Karjalan vapautus 1941

Taustaa

Venäläiset olivat vähitellen tunkeutuneet ikimuistoisille suomalaisten asuinalueille, suorittaneet siellä pakkovenäläistämistä, sekä karjalaisten murhia ja karkotuksia. Huomattava osa Vienan ja Aunuksen asukkaista oli joutunut pakenemaan Suomen itsenäistymisen ja Vapaussodan jälkeen Suomen puolelle.

Monien Suomeen paenneiden ja myös joidenkin suomalaisten Karjala-aktivistien haaveena oli vapauttaa Karjala ryssän vallasta.

Suomen heimojen vaiheista on artikkeleita täällä.

Talvisodassa Venäjä oli ryöstänyt Suomelta lisää alueita ja ajanut noin 420 000 suomalaista pakolaisiksi omista kodeistaan. Myös nämä Talvisodan pakolaiset halusivat luonnollisesti takaisin koteihinsa.

Venäjä hyökkäsi

Venäjä hyökkäsi jälleen Suomen kimppuun alkaen 22.6.1941 kello 6.05, aloittaen Suomen ja Venäjän välisen Jatkosodan, joka oli erillissota.

Talvisodan rauhanteossa Venäjä ryösti Suomelta strategisesti tärkeitä alueita, joten ”Tynkä-Suomea” oli hyvin raskas puolustaa. Niinpä Suomi lähti siirtämään puolustuslinjan niin kauas itään, että puolustuksessa voitaisiin hyödyntää vesistölinjoja ja siten tultaisiin toimeen siedettävällä miesmäärällä rintamalla.

Tässä puolustuslinjan siirto-operaatiossa tuli sivutuotteena vapautettua Viena ja Aunus ryssän vallasta, mutta niitä ei liitetty Suomeen.

Onttoni Miihkali

Vienan Karjalasta kotoisin ollut Onttoni Miihkali oli yksi heistä suomenheimoisista, joka oli aiemmin taistellut Karjalan vapauden puolesta, mutta joutunut siirtymään Suomen puolelle. Talvisodassa hän taisteli suomalaisten riveissä perivihollista ryssää vastaan.

Jatkosodassa hän sitten oli suomalaisena upseerina suomalaisella nimellään Mikko Karvonen vapauttamassa Karjalaa ryssän miehityksestä. Karvonen piti yksityiskohtaista päiväkirjaa merkiten aluksi päivämäärien lisäksi jopa kelloajatkin.

Päiväkirja kirjoitettiin, ladottiin ja jopa painettiinkin Jatkosodan aikana. Sensuuri kuitenkin iski ja painos sekä painolaatat hävitettiin. Päiväkirja ilmestyi toimitettuna vuonna 2007 nimellä Salainen sotapäiväkirja. Tähän on otettu joitakin lainauksia siitä antaen tarkat lähdeviitteet.

Karjalaisnaisen sanat

5.7.1941 kello 16.00: ”Yhä Vuokkiniemen–Ponkalahden-tiellä. Komentaja [eversti Hjalmar Siilasvuo - jp] kertoilee tau­kopaikoissa vitsejä. Omituinen sota: Korkeimmat herrat ovat aina edessä, muut tulevat perässä, usein tuskastuttavan hitaasti. Eversti F:kin [eversti F.U.Fagernäs - jp] pistäytyy usein kärjessä. Mutta hänhän onkin Hulkonniemen entinen puhdistaja...

Pohdin tässä erään aamulla tapaamani karjalaisnaisen sanoja. Näin laususkeli hän:

– Kolme kertaa ovat ryssät minun elinaikanani tulleet Karjalasta pois karkoitetuksi. Kolme kertaa he ovat palanneet. Ja joka kerta olemme me karjalaiset saaneet nahassamme tuta heidän vikansa. Yhä enemmän meitä on viety pois ja yhä vähemmän jäänyt jäljelle. Tämä on neljäs kerta... Jos he tämän jälkeen palaavat, – ei meistä jää yksikään kertomaan heidän kostostaan...”[i]

Karjalaisia yliloikkareita

7.7.1941 kello 11.12: ”Metsästä tuli juuri nuotiollemme puna-armeijalainen. Kohotti kätensä ylös ja sanoi selvällä suomenkielellä: Terve! Karjalainen... yli­loikkari. Sanoo, että pari kaveria on vielä metsässä... Pojat hakevat nekin.

Kuulustelen. Pojat ovat vienalaisia, kaksi Kuresta, yksi Piisma­lahdesta. Heidät on tuotu eilen linjoille. Ovat luiskahtaneet heti syrjään ja hiipineet meidän puolellemme. Ryssät ovat ammuksineet perään. Ovat iloisia... syövät ja juovat kanssamme... rupattelevat.”[ii]

Viena ja Aunus vapaaksi

20.7.1941: Vuokkiniemessä pidetään kansankokous. Suomen sinivalkoiset ja Karjalan musta-puna-vihreät liput liehuvat navakassa kesätuulessa.

Kello 10.00: ”Julistamme Vienan ja Aunuksen vapaaksi”.[iii]

Tervehdys Marskille

Mikko Karvonen vieraili yhtenä Itä-Karjalaisten edustajana marsalkka Mannerheimin luona.

Itä-Karjalaisten tervehdys sotamarsalkka Mannerheimille:

”Me tulemme maasta Kalevan kaukaisesta, vuorten ja virtojen takaa.

Taivaan kupu hohtaa siellä jättiläisjärvien sineä, petäjäin kyljet paistavat satavuotista punaa ja ihmisjalan tekemä polku on harvinainen ja ihailtu kuin kallisarvoinen helmivyö.

Me tulemme maasta, jonka nimi on Viena-Aunus. Se on suuri ja rikas, kaunis ja hedelmällinen maa. Luoja osoitti sitä kerran esi-isillemme ja sanoi: Teidän maanne. Syökää leipänne sen hedelmällisyydestä! Ravitkaa sielunne sen kauneudesta!

Ja he tekivät niin.

Ja maa oli viljava.

Ja elämä oli onnen kyllästämä.

Mutta sitten:

Hyiset viimat puhalsivat yli maan. Kirsi pureutui kamaraan ja kuihdutti hedelmällisyyden. Väkivalta vei vapauden. Sorto sammutti elämänilon.

Lukumme oli pieni ja voimamme vähäinen. Meidät lyötiin maahan, meitä poljettiin ja piestiin, häväistiin ja pilkattiin. Meitä riepoiteltiin sinne ja tänne ja heiteltiin kaikkiin ilmansuuntien. Olimme kuin akanat tuulessa, kuin hiekkajyväset meren aalloissa. Ruumiimme näivettyivät, sielumme tylsistyivät ja uskomme kuoli.

Mutta sitten:

Lännessä jyrähti ukkonen. Synkkä taivas välkehti hetkisen salaman nuolten kirkastamana. Ja me kuulimme äänen ja sanat: Miekkaani en minä pane ennen tuppeen kuin Karjalan kansa on vapaa.

Me vavahdimme, heräsimme kuoleman horroksessa – saimme voimaa voimattomuuteemme ja tahtoa tahdottomuuteemme. Pureuduimme kynsin, hampain kiinni elämään.

Meillä oli – lupaus.

Meillä oli toivoa.

Itä raivosi hurjasti, kirsi allamme oli kivikovaa ja kuoleman ruttoiset huurut täyttivät maan. Tyhjensimme kärsimysten kalkin pohjaan asti ja tuijotimme soaistuvin, himmenevin silmin kohti länttä.

Ja katso: Lupauksen Mies seisoi yhä miekka paljastettuna. Ajan aallot löivät ankarina hänen ympärillään. Kansoja kukistui ja valtakuntia sortui, mutta hän ja hänen kansansa seisoivat kuin paadet kosken vaahtopäissä.

Me odotimme, odotimme... Viimeiset voiman hituset olivat haihtumaisillaan, uskomme oli miltei sammunut, toivostamme ei ollut paljoakaan jäljellä.

Silloin jyrähti taas ukkonen lännessä, paljastettu miekka välähti kuin salaman nuoli ja Lupauksen Miehen harmaatakkiset sotilaat marssivat vapauttajina maahamme.

Ja me tunsimme äkkiä kuinka heikot ruumiimme täyttyivät väkevyydellä, kuinka tyhjiin suoniimme virtasi kuuma, vaahtoava nuoruuden veri ja kuinka heikkoutemme vaihtui voimaksi...

Me tulemme maasta Kalevan kaukaisesta, vuorten ja virtojen takaa. Me tuomme Teille, Herra Sotamarsalkka, ylösnousseen, kuoleman unesta heränneen kansan kiitokset.

Te annoitte meille takaisin kauniin maamme.

Te lahjoititte meille jälleen vapauden.

Te soitte meille riemukkaan nykyisyyden ja tulevaisuuden, joka on täynnä ihania lupauksia.

Te yhdistitte sirpaleen kokonaisuuteen ja teitte kahdesta pienestä yhden suuren.

Olkaa ikuisesti kiitetty.”[iv]


[i] Mikko Karvonen, Salainen sotapäiväkirja, 2007, sivu 57

[ii] Mikko Karvonen, Salainen sotapäiväkirja, 2007, sivu 61

[iii] Mikko Karvonen, Salainen sotapäiväkirja, 2007, sivu 92

[iv] Mikko Karvonen, Salainen sotapäiväkirja, 2007, sivut 94-95

Suomen heimot

Suomen historiaa

Etusivulle

free counter