Liittolaiset vapauttivat

Virolaiset taistelivat leijonan lailla puna-armeijan maahantunkeutumista vastaan vuonna 1944, mutta Saksa ei pääsääntöisesti antanut heille kunnon aseistusta ja rajoitti myös virolaisten joukko-osastojen perustamista.

Niinpä Viro joutui uudelleen Venäjän miehittämäksi puoleksi vuosisadaksi.

Virolaisia joukkoja poistui Viron alueelta saksalaisten mukana - kuin myös suuri määrä virolaisia pakeni pakolaisiksi kodeistaan länteen - peläten täysin oikeutetusti Venäjän miehitystä ja Venäjän suorittamia rikoksia ihmisyyttä vastaan.

Juuri tässä vaiheessa tapahtui hyvin mielenkiintoinen asia. Venäjän propagandalähetyksissä valehdeltiin liittolaisten (mm. englantilaisten) vapauttaneen Viron fasisteista ja sinimustavalkoisten lippujen liehuvan jälleen Virossa. Lähetyksissä kehotettiin virolaisia jäämään Viroon, eikä pakenevan länteen.

Tämän petoksen vuoksi melkoinen määrä virolaisia, jotka olisivat voineet paeta, joutui jälleen venäläisten käsiin.

Virolaisdivisioonan rykmentinkomentaja Harald Riipalu kertoo alunperin Lontoossa vuonna 1962 ilmestyneessä kirjassaan tästä itse kokemastaan petoksesta ja sen aiheuttamasta hämmingistä. Suomennan pätkiä:

”Parina Virosta perääntymisen ensimmäisenä päivänä oli kaikilla, jotka saivat tiedon todellisesta tilanteesta, selvä päämäärä, nopeasti punaisen tukahduttavan vyöryn edestä! Pelastaa vähintään henkensä! Perääntymisen lopuksi ilmeni kuitenkin erityisesti Etelä,  ja Länsi-Virossa, että ihmiset marssivat venäläisille suoraan vastaan, kieltäytyen uskomasta neuvoja ja todellista tilannetta - pitäen auttamishalua jopa vihamielisenä.

Miksi?”[i]

”Vihollisen radiolähetys 22.9.1944 yöllä: »Etelä- ja Itä-Virossa on saksalaiset lyöty lopullisesti. Englannin joukot ennättivät Tallinnaan ja nousivat maihin jossakin pohjoisrannikolla. Rakvere ja Tapa ovat jo liittolaisten hallussa. Virolaiset älkää antako kyydittää itseänne! Piiloutukaa metsiin ja koteihinne. Yksikään oikea virolainen ei poistu nyt kotimaastaan!»

Mutta vieläkin enemmän! Mitä nopeimmin ja törkeimmin kiirehti vihollinen tiedottamaan, käyttämään omaksi hyödykseen, todellisuudessa tapahtunutta valtiollista tapahtumaa, jossa pääministeri-presidentin tehtävissä professori J. Uluots määräsi uuden Viron hallituksen virkaansa: »Viron tasavalta julistettiin, kaikkialla liehuvat Viron liput. Viron kansa, sinä olet jälleen vapaa ja onnellinen omien liittolaistesi toimesta vapautetussa kotimaassasi

Vaan ei sanaakaan siitä, että ne ”vapauttajat ja liittolaiset” olivat punajoukot. Ei yhtään tiedonantoa Venäjän joukkojen liikkumisesta, päinvastoin kuin vasta kuukausi puolitoista sitten, jolloin kerrottiin pitkälti ja perusteellisesti jokaisen kylän valloittamisesta Narvan luona ja Kaakkois-Virossa.

Miksi venäläiset vaikenivat nyt omista saavutuksistaan? Miksi Viroon tunkeutuneet punajoukot olivatkin nyt vaatimattomasti ”liittolaisia” tai yhdessä todistetussa tapauksessa jopa ”englantilaisia”?”[ii]

”Länteen pakenemisen huippuhetkellä, jolloin lähes koko Viron kansa oli liikkeellä, juuri silloin kun viimeiset laivat olivat satamissa pakolaisia tulvillaan, tuli kuten salama pilvettömältä taivaalta: »Virolaiset, älkää poistuko kotimaasta! Liittolaiset ovat vapauttaneet teidän rakastetun kotimaanne.»

Mitä piti epätoivoon ajettu ihminen uskomaan enemmän kuin sitä suusta suuhun kantautuvaa ja kovaan ääneen kerrottua sekä omin korvin radiosta kuultua tiedotetta?”[iii]

”23. syyskuuta, kun peräytyvät Viron Divisioonan osat pysähtyivät Reeguldi-Navesti-Turpsi-Jäleveren linjalla, muuttui siviilipakolaisten liikkumissuunta yllättäen päinvastaiseksi edellisiin päiviin nähden. Muutama kilometri siitä linjasta etelään sijaitseva Suuren-Jaanin asutuskeskus oli leiri sen sanan suorassa merkityksessä, mutta samalla käännepiste, jossa moni päätti muuttaa suuntaa etelästä pohjoiseen. --

”Suuren-Jaanin-Pedassaaren tiellä, joka vie Vändraan, liikkui pohjoiseen kymmenien hevosten pakolaiskolonna, näiden rivien kirjoittajaa vastaan. Ensimmäisessä kärryssä istui intelligentin näköinen nuorehko nainen, kieltenosaajana ilmeisesti myös ryhmän johtaja.

Pysäytin kolonnan ja pyysin lyhyesti tekemään tien vapaaksi. Meidän välillemme syntyi keskustelu, josta ei puuttunut jännitettä:

-         »Enhän minä saa jäädä ihmisten kanssa tähän liikenteen jalkoihin.» anoi rouva.

-         »Te ette pääse eteenpäin, sillä sillat on hävitetty ja toisella puolen jokea ovat venäläiset.»

-         »Kuka teille sen sanoi?» äkääntyi rouva ja kannusti hevosta liikkumaan.

-         »Uskon tietäväni, kuka on rykmenttiäni vastassa.»

-         »Milloin te sotilaittenne kanssa edelleen pakenette?»

-         »Miksi te sanotte - ”pakenette”? Ne sotilaat täyttävät velvollisuuttaan sekä luovat teillekin parhaillaan mahdollisuuden pakenemiseen ja henkenne pelastamiseen.»

-         »Saksalaisten hännystelijät!» päästi rouva äkkiä kesken selvitykseni.

-         »Minulla ei ole aikaa polemisoida kanssanne. Olkaa hyvä ja vapauttakaa tie ja kääntykää heti takaisin, piiloutukaa johonkin metsikköön, sillä niin kauan kuin olette minun rykmenttini alueella ja välittömästi rintamalinjan takana, olen minä vastuussa teidän elämästänne...»

-         »Kuka te olette, että minua komennatte?»

-         Kerroin nimeni ja virka-asemani.

-         »Jumalani! Viron rykmentinkomentaja ja täyttää saksalaisten käskyä! Ettekö todella ole kuullut, mitä välillä on tapahtunut?» rouva ihmetteli vastaustani.

-         »Mitään ei ole tapahtunut. Tallinna on vain kaatunut ja venäläisten vyöry valuu järkiään länteen ja etelään.»

-         »Tapahtunut on hyvin paljon...» ja rouva kertoi kuinka ”liittolaiset” vapauttavat maata ja Viron liput liehuvat! Hän haluaa vain mennä oman kylänsä ihmisten kanssa Vändran metsään ja odottaa siellä, kunnes täydellinen käänne on tapahtunut.

-         »Rouva, te olette selvästi erehtynyt. Se kaikki on vihollisen propagandaa.»

-         »Ei, te olette sekaannuksessa, sillä te ette näe, ettekä kuule muuta kuin sitä, mitä saksalaiset käskevät. Olkoon! Minä en kuluta teidän aikaanne, sillä teillä on kiire Virosta poistumisen kanssa! Me käännymme johonkin metsikköön ja odotamme kunnes teidän rykmenttinne edestä lähtee,» rouva otti sovinnollisemman sävyn ja johti kolonnansa sivutielle.

Suure-Jaanissa 45. rykmentin [Riipalun rykmentti - jp] käyttöön sattui myös joitakin sinne kerääntyneitä Suojeluskunnan komppanioita. Koska Põltsamaan kaatumisen jälkeen vihollinen alkoi voimakkaammin tunkeutumaan myös Viljandin suuntaan, haluttiin saada yksi komppania Kolga-Jaani-Viljandi tielle Pingu-Reon alueelle, jossa sen piti pysyä 24.9. kello kuuteen aamulla.

Määräsin sinne yhden kolmejoukkueisen Suojeluskunnan komppanian. Koska suojeluskuntalaisilla ei ollut konekiväärejä, jokainen ryhmä sai vielä neljä divisioonan miestä ja kaksi konekivääriä vahvennukseksi. --

Seuraavana aamuna tulivat vain vahvennukseksi annetut 12 miestä konekivääreineen. --

Reolle oli tullut iltahämärässä kaksi miestä sivuvaunullisella moottoripyörällä. Toinen Saksan asepuvussa, toinen siviilivaatteissa, mutta Suojeluskunnan käsivarsinauhalla. Kerrottu Viron hallituksesta, vastarintaliikkeestä ja englantilaisista sekä käsketty heti nousemaan autoihin ja ajamaan Haapsaluun. Suojeluskuntalaiset ja komppanianpäällikkö olivat suostuneet heti, että mitäpä muutakaan kun kerran tilanne on sellainen. Rykmentin miehet kuitenkin kieltäytyivät, koska he saivat ottaa käskyjä vain rykmentistä ja konekiväärit kuuluivat rykmentille.”[iv]

Venäläisiltä loistava harhautusoperaatio - paljon syyttömiä virolaisia jäi loukkuun.


[i] Harald Riipalu, Kui võideldi kodupinna eest, 2005, sivu 153

[ii] Harald Riipalu, Kui võideldi kodupinna eest, 2005, sivut 153-154

[iii] Harald Riipalu, Kui võideldi kodupinna eest, 2005, sivu 154

[iv] Harald Riipalu, Kui võideldi kodupinna eest, 2005, sivut 155-156

Viro

Etusivulle

free counter