Tämä kirja perustuu täysin julkisista lähteistä saatavaan tietoon. Pääsääntöisesti viittaan jokaisen väittämäni osalta yhteen tai useampaan lähteeseen – täsmälliset viitetiedot ovat kirjan lopussa. Tämä huomautus on tarpeen siitä syystä, että olen toiminut yli 12 vuotta vapaaehtoisena avustajana Viron maanpuolustuksen jälleenrakentamisessa ja olen toiminut huomattavan osan tästä ajasta virallisesti Viron Suojeluskunnan komentajan neuvonantajana ja Viron Maavoimien komentajan neuvonantajana. Useissa suunnittelemissani, ja Virossa järjestämissäni, valtakunnallisissa sotaharjoituksissa (niiden käsikirjoituksissa) olen avoimesti käyttänyt hyökkäävänä vihollisena Venäjää. Tässä kirjassa nimitän Venäjää imperialistiseksi roistovaltioksi. Tämä ei suinkaan tarkoita sitä, että se olisi Viron Suojeluskunnan tai Viron puolustusvoimien virallinen mielipide. Miten tämä vapaaehtoinen maanpuolustustyö ja sen yhteydessä saatu tieto on vaikuttanut mahdolliseen asennoitumiseeni, onkin sitten ihan eri asia.
Imperialismin perinteisen määritelmän mukaan imperialismina pidetään valtion pyrkimystä väkivaltaisesti laajentaa omaa aluetta tai vaikutusaluetta. Imperialismi voidaan määritellä myös suurvalta-politiikaksi, jossa tarkoituksena on mahdollisimman laaja vaikutusvalta koko maailmassa.
Imperialistinen valtio pyrkii alistamaan toisen valtion tai sen alueen johtoonsa joko rauhanomaisin tai väkivaltaisin keinoin.
Edellä mainittujen määritelmien mukaan on helppo nimetä useita vanhoja eurooppalaisia suurvaltoja imperialistisiksi. Esimerkiksi Espanjalla, Portugalilla, Englannilla ja Ranskalla on ollut runsaasti kolonioita, eli alusmaita, kaukana omista alueistaan. Nämä maat oli alistettu pääsääntöisesti asevoimin. Alistajavaltiot olivat epäilemättä imperialistisia valtioita. Kun nämä vanhat imperialistiset valtiot ovat antaneet alusmaidensa itsenäistyä, joko vapaaehtoisesti tai vapaussodissa, niin mitä ilmeisimmin niistä ei voida enää käyttää määritettä imperialistinen valtio, vielä vähemmän kirjan nimenä olevaa määritettä imperialistinen roistovaltio.
Aivan viime vuosina on puhuttu roistovaltioista tarkoittaen esimerkiksi Irakia, Irania, Libyaa ja Pohjois-Koreaa. Silloin puhujat ovat tarkoittaneet mm. sitä, että nämä roistovaltiot ovat esimerkiksi kehittäneet joukkotuhoaseita vastoin ydinsulkusopimusta ja kieltäytyneet lopettamasta joukkotuhoaseiden kehittämisen ja/tai muuten olleet noudattamatta kansainvälisiä lakeja ja sopimuksia.
Minusta roistovaltioksi voidaan kutsua valtiota, joka systemaattisesti jättää noudattamatta kansainvälisiä sopimuksia mm. siviilien, sotavankien, pakolaisten, jne. suojelemiseksi ja tekee jatkuvasti rankaisematta sotarikoksia, rikoksia ihmisyyttä vastaan ja muita rikoksia omien viranomaistensa toimesta – eikä saata näitä rikoksia tehneitä edesvastuuseen rikoksistaan.
Tiedän mainiosti, että Suomessa on tapana kirjoittaa sotien nimet pienellä alkukirjaimella – minä en kuitenkaan suostu tällaiseen valtavan tärkeiden tapahtumien vähättelyyn – siten käytän itse johdonmukaisesti sotien nimiä kirjoittaessani suurta alkukirjainta. Suorissa lainauksissa sotien nimet ovat luonnollisesti alkuperäisten kirjoittajien mukaisessa asussa.
Venäjä/Neuvostoliitto – minä käytän omassa tekstissäni koko ajan nimitystä Venäjä olipa sitten kyseessä Venäjä enemmän kuin sata vuotta sitten, Venäjän sosialistinen neuvostotasavalta, Neuvostoliitto tai Venäjän Federaatio. Kyseessä on joka tapauksessa ”sama paska eri paketissa”, tai sama imperialistinen roistovaltio eri nimellä. Eräänä perusteluna on se, että venäläiset olivat myös neukkulan suurin kansallisuus, ja siten vastuussa koko roskasta. Kun vielä todellisuudessa neukkula oli Venäjän väkivalloin orjuuteensa liittämien kansojen ja valtioiden kokoelma, niin on turha yrittää kaataa syyllisyyttä Venäjän rikoksista muiden alistettujen kansojen niskaan. Havainnollistan asiaa vielä suoremmin: jos Vladimir Putin vaihtaa nimekseen Ivan Ivanovits, tekee murhan ja vaihtaa nimensä takaisin Vladimir Putiniksi, niin murhaaja on kuitenkin Vladimir Putin – ei siitä rikoksesta pääse irti nimeään vaihtamalla. Suorissa lainauksissa minä en muuta alkuperäisen kirjoittajan käyttämää nimitystä.
Tämä kirja keskittyy oleelliseen ongelmaan, josta Suomessa on vaiettu lähes koko sotien jälkeisen ajan – Venäjään ja sen rikoksiin ihmisyyttä yms. vastaan. Toivon, että arvoisa lukija kiinnittää huomiotaan siihen asiaan, jota yritän tuoda esiin – siitä huolimatta, että varmasti useaan otteeseen tulee mieleen – tuo ei voi olla totta. Minusta on erittäin tärkeää, että voisimme edelleen elää rakkaassa Suomessamme vapaina ja onnellisina.
Lainauksista
Olen lainannut melkoisen pitkiä pätkiä joistakin kirjoista. Pääsääntöisesti ne pitkät lainaukset ovat tekemiäni suomennoksia kirjoista, joita ei ole ilmestynyt suomeksi.
Usein kirjoittajia moititaan siitä, että he ovat ottaneet lyhyen lainauksen, joka sitten antaa väärän kuvan alkuperäisestä mielipiteestä tai asiasta – eli lause olisi irrotettu kontekstista. Niinpä minä olen puolestani tehnyt pitkähköjä suoria lainauksia, ettei minua voitaisi syyttää alkuperäisen kirjoittajan tarkoituksen vääristelystä. En siten ole tietoisesti pyrkinyt panemaan kenenkään lainaamani henkilön ”suuhun omia sanojani”.
Venäjältä saatava objektiivinen
tieto on ”kiven takana”. Lainaan tähän pätkän Kuorsalo-Susiluoto-Valkonen
kirjan Salaisen poliisin valtakunta kustannuspäällikön Outi Karemaan
esipuheesta kyseiseen kirjaan (vuodelta 2003): ”[Venäjän
– jp] Sulkeutuminen
on hankaloittanut esimerkiksi historiantutkimusta. Arkistojen osalta tilanne
on vaikea. Suomalaisetkin tutkijat ovat saaneet usein havaita, että suurinta
huomiota herättänyt ja 1990-luvun alussa hetken auki ollut laaja osa NKP:n
arkistoa on joutunut uudelleen lukkojen taakse ja tutkijoiden ulottumattomiin.
Puoluearkiston tärkein osa, Kremlin (Stalinin) arkisto ei ole koskaan ollut
yleisesti tutkijoiden käytettävissä, sillä vain muutama henkilö kuten kenraali
Dmitri Volkogonov ja kirjailija Eduard Radzinski saivat hyödyntää sitä
presidentin luvalla. Sen lisäksi Jeltsin antoi Kremlin arkistosta joillekin
valtioille näiden pyytämiä Stalinin aikaisia salaisia asiakirjoja, joiden
olemassaolokin oli aikaisemmin kielletty. Salaisen poliisin KGB:n arkistot
eivät ole koskaan olleet avoinna, vaikka kuohuntavuosina 1991-92 myytiin kovaa
valuuttaa vastaan niistä varastettuja satunnaisia asiakirjoja, joko oikeita
tai väärennettyjä.
Uusia arkistokokonaisuuksia ei ole tullut
tutkimuksen käyttöön aiempien oletusten mukaan. Tutkijat ovat voineet nähdä
joitakin salaisia asiakirjoja esimerkiksi sota-arkistoissa ja jopa
ulkoministeriön arkistossa, mutta heillä ei ole ollut oikeutta julkaista
niitä. Uutta avoimuuden kautta odoteltaessa on hyvä muistaa, että jokseenkin
kaikki Venäjän arkistoista julkaistut asiakirjakoosteet ovat venäläisten
itsensä valikoimia eivätkä ne välttämättä yritäkään kertoa koko totuutta.”
Niinpä on turha vaatia alkuperäisiä dokumentteja ”todisteiksi” – kun Venäjä ei päästä ketään niihin tutustumaan. Siten on poimittava tiedon murusia sieltä ja täältä, analysoitava näitä murusia ja koetettava parhaansa mukaan kasata niistä historiallista totuutta.
Tämä mosaiikin kasaaminen on kiinnostanut minua suuresti. Olen kirjoittanut julkisesti omalla nimelläni yli 35 vuotta Venäjää ja kommunismia vastaan – demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta. Samalla olen kerännyt aihetta koskevaa tietoa – mm. kirjoja ja lehtileikkeitä.
Kun otetaan vielä huomioon suomettumisesta johtuva tiedon vääristymä Suomessa (Suomessa ei julkaistu tai ainakin vaiettiin kuoliaaksi ns. venäjänvastainen kirjallisuus) – niinpä näin aiheelliseksi koota tähän kirjaan näytteitä Venäjän imperialismista – näyttääkin siltä, että tämän kirjan nimenä oleva attribuutti sopii mainiosti Venäjään.
Jos jonkun lukijani mielestä esittämäni tiedot eivät pidä paikkaansa, niin toivon saavani asiasta perustellun (viitetiedoin varustetun) huomautuksen kirjallisessa muodossa.
Varkaudessa 13.04.2005
Juhani Putkinen