Inkerinmaa

Historiallinen Inkerinmaa käsitti varsin laajan alueen, Narvajoelta ja Peipsijärveltä vanhalle Suomen rajalle asti Karjalan kannaksella. Pietari Suuri oli valloittanut alueen Ruotsilta suuressa Pohjan sodassa ja perustanut Pietarin kaupungin suomensukuisen asutuksen keskelle.

Vuonna 1919 alueella asui yli 120 000 suomea puhuvaa inkeriläisiä, joiden esi-isät olivat pääasiassa Ruotsin vallan aikana 1600-luvulla Savosta ja Karjalasta siirtyneitä uudisasukkaita. Inkeriläisten lisäksi alueella asui vanhastaan myös suomensukuisia inkerikkoja ja vatjalaisia, joita lienee ollut noin 10 000.

Helmikuussa 1919 Helsingissä oli muodostettu Inkerin Väliaikainen Hoitokunta, jonka tehtävänä oli Inkerin asian ajaminen silloisessa poliittisessa ja sotilaallisessa tilanteessa. Hoitokunta kääntyi Suomen ja Viron hallitusten puoleen kaiken tuen ja avun saamiseksi tavoitteilleen.

Virallinen Suomi suhtautui osoittamastaan sympatiasta huolimatta nihkeästi konkreettiseen avustamiseen. Inkerinmaan valloittaminen ja ennen kaikkea sen hallussa pitäminen koettiin pitemmällä tähtäimellä ylivoimaiseksi tehtäväksi.”[i]

Muistamme väliaikaisen hoitokunnan kääntyneen jo helmikuussa 1919 kirjeitse [eversti Hans] Kalmin puoleen ja pyytäneen aseellista tukea Inkerin auttamiseksi. --

Kalm oli tarttunut innostuneena avunpyyntöön, jossa vedottiin hänen maineeseensa ja taitoonsa. Pyyntö palveli niitä tavoitteita ja arvoja, joiden puolesta hän oli jo lähtenyt kahteen vapaussotaan ja taisteluun bolshevismia sekä venäläisiä vastaan. --

Kalm kirjoittaakin olleensa heti valmis ja ryhtyneensä kaikella voimalla ajamaan inkeriläisten asiaa. Hän oli kertonut Valkissa rykmenttinsä ylemmille upseereille kirjeestä, mutta toivoi hankkeen pysyvän toistaiseksi salaisuutena, vaikka ajatus herätti suurta innostusta.

Hän oli kääntynyt välittömästi myös Viron hallituksen puoleen. Virolaiset olivat pitäneet ajankohtaa sopivana ja kannattivat hanketta. Riittävän suurella voimalla toteutettuna bolshevikit voitaisiin lyödä, Inkerinmaa vapauttaa ja Pietari valloittaa. Leveä puskuri siirtäisi Venäjän vuosisataisen uhan ja rauhattoman rajan Narvajoelta aimo askeleen itään päin. --

Tuntui siltä, että suuri käänne slaavilaisen ekspansion pysäyttämiseen oli vihdoinkin tarjolla[ii]

Oli hyvä suunnitelma

Viron korkeimman johdon kanssa tehty suunnitelma piti sisällään Pohjan Poikain rykmentin vahvuuden lisäämisen värväämällä Suomesta lisää vapaaehtoisia ja liittämällä siihen myös inkeriläinen pataljoona. Tavoitteena oli Pohjan Poikain vahvuuden kaksinkertaistamien noin 6 000 sotilaaksi.

Kalm hyökkäisi Narvan suunnalta Jaaman kautta Pietariin rinnallaan virolaiset joukot, joita koottaisiin itärajalle 25 000-30 000 miestä. Etelässä virolaiset pitäisivät hallussaan Pihkovan aluetta ja sen tärkeää rautatieristeystä ja sitoisivat puna-armeijan joukkoja.”[iii]

Suomi petti heimokansan

Suomi salli inkeriläisten vapaaehtoisten liikkua Suomen kautta Viroon muodostamaan inkeriläispataljoonan - mutta ei sallinut Pohjan Poikain rykmentin kasvattamista eikä hyökkäystä Pietariin. Inkeriläispataljoonan urhea hyökkäys päättyi tietenkin verilöylyyn, voimaa - varsinkin suomalaisia olisi pitänyt olla oleellisesti enemmän. Pataljoonan rippeistä kasvatettiin myöhemmin kaksi pataljoonaa ja tykkipatterin käsittävä rykmentti. Päällystössä oli hajotetun Pohjan Poikain rykmentin henkilöitä - mutta voimaa oli edelleen aivan liian vähän. Inkeriläisvirolaiset joukot pääsivät aivan Pietarin porteille saakka - mutta voimat loppuivat kesken. Suomen vakinaisen armeijan vähäisetkin joukot olisivat kääntäneet pelin Leninin rosvojoukkojen tappioksi - vaan sitä apua ei koskaan annettu.

”Inkerinmaan kohtalo oli todella ankea, Mannerheimin sanoin säälittävä. Bolshevikkien Tarton rauhanneuvotteluissa antamista lupauksista huolimatta alueella ei toteutettu edes sovittua kulttuuriautonomiaa. Stalinin vainot, väestön pakkosiirrot ja toinen maailmansota sinetöivät lopullisesti heimokansamme kohtalon. Inkerin sini-puna-keltainen ristilippu ei saanut koskaan liehua vapaan kansan symbolina.”[iv]


[i] Jaakko Heinämäki, Hans Kalm, 2007, sivu 231

[ii] Jaakko Heinämäki, Hans Kalm, 2007, sivu 232

[iii] Jaakko Heinämäki, Hans Kalm, 2007, sivu 232

[iv] Jaakko Heinämäki, Hans Kalm, 2007, sivu 235

Suomen heimot

Suomen historiaa

Etusivulle

free counter