkossa mm. valtiovarainministeri Väinö Tanner ja pääministeri Cajander ovat toki osasyyllisiä, mutta maanpuolustus on rakennettava pitkäjänteisesti. Puolustuskykyä ei polkaista esiin hetkessä.

T. M. Kivimäki kertoo muistelmissaan Suomalaisen poliitikon muistelmat seuraavasti: ”Pysyvän luottotarpeen tyydyttämiseksi oli välttämätöntä, että myös muita entisiä valtion velkoja maksettiin, ja Suomen Pankki menettelikin tässä suhteessa niin, että Suomi alkoi ennen pitkää olla vähimmin velkaantunut maa maailmassa.

Oman talouspolitiikkamme ja maailmantaloudessa ilmenevän jatkuvan helpottumisen ansiosta pulakausi oli vähitellen siirtymässä historiaan.”[i]

Oliko Suomen prioriteettina olla ”vähimmin velkaantunut maa maailmassa”, vaiko säilyä itsenäisenä valtiona säilyttäen alueellisen koskemattomuutensa?

Entäpä nyt - mikä on Suomen prioriteetti? Pyrimmekö jälleen olemaan vähiten velkaantunut maa maailmassa, pyrimmekö näyttämään rikkailta rakentamalla pröystäileviä pytinkejä, pitääkö meillä kaikilla olla uudet suuret hienot autot (yms.), vai pitäisikö meidän panostaa enemmän rakkaan isänmaamme puolustukseen - varsinkin kun itänaapuri jälleen varustautuu voimakkaasti, siellä ei ole demokratiasta tietoakaan ja se pullistelee sen kuin ennättää?

Tämä kysymys on sitäkin aiheellisempi kun Suomi valitettavasti hävittää parhaillaan täysin käyttökelpoista puolustusmateriaalia valtavia määriä ja on tehnyt idioottimaisen päätöksen luopua jalkaväkimiinoista.

 

Lainataan vielä Kivimäkeä: ”Puheena olevan esityksen lopullisesta hylkäämisestä sain sen opetuksen, että taloudellisesti vaikeiden aikojen varalta perustettiin sittemmin 1 miljardiin kasvanut suhdannerahasto. Jatkosodan aikana se jouduttiin kuitenkin käyttämään loppuun, eikä sellaista ole myöhemminkään saatu monista puheista huolimatta edes korkeasuhdanteiden vallitessa perustetuksi.”[ii]

Entäs jos sekin suhdannerahasto olisi käytetty ennen Talvisotaa Suomen puolustuskyvyn kohottamiseen - olisiko arvokas Karjala meidän hallussamme, vai Venäjän miehittämänä kuten se nyt on?

Maanpuolustus

Etusivulle

free counter

[i] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivut 78-79

[ii] T. M. Kivimäki, Suomalaisen poliitikon muistelmat, 1965, sivu 81