28.3.1918 Tampere – Verinen kiirastorstai

Hämeen ryhmä hyökkää Tampereella - ”Verinen kiirastorstai”.

”Sekä päämajassa että molempien toimivien ryhmien esikunnissa itärintamalla katsottiin taisteluasema 27 p:n iltana semmoiseksi, ettei ollut pienintäkään epäilystä siitä, että valkoiset joukot seuraavana aamuna tunkeutuisivat Tampereelle. Kalevankangasta pidettiin yleisesti kaupungin avaimena, mutta sehän oli saapuneiden tiedonantojen mukaan pääasiallisesti Wetzerin joukkojen käsissä. Tämän kautta kävisi eversti Wetzerille mahdolliseksi tykistön tukemana suunnata hyökkäyksensä suorastaan kaupungin itärajaa vastaan ja Wilkmanin ryhmä taas voisi nyt, kun hallitsevan harjun taholta uhannut vaara oli poistettu, uudistaa maaliskuun 26 p:nä torjutun hyökkäyksensä.

Toimittamalla paikalle reservejä oli ylipäällikkö huolehtinut siitä, että hyökkäys voitaisiin panna toimeen virkein voimin. Eversti Wilkmanin käytettävissä oli jo 27 p:n iltana jääkärirykmentti keräytyneenä Iidesjärven kaakkoispuolella olevalle alueelle. 28 p:n vastaisena yönä kuljetettiin Ruotsalainen prikaati Kangasalta Vehmaisiin ja asetettiin Wetzerin alaiseksi. Päämajassa ajateltiin, että näiden molempien joukko-osastojen tehtävänä tulisi olemaan toimia etujoukkona nyt tunkeuduttaessa itse kaupunkiin ja murtaa vastarinta taloissa ja barrikadeilla.

Tässä kohden oltiin samaa mieltä molempien ryhmien esikunnissa, joiden välille nyt oli saatu yhteys.

Eversti Wilkmanin tarkoitus oli antaa 2. jääkärirykmentin edetä Iidesjärven pohjoispuolitse seuraten Hämeen ryhmän vasenta sivustaa ja sen päästyä sairaalan kohdalle suorittaa ankara sivustahyökkäys niitä vihollisvoimia vastaan, jotka olivat asettuneet asemaan linjalle sairaala-Ratinanniemi. Tämä hyökkäys, niin luultiin saisi aikaan sen, että muut joukot voisivat suorittaa rintamahyökkäyksen yli Hatanpäätä ympäröivän avoimen maaston.

Yhdenmukaisesti tämän suunnitelman kanssa, josta annettiin tieto sekä päämajalle että Wetzerin ryhmän esikunnalle, oli ohjemääräykset 28 p:ksi laadittu. Pääpiirteissään ne sisälsivät seuraavaa:

Samalla kuin rakuunaeskadroona ja yksi komppania Procopén pataljoonasta saivat tehtäväkseen vartioida Pyhäjärven etelärantaa ja ylläpitää yhteyttä Linderin joukkojen kanssa, ja samalla kuin Procopén pataljoona – yllämainittua yhtä komppaniaa lukuunottamatta – jäi reserviksi, tuli jäljellejäävien neljän pataljoonan (O. Wilkman, Winge, Öberg, Stjernschantz) olla valmiit lähemmän käskyn saatuaan käydä hyökkäämään sairaalan ja Ratinan välillä olevia hiekkahautoja kohti. Tykistön tuli, kuten edellisenäkin päivänä, ahdistaa vihollisen tykistöä, mutta sen ohella myöskin pommittamalla Kalevankangasta osaltaan avustaa sen kokonaan valloittamista. Jotta tykistön toiminta saataisiin yhtenäiseksi, oli Wilkmanin ja Wetzerin tykistöpäällikköjen kesken sovittu yhteistyöstä. 2. jääkärirykmentin tuli klo 9 ap. olla valmiina aloittamaan Iidesjärven koillispuolella olevasta puronuomasta lähtien etenemisen Hämeen ryhmän vasemman sivustan takapuolelle.

Myöskin Hämeen ryhmän esikunnassa rakennettiin 28 p:n hyökkäyssuunnitelmat sille erheelliselle olettamukselle, että Kalevankangas jo olisi suurimmalta osaltaan ollut omien joukkojen hallussa.

Tästä todistaa seuraava klo puoli 2 ap. annettu taistelukäsky:

Hyökkäystä jatkettaessa huomattakoon:

1. Tykistö vaihtaa, jos tarpeelliseksi käy, aamunkoitteessa asemiaan ja pommittaa klo 8 ap. lähtien ponnekkaasti vihollisen hallussa olevaa osaa hautausmaasta ja kasarmialueesta, jonka tultua valloitetuksi tuli kohdistetaan edettäessä kaupunkia kohti vastaansattuvia esteitä vastaan, jolloin pataljoonan- ja patterinpäällikköjen kesken tulee ylläpitää läheistä kosketusta. Itse kaupunkia valloitettaessa seuraa tykistö jalkaväen perässä murtaakseen linnoitetuista taloista kohtaavan vastustuksen ja muut esteet.

2. Jalkaväki aloittaa hyökkäyksen klo 9 ap. noudattamalla edellisissä käskyissä määrättyjä rajalinjoja Puolimatkankatua ja rautatielle tultua Satakunnankatua. Renvaldin kolonnan alueen etelärajana on Hämeenkatu-Kauppakatu.

3. Ruotsalaisesta prikaatista asetetaan kaksi komppaniaa ja yksi konekiväärikomennuskunta everstiluutnantti Renvaldin käytettäväksi rynnäkköjoukkona. Joukko saapuu Messukylän kirkolle klo 7,30 ap., johon aikaan kapteeni Frisell ynnä neljä upseeria ja kolme aliupseeria ilmoittautuvat ev. Renvaldin esikunnassa.

4. Toinen jääkärirykmentti marssii aluksi Renvaldin kolonnan vasemman sivustan takana kaupungin kaakkoispuolella olevia linnoitettuja kunnaita kohti.

Eversti Wetzer.

 

Tämä taistelukäsky oli täysin kohdistettu kaupunkiin murtautumiseen. Etumaasto katsottiin vallatuksi.

[Kurkistus punaisten puolelle, väliotsikko - jpu]

Jotta voisi paremmin ymmärtää niitä tapauksia, jotka sitten johtuivat molempien ryhmien tahoilla annettujen taistelumääräysten seuraamisesta, on tarpeen tutustua myöskin punaisten taholla vallitsevaan asemaan.

Tällöin on tärkeätä kiinnittää huomiota kahteen tekijään, jotka näyttävät voimakkaasti vaikuttaneen kaupungissa vallitsevaan mielialaan ja sen kautta myöskin punaiseen puolustusjohtoon. Toinen niistä oli etelästä odotettavan avun toivo, jonka oli sytyttänyt se kaupungissa tunnettu tosiasia, että Lempäälässä paraikaa kävi taistelu. Toinen ja varmastikin merkitykseltään tärkeämpi oli molempien edellisten päiväin kokemus.

26 p:n ottelujen täytyi ilmeisesti jättää puolustajiin jokseenkin suotuisa vaikutelma. Näköjään vaikeasta asemasta oli selviydytty kaikella kunnialla ja lopuksi oli hyökkääjät viskattu takaisin sekä lännen että etelän taholla. Vähäisen merkitsi tällöin, että idän puolella oli menetetty hiukkasen maastoa. Itäisellä rintamalla tosiasiallisesti paraikaa käyvä valkoisten rynnistys ei näy mainittavasti tehonneen punaiseen johtoon, ja siellä päin kamppailevat puolustusjoukothan olivat edellisenä iltana saavuttaneet vähän menestystäkin Aitolahden rannalla sekä ylipäänsä jaksaneet pitää asemansa.

Epäilemättä oltiin punaisellakin taholla aivan selvillä Kalevankankaan merkityksestä puolustuksen avainkohtana, ja tunnettua on, että harjun puolustusta illalla ja yön aikaan yhä vahvistettiin viemällä sinne varsinkin konekiväärejä. Kun sitten aamuyöstä harjulle ja Uudenkylän tien varrelle sijoitetut valkoiset linjat näyttivät hellittävän otettaan ja väistyvän taaksepäin, niin tuntuu punaisten itseluottamus siitä saaneen uutta virikettä. He uskoivat aivan varmasti 28 p:n aamulla, että heidän asemansa oli valloittamaton. He näyttävät kuitenkin tällöin kiinnittäneen huomionsa yksinomaan Kalevankankaaseen, missä yön aikaan valmistettiin useammassa kerroksessa ylenevä uusi puolustuslinja jokseenkin sen tiilitehtaan tasalle, joka sijaitsee harjun pohjoisessa metsänreunassa. Sinne ainakin oli sijoitettu melkoisia voimia. Sen sijaan oli puolustuslinja hyvin heikko Uudenkylän tien varrella ja Aitolahden etelärannalla. Edellisessä kohdassa, missä vastustustoimi oli sidottu kilpa-ajoradan kaakkoissivulla olevaan metsäkumpareeseen, ei liene ollut enempää kuin parisensataa miestä parin konekiväärin kera, ja pellavatehtaan kuivausmaalla tuskin oli niinkään paljon. Tämän etumaisen puolustuslinjan takana oli kuitenkin toinen taempi, joka kulki venäläisten kasarmien rintaa myöten sekä Lapinniemen kautta. Tämänpäiväisen taistelun jälkipuoliskolla näyttää sille kuitenkin asetetun vereksiä reservijoukkoja.

[Lähempi tarkastelu, väliotsikko - jpu]

Käydessämme sitten lähemmin tarkastamaan ja selostamaan hyökkäyssuunnitelmia huomaamme ensiksikin selvästi, että punaisten vastustuslinjoista omaksuttu väärä käsitys tuli välttämättä vaikuttamaan turmiokkaasti taistelun menoon.

Ensi sijassa tykistövalmisteluun nähden. Kun tykkituli aloitettiin klo 8 aikaan, kohdistettiin se pääasiassa hautausmaata ja venäläisiä kasarmeja vastaan. Vaikka siellä olisi tähän aikaan ollutkin ampumisen arvoisia maaleja, eivät ne kuitenkaan olisi olleet pahana esteenä jalkaväen etenemiselle. Mutta myöskin muita seikkoja on olemassa, jotka kukin osaltaan tekivät tykistöavustuksen tehottomaksi. I. raskaalta patterilta puuttui yhä edelleen ammuksia, ja muissakin pattereissa vaikeutti puhelinlaitteiden ja harjautuneen henkilökunnan puute suuresti tulenjohtoa. Tästä syystä oli ryhmän päällikön päiväkäskyssään mainitsema läheinen yhteistoiminta tykistön ja asianomaisen jalkaväenpäällikön välillä jäänyt suureksi osaksi saavuttamatta, jonka vuoksi ei myöskään ajoissa saatu selvitetyksi ja korjatuksi vihollislinjojen asemasta saatua erheellistä käsitystä. Lisäksi tuli, että tykistön täällä osakseen saama tehtävä oli teknillisesti jokseenkin vaikea, koska näet vihollisen jalkaväki oli sijoittunut itse metsään, minkä vuoksi oli miltei mahdotonta siihen nähden tehdä mitään havaintoja.

Kaikki nämä asianhaarat yhdessä saivat sitten aikaan, että kun jalkaväkihyökkäykset pääsivät alkamaan kohta klo 9 jälkeen, ei niitä oltukaan riittävästi tykkitulella valmisteltu, ja jalkaväki sai sitten etenemistään jatkaessaankin enimmäkseen tulla toimeen ilman tarpeellista tykistöavustusta.

Etulinjoilla oli sen lisäksi aamutunteina tapahtunut erinäisiä muutoksia, jotka tulivat odottamatta ja varsin epäsuotuisasti vaikuttamaan taistelun alkuun.

Kokon komppania, joka siitä hetkestä saakka, jolloin se astui Ekströmin pataljoonan tilalle Kalevankankaalle, oli ollut tuimassa taistelutuntumassa vihollisen kanssa, kadotti aamulla uljaan päällikkönsä. Johtajatta ei miehistö sitten kyennyt kauan pitämään puoliansa, vaan alkoi ½8 aikaan aamulla peräytyä kohti ratavahdin tuvan kohdalla olevaa notkelmaa.

Uudenkylän tien varrella oli Väinönheimon pataljoona yöllä hoitanut etuvartiopalvelusta metsänvahdin puustellin kohdalla, kun taas muut joukot – 5. 7. ja 8. vöyriläiskomppania, Kuleniuksen reservikomppania sekä Tiaisen pataljoona –olivat olleet sijoitettuna Uuteenkylään, Irjalaan ja Takahuhtiin. Luutnantti Väinönheimo oli aamuyöstä pyytänyt useampaan kertaan apua tai vapautusta pahasti rasittuneelle joukolleen, joka kaikkien ponnistelujen ja häviöiden jälkeen nyt oli aivan hajoamaisillaan. Helpotusta ei sille kuitenkaan kuulunut. Silloin katsoi päällikkö aamulla olevansa pakotettu luopumaan asemastaan ja vetäytymään takaisin suodakseen joukolleen levähdyksen tilaisuutta.

Hämeen ryhmän rintaman tärkeimmillä kohdilla luovuttiin siis siitä maastosta, mikä edellisenä päivänä oli vallattu, ja kun punaiset nopeasti käyttivät tätä hyväksensä työntäen eteenpäin linjojansa, muuttui se jo aikaisemminkin väärä kuva, mikä valkoisten taholla oli saatu asemasta tässä maastossa, juuri ratkaisevalla hetkellä, jolloin hyökkäyksen oli määrä alkaa, vielä enemmän vääräksi.”[i]

Putkisen kommentti

Alkuperäisessä esityksessä etsittiin aivan oikein syitä MIKSI hyökkäys ei mennyt suunnitelmien mukaisesti, tai miksi jo suunnitelma oli kelvoton. Ammattiupseerin pitääkin selvittää virheet, ettei niitä toistettaisi tulevaisuudessa. Siellä ei etsitty syyllistä, mutta minulla on sekin mahdollisuus. Vastuussa siitä, että perustiedot olivat virheelliset eikä Väinönheimo saanut apua, on Hämeen ryhmän päällikkö eversti Wetzer, seuraava hierarkiassa alaspäin everstiluutnantti Renvald puolestaan Wetzerille.

Palataan kirjan tekstiin

Toisen jääkärirykmentin ja Ruotsalaisen prikaatin ylösmarssi.

Juuri sillä hetkellä, kun Kokon komppania väistyi metsäasemastaan, alkoi 2. jääkärirykmentti eteenmarssinsa aiemmin mainitussa notkelmassa. Rykmentti oli lähtiessään sijoitusalueeltaan Hallilan tienoilta saanut vastaansa harjulta suunnattua konekivääritulta, joka oli jo aiheuttanut koko paljon mieshukkaa eräässä sen pataljoonassa. Tämä aivan odottamaton ja suunnitelmissa kokonaan laskematon ammunta sellaisella alueella, jota rykmentinkomentaja jääkärimajuri von Bonsdorff oli pitänyt täysin turvallisena, sai tämän suuresti epäilemään saamansa tilanneselvityksen luotettavuutta. Hän lähetti sen johdosta varuiksi kohta puronuomaan tultua etuvartioita lännen puolella olevaan metsänreunaan. Ennen kuin rykmentti vielä oli kokonaisuudessaan ennättänyt etenemismaaliinsa, voivat nämä etuvartiot tiedottaa, että omat joukot tekivät harjulta takaperoa, ja samanaikaisesti tiukkeni ammunta edessä olevasta metsästä. Tällöin lähetti v. Bonsdorff koko 1. komppanian sekä kolme vahvaa tiedustelupartiota suojaamaan rykmenttiä, palauttamaan yhteyttä niiden omien joukkojen kanssa, joiden arveltiin vallitsevan etumaastoa, sekä muutenkin tiedustelemaan maastoa. Näiden toimenpiteiden tuloksena saatiinkin sitten heti kohta täysi selvyys asemasta: 1. komppania joutui näet oitis taisteluun, ja aivan lähellä olevan vihollisen ja jääkärirykmentin välillä havaittiin olevan vain tuiki mitättömiä omia voimia. Nämä aivan odottamattomat uutiset pakottivat v. Bonsdorffin heti ryhmittämään rykmenttinsä taistelujärjestykseen. Hän asetti Hanellin ja Savoniuksen pataljoonat (IV ja XII) etulinjaan, jälkimmäisen oikealle taholle, palautti 1. komppanian sen emäpataljoonaan ja asetti Zilliacuksen pataljoonan reserviksi takapuolelle keskilinjaan. Tässä asemassa hän jäi odottamaan tapausten jatkuvaa kehitystä, kallistuen yhä enemmän siihen ajatukseen, että täällä täytyikin taistelulla valloittaa sama maasto, jonka saatu tiedotus oli ilmoittanut jo olevan omien joukkojen käsissä.

[Erehdys, erehdyksen perään, väliotsikko - jpu]

Rykmentti oli itse asiassa käsittämättömän erehdyksen kautta joutunut kulkemaan Hämeen ryhmän vasemman sivustan edessä eikä sen takana. Everstiluutnantti Renvald, jonka vastattavana oli Iidesjärven ja Uudenkylän tien välinen rintama kokonaisuudessaan ja jonka oli annettujen ohjeiden mukaan tällä rintamalohkolla alettava hyökkäys klo 9 ap., näyttää täysin väärinkäsittäneen tilanteen. Hän katsoi jääkärirykmentin etenemisen notkelman kohdalla merkitsevän vain miesten vaihtoa ja tyytyi sen johdosta vain hyökkäyksen toimeenpanoon Kalevankankaan ja Uudenkylän tien välisellä alueella. Käytettävissä olevista 13 komppaniasta pani hän tämän johdosta ainoastaan vasta tulleet kaksi ruotsalaista taisteluun.

Ruotsalaisen prikaatin päällikkö, kapteeni Frisell sai tällöin seuraavan taistelukäskyn:

»

Vihollinen pitää hallussaan Tampereen etumaastoa. Majuri Malmbergin joukot ovat Uudenkylän-Tampereen maantien pohjoispuolella päässeet keltaisen tornin [Tällä tarkoitetaan kilpa-ajoradan tornia. Tiedonanto oli täysin väärä.] kohdalle. Renvaldin ryhmään kuuluvat joukot ovat miehittäneet Messukylän ja Tampereen välisen harjun venäläisen kasarmin kohdalle saakka. Virkeät jääkärijoukot ovat siellä astuneet lopen väsyneen pataljoonan tilalle. Ruotsalaisen prikaatin tulee oitis lähteä etenemään täyttääkseen näiden molempien ryhmien välille jääneen aukon. Prikaatinpäällikön tulee oleskella minun esikunnassani sekä täkäläisten joukkojen välityksellä hankkia valloitettua konekiväärikalustoa konekiväärikomppanialle.

Everstiluutnantti Renvald.

»

[Voi veljet - Grrr…, jpu]

Molempain komppaniain välitön päällikkyys luovutettiin nyt luutnantti Bennich-Björkmanille, joka sai käskyn ryhmittää ne Uudenkylän-Tampereen tien ja tiiliruukin väliseen notkoon harjun pohjoispuolelle. Sieltä piti »prikaatin» vasta lähemmän käskyn saatuaan käydä hyökkäämään ajoradan ja venäläisen kasarmin välistä maastoa kohti. Erikoisesti teroitettiin, että etenemisen tuli tapahtua varovaisuutta noudattaen ja tarkkaa taistelutiedustelua ylläpitäen. Konekiväärikomppania, jonka ensin piti saada aseet, luvattiin lähettää vahvistukseksi kohta kun voitiin.

Samalla kuin nämä määräykset annettiin, lähetettiin eräs upseereista 2. jääkärirykmenttiin tiedustelemaan rykmentinkomentajalta tarkemmin, mitä ruotsalaiselle prikaatille annettu tehtävä oikeastaan sisälsi. Yhteysupseeri tavoitti majuri v. Bonsdorffin puronuomassa. Esitettyään tiedotuksensa, jossa ei kuitenkaan ilmoitettu »Ruotsalaisen prikaatin» todellista vahvuutta – minkä vuoksi jääkärirykmentin päällikkö sai aihetta uskoa, että hänen oikealla sivustallaan oli muka kokonainen prikaati valmiina etenemään – kysyi hän majurilta, aikoiko tämä omalla tahollaan käydä hyökkäämään. Bonsdorff päätti silloin antautua leikkiin ja vastasi, että hän aikoi aloittaa hyökkäyksensä kohta, kun hän näki ruotsalaisten etenevän. Tällä tapaa alkoi se rynnistys, josta kieltämättä tuli sitten vapaussodan samalla kertaa verisin ja kunniakkain aseleikki.

 

Taistelut Kalevankankaalla ja harjun pohjoispuolisessa maastossa.

Likipitäen klo 9 ap. aloitti luutnantti Björkman etenemisen, jonka tarkoituksena alkujaan ainoastaan oli miehittää se metsikkö, joka on harjunrinteellä sijaitsevan tiiliruukin itäpuolella. Wickströmin komppania kulki oikealla ja Runebergin komppania vasemmalla puolella; molemmissa komppanioissa tapahtui eteneminen puoliryhmittäin pitkin välimatkoin ja aukkopaikoin. Eteneminen sujui rivakasti ja vihollisen häiritsemättä, ja jo ennen puoli 10 ap. aikoihin alkoivat komppaniat uudelleen kokoontua yllämainitussa metsikössä.

Kun v. Bonsdorff näki ruotsalaisten etenevän puronuoman pohjoispuolella olevaa lakeutta pitkin, antoi hänkin puolestaan hyökkäyskäskyn. Rykmentinkomentaja seurasi itse perässä maantietä pitkin, ja sinne komennettiin myöskin reservipataljoona. Taistelu puhkesi sitten samassa siunaamassa ja hyvin raivokkaana. Eteneminen kävi kuitenkin aluksi sangen rivakasti, etenkin vasemmalla siivellä, mutta Savoniuksen pataljoona kohtasi omalla tahollaan piankin tiukkaa vastarintaa. Mitä sitkeimmin puolusti vihollinen jokaista jalanleveyttä maata, ja hyökkääjän kärsimä mieshukka oli jo alusta pitäen varsin tuntuva. Nuori rykmentti ei siitä kuitenkaan säikähtänyt, vaan hyökkäystä jatkettiin yhtä painoa, vaikkakin hitaammin. Askel askeleelta pakotettiin vihollinen perääntymään.

Tällä välin oli ruotsalaisen prikaatin taholla tilanne kehittynyt aivan odottamattomaan suuntaan. Koska tämä asiainkäänne kuitenkin riippui olojen kehityksestä Malmbergin taisteluryhmän taholla, on tarpeen ensin lyhyesti selvittää sitä.

 

Sittenkuin Väinönheimo lopen uupuneine pataljoonineen oli tullut pakotetuksi peräytymään Uuteenkylään, otti hän saamansa määräyksen mukaisesti johtoonsa kaikki siellä olevat joukot ja järjestäytyi hyökkäämään kilpa-ajoradan pohjoispuoliseen metsikköön.

Etulinjaan ryhmitettiin tällöin kaksi Vöyrin komppaniaa sekä Tiaisen pataljoonasta Könnin komppania tien pohjoispuolelle Uudenkylän kohdalle. Tämä ryhmitys vaati kuitenkin tuntuvasti aikaa, ja etenemisestä ei toistaiseksi tullut mitään.

Samaan aikaan, jolloin ruotsalaiset etenivät Uudenkylän lounaispuolitse ja odottivat tapaavansa omia, Malmbergin taisteluryhmään kuuluvia joukkoja ajoradan tienoilla, olivat sen vuoksi näiden kauemma eteenpäin työnnetyt osat itse asiassa vasta Uudenkylän kohdalla.

 

Kohta tiiliruukin itäpuolella sijaitsevaan metsikköön tultua lähetti luutnantti Bennich-Björkman oikealla kulkevasta komppaniasta yhden joukkueen ajoradan itäpuolella olevaa metsikköä kohti aikaansaamaan yhteyttä Malmbergin vasemman sivustan kanssa, jonka monesti mainitun tiedotuksen perusteella täytyi oleskella siellä päin. Sen sijaan luutnantti Karlbergin johtama joukkue yhdyttikin siellä vastassaan vihollisen. Tämä huomio selvitti nyt viimeinkin Malmbergin läntisen siiven asemaa koskevan erheellisen käsityksen. Jokseenkin samaan aikaan joutui päävoimakin taisteluun, kun se tunkeutuessaan tiiliruukin itäpuolella olevaan metsikköön kohtasi edessään vihollisen partioita. Nämä pakotettiin nopeasti perääntymään, mutta kohta kun molemmat komppaniat olivat päässeet länsipuolella olevaan metsänreunaan, saivat ne tulta niinhyvin ajoradan viereisestä metsiköstä kuin vasemmalla olevalta harjulta, missä taistelu oli tähän aikaan virinnyt aika kiivaaksi. Tämän kautta selveni myös vasenta siipeä koskeva erheellinen asematiedotus, ja pataljoonanpäällikkö voi havaita tilanteen äkkiä muuttuneen aivan toisenlaiseksi kuin oli odotettu. Paljon aikaisemmin, kuin oli arvattukaan, oli edessä yhdytetty vastustaja, joka harjulta kuuluvasta kiihkeästä ampumisesta päättäen teki tiukkaa vastarintaa jääkäreillekin kaukana hautausmaan itäpuolella. Malmbergin joukkojen olinpaikka oli tietymätön.

Pataljoonanpäällikkö pani nyt koko Wickströmin komppanian painamaan ajoradan metsikköä kohti ja seurasi itse sen mukana. Toiselle komppaniallensa lähetti hän määräyksen pysyä toistaiseksi tiiliruukkimetsikön läntisessä reunassa. Runebergin komppania tunkeutui kuitenkin pian eteenpäin, valtasi tiiliruukun ja joutui ennen pitkää tuhoisaan otteluun harjua hallitsevan vihollisen kanssa. Sen kautta joutui tämä komppania välittömästi avustamaan jääkärirykmentin hyökkäystä, mikä ei vielä ollut edistynyt niin pitkälle, ja se jäi vielä edelleenkin sidotuksi harjun suuntaan. Molempain komppaniain välinen yhteystuntu ja pataljoonan yhtenäinen johto kadotettiin tämän kautta tuntikausiksi.

Wickströmin komppanian onnistui pian murtaa vihollisen vastarinta ajoradan metsikössä ja valloittaa ennen pitkää pistinhyökkäyksellä sen länsireunalla oleva talo. Vihollinen lyötiin tuntuvin tappioin takaisin. Mutta kun nyt piti tunkeutua eteenpäin ja valloittaa myöskin ajorata, lisääntyivät vaikeudet, sillä nyt sai yksinäinen komppania vastaansa saartotulta. tarmokkaasti edeten ja tappioitaan säikkymättä onnistui ruotsalaisten kuitenkin ennenpitkää pureutua kiinni avaraan ajorataan, ja pienempi osa miehitti samanaikaisesti sen kaakkoislaidassa sijaitsevan tiiliruukin. Kello oli silloin suunnilleen puoli 12 ap. Vieläkään ei oltu päästy yhteyteen Malmbergin joukkojen kanssa. Osaksi etsiäkseen itse sitä, osaksi saadakseen selvyyttä oikean sivustan etualalla vallitsevasta asemasta, lähti Bennich-Björkman kahden miehen seuraamana pohjoiseen maantien poikki eräitä siellä olevia kunnaita kohti. Mutta niitä lähestyessään sai urhea upseeri vastaansa konekivääritulta aivan lyhyeltä matkalta ja kaatui yrittäessään valloittaa viholliselta tätä asetta.

[Väinönheimo etenee, väliotsikko - jpu]

Sillä välin oli myöskin Väinönheimo päässyt etenemään. Ryhmän esikunnan toimesta oli Malmberg saanut klo 10,55 ap. tiedon, että Ruotsalainen prikaati paraikaa hyökkäsi ajorataa vastaan, ja jo sitä ennen oli Uudestakylästä voitu havaita, että maantien eteläpuolella taistelu alkoi siirtyä eteenpäin. Klo 10 ja 11 välillä ap. aloitettiin sen johdosta hyökkäys myöskin maantien pohjoispuolella. Se sujui vihollisen häiritsemättä, mutta aaltoilevan maaston vuoksi hitaasti. Vähää ennen klo 12 päivällä joutui kuitenkin pitkin maantietä etenevä vasen sivusta ajorata-alueelle, ja silloin oli päästy kiinteään yhteyteen siellä olevan Wickströmin komppanian kanssa. Samanaikaisesti kuin Väinönheimo tunkeutui verkalleen yhä kauemmaksi maantieltä pohjoiseen ja koko ajan kamppaillen hajanaisten vihollisparvien kanssa pureutui vähitellen kiinni ajoradan ja keuhkotautisairaalan väliseen metsänreunaan, pyrki Wickström auttamaan tulellaan Kalevankankaalla olevia valkoisia joukkoja. Voitiin hyvin seurata, miten taistelu aaltoili edes ja takaisin, ja tuon tuosta sekaantua itsekin leikkiin.

[Jääkärirykmentti etenee Kalevankankaalla, väliotsikko - jpu]

Kalevankankaalla oli taistelu jatkunut heikentymättömän kiivaana. Lukuisien, hyvin sijoitettujen konekiväärien tukemana piti vihollinen, joka täällä oli pannut parhaat joukkonsa tuleen, kiukkuisesti puoliansa korkearunkoisessa harvassa honkametsässä. Vain askel askeleelta pääsivät 2. jääkärirykmentin ampumaketjut etenemään. Mutta piittaamatta joka silmänräpäys uusia uhreja vaativasta tulesta osoitti päällystö kaikissa arvoasteissaan loistavaa urheutta ollen tässä kohden suorastaan esikuvallinen aivan liian lyhyen aikaa kouluutetulle miehistöllensä. Synnyinmaan tulevaisuus ja jääkärinimen kunnia vaativat kernaasti luovutetun panoksen jaloa verta.

Puoli 12 aikaan olivat IV ja XII jääkäripataljoona päässeet hautausmaan itälaitaan, valloitettuaan väkirynnäköllä ja raskaita tappioita kärsien vihollisen vahvasti varustetun ensimmäisen puolustuslinjan mäenharjalta. Rykmentin reservi ei silloin vielä ollut lainkaan ottanut osaa taisteluun. Venäläisen kasarmin ja hautausmaan tasolla oli vihollinen asettunut uudestaan vastarintaan. Saadakseen sen murretuksi lähetti rykmentinkomentaja silloin reservipataljoonaan kuuluvan Sundmanin komppanian tekemään kaartavan hyökkäysliikkeen vasemmalla sivustalla. Tämä tarmokkaasti suoritettu hyökkäys pakotti puolustajat irtautumaan hautausmaan itäisestä, metsäisestä puoliskosta ja antoi samalla aiheen uuteen iskuun oikeallakin sivustalla. Klo 1 aikaan teki Savoniuksen pataljoona, jota seurasi osia Hanellin joukoista ynnä Runebergin komppania, väkirynnäkön venäläisiä kasarmeja vastaan. Hurraata huutaen kiipesivät raisut hyökkääjät rinnettä ylös ja vähän ennen klo 2 ip. oli avara kasarmialue puhdistettu vihollisista. Pahoja vaurioita kärsien paiskattiin vihollinen länttä kohti kaupungin suuntaan.

Hautausmaalla tekivät punaiset sitä vastoin vielä sitkeätä vastarintaa. Hautapatsaat tarjosivat oivallisen suojan, ja Hanellin pataljoona, jonka pääosa oli tänne ryhmittynyt, voi vain vähin erin voittaa maastoa, vaikka sen vasenta sivustaa oli vielä vahvistettu yhdellä reservikomppanialla. Eri osastot olivat nyt aivan sekaantuneet toisiinsa; upseereista ja alipäällystöstä olivat useimmat tulleet taistelukyvyttömiksi.

Rykmentinkomentaja, joka tiesi, että Wilkmanin ryhmän muut joukot olivat valmiit hyökkäämään ja odottivat vain sitä hetkeä, jolloin rynnistys olisi harjulla edistynyt sairaalan länsipuolella oleviin hiekkahautoihin saakka, päätti nyt johtaa ketjunsa siihen suuntaan. Luullen kapteeni Hanellin kaatuneen asetti hän kapteeni Sundmanin johdettavaksi kaikki rautatien ja maantien välisessä maastossa olevat joukot ja käski hänen, sittenkuin osastot oli saatu hät’hätää järjestetyiksi, ensi sijassa valloittamaan sairaalan ja sen eteläpuolella olevan hiekkahaudan.

Sundmanin joukon yhtenäisesti johdettu ja voimakkaasti suoritettu hyökkäys, jota Hamiltonin tykistö tehokkaasti avusti, mursi vihollisen vastustuksen. Yhdellä ainoalla syöksyllä tunkeutuivat ryntäysjoukot puheenaolevalle linjalle. Tämä voitto lienee saavutettu klo 3 ja 4 välillä ip.

 

Asema sittenkuin linja hippos-rata-sairaala oli saavutettu.

Tähän aikaan oli myöskin Wetzerin äärimmäisellä oikealla sivustalla hyökkäys saatu käyntiin. Pitkän viivytyksen jälkeen oli Huhtaantorpan tienoilla oleva Viljasen osasto – 4. ja 9. vöyriläiskomppania – klo 3 aikaan vastaanottanut 6. komppanian avukseen. Viljanen pani joukkonsa silloin oitis etenemään aikoen uudestaan hyökätä pellavatehtaan kuivausmaalla olevan vihollisaseman kimppuun, jonka hän tiedustelun kautta tiesi olevan edelleen miehitetyn. Noin klo 4 korvilla oli sitten tämä taisteluryhmä, jonka etumaista linjaa (4. ja 9. komppaniaa) johti luutnantti Erkko, matkalla kuivauskentälle.

Ajoradan kohdalla ei asema ollut puolipäivästä lähtien mainittavasti muuttunut. Sen pohjoislaidalla olevaan metsänreunaan olivat molemmat heikot 5. ja 8. vöyriläiskomppania kehittäytyneet lähimmä maantietä luutnantti Laakson johdolla; niiden pohjoispuolella oli Könnin komppania. Itse ajoradalla oli Ruotsalainen prikaati jälleen kokoontuneena sekä pienehköjä osastoja levittäytyneenä sen etulaitaan ynnä takana olevan tiiliruukin tienoille. Päällikkyyden oli ottanut luutnantti Sandberg. Konekiväärikomppania oli liittynyt pataljoonaan. Jääkärirykmentin oikea sivusta oli, kuten edellisestä jo käy ilmi, päässyt kasarmialueen länsirajalle. Täältä meni rykmentin etulinja maantietä pitkin sairaalan länsirajalle ja sen jälkeen suoraan alas rautatielle. Käyttämättömiä reservejä oli enää ainoastaan yksi komppania. Muutenkin oli rykmentin hyökkäysvoima miltei lopussa sen kärsimistä, varsinkin päällystön keskuudessa sattuneista ylen tuntuvista tappioista, sekä joukko-osastojen sekaantumisesta toisiinsa.

Wilkmanin muista joukoista oli Wingen pataljoona sijoitettu Hatanpään-Iidesjärven linjalle etuvartioksi, Öbergin, Stjernschantzin ja Wilkmanin pataljoonat seisoivat hyökkäysvalmius-asemassa juuri luetellussa järjestyksessä rautatien molemmilla puolilla Hatanpäänjoesta eteläänpäin, ja koko Procopén pataljoona oli saanut tehtäväkseen yhdessä rakuunaeskadroonan kanssa vartioida Pyhäjärven etelärantaa sekä ylläpitää yhteyttä Villilässä olevan Linderin oikean sivustan kanssa. Pääosa mainituista pataljoonista oleili Partolassa, mutta sen osastoja oli työnnetty m.m. Pyhäjärven saarille. Eskadroona oli puhdistanut Anian puoleisen rannan, missä päivän kuluessa oli esiytynyt punaisia parvia. Tykistö oli koko päivän pommittanut osaksi Pyynikille sijoitettua vihollistykistöä, osaksi Kalevankankaalle hyökkäilevää jalkaväkeä. Eversti Wilkmanin aikomuksena oli edelleenkin aloittaa hyökkäys kohta kun Iidesjärven pohjoispuolella olevat joukot olisivat päässeet rautatielle saakka.

Tarkasteltaessa tätä yleisasemaa huomaa, että huomioon ottaen käytettävissä olevat varajoukot vielä oli olemassa erinäisiä mahdollisuuksia jatkaa menestyksellä hyökkäystä kaupunkia vastaan. Oli kuitenkin ilmeistä, että tänä ajankohtana asema ei suinkaan osoittautunut yhtä valoisaksi asianomaisille ryhmien päälliköille itselleen. Nimenomaan Hämeen ryhmässä, jonka joukot ja esikunnat yleensä olivat löyhästi järjestetyt, oli miltei mahdotonta hankkia luotettavia tietoja omien osastojen vahvuudesta ja asemista, samoin kuin alituiseen sattui, että saatiin kerrassaan erehdyttäviä tiedotuksia etulinjain etenemisestä tai niiden kokeman vastarinnan vahvuudesta. Näin ollen oli määräävän johdon aina vaikea tehtävä vielä tavallistakin vaikeampi.”[ii]

 

Loppuselvitys tältä veriseltä päivältä

Myöhään iltapäivällä hyökkäiltiin vielä eri joukko-osastojen toimesta siellä täällä, mutta saavuttamatta erityistä menestystä.

Kello 4 aikaan Renvald lähetti Walleniuksen pataljoonan Jääkärirykmentin komentajan käytettäväksi ja tämä lähetti pataljoonan hyökkäämään Tammelaa kohti. Se hyökkäys päättyi kunnollisen ja ihaillun pataljoonankomentajan kaatumiseen vetäessään joukkoaan.

Eversti Wilkman taas lähetti virheellisen tiedon perusteella Öbergin pataljoonan aloittamaan hyökkäyksen kaupunkia vastaan, vaikka Wetzerin joukot eivät olleet päässeet sovitulle rautatielinjalle. Siten se eristetty hyökkäys ei voinut menestyä.

Jääkärirykmentti oli suurista tappioista johtuen menettänyt vetonsa ja von Bonsdorff pyysi Renvaldilta, että jääkärirykmentti vedetään etulinjalta. Vihdoin klo 9 aikaan illalla saapui Ekström pataljoonansa kanssa vapauttamaan jääkärirykmentin. Ekström otti myös kaatuneen Walleniuksen pataljoonan komentoonsa.

Jääkärirykmentti ja ”Ruotsalainen prikaati” (todellisuudessa kaksi komppaniaa) olivat saavuttaneet päivän kuluessa merkittävän maastovoiton tulevia operaatioita varten, mutta suurin omin tappioin.

Jääkärirykmentin ”Savoniuksen pataljoonassa, johon aamulla hyökkäykseen lähdettäessä oli kuulunut 11 upseeria, 32 aliupseeria ja 513 miestä, oli taistelun jälkeen jäljellä ainoastaan 2 upseeria, 10 aliupseeria ja 208 miestä. Hanellin pataljoonan tappiot eivät olleet paljoakaan vähemmät ja myöskin Zilliacuksen pataljoona oli kutistunut pahasti kokoon.”[iii]

Illemmalla, kun taistelu oli muilla rintamilla jo vaiennut, sai Viljasen johtama Malmbergin oikea sivusta tärkeän voiton. 4., 6. ja 9. vöyriläiskomppania valtasivat Koukkuniemen ja koko Lapinniemen alueen. Se oli hyödyksi jatkosotatoimille.[iv]



[i] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 389-394

[ii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivut 394-404

[iii] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 406

[iv] Kai Donner, et al – Suomen Vapaussota V; 1925; sivu 407

Vapaussota

Etusivulle

free counter