Venäjän hyökkäyskäskyjä eri valtioiden kimppuun on etsitty ”kissojen ja koirien kanssa”. Jostakin syystä ne ovat erittäin salaisia ja piilotettu salaisimpien arkistojen pimeimpiin sopukoihin.
Venäjän
johdolla ei myöskään ole ollut tapana allekirjoittaa hyökkäyskäskyjään -
niin ei ollut laita myöskään Suomen ja Venäjän välisen Talvisodan
hyökkäyskäskyn kanssa. Vaikka eihän Venäjä edes myöntänyt käyvänsä
sotaa Suomea vastaan.
”Leningradin
sotilaspiirin sotilasneuvoston 29.10.1939 hyväksymää Suomenvastaisen sodan
operaatiosuunnitelmaa seurasi sota-asiainkomissaarin Vorosilovin
15. marraskuuta Leningradin sotilaspiirin sotaneuvostolle
antama käsky aloittaa joukkojen keskitys. Marraskuun 21. päivänä
neuvostoarmeijoille annettiin hyökkäyskäskyt ilmoituksin, että
»hyökkäyksen aloittamisen päivämäärä käsketään erikseen».
Hyökkäyksen
operatiivinen käsky annettiin 29. marraskuuta 1939.
Leningradin sotilaspiirin päällystöä hiostettiin aidolla stalinistisella
hengellä, kun käskynä oli Viipurin valtaaminen neljässä päivässä
ja Helsinkiin oli edettävä kahdessa viikossa.”[i]
”Tähän
mennessä julkaistuissa puna-armeijan sotilaallisissa hyökkäyskäskyissä
ei löydy Stalinin allekirjoituksia. Tämä havainto koskee ylipäätään
muitakin jo julkaistuja sotilaallisiin valmisteluihin liittyneitä
neuvostodokumentteja. Stalin kykeni häivyttämään itsensä
virallisten dokumenttien ja tapahtumien taustalle, vastuu huonoista
tuloksista siirtyi päätösten allekirjoittajille. Mutta Stalin ohjaili
näkymättömänäkin itse tapahtumia.
Kun
lopullinen operatiivinen hyökkäyskäsky Suomen miehittämiseksi
tehtiin 29.11.1939, sen allekirjoittivat Leningradin sotilaspiirin
sotaneuvoston komentaja, kenraali K. Meretskov ja Leningradin
puoluejohtaja A.A. Zdanov.”[ii]
”Laatokan
pohjoispuolella hyökänneen 9. armeijan divisioonan oli määrä edetä
Ouluun ja Pohjanlahdella kolmessa vaiheessa 20 vuorokaudessa.
70-90 kilometrin taival Nurmeksen–Hyrynsalmen linjalle piti toteutua
viidessä vuorokaudessa. Kemijärven–Kauppilanmäen
linja oli määrä saavuttaa kolmessa tai neljässä päivässä, mikä
merkitsi noin 90 kilometrin marssia siinä ajassa. Kolmannessa vaiheessa
pohjoinen operaatio päättyisi Oulun ja Kemin valtaukseen, noin 30
kilometrin päivämarssilla. Suomi olisi näin katkaistu kahdessa kolmessa
viikossa kahtia.”[iii]
”NKVD
kokosi nimekkäistä neuvostotaiteilijoista
laulu- ja tanssiryhmiä, joihin osallistui mm. säveltäjä Dmitri Sostakovits.
Stalin määräsi hänet säveltämään punaisen armeijan voitonjuhlia varten
Helsingissä suomalaisia kansansävellyksiä sisältävän lyyrisen
sinfonian.”[iv]
”Vuonna
1939 suunnitelma suomalaisesta kansandemokratiasta kansanhallituksineen oli
puhdasoppinen stalinistinen ratkaisu, jossa ei ollut hiventäkään
vallankumouksellista idealismia tai muuta
ideologiaa, vain Suomen väkivaltainen haltuunotto. Kuusinen
ja Tuominen olivat tämän Stalinin neuvostovaltion imperialistisen
tavoitteen puhdasverisiä toteuttajia.”[v]
”Suunnitelmat
hyökkäyssodan aloittamiseksi Suomea vastaan olivat Stalinin työpöydällä jo
ennen Hitlerin kanssa solmittua paktia.”[vi]
”Sotilaspiirin operatiivisessa suunnitelmassa, joka oli
toimitettu 29.10.1939 Molotoville, sanottiin: »Hyökkäyskäskyn
tullessa joukkomme hyökkäävät Suomeen yhtä aikaa kaikilla alueilla
tavoitteena eristää vihollisen voimaryhmittymät ja yhdessä ilmavoimien kanssa tuhota Suomen armeija.»
Punaisen armeijan tehtävään arvioitiin kuluvan aikaa kaksi kolme
viikkoa.”[vii]
”Punaisen
armeijan ylin politrukki ja Stalinin luottomies Lev Mehlis kertoi päiväkäskyssään
31. tammikuuta 1940 — siis kaksi päivää sen jälkeen kun Stalin oli
ilmoittanut luopuvansa Kuusisen hallituksesta — puna-armeijalaisille, mistä
Suomenvastaisessa sodassa nyt oli kysymys:
»Suomen
mannerheimiläis-tannerilaiset isännät, jotka pyrkivät muuttamaan Suomen
englantilaisten ja ranskalaisten imperialistien sillanpääasemaksi
Neuvostoliittoa vastaan, oli lyötävä nyt, kun Britannia ja Ranska olivat sidottuja sotaan lännessä.».”[viii]
Huomatkaa - ei sanaakaan ”Saksan uhasta”, jota
suomettunut historiankirjoitus jaksaa korostaa. Suomi piti saada valloitettua
silloin kun Englanti ja Ranska olivat sidottuja sotaan Venäjän liittolaista
Saksaa vastaan.
”Stalin oli kiirehtinyt välittämään liittolaiselleen
Hitlerille tiedon Kuusisen hallituksesta jo päivää ennen sen nimittämistä.
Ulkoministeri Molotov tapasi Saksan lähettilään von der
Schulenburgin 30.
marraskuuta 1939, samana päivänä jolloin talvisota alkoi. Keskustelusta
laadittu saksalainen ja neuvostoliittolainen asiakirja ovat sisällöltään
identtiset.”[ix]
”Saksan
lähettiläs von Schulenburg onnitteli Molotovia 7. maaliskuuta
1940 puna-armeijan loistavien
menestysten vuoksi. Molotov totesi
ilahtuneena neuvostojoukkojen valtaavan lähipäivinä Viipurin.”[x]
Todellisuudessahan Venäjä EI kyennyt valloittamaan Viipuria Talvisodassa.
”Historiallisessa
katsauksessaan Stalin totesi Suomen
valloittamisen olevan Venäjän ikuinen tavoite.
»Tiedämme
maamme ja armeijamme historiasta, että olemme valloittaneet Suomen
neljä kertaa. Nyt oli viidennen kerran vuoro.» Stalin sanoi,
ettei »täydellistä suunnitelmaa ole vielä pantu toimeen». Näin
hän myönsi »kokemattoman» punaisen armeijan epäonnistumisen.
Stalin sanoi suomalaisilla olleen sodan alkamishetkellä täsmälleen
kaksi vaihtoehtoa käytettävissään, jotka sisälsivät saman lopputuloksen:
»Valitkaa toinen kahdesta: joko suostutte suuriin myönnytyksiin
tai teemme teistä silppua ja saatte Kuusisen hallituksen, joka teurastaa
(potroshit
= suolistaa,
repii sisukset) teidän hallituksenne.»688
Mutta Stalin ei ollut ottanut huomioon kolmatta
vaihtoehtoa, johon suomalaiset onnistuneesti turvautuivat, ja joka yllätti
hänet – puolustussodan.”[xi]
[i] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 98
[ii] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 102
[iii] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 101
[iv] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 103
[v] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 121
[vi] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 267
[vii] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 269
[viii] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 216
[ix] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 129
[x] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 262
[xi] Hannu Rautkallio, Kansakunnan syyllisyys, 2002, sivu 278